Ouverture

Tidii. Tässä on nahkansa uusinut cosplay-blogini, jonka pitkän harkinnan jälkeen nimesin uudelleen Cirque du cosplayksi. Suomeksi tämä tarkoittaa siis cosplay-sirkusta. Nimen valintaan vaikuttivat lukuisat asiat: Olen lukenut 13 vuotta ranskaa, joten kieli on minulle pakostakin tullut läheiseksi ja suomeksi välivivalla varusteltu nimi ei missään nimeessä olisi ollut yhtä tyylikäs, (Myöntämättä jätettäkööt, että en ole varma, kuinka pahan artikkelimokan tein jättämällä la:n pois.) sirkukset, varsinkin "friikki"-sirkukset ovat lähellä sydäntä enemmän tai vähemmän graafisessa mielessä, cosplay on tietenkin itsestään selvyys, mutta kuka ei myöntäisi cosplay-elämän olevan joskus yhtä sirkusta? Oikeastaan aika useinkin.

Uuden julkiasun juhlistamiseksi lisään kuvan, jossa näytän lähestulkoot omalta itseltäni.

Shocked?

Olen tätä kuvaa laittanut jo ihguun Irc-Galleriaan ja Facebookkiin, mutta kyseessä on siis ensivuoden ensimmäistä pukua varten meikkikokeilu. Hahmoimpression yritin luoda asettelemalla hieman hiuksiani, repimällä jo puolikasta T-paita ja laittamalla samantyyppisen korun kaulaani, kuin kyseinen hahmo. En tiedä tunnistaako tästä vielä ollenkaan hahmoa, mutta kyseessä olisi siis Yuna Final Fantasy X:stä.

Yuna on hahmo, jota kohtaan olen kokenut paljon ristiriitaisia tunteita. Yuna on lauhkeudessaa mielenkiintoinen hahmo ja tykkään rinnastaa hänet viattomuuden perikuvaksi. Toisaalta se on myös hänen kaikista ärsyttävin puolensa. Vaikka Yuna suuttuu, hänen on vaikea muodostaa ryppyä edes kuvaennollisesti kulmiensa väliin. Koska FFX:ssä on hyvin, hyvin monta muuta mielenkiintoista hahmoa, Yuna on yleensä roikkunut cosplayattavien hahmojen hännillä.

Suunnilleen viime viikolla kuitenkin koin aikamoisen ahaa-kokemuksen, kun jouduin pistämään ensi vuoden alkupuolen suunnitelmat uusiksi. Tein toissa vuonna siskolleni puvun Tokyo Mew Mewstä. Hänellä olisi periaatteessa jatkuvasti kiinnostusta myös cosplayata, mutta ei pahemmin enää lue mangaa tai mitään muutakaan, saati sitten osaa tehdä pukuja... Mistä pääsenkin toiseen pointtiini, joka on, että ajattelin tehdä hänelle Rikkun. Eli paricossi. Siskokset on serkukset. Haha. Hauskaa. (Sarkasmia.)

Rikku ja Yuna.

En olisi muuten ehkä valinnut meille juuri näitä hahmoja, mutta koska tajusin, kuinka hyvin ruumiinrakenteemme mätsäisivät näitä pukuja varten, en vain voi vastustaa kiusausta. Sen pitemmittä puheitta, tästä aiheesta vielä jatketaan, jahka saan ostettua pukuihin materiaaleja. En voi pysyä housuissani. Näistä puvuista tulee toivon mukaan oikeasti kivat toteuttaa.

Prelude

Aion laittaa blogini uuteen uskoon. Uudistukseen menevät ulkoasun ja nimen lisäksi myös sisältö, sekä usko omaan itseeni. Tähän asti olen pyhittänyt tekstini epävarmalle pohdiskelulle omasta sisimmästäni ja hataroille ajatuksille cosplaysta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että minun on parempi ottaa itsevarma ote asioihin, olin sisimmässäni varma jostain tai en. Haluan puhua asiaa. Olen päättänyt ottaa uuden suunnan ja päivittää koko blogitouhun seuraavalle tasolle. Siinä missä muut naiset menevät leikkauttamaan hiuksensa päästäkseen vanhasta irti, minä riuhtaisen ja pistän blogin puolella asiat hyrskyn myrskyn, jotta seuraavan cosplayn aikakauden alku voi koittaa. Pyrkimyksenäni on vielä tänään heitellä ulkoasua suuntaan, jos toiseen. Saa nähdä, mihin kaikkeen tämä sitten johtaa.

Wind in the sails!

Monta vuotta sitten katsellessani eeppisimpiä Jack Sparrow -pukuja netistä, tiesin toteuttavani oman pukuni haluten päästä samalle tasolle (jollei edeskin) jonain päivänä tulevaisuudessani. Muutaman vuoden taitojen parantumisen odotuksen jälkeen, toteutin pukuni tämän vuoden Tracon V:een oikein miehistön kera. Ryhmästä jäi monia hyviä muistoja ja tunsin saavuttaneeni edes jotain, kun ihmiset tulivat jatkuvasti kuvaamaan ja kehumaan pukuani. Minulle kesän pukuni ei tasoltaan kuitenkaan riitä, ei lähellekään. Aivan alusta asti olen tiennyt, että aion kehittää tätä pukua todennäköisesti koko loppuelämäni ajan. Otan silti mahdollisimman suuria harppauksia kerralla, sillä minä olen kärsimätön ihminen ja eihän sitä tiedä, milloin en enää voisikaan pukuilla. Kenties maailmanloppu tulee vuonna 2012 tai Mario-sienet syövyttävät aivoni ennen aikojaan ja minusta tulee vihannes. Joten... Jotta voin kuolla onnellisena, teen Sparrowstani parhaani mukaan alkuperäistä muistuttavan tässä hetkessä.

Kuten ehkä olet saattanut lukea, teen Pelegosto-version Jacksistä ensi vuoden CosplayGaalan kisaan ja aion käyttää samaista pukua myös omissa penkkareissani. Lukiosta lähdetään tyylillä. Pelagosto versioon kuuluu sen tavallisen lisäksi jännähkö päähine, ilmeisesti hedelmällisyyteen liittyvä sulkavaltikka ja ihmisen varpaista tehty kaulakoru. Meikki taisi jäädä elokuvasta monelle hyvin mieleen muutaman ylimääräisen silmäparin vuoksi, jotka hetken toimivat elokuvassa jopa illuusion kaltaisesti. Kuullostaa siltä, että en joutuisi paiskimaan mitenkään epäinhimillisen paljon töitä... Mutta.

Aion vetää lähes koko puvun uusiksi Gaalaan. On yer face. Uusin kokonaan liivin, shaalin, housut, vyöt, kaiken ranteissa roikkuvan, helmirimpsuja, huivin ja aurinkosoljen. Isoa säätöä kaipaavat peruukki, turkikset, sekä saappaat ja hienosäädön ja korjailun puolelle menevät lähinnä kaikki muu. Joitakin yksityiskohtia, jotka ilmenevät ainoastaan kolmannessa osassa elokuva trilogiaa joudun pudottamaan pois, muun muassa miekkavyön ja vyöltä roikkuvat härpäkket, sekä tietääkseni yhden sormuksista.

Ei varsinaisesti pukuun liittyvät asiat, eli meikki ja bindit kaipaavat myös ehdottomasti kohennusta. Ajattelin tehdä saman tyyppisen meikkausvideon pikakelauksella Sparrowsta, kuin tein perus Johnny Depp -meikistäkin. Kyseinen video löytyy tästä linkistä. Videon teen siinä vaiheessa, kun olen saanut peruukkini modattua kohtuulliseen kuntoon, hankkinut kunnon kajaaline, sekä mustat piilolinssit. Linssejä pitänee pyytää joululahjaksi oikein pari-kolmekin paria kerralla. Viime kerran kauhubindikokemuksien jälkeen päätin palata takaisin jesarikorsetteihin, niinpä ajattelin soveltaa kahta eri tekniikkaa. Tavallisesta jesarikorsetista jää minun kuppikoollani törkeä tissivako, mutta ajattelin sen siloittaa laittamalla vain parista kohdasta jesaria suoraan ihoon kiinni. Täysin avonaiseksi en tietenkään voi paitaa jättää, mutta koska se on usein ylemmäs asti kiinni, en pidä sitä täysin sallimattomana.

Miksi kaikista hahmoista maailmassa, teen Sparrown Gaalaan? Miksi edes kisaan sillä? Siksi, että otan sen esiintymisen hienouden kannalta. Tunnen Sparrowna oloni hyvin kotoisasti ja hahmoon eläytyminen tuntuu hyvin luontevalta. Yksi Cosplay Gaalan hienouksista on sen loistavasti aikataulutettu päivän jako, jolloin jää kisaajille jää hyvin aikaa valmistautua koitokseensa. Kisa on hyvin vakavasti otettavaa tasoa, koska se on tapahtuman pääohjelma -- viime vuonnakin pukujen laatu oli keskimäärin jotain ennen näkemätöntä. Kisassa on sen lisäksi hyväksytty vaikka minkälaiset hahmot, joten Jack menee kategorioihin sisään ihan kevyesti. Kisan erityispiirteenä yksilökisassa saa tehdä taustanauhalla maustetun esityksen, vaikka kisaakin yksin. Tilaisuudesta on otettava kaikki irti. Esityksen yksityiskohtia on jo hahmoteltuna mielessäni, enää vain tarvitsisi rakentaa siitä toimiva kokonaisuus.

Yksi Sparrown pukuilun hienouksista ovat jo aiemmin mainitut ihmisten reagtiot, jotka korostuvat erityisesti esiintymistilanteissa. Muistan, kuinka sain melkein kyynelet silmiin nostattavat aplodit astuellessani Traconin deittishowssa lavalle. Tiedän, että suurin osa fanituksesta johtuu hahmosta ja sen näyttelijän mielettömästä roolisuorituksesta -- ei minusta. Se kaikki on silti jotain... Gaaah. On kunnia, että minutkin ns. "approovataan" pelkkänä kopiona. Cosplayssa taitaakin olla se juju, että cossaajaa ei useinkaan käsitellä pelkkänä cossaajana, vaan puvussaan hänet halutaan rinnastaa fyysisesti hahmoksi, jota fanitetaan. Ilman tätä piirrettä en todennäköisesti nauttisi tästä harrastuksesta siinä määrin kuin nyt. Eli malja cosplaylle!



Pumpkin

Olen päättänyt.

TYNN, TYN, TYYY. TUMTUM, TUMTUM, TUM.

Hahmovalintani Eurocosplaykisaan.

Outoutta ja rentoa meininkiä Vapriikin cosplayteemapäivässä

Terveisiä Tampereen museokeskus Vapriikista. Tosiaan, uutta pukua piti olla luvassa, toisin kuitenkin kävi. Pistin niskaani mieleisimmän animesta tekemäni puvun, eli Shigofumin Fumikan. Lähdinpä sitten tapahtumaan keräämään hyviä kokemuksia ja rattoisempaa lauantaipäivää, kuin olisin kotona toisessa tapauksessa viettänyt (murjottaen sohvalla). Mukaani en viitsinyt ottaa Kanakaani, eli puhuvaa sauvaa, joka muutenkin jo oli niin pelottavassa jamassa, kallellaan, kuin Pisan kalteva torni. Hermoparkani eivät olisi hajoavaa proppia kestäneet aiempien hermoromahduksien lisäksi. Aavistuksen harmittaa, että en päättänyt jo aiemmin laittaa vanhaa pukua päälle, sillä olisin tehnyt Fumikalle ihan keveästi vielä viime yönä aseen, jos olisin edes hieman aikaisemmin tilanteen arvannut. Nooh, paikalle saavuin yhdentoista maissa edelleen stressaantuneena edeltävän yön jäljiltä. Melko pian löysin tuttua Tampereen Katucosplaporukkaa ja seuraava tunti kului yllättävän hitaasti seilaillen puhumassa eri ihmisille ja miettien, että mitäköhän sitä tekisi. Tekemättömyys varmaan vaikutti valintaani osallistua kuin osallistuakin kisaan. Niimpä suunnilleen viittä vailla kaksitoista, jolloin ilmottautuminen sulkeutui, ilmoitin itseni kisaan, ensin kysyttyäni parilta henkilöltä mielipidettä asiasta. Kyllähän se vähän ehkä pöllöltä tuntui, koska olin aiemminkin jo samalla puvulla kerran kisannut, mutta haluni palata lavalle oli kaiken kokemani jälkeen suuri.

Kisan hilpeä voittajakaarti.

Kun on alusta asti kisannut, haluaa kisata aina. Kyseessä ei ole se, ettäkö haluaisin vain kivaa, palkintoja ja sijoja, vaan yleisön reaktioiden saaminen osakseen on jo yksinään syy mennä kisaamaan. Puku, jota ei tulla kertaakaan erikseen kehumaan, saattaa tuntua laimealta, cosplaykisoissa cosplayaaja asetetaan tarjottimelle ja yleisö pakotetaan reagoimaan siihen jotenkin. Tästä kerrasta en muista koko tilannetta ollenkaan, mutta eipä se mitään, annettu sija puhuu ehkä paremmin puolestaan. Kisassa osallistujia oli peräti 13, joista kaksi oli pareja. Kotiin lähti sushiastia ja syömäpuikot silmätulehduksen kera (Siis oikeesti, piilarinesteessä on oltava jotain vikaa tai sitten minä olen tullut yliherkäksi piilolinsseille) ja hyvä mieli. Paikalla tuli tavattua yllättäviäkin ihmisiä, mutta monet olettamani cosplayaajat loistivat poissaolollaan. Ilmeisesti he menivät Tsukiconiin.

Ymmärsin heti logiikan, kun huomasin, että Tsukicon ja Vapriikin cosplayteemapäivä olivat päällekkäin. Tsukicon on j-rock ja lolita-muoti yms yms painotteinen tapahtuma, enkä ole edelleenkään ymmärrä, miten runsain joukoin ihmiset menevät paikalle vain cossaamaan aiheeseen kuulumattomina hahmoina. Muutaman tapauksen ymmärtäisin toki, mutta come ooooon hei, kaikki? Vapriikkin teemapäivä järjestettiin nimen omaan cosplayaamista varten, ja minä ymmärsin asian ainakin näin, että tällä ajoittamisella yriettiin myös karsia Tsukiconista pelkkiä cossaajia hieman pois. Vapriikissa minun arvioni mukaan cossaajia oli muutamia kymmeniä, mutta minun puolestani enemmänkin olisi voinut olla.

Toisaalta, tekemistä ei riittänyt niinkään paljoa, kuin oli paikallaolijoita. Ohjelmassa oli tanssimattoa, pikamanikyyrejä, meikkivinkkejä, origamipaja, museon näyttelyt ja cosplaykisa. Tälläkin keralla päädyin headdeskiin, kun en känyt muuta tekemässä, kuin kisaamassa ja tanssimassa. Noh, ensi viikonloppuna on luvassa Vapriikissa anime- ja manga teemapäivä, jolloin minä olen tosissani luvannut itselleni käydä kuuntelemassa paneelia(?) amv:istä.  Paikalle edelleen odotetaan putkahtavan cossaajia, sillä sisääpääsy on cossaajille vain 2 euroa. Mikäpä siinä, jos keksin mukavalta tuntuvan puvun kaapistani. Eli mukaan vaan sitten ensi viikonloppuna ja hynttyyt päälle. *peukku*

Kuvat: Miika Ojamo

Laiskiainen ma oon

Anteeksi! En ole tässä ihanan pitkäääääääään aikaan tehnyt minkäänlaista päivitystä ja uskokaa tai älkää, mutta minulla on sitä sosiaalistakin elämää aina silloin tällöin (estämässä) päivittäisen dataamisen. Syyttää voi toki myös peräti kolmea kenkkuilevaa läppäriä. Oikeastihan minun ei pitäisi olla tälläkään hetkellä olla kirjoittamassa tänne, vaan muun muassa ompelemassa käsin hemmetin eeppistä yläosaa hemmetin eeppiseen cosplaypukuun, jonka tulisi olla valmiina lauantaina Vapriikin cosplayteemapäivää varten. Huoh. Että saa nyt sitten nähdä saanko valmista, kun tuhlaan kallista aikaa tällaiseen turhanpäiväiseen datailuun. Ehkä tämäkin hiukan valaisee hiljaisuuttani? Kenties?

Seuraavaa päivitystä odotellessa (vaatii Facebook-jäsenyyden):

Who you gonna call?