 |
| Kuvan räpsäisi Yaci (Hanna Hyttinen) |
Desucon näin cosplaykisapakettina ajateltuna jättää minut tällä hetkellä hiukan sanattomaksi, vaikka se oli erittäin multiaistillinen kokemus. Olisi varmaankin ollut järkevää kirjoittaa tapahtumafiiliksistä välittömästi alkuviikosta, mutta kaiken pukuun liittyneen rumban jälkeen ajatus ihan oikeasta kesälomasta vei kertakaikkiaan kirjoittamisesta voiton.
Nyt kuitenkin lähdetään virkouttamaan aivonystyröitä ja purkamaan sitä, mitä lauantaina tarkkaan ottaen tapahtui. Täytyy lähteä oikestaan lauantai aamuyöstä, jona aivan luonnollisesti oli vielä paljon hommaa jäljellä ja kurpitsan sieraimista valui tulisen kuumaa kurpitsakeittoa. Tai kuolaa. Tai hikeä. Jotain eritettä, joka kuvastaa sitä aivojen ylikuumenemisen määrää, koska vielä oli niin paljon tehtävää. Olin kuitenkin kylmästi jo paljon aiemmin päättänyt, että katumuksille ei anneta sijaa, koska puku olisi joka tapauksessa parempi. Paras vetoni ehkä ever oli mennä lyhyen sotasuunnitelman laatimisen jälkeen nukkumaan noin kolmeksi tunniksi ja herätä aamulla maalaamaan juttuni loppuun. Muutama asia jäi tekemättä, mutta en kerro mitkä.
Puvun saaminen päälle Sibeliustalolla deadlinejen rajoissa oli jännittävä ja tuulispäinen projekti. Sattumien kautta päädyin miesten pukkariin, mutta shh, eihän kerrota kellekään? ;) Seura oli asiallista ja noin suunnilleen kymmenen kertaa rauhallisempaa kuin siinä seinän toisella puolella. Totta kai väärään pukkariin joutuminen oli puhdas vahinko.
Tässä välissä haluan painottaa, että koko päivästä ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävien apua ja kannustusta. Erityisesti haluan kiittää assarikseni päätynyttä Millaa ja backstagen cosplaymaamoja, joita ilman en olisi varmasti selvinnyt lavalle, niin kuin ihan oikeasti. Milloin hajosi jotain puvusta tai lavasteista, ne saivat ensiapua näiltä käsiltä, joiden tärkeyttä en voi olla liikaa painottamatta.
Bäkkärillä oli jännä tunnelma. Ihmisiä, ihmisiä, cossaajia. Kiireisiä cosplayvastaavia (hoottieläimiä) ja cosplayaajan pelastukseksi kylmää vettä. Vaikka kyseessä on kisa, minusta ilmapiiri on toisiamme tukeva. On hyvä, että meillä oli tunneissa laskettavaa aikaa päästä ihmismassoista erotettavaan tilaan, jossa istua, jakaa jännitystä muiden kanssa ja rauhoittua.
Tuomarointi on aina jotenkin hyvin lyhyessä hetkessä vilahtava kokemus, jota en ainakaan koe kokeneeni koskaan mitenkään ahdistavaksi (paitti ehkä kerran, mutta syytä voi hakea minusta itsestäni). Kerroin pukuuni tehdyistä muutoksista ja koitin rauhoitella itseäni ajatuksella, että vaikka tiedän, miten paljon on pielessä, olen kuitenkin parempi.
Kisa. Olin lievästi sanottuna tyytyväinen yleiseen lavashöwhun, niin juonnon kuin erityisesti kisaajienkin osalta. On erityisen vaikeaa valita erityistä suosikkia, niimpä en valitse sellaista. Well done, minusta kaikki ansaitsevat taputukset päänlaelle! Oma showni oli kai ihan mukiinmenevä, vaikka ei mennytkään ihan niin kuin piti. Tärkeintä on varmaankin se, että yleisö ei sitä huomannut. Harmittaa kylläkin yksi viime hetken tekninen muutos, joka saattoi vaikuttaa ja oikeastaan vaikuttikin kokonaiskokemukseen. Mutta nyt suljen suuni, esityksen voi tsekata seuraavalta videolta! On muuten ihan tietoinen valinta näyttää tämä kauempaa kuvattu versio esityksestä.....
Lopultahan kärkikolmikon sai kolme oikein hyvää cosplayaajaa ja esiintyjää ja voitonhan vei ihana Maria Parviainen, eli blogisfäärin Ilona, onnittelut!
Henkilökohtaisesti, jos on pakko kommentoida jotenkin "kisamenestystäni", niin sijoittumattomuus ei tunnu minusta minkäälaiselta epäonnistumiselta. Epäonnistuminen on aivan eri asia. Noita kokemuksia on ollut aiempina vuosina runsain mitoin, mutta ne ovat johtuneet siitä, että olen tavoitellut sitä täydellisyyttä aina heti ensimmäisellä yrittämällä ja heti ja nyt, eikä itse pukuilusta nauttimiselle ole yleensä jäänyt tuskailun takia paljoa aikaa. Lulu jätti kuitenkin hyvät fiilikset ja olen tyytyväinen, että menin kokemaan ensimmäisen Euro Cosplay -karsintani Desuun.
Saanen tässä vaiheessa esittää teille kysymyksen: Arvaatteko mitä? Niin. Aion edelleen jatkaa satunnaisesti Lulun parantelua coneihin. Ihan vain siksi, että se on pukuilijana (ja edelleen täydellisyyden tavoittelijana) iänikuinen pyrkimykseni.
Nyt ovat edessä edelleen uudet suunnitelmat, joista saattaapi putkahtaa jotain juttua tänne blogiin joskus lähiaikoina. Animeconiin en valitettavasti ole tulossa, enkä pääse, koska no money, no honey, no funny.
Hyvää kesälomaa ihkuliinit!
Pumpkin
