keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Wind in the sails!





Monta vuotta sitten katsellessani eeppisimpiä Jack Sparrow -pukuja netistä, tiesin toteuttavani oman pukuni haluten päästä samalle tasolle (jollei edeskin) jonain päivänä tulevaisuudessani. Muutaman vuoden taitojen parantumisen odotuksen jälkeen, toteutin pukuni tämän vuoden Tracon V:een oikein miehistön kera. Ryhmästä jäi monia hyviä muistoja ja tunsin saavuttaneeni edes jotain, kun ihmiset tulivat jatkuvasti kuvaamaan ja kehumaan pukuani. Minulle kesän pukuni ei tasoltaan kuitenkaan riitä, ei lähellekään. Aivan alusta asti olen tiennyt, että aion kehittää tätä pukua todennäköisesti koko loppuelämäni ajan. Otan silti mahdollisimman suuria harppauksia kerralla, sillä minä olen kärsimätön ihminen ja eihän sitä tiedä, milloin en enää voisikaan pukuilla. Kenties maailmanloppu tulee vuonna 2012 tai Mario-sienet syövyttävät aivoni ennen aikojaan ja minusta tulee vihannes. Joten... Jotta voin kuolla onnellisena, teen Sparrowstani parhaani mukaan alkuperäistä muistuttavan tässä hetkessä.

Kuten ehkä olet saattanut lukea, teen Pelegosto-version Jacksistä ensi vuoden CosplayGaalan kisaan ja aion käyttää samaista pukua myös omissa penkkareissani. Lukiosta lähdetään tyylillä. Pelagosto versioon kuuluu sen tavallisen lisäksi jännähkö päähine, ilmeisesti hedelmällisyyteen liittyvä sulkavaltikka ja ihmisen varpaista tehty kaulakoru. Meikki taisi jäädä elokuvasta monelle hyvin mieleen muutaman ylimääräisen silmäparin vuoksi, jotka hetken toimivat elokuvassa jopa illuusion kaltaisesti. Kuullostaa siltä, että en joutuisi paiskimaan mitenkään epäinhimillisen paljon töitä... Mutta.

Aion vetää lähes koko puvun uusiksi Gaalaan. On yer face. Uusin kokonaan liivin, shaalin, housut, vyöt, kaiken ranteissa roikkuvan, helmirimpsuja, huivin ja aurinkosoljen. Isoa säätöä kaipaavat peruukki, turkikset, sekä saappaat ja hienosäädön ja korjailun puolelle menevät lähinnä kaikki muu. Joitakin yksityiskohtia, jotka ilmenevät ainoastaan kolmannessa osassa elokuva trilogiaa joudun pudottamaan pois, muun muassa miekkavyön ja vyöltä roikkuvat härpäkket, sekä tietääkseni yhden sormuksista.

Ei varsinaisesti pukuun liittyvät asiat, eli meikki ja bindit kaipaavat myös ehdottomasti kohennusta. Ajattelin tehdä saman tyyppisen meikkausvideon pikakelauksella Sparrowsta, kuin tein perus Johnny Depp -meikistäkin. Kyseinen video löytyy tästä linkistä. Videon teen siinä vaiheessa, kun olen saanut peruukkini modattua kohtuulliseen kuntoon, hankkinut kunnon kajaaline, sekä mustat piilolinssit. Linssejä pitänee pyytää joululahjaksi oikein pari-kolmekin paria kerralla. Viime kerran kauhubindikokemuksien jälkeen päätin palata takaisin jesarikorsetteihin, niinpä ajattelin soveltaa kahta eri tekniikkaa. Tavallisesta jesarikorsetista jää minun kuppikoollani törkeä tissivako, mutta ajattelin sen siloittaa laittamalla vain parista kohdasta jesaria suoraan ihoon kiinni. Täysin avonaiseksi en tietenkään voi paitaa jättää, mutta koska se on usein ylemmäs asti kiinni, en pidä sitä täysin sallimattomana.

Miksi kaikista hahmoista maailmassa, teen Sparrown Gaalaan? Miksi edes kisaan sillä? Siksi, että otan sen esiintymisen hienouden kannalta. Tunnen Sparrowna oloni hyvin kotoisasti ja hahmoon eläytyminen tuntuu hyvin luontevalta. Yksi Cosplay Gaalan hienouksista on sen loistavasti aikataulutettu päivän jako, jolloin jää kisaajille jää hyvin aikaa valmistautua koitokseensa. Kisa on hyvin vakavasti otettavaa tasoa, koska se on tapahtuman pääohjelma -- viime vuonnakin pukujen laatu oli keskimäärin jotain ennen näkemätöntä. Kisassa on sen lisäksi hyväksytty vaikka minkälaiset hahmot, joten Jack menee kategorioihin sisään ihan kevyesti. Kisan erityispiirteenä yksilökisassa saa tehdä taustanauhalla maustetun esityksen, vaikka kisaakin yksin. Tilaisuudesta on otettava kaikki irti. Esityksen yksityiskohtia on jo hahmoteltuna mielessäni, enää vain tarvitsisi rakentaa siitä toimiva kokonaisuus.

Yksi Sparrown pukuilun hienouksista ovat jo aiemmin mainitut ihmisten reagtiot, jotka korostuvat erityisesti esiintymistilanteissa. Muistan, kuinka sain melkein kyynelet silmiin nostattavat aplodit astuellessani Traconin deittishowssa lavalle. Tiedän, että suurin osa fanituksesta johtuu hahmosta ja sen näyttelijän mielettömästä roolisuorituksesta -- ei minusta. Se kaikki on silti jotain... Gaaah. On kunnia, että minutkin ns. "approovataan" pelkkänä kopiona. Cosplayssa taitaakin olla se juju, että cossaajaa ei useinkaan käsitellä pelkkänä cossaajana, vaan puvussaan hänet halutaan rinnastaa fyysisesti hahmoksi, jota fanitetaan. Ilman tätä piirrettä en todennäköisesti nauttisi tästä harrastuksesta siinä määrin kuin nyt. Eli malja cosplaylle!



Pumpkin

6 kommenttia:

  1. Ihan näin btw, kuuleman mukaan Gaalaa ei ehkä tule ensivuonna koska pääjärkkärit ovat kiinni muissa asioissa

    VastaaPoista
  2. Jos on näin asia, niin sitten on harkittava jotain muuta tapahtumaa (mikä voisi olla aikataulullisesti helpotus). Ei se niin isolta menetykseltä tunnu. Voikin olla, että tuon takia Bakacon järjestetään sittenkin ensi vuonna.

    VastaaPoista
  3. Oletko miettinyt ihan kunnollisen bindiliivin hommaamista (kuten vaikkapa t-kingdom.comista)? Jesarikorsetit toki toimivat, mutta tuppaavat olemaan vähän nihkeitä ja hiostavia ja muutenkin - ainakin omasta mielestäni - kovin epämukavia. Neljänkinkympin sijoitus on erittäin loistava, etenkin jos aikomuksena on cossata miehiä tai lättärintaisia naisia, ja voin taata että binderi tuntuu paljon paremmalta kuin mikään jesarikorsetti.

    Ja kuten anonyymi yllä sanoikin, Gaala ei välttämättä järjestetä ensivuonna lainkaan. Mikäli näin kuitenkaan ei käy, saattavat järjestäjät saada sen loihdittua kasaan talvelle, tai vuoden 2012-keväälle.

    VastaaPoista
  4. Itseasiassa harkinnut en ole. Mutta asiaa kun nyt ehdotit, niin kyllähän sitä väkisinkin alkaa miettiä. Olen yksi niistä onnekkaista, jotka eivät kärsi järjettömiä kipuja käyttäessään omatekoisia bindejä. Hikisiähän ne ovat, eivätkä ihan aina aivan toimi halutulla tavalla. Toisaalta, kun viimeksi cossasin Sweeney Toddia, käytin sekä bindejä, että korsettia, se ainakin minun kohdallani toimi aivan yllättävän hyvin. Yhdistelmä ei ollut erityisen epämukava ja suoristi viimeisetkin mutkat rintakehän alueelta. Pistänpä kuitenkin tuon binderin hankinnan mietintämyssyyn. *plop*

    Jos Gaala tulee kuitenkin 2011, niin voisinpa säästellä tätä versiota Jackistä vielä jonkun aikaa. Helpottaisi asioita mucho. Siihen asti kehittelen varmaan muita juttuja.

    VastaaPoista
  5. Odotan innolla että pääsen näkemään sun cossin jossain paikan päällä, varmasti ihan eri juttu kun pelkkien kuvien katselu <3

    VastaaPoista
  6. Liveilyssä on tietysti omat puolensa. Jaksankohan odottaa seuraavaa kertaa. En voi odottaa, että saisin koko homman kerrankin sitten kunnolla toimivasti kasaan.

    VastaaPoista