Hei, lapset. Tänään puhun sellaisesta asiasta, jolla ei ole niinkään paljon tekemistä cosplayn kanssa, vaatteiden kylläkin. Ja minun ammattihaaveeni ja epäröintini kaikesta aina ja ikuisesti. Parempi aloittaa kertomalla ammattihaaveideni historiasta. Se menee näin:Muistan ensimmäiset ammattihaaveeni ala-asteelta. Kaikkia en varmasti, mutta joitakin kylläkin. Oli laulajaa, sotilasta, Peppi Pitkätossua, sarjakuvapiirtäjää, lääkäriä ja kirjailijaa. Eniten varmaan laulajaa. Mitä sitä muuta odottaisikaan sen ikäiseltä tytöltä. Käsitöiden alkaessa 9-vuotiaana aloin kiinnostumaan vaatteiden suunnittelusta. Muistan kertoneeni asiasta äidille, joka käski suunnitella mekon, jonka hän sitten ompelisi. Miten sitten kävi, niin suunnittelin mekon, jossa oli painovoimaa uhmaavat helmat ja kunnon grrrrlpoweria. Äiti tietenkin sössi mielestäni koko mekon, koska helmat eivät olleet samanlaiset, kuin halusin. Kangas taisi olla jotain ihanan metallista ja oikein ysäriä. Mahdoinko kangasta edes itse valita. Mekko päätyi purukumilla sotkettuna pakastimeen, eikä sitä sen koomin tavattu. Vaikka välissä ehdin unelmoida kaikkea ja en mitään, noin 11-vuotiaana muotisuunnittelijan ura loisti jälleen silmissä. Innostuin jopa ompelemaan spagettiolkaimellisen topin ällöttävän sävyisestä vihreästä resorikankaasta ja ompelin siihen oman lempinimeni. Alaosa taisi olla aika mullistava, malli oli kynähametta hyvin paljon muistuttava. Isä oli erittäin otettu tuotoksistani. Kerroin tietysti kaikille ammatista, josta haaveilin, ja opettajat ja tietävämmät kaverini osasivat heti sanoa, että vaatesuunnittelijana on erittäin vaikea menestyä. Paljon pessimismiä, sen muistan. Kukaan ei varmasti odottanut minusta tulevan mitään.
En ollut mitenkään erityisen hyvä piirtämään tai maalaamaan, kasin oppilas taisin olla ala-asteeni, joskus ysin. Pukeuduin hyvin omituisesti ja taisin olla oikeasti hiukan häiriintynyt. Outoa todeta se tällaisena, kuin nykyisin olen. Ihan niin kuin asiaa ajattelisi joku täysin siitä pienestä tytöstä täysin erillinen henkilö. En siis tosiaankaan ollut luokan suosituin, vaikka sitä todellakin halusin. Lopulta kuudennella luokalla päätin olla yrittämättä olla sellaisten ihmisten ystävä, joista ei ollut siihen ja kokivat minut aina vastenmieliseksi. TÄMÄ oli se hetki, kun kehitys lähti johtamaan tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Ikään kuin edessä olisi ollut iso valtatie, jota olin kulkenut koko elämäni ajan. Sitä olisi helppo kulkea eteen päin. Miksi kääntyä metsätielle? Niin minä kuitenkin tein. Pian opin, että se oli hyväksi. Muuttuisin itse sellaiseksi, kuin halusin unelmissani olla. Siisti ja kapinallinen. Suosittu ei tarvisisi olla, muut kunnioittaisivat minua silti, koska halusin olla sellainen, kuin juuri olin.
Lopulta löysin suuren intohimoni cosplayihin, samoin pakonomaisen tunteen saada tehdä kaikki itse ja tavoitella täydellisyyttä ja kehittää itseni huipuksi. Cosplayn ja minun suhteeni jo tiedättekin, joten en selitä siitä sen enempää. Cosplay kuitenkin sai muistoistani palaamaan epärealistisen ammattihaaveeni. Ihmisten yleinen pessimistinen asenne ammattialaan sai minut täysin epäröimään. Salaa mielessäni kuitenkn yhdistelin asioita. Vaatesuunnittelu? Elokuvat? Yhtä kuin puvustaja. En ollut luultavasti tiedostanut puvustajan ammattia ennen tuota hetkeä. Haave puvustajaksi ryhtymisestä ei ollut itsestäänselvä tietenkään heti. Se hiipi hitaasti ja varovaisesti (takaisin) mieleeni. Tuli vuoro valita, minne lähteä opiskelemaan. Vaatetusalan opinnut olivat neljäntenä vaihtoehtona listassa. Pääsin toiseen -- lukioon viestintälinjalle. Melko pian minua alkoi hieman kaduttaa. Miksi en ollut kuunnellut itseäni kaikkia näitä vuosia? Miksi kouluttaa itsensä johonkin hyvä palkkaiseen ja arvostettuun ammattiin, kun oli jo selvää, että minusta ei ole mihinkään muuhun, kuin luovaan ammattiin. Paskat mahdollisuuksista. Halusin tehdä sitä, mihin minut oli tarkoitettu! Muistan käyneeni kerran OPO:lla marisemassa huonon matematiikan tunnin jälkeen: Halusin lopettaa lukion. Tiedustelin ensimmäisen vuoteni aikana mahdollisuuksista vaatetusalaan suoraan lukiosta. Luulin alkuksi, että kaikki olisi ollut ajahukkaa, eikä lukiosta pääsisi muualle, kuin yliopistoon. Lähinnä kavereideni infon avulla aloin ymmärtämään, että lukiosta pääsisin kolmannen asteen koulutukseen vaatetusalalle ilman ammattiopistoakin. Pidin eri asiana, pärjäisinkö siellä ja päätin käydä vielä artesaanin koulutksen ennen korkeakouluun hakua. 
Nyt olen abi. Paheksun ihmisiä, jotka yrittävät pukeutua muodikkaasti. Paheksun ihmisiä, jotka luulevat, että tekemällä itsestään kauniin on kaunis. Vihaan turhamaisuutta. Vielä enemmän sitä, että kieltäytyy ajattelemasta omilla aivoillaan. Nämä asiat leimaavat minulle muotimaailmaa. Hiljattain olen oppinut, että sen ei tarvitse olla välttämättä sitä, jos niin itse haluan. Tiedän, että minun on tutustuttava muotiin ja suuriin nimiin, jotta pääsen asenteeni puolesta edes koulutukseen.
Minä en ole muodikas. En ole ostanut itselleni vaatteita vuosiin, korkeintaan satunnaisesti talvitakin, kengät tai housut. Sitä mitä tarvitsen. Olen jatkuvasti identiteettikriisissä. En halua missään nimessä pukeutua, niin kuin muotimaailman ihmisten oletetaan pukeuvan. Ensimmäisellä vuositasolla lukiossa käytin värikkäitä vaatteita ja erivärisiä peruukkeja. Loppuvuodesta lopetin kokonaan peruukkien käytön, en tuntenut tyyliä enää omakseni ja lopetin yrittämisen. Välillä tyylini oli erittäin hälläväliä, välillä äärimmäisen poikamainen, välillä mukasöpön tyttömäinen, gay, hiukan hippi, hikinörtti, boheemi, romanttinen. Äärilaidoista toisiin. Missään vaiheessa en kuitenkaan muodikas. En omista muodikkaita vaatteita.
Olen jatkuvasti paineen alla ammattisuuntaukseni suhteen. Millainen minun pitäisi olla, jotta minut hyväksyttäisiin? Olenko friikki, jos en tunne kaikkia tarvittavia nimiä, vaikka haluan nimen omaan puvustajaksi? Mikä on puvustajan prototyyppi? Oleno liian tyhmä? Onko piirtojälkeni liian persoonatona, vaikka kaikessa pitäisi olla kyse lopputuloksesta? Onko minulla edes silmää? Kopioinko vain toisia? Olenko aivan vääränlainen, koska vihaan Louis Vuittonia? Olenko samanlainen, koska yritän olla erilainen? Enkö ole sittenkään ainoa laatuani? En tiedä. Olen jossain oudossa kriisissä, enkä rauhoitu, ennen kuin saan kysymyksiini vastauksia.
Tänään puhuimme koulussa vaatetusalasta. Näytin paria eilen piirtämääni pukukokonaisuutta, niistä pidettiin, toisaalta ei noteerattu mitenkään erityisesti. Ruokapöytäkeskusteluissa tapasin pitkästä aikaa sellaisen pessimistisen ihmisen, joka sai epäilemään jälleen olemassaoloni merkitystä. Vaatetusalla on huonot mahdollisuudet työllistyä. Mitä jos päädyt tehtaaseen koko loppuiäksesi töihin? Tämä oli tiukka vastarinta, jota koin kyseiseltä ihmiseltä vastineeksi vakuuttelustani kyvykkyydeltäni ja paloltani juuri tähän työhön. Kuulin luurankojen jo kolisevan kaapissani. Mitä jos? Myöhemmin kehittelin hiljaa mielessäni sanat, jotka minun olisi pitänyt sanoa, vielä kun keskustelimme asiasta? On helppoa olla jälkiviisas. Kumpi olisi kamalampi kohtalo: Kouluttaa itsensä sellaiseen ammattiin, jossa on tavalliset mahdollisuudet työllistyä ja nollan mahdollisuudet edetä, vai opiskella sitä alaa ja niitä asioita, jotka aidosti kiinnostavat, riskeinään joko pudota pohjalle tai menestyä. Sitä paitsi, tämän asian olen jo monesti käynyt läpi mielessäni. Olen täydellisen onnellinen, kunhan saan tehdä sitä, mitä oikeasti haluan. Minulla on vahva yhteys luovuuden kanssa. Sitä voi ylittä, ei alittaa, eikä kiertää ympäri. Minun ei tarvitse olla kuuluisa (sitä oikeastaan inhoaisin), minun ei tarvise saada hyvää palkkaa. Kunhan saan ilmaista itseäni. Toisin sanoen, kunhan en päädy tehtaaseen tai lakaisemaan tilkkuja lattialta, minä olen tyytyväinen. Sitä paitsi, minusta on paljon parempaan kuin langanlakaisijaksi. Voin vain luottaa ylempään voimaan, että tämä onnistuu, koska on myös syytänyt minuun ajatuksen, että tämä on minun juttuni.Tietoisena muodin oleellisuudesta joka tapauksessa vaatetusalan opintoihin, olen alkanut oikeasti seuraamaan muotia sillä silmällä. En niinkään hamstraamaan muotilehtiä, lähinnä tarttumalla siihen, mikä tulee vastaan. Tämän lisäksi lähinnä eilisestä alkaen olen piirrellyt sekalaisia luonnoksia sisällöstä portofoliooni. Naureettavaa kai sanoa, että on halunnut vaatetusalalle suunnittelijaksi jo vuosikaupalla, mutta ei ole tuhlannut tunneissa varmaan päivääkään itse suunnitteluun. Minä olenkin ehkä jonkinlainen hassu poikkeus. Seuraan asioita joista pidän vierestä. Suunnitelmat ovat päässäni, ne vaan täytyisi päästää ulos. Kaiken lisäksi minun on päätettävä ehdottoman konkreettinen inspiraation lähteeni, ennen kuin saan itsestäni ulos mitään. Koska olen huono keksimään itselleni tehtäviä, suunitelmat paperille ovat siis harvinaista herkkua. Tomppa on auttanut tässä ja antanut minulle kuvailuja jostain puvusta, jonka olen sitten selittänyt hänelle kirjaillisesti. Muistellessa noita pukuja, nyt tekisi mieli piirtää korpista insipraation saanut takki, joka on aika helkatin upea. Muuta en osaa sanoa.
Tässä oli tarina minusta. Nyt tiedätte käytännössä kaiken. Olette jumalia. No ette ihan. Haastan teidät kuitenkin tehtävään: Haastakaa minut. Haastakaa minut piirtämään jokin pukukokonaisuus. Määrittele jokin asia, josta saan vaikutteeni (Aikakausi, hahmo, satu, esine, asia, ihminen, tyyli, jotain villiä, keksikää itse... Kuvista voitte saada vinkkiä asioista, joisa pidän.), käyttötarkoitus, onko kyseessä puvustuksellinen suunnitelma, vai muotisuunnitelma. Naiselle, miehelle, vai jollekin siitä väliltä. Skannaan piirokseni yksinoikeudella teille tähän blogiin. Yleensä en uskalla julkaista mitään, koska pelkään, että joku varastaa ideani. Nyt kuitenkin otan kyseisen riskin. Samalla saatte kritisoida tuotoksiani. Olkaa kuitenkin lempeitä, minä olen hyvin herkkä persoona, joka myös masentuu helposti.
"Mitä jos päädyt tehtaaseen koko loppuiäksesi töihin?"
VastaaPoistaLol lähes mahdotonta nyky-Suomessa, ellei yhtäkkiä tule lähituotantobuumi. Täällä on isompia tehtaita ehkä yhden käden sormien edestä, ja pikkuompelimoita ja yksityisyrittäjiä biljoonakertaisesti.
Vaatetusala ei ole pelkkää muotia. Se on vaatteiden tekemistä/suunnittelua, ja siinä vaiheessa kun miettii miten saa tehtyä vaatteilla lantion ihmiselle jonka kroppa on kun kärjellään seisova kolmio ja vaatekoko 52 niin ei tartte hirveesti Dolce & Gabbanaa miettiä. Ei oo pakko, jos ei haluu. Plus, muoti ja tyyli eivät ole sama asia.
Jos kiinnostaa lähteä lukiosta opiskeleen vaatetusta, tutustu vähän eri asteiden ja tutkintojen opintosisältöihin. Tai ainahan voi käydä parissa vuodessa amiksessa lusimassa itsensä vaatetusompelijaksi/-artesaaniksi ja sitten jatkaa vielä ammattikorkeaan jos suunnittelu, markkinointi yms. kiinnostaa enemmänkin.
Kyllä, tätä väitettä olen saanut kuulla jo pidempiä jaksoja elämässäni. Jotenkin kyllä olen myös itse päätellyt, että aika outo kohtalo olisi Suomen maalla joutua tehtaaseen. Vetosin keskustelussa myös yksityisyrittäjyyteen.
VastaaPoistaTotta mooses tiedän mistä kaikesta muustakin alalla on kyse. Minun suhteeni muotiin sattuu olemaan tabu, jonka halusin ottaa esille. Kaavoituksen ja käyttötarkoitusten salat ovat varmasti eräitäkin asioita, joiden kanssa tulen painiskelemaan tulevaisuudessa. Cosplaysta tunnen saaneeni ainakin jonkinlaiset valmiudet.
Voi, kuulostaako tekstini todella siltä, että käsittäisin tyylin ja muodin samana asiana? Rivien takana on pointti, jota en osannut oikein muuten ilmaista. Lähinnä sillä on tekemistä ihmisten odotusten kanssa.
Seuraavan asteen opintopaikat ovat parhaillaan harkinnan alla. Saa nähdä sitten mistä itseni ensi syksynä löydän.
Jos tuntuu että lukiossa on heittänyt aikansa hukkaan, niin voin ihan kokemuksesta sanoa, että ei ole mikään huono vaihtoehto mennä toisen asteen opintoja uudemman kerran. Viime kevään abina ja tämän vuoden vaatetusartesaani linjan ykkösenä voin sanoa, että koulussa on kivaa ja motivaatio opiskelemaan on harvinaisen korkea. Suosittelen kyllä lämpimästi tätäkin vaihtoehtoa, lukion jälkeen pää kaipaa lepoa ja kädet tekemistä ja motivaatio luovaan puuhaan on varsin korkealla.
VastaaPoistaNyt kun tiedät oikeasti mitä haluat, niin kannattaa toki pyrkiä ammattikorkeaan, mutta perusasioiden teoriaan ja käytäntöön pääsee oikeastaan käsiksi parhaiten kun lähtee alusta. Ei sillä, etteivätkö ensimmäiset helpot hame- ja housuharjoitukset tuntuisi cosplayta harrastaneelle aluksi turhankin helpolta. Sitä ne eivät kuitenkaan ihan satavarmasti ole. Itse ainakin olen sitä mieltä että cosplayn ja oikean vaatteen tekeminen ovat aika kaukaisia asioita.
Toisin sanoen; aja ihmeessä takaa unelmaasi ja pysy siinä, kunhan muistaa realiteetit ja jaksaa lähteä liikkeelle perusasioista.
Alunperin suunnitelma oli lähteä lukion jälkeen ammattiopistoon vielä pariksi vuodeksi. Samalla paikkakunnalla, jossa asun on sattumoisin myös mahdollisuudet artesaanin koulutukseen, joten eipä tarvitsisi jättää kotia ja ilmaisia ruokia.
VastaaPoistaToisaalta olen yrittänyt ottaa selvää siitä, millaista olisi mennä suoraan kolmannen asteen koulutukseen. Tällä hetkellä vaihtoehdot ovat aika tasan. Ylempi vai alempi tutkinto. Joka tapauksessa aion pyrkiä kolmannen asteen koulutukseen ennemmin tai myöhemmin. Olen kuullut myös outoja huhuja, että ammattiopistoon en pääsisi enää opiskelemaan, koska olen käynyt lukion. Liittyi varmaan opintotukeen, jota en ole vielä tähän mennessä hankkinut. Todennäköisesti pyrin kolmannelle asteelle, mutta jos ei onnaa, mikä on tietenkin mahdollista, niin artesaanijutut kutsuvat aika automaattisesti luokseen.
Taideteollinen on sellainen paikka joka kuullostaisi kaukaisuudelta aivan unelmapaikalta opiskella, mutta en ole edes uskaltanut ottaa siitä sen kummemmin selvää. Niin kovat taidot taitaa olla tarpeessa kuvataiteelle, vaikka hakisikin jollekin erikoistuvammalle linjalle, että epäonnistuminen olisi hyvin todennäköistä. Ainakin pelkään niin. Yleisenä kysymyksenä kaikille: Onko kellään kokemuksia taideteollisesta?
paheksut ihmisiä jotka pukeutuvat muodikkaasti? en oikein ymmärrä mielipidettäsi muotiin, se tuntuu kovin ristiriitaiselta. ja jos ajattelet että muotimaailman ihmiset eivät osaa ajatella omilla aivoillaan niin kuulostaa aika vahvasti siltä että puhut enemmän kuin tiedät.
VastaaPoistaota selvää oikeista editorial suunnittelijoista ja sano sitten mielipiteesi.
@Anonymous
VastaaPoistaMinut tunnetaan ristiriitaisuudestani. Tämä on kuitenkin sellainen mielipide, joka on minulla hyvin järkähtämätön. En pidä kaikkea muotia samanlaisena, suurimman osan siitä kuitenkin leimaan sanomattomaksi, turhaksi ja merkityksettömäksi. Muoti voi olla kaunista ja säväyttävää, muuhun en sitä kuitenkaan kelpuuttaisi. Erillisenä juttuna tietenkin pidän vaatteita, joiden tarkoitus on olla taidetta. Mutta hei, en minä pidä merkityksettömästä taiteestakaan (sanoo ihminen joka lätsäisi jo kuusivuotiaana nykytaiteen näyttelyssä käden otsaansa nähdessää yksivärisen sinisiä tauluja ympärillään).
Puvustus on erilaista. Siinä ajatellaan, mitä hahmosta halutaan ilmaista, mitä ei. Rakennetaan osa jotain erittäin oleellista ihmisessä, mitä hahmoilla ei luonnostaan ole. Puvustuksessa näytellään ensivaikutelman kautta.
Samaa tekee muoti, mutta todellisessa elämässä en pidä sitä sallittuna, silloin se on valehtelemista. Keho ei ole kone,vaan jokainen kantaa omaa persoonaansa mukanaan ja minusta sitä on väärin peitellä. Isot jehut jossain maailmalla saavat miljoonia rahaa ja vastineeksi ihmiset elävät jossain oudossa illuusioissaan, että ovat jotenkin hehkemämpiä, koska heidän päällä on samoja vaatteita, kuin muotilehdissä luurangonlaihojen nuorten ja kauniiden ihmisten päällä. Muotihan on pelkkä markkinallinen termi ostakaa!-sanalle.
Voisin paastata aiheesta ikuisuuksiin. Korostetaan nyt kuitenkin vielä, että tämä on nimen omaan minun mielipiteeni, ettei joku tule älähtelemään mielipiteiden esittämisestä faktoina. En myöskään kiellä, etteikö mielipiteeni muovautuisi ajan ja kokemuksen kanssa. Se on kuitenkin jo melkoisen pitkään ollut juurikin tämä.
Oma suhtautumiseni muotiin on varsin neutraali, joten en puutu siihen sen enempää - pakko kuitenkin tarttua tuohon edellisessä kommentissa mainitsemaasi reaktioon nykytaiteesta, toivottavasti suot sen minulle anteeksi.
VastaaPoistaEikö taiteen ole nimenomaan tarkoitus nyhtää ihmiseltä reaktio, jotain ajatuksia tai tunteita? Eikö juuri se, että siniset neliöt saivat sinut naamapalmuamaan tarkoita, että teos onnistui tehtävässään? Katsojan reaktion ei tarvitse olla välttämättä positiivinen - ehkä naamapalmuaminen oli juuri se reaktio, mitä taiteilija haki.
Taideteollisesta voin sanoa sen verran, että ystäväni pääsi ainakin suoraan lukiosta rovaniemelle opiskelemaan vaatetusalaa tai jotai vastaavaa. Ainakin tekee vaatteita.
VastaaPoistaTekstistä jäi minuakin kovasti häiritsemään tuo suhtautuminen muotiin. Varsinkin, kun tuntuu, että rinnastat muodin siihen mitä näkee esim. Tampereen keskustassa joka päiväisillä ihmisillä. Jos näin on niin haluaisin tuoda esiin muutaman asian:
Omat kokemukseni esim. Tampereen keskustasta on se, että n. 1/20 pukeutuu nykymuodin mukaan. Tämän näkee helposi jos lukee esim. Trendiä ja selailee joskus mitä muotimaailman suuret nimet ovat tehneet catwalkeille. Catwalkeilta vaatteiden ideat kulkevat ns. tavallisten ihmisten kauppoihin (esim. H&M ja Gina Tricot). Eihän siellä tehdä suoria kopioita muotiluomuksista, koska ne ovat usein hyvin abstrakteja eivätkä välttämättä toimisi tavanomaisessa elämässä arkikäytössä. Näistä kaupoista vaatteet kulkeutuvat kuluttajille.
Kuluttajat määrittelevät hyvin pitkälle _katumuotia_, joka eroaa hyvin paljon suurista muotitaloista. Esim. pojilla on tällä hetkellä katumuodissa paljon näkyvä ed hardy -vaatteet ja asusteet katumuodissa, mutta verrattuna suuriin muotitaloihin, niin missään ei näy isoja räiskyviä printtejä ja glitteriä vaatteissa.
Itse seuraan mieluummin (ainakin tällä hetkellä) suuria muotitaloja ja pukeuden sen avulla trendikkäästi, koska se ei ole niin massaa ja tuo helppoja mahdollisuuksia erottua joukosta.
Aloitat hyviä keskusteluja, mutta (like my earlier post) olen hyvin pettynyt ns. mustavalkoiseen ajatteluun kaikissa postauksissa. Grey-area rocks.
Ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen teksti eli liityin heti blogisi lukijaksi :) Näin paljon itseäni tuossa tekstissä.
VastaaPoistaItse olen käynyt ensin lukion ja sitten amiksessa artesaanipuolen. Nyt opiskelen Kuopion Muotoiluakatemiassa vaatetusmuotoilua ensimmäistä vuotta. En ole äärimmäisen muodikas. Tärkeintä on, että on omia ideoita ja kokeilunhalua. Käy katsomassa minun piskuinen blogi niin näet minkälaisia juttuja olen tehnyt :)
Itseäni ei kiinnosta ihmisten vinoilut siitä kuinka todennäköistä työllistymiseni on tulevaisuudessa. Olen päässyt opiskelemaan unelma-alaani ja se on omista taidoistani sekä myös tuurista kiinni, että työllitynkö vai en. Jos työllistyn, en ole kiinnostunut rikastumisesta tai kuuluisuudesta vaan siitä, että saan tehdä työtä jota rakastan. Jos en työllisty vaatetusalalle niin ainahan voin jatkaa opintoja jonkin muun alan parissa tai perustaa oman yrityksen. Vaatteiden suunnittelu ja ompelu pysyy kuitenkin aina harrastuksena.
Ehdottomasti suosittelen sinulle vaatetusalaa ja vaikka ensin sitä artesaanin tutkintoa ja sitten ylempää tutkintoa. Itselläni ei mennyt amis hukkaan vaikka paljon olin ommellut ja kaavoittanut itselleni ja muille ennen sitäkin. Hurjasti tsemppiä :)
@Wepi: Tämäkin mahdollisuus käyty läpi mielessä, tosin päädyn aina siihen, että kaikkien taiteilijoiden päätavoitteena ei voi olla saada katsojaa ainoastaan pitämään taiteilijaa tyhjäpäisenä.
VastaaPoista@Anonymous: Muotia on monenlaista. Pidän erillisinä asioina katumuotia ja sitten vähän 'ammattimaisempaa' muotia. Näitä kahta mielessäni yhdistävät ihmiset niiden takana. Turhamaisuus. En todellakaan kiellä, etteikö muodinmaailmassa ja vaatteiden takana olisi oikeastaan paljon vähemmän turhamaisia ihmisiä joukossa, myös sellaisia, jotka jopa ajattelvat jotain. Harmi vain, että joukossa on sitten niitä diivakuningattaria, miehissä että naisissa. Yksi mätä omena pilaa koko korin. Voi olla, että olen myös väärässä. Media pitää diivoja lemmikkeinään, joten onkohan mielikuvani tämän takia värittynyt väärin mielikuvin?
Mustavalkoisuudestani saa syyttää luultavasti nuorta ikääni. Kapinallisuus on in. Sitä paitsi, tämän perustan sille, että ellei maailmassa olisi radikaaleja ihmisiä, ei voisi heistä ottaa sopivan paljon malliakaan. Sama pätee politiikkaan.
@Jonna: Veit sanat suustani! Ihan tosi, en keksi tuohon mitään lisättävää. Klikkailempas tästä blogiisi. Kiitos rohkaisusta. ;D
Nyt sait tämän kapinallisen vihan (jälleen) päällesi.
VastaaPoistaEnsinnäkin voisitko avata tuota turhamaisuutta? Muotihan ja koko vaatetusalahan on myös taidetta, kuten teatteri, musiikki ja kuvataide. Onko nämäkin siis turhamaisuutta? Onko koko taide siis turhamaisuutta? Myöskin rinnastuksesi diivoihin on täysin turha. Eihän loppujen lopuksi muodilla ole mitään tekemistä sen kanssa minkälaiset ihmiset tekevät niitä vaatteita, vaan millaisia vaatteita valmistuu. Ei muodille ja kauneudelle voi asettaa rajoja sen mukaan onko joku kauhea perse.
Olen aivan samaa mieltä kanssasi nuoresta iästäsi, mutta ollakseni itse vain muutaman kuukauden vanhempi sinua en ymmärrä miten voit käyttää sitä perusteluna mustavalkoisuudelle, varsinkin kun tässä iässä aiheesta pitäisi jo ruveta pääsemään ylitse. Tämä voi rankaista äidinkielen yo-kokeessa ensi keväänä. Onnea sinne.
Toisekseen, etkö nyt ole joka toisella blogillasi/foorumilla/nettisivuilla paasannut siitä kuinka et halua kulkea massan mukana. Tämän jälkeen isket peliin "Kapinallisuus on in." -argumentin. Itken verta.
Ja mitä tulee politiikkaan, politiikka ei ole radikaalia kapinallisuutta, vaan pyrkimys kehittää yhteiskuntaa ja valtiota rauhallisin ja diplomaattisin merkein (suomessa). Poliitikot _eivät_ voi olla mustavalkoisia, koska asioille joita päätetään esim. eduskunnassa ei välttämättä ole oikeaa ja väärää vastausta.
Ihan oikeasti toivon, että jatkossa argumentoit kantasi paremmin ja perustat tietosi faktoihin. Mielipide on aina mielipide, eikä sillä ole välttämättä faktoihin perustuvaa todellisuutta. Tämä alkaa pikku hiljaa niin lapsellista pelleilyä, että ihan oikeasti rupeaa säälittämään puolestasi.
p.s. siinä sitä radikaalia kapinallisuutta ja mustavalkoisuutta. Ja kyllä, tämä oli minustakin lapsellinen kommentti, mutta leikitään sitten samoilla säännöillä tällä hiekkalaatikolla.
@Anonymous: Huokaus. Ehkä olen huono kirjoittaja, en kuitenkaan juuri välitä siitä. Tämä on minun blogini ja en ryhdy valehtelemaan mielipiteistäni, ajatuksistani, enkä arvoistani. Minun päässäni muovautuneessa maailmassa varmaan kaikki on hyvin vinksallaan, verrattuna todellsuuteen. Tämä onkin minun eksyneen mieleni totuuden tavoittelua minun tavallani. En tosiaankaan yritä saada vihamiehiä sillä, mitä kirjoitan tai kommentoin. Arvostan muiden ihmisten mielipiteitä niin kauan, kuin ne eivät ole minun mielestäni aivan päin prinkkalaa. Huomaa, minun mielestäni, minun päässäni. En pakota ketään muuttumaan, koska tiedän, että se ei ole mahdollista ja kaikilla on oikeus olla niin hyviä tai huonoja ihmisiä, kuin ovat. Huomaa, en määrittele, mitä on olla hyvä tai huono ihminen, kun sanon tämän. Pidän silti sydämen asianani saada sanoa oma mielipiteeni, koska haluan saada ihmisiä ajattelemaan. En muuta. Ja kuten sanoin, en ainakaan ryhtymään vihamiehikseni. Jos asiat ovat toisin, minä kävelen pois tai käsken valitsemaan itse, kestääkö minun ajatuksiani.
VastaaPoistaOlisi niin helppoa kirjoittaa pelkästään cosplayn teknisestä puolesta. Harmi, että minä en päästä ihmisiä niin vähällä, enkä myöskään itseäni.
Nyt myös vaikuttaisi siltä, että sellaisten abstraktien asioiden käsittelyyn, kuin 'taide' tai 'muoti' sinä vaadit faktoja -- minä olen alunperinkin sillä kannalla, että tiukkoja oikeita vastauksia ei ole, ainostaan minun mielipiteeni, jotka voivat kuullostaa hyvinkin tiukoilta. Voisitko itse kertoa minulle, mitä faktalla määrität? Katsonko Wikipediasta, miten 'muoti' määritellään ja tulen sitten kertomaan saman blogiini? Pitäisikö minun käsitellä pelkkää kuorta, joka on päältä päin näkyvissä? Pitäiskö minun perustaa tekstini siihen, miten joku ylevämpi ihminen on mennyt joskus sanomaan? On totta, että teksteistäni saa varmaan paljonkin vääriä mielikuvia siitä, mitä ajan takaa. Blogini tarkoitus ei ole informatiivinen. Se on pohdiskeleva ja kukin päättää, onko se täyttä paskaa vai jotain ihan muuta.
Muotoillaan nyt pointtini turhamaisuudesta suoraan rautalangasta. Kun puhutaan vaatteisiin liityvästä muodista... Vaatteet ovat minun päässäni tarkoitettu käytettäviksi. Olivat ne sitten käyttökelpoisia tai oudonnäköisiä tai eivät. Ja vaatteitahan yleensä ja oletetusti käyttää ihminen. Ihminen joko pitää vaatetta yllään sen käyttötarkoituksen takia, jotkut muodin ja jotkut haluavat sanoa sillä jotain. Rajaan mielipiteestäni nyt muut tarkoitukset pois. Muodin mukaan pukeutuvia ihmisiä kohtaan olen aina epäluuloinen. En väitä, että tämä koskisi nyt lähellekään kaikkia muodin mukaan pukeutujia, mutta monet heistä ovat varsin epämiellyttäviä persoonia. Olkoon sitten turhamaisia, ilkeitä, aivottomia tai mikä ikinä sitten närkästystä minussa voisi herättää. Turhamaisuudella tarkoitan muun muassa sitä, että materiaalinen maailma ja itsekkyys on vienyt voiton alkuperäisestä inhimillisyydestä ihmisessä. Ehkä kuullostaa oudolta väitteeltä, mutta minun päässäni tässä on paljonkin järkeä. Ja minä toivoisin, että tällaisia ihmisiä olisi jokin keino pelastaa... Niin, kuten huomaat jo mahdollisesti. Tällä ei ole mitään tekemistä oikeasti vaatteiden kanssa, vaan ihmisten, vaatteiden kantajien kanssa. Pääni sisälle on vaikea päästä. Mitä pidemmin jotain selittää, sitä vaikeampi on saada pohjimmaisinta ajatustaan oikeuksiinsa. Luultavasti en edelleenkään saanut pointtiani perille. Jotkut ihmiset ovat liian erilaisia ymmärtääkseen toisiaan.
VastaaPoistaKapinallisuuteen liittyvässä kommentissani tarkoitin siinäkin nimen omaan minusta lähtöisin olevaa 'muodikkuutta', ei pelkän ulkomaailman tuottamaa sellaista. Politiikassa taas on vaikea saada ihmisiä hereille, jos ilmassa ei ole kultaisesta keskitiestä eriäviä ajatuksia. Keskitie löytyy äänestäjistä itsestään. Muun muassa Italiassa on vaikea saada päätöksiä aikaan, koska radikaalimpia puolueita ei juuri ole. Politiikka nukkuu päiväuniaan.
En ole nyt varma ymmärsinköhän nyt oikein, mutta ajatuksilla leikkiminen on minusta ihan jees, kun sen tekee vastuullisilla tarkoitusperillä. Äskeinen kommenttisi ei ollut kauhean vastuullinen, valitan, jos tämäkin nyt saa jonkin vastarinnan sinussa aikaiseksi.