Viimeinen fantasia keinoturkiksella kuorrutettuna

Teen täällä toisella kädellä tätä blogia ja toisella yritän epätoivoisesti muotoilla peruukkini otsatukkaa. Kuten joskus olen ehkä saattanut aiemmin mainita, peruukit eivät. ole. minun. juttuni. Noh, kaksi tuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen, peruukki on vain lakkaamista ja muuta yleissiistimistä vaille valmis ja istun tässä odottelemassa, että saisin ladattua äänitehosteiden miksaajan _tappavan_hitaalla_nettiyhteydelläni. Samalla himoitsen jäätelöä, jota käytännönsyistä ei pakastimessa tietenkään ole. Kämppikset ovat viettämässä lomaa jossain muualla. Tilanne on ideaalinen cossin valmiiksi saamiselle. Jäätelönhimoitsemista lukuunottamatta.

Tiedän, että tällä kertaa ei ole suurta ongelmaa saada pukua valmiiksi. Lukuun ottamatta yhtä pikkuPIKKU seikkaa, nimittäin jo-valmiit hihani ovat kadonneet enkä näe missään nimessä olevan tarpeeksi aikaa tai materiaaleja tehdä uusia tähän hätään. Siispä pidän sormia ristissä, että ne jostain pongahtaisivat esiin. Eiväthän ne ole voineet kadota lopullisesti, eiväthän? Toivon, että olisin oikeastaan vain jättänyt ne johonkin kotiin, mutta sadan kilometrin matka estää tarkistuksen, enkä todellakaan voi luottaa siihen, että perheeni hoitaisi asian ("Ei niitä nyt löydy tähän hätään, unohda koko juttu.") En tajua, miksi muuten silloin kun on kova draivi päällä, ei sitten voi perheeltään saada hitustakaan tukea, vaan täytyy olla senkin edestä pessimistisiä.

Hmm. Mitähän muuta tässä voisin kertoa projektistani. Aion tehdä tänään peräti kolmannen Moogleni. Tein siihen ensimmäiset oikeat kaavani ehkä ikinä. Olen värjännyt hiukseni mustiksi, nyppinyt kulmakarvani pienemmiksi kuin ne ovat ikinä olleet ja mielestäni olen viime yrittämälläni onnistunut tekemään todella hyvännäköiset silmämeikit. Puvussa on geneerisesti aika paljon vielä tehtävää, mutta tänään sentään olin pääni sisällä päivän aikatauluista edellä (luulin siis, että oli keskiviikko) ja onneni on, että itse Gaala pidetään vasta sunnuntaina. Yes!

Ja nyt uutisia: Olen keksinyt, miten keinokuitua voi sävyttää vaaleammaksi. Teoriassahan tämä on täysin mahdotonta, mutta turkikseni mielestäni vaati sitä, ja muutaman vuoden pohdiskelun jälkeen tartuin Grimasin vesiliukoisiin kasvoväreihin ja asetoonipitoiseen kynsilakanpoistoaineeseen. Voìla! Näin rikotaan luonnonlakeja. Turkis ei toki kestä lainkaan vettä ja kosteutta, mutta hätä on täten keksinyt keinot saada aikaan cosplaytarkoituksiin toimiva sävytystekniikka. Kuvassa olevaan turkikseen käytin ihan valkoista sekoitettuna pikkuisen keltaiseen värinä, eli mitään massiivista muutosta ei voi saada aikaan, mutta minulle ero oli hyvinkin tarpeellinen lopputuloksen kannalta. Voisin tekaista aiheesta lyhyen tutoriaalinpoikaisen jossain vaiheessa, mutta se jääkööt CosplayGaalan jälkeiselle ajalle.

Puoliksi värjätty keinoturkis & oikealla sävytettyä turkista.

Edessä on tänään vielä urakka maalata Lulun hameen noin 3 metriä ja 10 senttimetriä leveä helma"brodeeraus". Pohjat toki olivat olemassa, mutta viimeksi homma todella jäi näin mukavasti kesken. Eli ihanaa iltaa minulle.

Huomaan, että tämänhetkinen työtahti on minulle melko sopiva. Kerta kerralta saan enemmän todisteita siitä, että aikaisemmin olisi projektini hyvä aloitaa. Viime kerran helvetti on muuttunutkin jonkin tapaiseksi siunaukseksi, sillä tällä kertaa taidan saada pukuni kunnialla valmiiksi. Sisäinen perfektionistini tietenkin simputtaa, että paljon parempaan olisin pystynyt himpulla kärsivällyyttä mukanani, but for now, I'm satisfied. Ei sillä, olen minä tällaisella aikataululla aikaisemminkin epäonnistunut ja kyseinen salapuku odottaa edelleen massiivisena kasanaan jossain varastossa ja tiddididdidiiii, nyt kun on tunnelmat kohdallaan, aion paljastaa käyttäväni tuota pukua ensi vuoden EuroCosplay -kisassa, sen verran tyytyväinen siihen sen tämän hetkiseenkin tilaan jo olen.

Ei muuta kuin moi, kello on varttia vaille yksi ja minä lähden loppuyöksi sitten maalaamaan ja ulvomaan kuuta,


Pumpkin