Minä lukeudun noihin ihmisiin ja niin moni minun kavereistanikin, jotka harrastavat cosplayta. En tarkoita sellaista "Iiiiiik, tuolla on toinen Suomi, ompas suomimaista, kun menen halaamaan!!!1!" tai satunnaista maukumista, koska hahmollani on korvat. Tarkoitan ihan oikeaa eläytymistä. Liikkumista, puhumista, siteeramista, hahmon ajatusmaailman pohjalta tehtyjä tempauksia. Coneissa en tietenkään käytä koko aikaani miettien, miten hahmoni reagoisi eri asioihin, joita kohtaan, vaan suurimman osan ajasta yleensä vietän ihan omana itsenäni tehden milloin mitäkin. Kaikissa hahmoissa ei edes ole sitä jotain, joka saisi minut haluamaan eläytyä jatkuvalla syötöllä tai eläytymään ollenkaan. Toiset hahmot taas ovat minulle ilmiselviä tapauksia, niissä on eläydyttävä.
Olen todennut, että jostain kummastuttavasta syystä eläytyminen onnistuu minulta kaikista parhaiten herra Deppin rooleissa ja hänenä itsenään. Osaan selittää tätä kolmella tapaa: A) Olen viettänyt julmetusti aikaa tuijottaen ruudulta Deppin hahmoja lumoutuneena pitkiäkin aikoja B) Minun on helpompi näytellä eläviä hahmoja. C) Olen intergroitunut samalle aaltopituudelle Deppin kanssa. Mutta tukeudutaan nyt ehkä mielummin näihin kahteen ensimmäiseen vaihtoehtoon. Muun muassa animehahmoissa se ilmeettömyys vasta onkin haastavaa muiden, kuin kuvien oton ajan. Ihmisen kasvoissa on ties kuinka monta pienen pientä lihasta, jotka kontrolloivat kasvojemme ilmeitä, joilla viestitämme tunteitamme ja myös omaa persoonaamme edes tajuamatta sitä ollenkaan. Animehahmoille noista lähellekään kaikkia ei olla animoitu, sama koskee tietysti myös mangaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa kaikilla ihmisillä. Minulla kun on tapana ottaa mitä jännimpiä ilmeitä. On kuulemma todellista viihdetä tuijottaa minun naamatauluani, kun olen ajatuksissani.
Jotta ei nyt jouduta taas ihan harhateille, niin jatketaan aiheesta. En ole koskaan viettäyt lähellekään täysin in character -päivää hahmossani, kuten aiemmin mainitsin. Sitä ajatellessa naurahdan ajatukselle, mutta pian ajattelen asiaa uudestaan. Olisiko se niin outo ajatus sittenkään? "Päiväni Jack Sparrowna"? Aika svengaava otsikko. Olen kerran aiemmin jo herra kapteenina ollut ennätyksellisen määrän IC, miksi ei tehdä sitä uudestaan kokeellisessa merkityksessä, mutta vielä hmm... intensiivisemmin?
Think like Jack, walk like Jack, move like Jack, talk like Jack, act as Jack.
Ajatus päivästä lempihahmonani on koukuttava, toisaalta, koko päivä putkeen jonain hahmona melkein aikuisten oikeesti kuullostaa ihan mielettömän rankalta kokemukselta. Netistä voi löytää googlettamalla artikkeleita imitaation masentavista vaikutuksista. Kukaan ei jaksa olla loputtomiin joku muu, kuin oma itsensä.
Voisin puhua eläytymisen vaikeuksista, mutta jätän sen tältä erää toiseen kertaan. Esiintymisjännityksestä ja mokailusta voisin paasata vaikka loputtomiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällä eläytymisellä hahmoon, ainakin minä, tarkoitan ikään kuin larppaamista. Se on puoliksi leikkimistä tosissaan, ei näyttelemistä, eli hahmoksi muuttumista. Jos tuntee hahmonsa hyvin, sen ei pitäisi olla äärettömän vaikeaa.
Ihan kaikkia hahmoja ei kannata matkia ihan milloin vain tai missä vain, vaikka kysessä olisikin con. Tässä kyseenalainen esimerkki. Coneissa on muutenkin jo tarpeeksi karnevaalimeininki. Minä en ihan oikeasti kestäisi, jos kaikki alkaisivat hulluiksi. Tätähän hiljaa pinnan alla hieman pelätäänkin. Mitä jos joku innostuisi jostain väkivaltaisesta hahmosta? Entäs jos hahmo olisi himo perverssi? Nörttipiireissä ei täysin absurdi ajatus.
Totuus on, että väkivaltaan tai väärydellä toteutuviin seksuaalifantasioihin ei tarvita hahmolleen liian omistautuvaa cosplayaajaa. Oli sitten kuinka kiinni hahmossaan, niin terve, vastuullisesti käyttäytyvä ihminen osaa kyllä erottaa rajat. Parhaimmillaan eläytyminen saa, ulkopuolisten ihailijoiden lisäksi hahmon ulkoisella että sosiaalisella läsnäolollaan faniuden fantasiat puhkeamaan kukkaan. Oletko koskaan unelmoinut voivasi viettää yhden päivän jonkun housuissa? Cosplay saattaa eläytymisellä maustettuna tuoda haaveesi käymään kuta kuinkin toteen. Näistä syistä minusta uskottava eläytyminen hahmoon voi olla juuri sitä, mitä cosplay-kulttuuri voisi tarvita lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti