sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tracon 2012: Parhautta osa 1/2



Hei, dorkat!

Tracon loppui käsittäkseni vasta noin nelisen tuntia sitten ja tässä olen, kirjoittamassa. Ihan vain siksi, että ajatuksia pukkaa ja ne on laitettava muistiin ennen kuin katoavat.

Ensiksi haluan kiittää kaikkia ystävällisiä ja ihania ihmisiä, jotka pitivät kuka milloinkin seuraa tapahtuman aikana. Toisekseen, haluan onnitella yleisesti koko cosplayharrastajaskeneä siitä, että tänään koettiin Suomen tähänastisista cosplayesityskisoista se paras. IKINÄ. Sen lisäksi, että keskitaso oli hyvä, joukkoon mahtui myös yksi EPIC OVER 9000 -tapaus, jota emme tule koskaan, ikinä unohtamaan. Tai vaikka osa sen unohtaisikin, niin minä en tule olemaan yksi heistä. Tätä lisää, kiitos. Totta kai ensimmäinen sija heille tipahti erittäin ansaitusti, ja kuten Rora palkintojenjaon yhteydessä mainitsikin, tuon esityksen näkemisestä olisi ollut valmis myös maksamaan. Tuli lähes sääli niin paljon vaivaa nähnyttä porukkaa kohtaan, sillä palkintona olivat tasan yhdet mitalit per naama. Samaa aiemmin mainittua henkilöä täytyy myös kiittää siitä, että vihjaisi esityskisan olevan katsomisen arvoinen. Ajatella, että kaikki tämä olisi saattanut jäädä minulta väliin.

Sunnuntain kisojen yhteydessä tapahtui yksi pienen pieni juttu. Menin nimittäin lyömään vetoa. Kyllä, näinhän kaikki parhaat tarinat alkavat. Aiheena oli esityskilpailun ryhmien sijoittaminen oikeaan kolmen parhaan järjestykseen, sekä tietenkin valita sinne oikeat ryhmät. Muut sijoitusarvauksethan näin ohimennen mainiten menivät muuten oikein, mutta sitten tuli töppäyksen aika. Siis minä, kaiken maailman Vocaloideja ikuisesti vastaan kinnannut ihminen sanoin suoralla naamalla esitysten Lukan kuuluvan kolmen joukosta toiselle sijalle, koska tanssiesityksenä kokonaisuus oli mielestäni vaikuttava ja laulusyntetisaattorillensa uskollinen. Täten, rangaistuksekseni vedon häviämisestä, kohtaloni näyttää taikajuomien professorilta mekossa. Aikaa toteuttaa puku on yksi vuosi.

Ketäköhän tästä saa syyttää? Minä vain kysyn. Ei vaan. Kyseessähän on varsin eeppinen ja seksikäs ilmestys, jonka toteutuminen on vahingossa sinetöity. Puvun harkitsemisesta jo aikaisemmassa vaiheessa ei tunnusteta mitään.


Lauantaina pidin aiemmin mainostetun luennon ylemmästä aiheesta, josta edellisessä tekstissä oli mainintaa. Tuostakin huolimatta, sali tuppasi jäämään melko vajaaksi. Ohjelman ajankohta oli melko epäonnistunut, sillä kuulin melkoisen monelta ihmiseltä heidän skipanneen sen tästä syystä pois päivän ohjelmastaan. You know what? Menetitte paljon. Pystyn jopa sanomaan itse näin, oih, teitä kurjia. Mutta ei huolta! Koska olen armollinen, ajattelin tarjota ohjelmaa muokkauksineen myös johonkin toiseen tapahtumaan. Tulen myöskin täten jättämään ohjelman tekniikkaosuuden vähemmistöksi ja teen siitä todennäköisesti kaksiosaisen jutun Cirque du cosplayhin sillä ajatuksella, että sitä voivat sitten kaikki hyödyntää tulevaisuudessa ihan omin avuineen.

Toisessa osassa sitten tarkempaa analyysiä cosplaykilpailuista sekä omasta puvustani kuvien kera. Proffa kuittaa ja tainnuttaa itsensä pahnojen pohjalle.





P.s. Miksi en kyllästy?!

9 kommenttia:

  1. Err se Vocaloid cossaaja ei ollut "Len" vaan "Luka".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso, todella aktiivisesti faktat tarkistava blogisti. Kiitos tiedosta.

      Poista
  2. Rakastan täytettyjen korppikotkien tuoksua aamuisin. Siinä tuoksuu VOITTO <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korppikotkilla on terävät nokat. Never forget that piece of reality, babe.

      Poista
  3. Hienoa, että GTO-esitys miellytti. Ryhmä kiittää palautteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olitko sinäkin osana sitä? Onnittelen. Olisin muuten erittäin kiinnostunut kuulemaan, millainen prosessi oli kerätä tuon kokoinen ryhmä innostuneita osallistujia mukaan, miten harjoittelitte, kuka koreografioi tämän homman ja niin edelleen. Blogpost, pretty please? :3

      Poista
    2. Kiitos. Kirjoittelen varmaan erillistä postausta aiheesta, jahka toivun con-krapulasta :D

      Poista
  4. Kiitokset kehuista myös tämän GTO-osasen puolesta.

    VastaaPoista
  5. Erittäin otettu olen Luka cossini kehuista. Suuren suuri kiitos! ^^

    P.S: Gangnam styleen ei voi kyllästyä

    VastaaPoista