Hei, ystävät!
Aivoni ovat jokseenkin syöpyneet kesän aikana, enkä ole saanut mitään cosplayaiheista aikaiseksi. Ihan hyvä vain, sanon minä. Cosplaysta sitä lomaa välillä tarvitseekin! Olen myöskin ilmeisesti kerrankin noudattanut parempaa neuvoa ja siirtänyt syrjempään sellaiset suunnitelmat, jotka olisivat näyttäneet liian stressaavilta tai riskeissään runsailta...
Tracon näkyy jo horisontissa ja arvatkaa mitä? Traconiin on tuleva luento, minun puolestani ja cosplayaiheisesti. Olen naputellut sisältöä tänään hurjalla vauhdilla. Slidejen määrä näyttää jo tällä hetkellä melko uhkaavan pursuilevalta sekä lukumäärällisesti että sisällöllisesti, mutta olen erittäin onnekkaasti saanut ohjelmakartasta runsaamman ajan kuin yhden tunnin. Luennon sisällöstä teen postauksen vielä ennen tapahtumaa.
Traconiin on myöksin luvassa uusi puku, Severus Snape, jonka tietenkin pyrin toteuttamaan mahdollisimman hahmouskollisesti. Tällä hetkellä vaakalaudalla on valinta kisaamisen ja kisaamatta jättämisen välillä. Ei kovin kummoinen hahmo ehkä monimutkaisuudeltaan visuaalisesti, mutta rivipukukisaaminen houkuttaisi pitkästä aikaa. Valinnan suhteen saa antaa mielipiteitä ennen ensi maanantaita.
Tässä vaiheessa lienee selvä, että blogini pitää jonkinlaista hengähdystaukoa. Ulkoasun uudistaminen on täysin kesken, eikä maskeerausnurkkaakaan ole tullut julkaistua vähään aikaan. Jatkis ei myöskään tule saamaan seuraavaa osaansa, ennen kuin muu elämä on blogin ulkopuolella kunnossa.
Palataan asiaan, kun ohjelmakartta julkistetaan! o/
~Pumpkin
Aihe on vielä salaisuus, until ohjelmakartta. Luna on oikein kiva hahmo. Mielenkiintoista sitten nähdä. :)
VastaaPoistaSNAPE OoO <3
VastaaPoista