maanantai 9. elokuuta 2010

Kohti seuraavia seikkailuja

Summertime and the living is easy...

Vai onko? Tuossa siis siteerasin Ella Fitzgeraldin ja Louis Armstrongin laulamaa kappaletta, joka vain on jotain niin nannaa, että se oli pakko laittaa tuohon. Kyllä, pidän jazzista ja Armstrongilla on kuuma ääni. Any gay, viime kerran taisin bloggailla jo jonkun aikaa sitten, ilmoittaen pitkähköstä tauosta. Syynähän oli siis läheisimmän ystäväni kuolema, eli Inkku-koira jouduttiin lopettamaan heinäkuussa. Olen tuntenut oloni muuten ihan hyväksi ja kykeneväksi, paitsi, että aikaiseksi en vain ole saanut mitään. Norkoilen koneella päivät pitkät ja kun jotain isompaa, kuten cossin pistäminen niskaan tulee eteen, se aiheuttaa silkkaa turhautuneisuutta/stressiä/raivonpurkauksia. Eli kaikki ei ole ihan niin hyvin, kuin voisi olla. Suurimmat vaikeudet olen kohdannut ihme ja kumma huoneen siivouksen kanssa, joka tällä hetkellä muistuttaa kaatopaikkaa. Aloitin tosiaan siivoamisen jo muutama viikko sitten saamatta juuri mitään aikaiseksi. Olisi mukavaa, jos joku jaksaisi oikeasti potkia minua perseelle. Muuten olen siis tietääkseni ihan kunnossa.

Siitä on suunnilleen kuukausi, kun lisäsin tuon kävijälaskurin oikeaan laitaan blogia (ei muuten ole kauhean nätti, help, anyone?) ja kahden pidemmän blogitekstin jälkeen lukijoita on käynyt peräti yli 600 kappaletta. Maagista. Mistä näitä lukijoita oikein tulee? Ei ainakaan Saunalahdelta.

Olen toisella silmällä lukenut stalkattavia blogejani, ja mm. Ilona, Rimppu ja Maiju ovat eräitä, jotka ovat pukuhaaveistaan avautuneet. Juttuideaiheiden puutteessa, minä ajattelin tehdä saman. Nyt tosin on kyseessä pikemminkin varmuudella toteutettavien pukujen lista. Paljastan myös erään erittäin salaisen pukusuunitelmani vuoden takaa. Suon kaikenkarvaisille blogistalkkaajilleni siis tämän kunnian.

Mistä vuosi alkaa?


Ensimmäinen pukuni ensi vuonna on erittäin todennäköisesti Jack Sparrow. Jälleenkö kerran? Ehei. Teen koko hemmetin puvun uusiksi, kun en siinä ollut tarpeeksi tyytyväinen lähes mihinkään. Kauluspaidan saatan säilyttää, mutta sekin joutuu kokemaan suurehkoja muutoksia. Toisekseen, kyseessä on tämä erittäin eeppinen jumalversio Jackistä. Kuullostaa varmaan aika jännältä ja känniseltä vetää tämä versio, mutta myöntäkää pois, se on eeppinen. En voi olla ajattelematta asiaa samoin, kuin minä ajattelisin jostain muusta, joka tekee useamman version jostain lempihahmostaan epäonnistuen jokaisessa. Wnb. Toisaalta Jack merkitsee minulle niin paljon, että miksen voisi onnistuakin. Mikäli saan tosiaan puvun valmiiksi, häiritsemättä koulunkäyntiäni, aion kisata tällä CosplayGaalassa, joka ilmesesti on vuoden ensimmäinen cosplaytapahtuma. Toivon mukaan saan myös pudotettua tätä varten painoani. Voisin tehdä laihduttamisesta cosplayta varten juttusarjan omakohtaisten kokemusten kautta. Mitä pitäisitte siitä?




Tämän puvun kuvan etsimiseen, oli käytettävä erityisen pn aikaa. Ei, en aio olla Irvikissa. Ihan Hullu Hatuntekijä vaan. Olen nimittäin äärimmäisen kyllästynyt niihin samoihin kuviin, joita pyöritetään tästä puvusta uudestaan ja uudestaan. Halusin vaihtelua. Plus hahmo pääsee tämän kuvan typerällä ilmeellä paremmin oikeuksiinsa. Lörpöttelyt sikseen. Menin siis suostumaan pariinkin Alice in Wonderland ryhmään mukaan Hatteriksi. Kysymysmerkkinä on niiden ajankohta, vaikka kevättä minulle on tyrkytetty.Kevät ei sovi! Kirjoitan silloin neljä ainetta. Eli voi olla, että koko homma kaatuu koulunkäyntiin. En kuitenkaan aio kuopata projektia siihen, mikäli näin pääsee tapahtumaan. Vaikka koko elokuva oli pettymys, pääsin hyvin samalle aaltopituudelle Hatterin kanssa. Toinen asia, joka vetää magneetin tavoin minua projektin luokse on Hatterin enemmän tai vähemmän eeppinen hammasvako, joka minulta sattumoisin löytyy omasta takaa. Se saa ajattelemaan, että tämä hahmo on kuin luotu minulle.




Tässä on neitonen, jota minun tosissani piti cossata jo puolitoista vuotta sitten eräässä Tampere Kupliissa. Ihastuin hahmodesigniin joskus aikoinaan, kun yritin tyhjästä nyhjäistä jotain cossaamisen arvoista hahmoa. Pelasin Guilty Gear X:ää ensimmäistä kertaa Japanissa ja totesin, että hänet tähän kategoriaan pysytyi luokittelemaan. Hahmovaihdos kuitenkin tapahtui, kun totesin, että en tiedä tarpeeksi hahmosta. En tiedä vieläkään sen enempää kuin tuolloin, mutta lisää aion ottaa selvää ja saada koko pelin käsilleni pelattavaksi. Täytän ensi kuussa tosiaan 18 vuotta ja täten olen ylittänyt Eurocosplay kisojen maagisen ikärajan, joten voin osallistua kisaan. Olen saanut parilta suunnalta kannustusta osallistumiseen ja olen paremminkin sitä yksilökisaaja tyyppiä, joten mikäs siinä. Vaikka hahmo on melkoisen yksinkertainen, siinä on omat haasteensa ja koko kilpailukykyisyyteni muiden pukujen rinnalla aion painottaa esityspuoleenetenkin puvun laadukkuuden lisäksi. Muuta vihjettä en anna kuin: "Ajatelkaa jotain käyrää, liikuteltavaa ja kovaa." Vihje on tarkoitettu vitsiksi, jos nyt kuivaa huumoriani ei tosiaan tajua kukaan.



Yõjiro sarjasta Bakumatsu Kikansetsu Irohanihoheto on ollut salainen cosplay hahmoni jo pitkän aikaa. Puvun piti tulla World Cosplay Summitin karsintoihin jo vuonna 2009, mutta ikävänlaisen teinidraaman takia koko homma meni plörinäksi. Yritin löytää uutta paria, mutta turhaan ja sama ilmiö on toistunut myös tänä vuonna. Ei se minua sinänsä haittaa, hahmo vaan on minusta niin ihanan upea, että se on pakko saada tehdyksi johonkin tapahtumaan. Ehkä Traconiin? Tai viimeiseen Animeconiin? En tiedä vielä. Mikäli tunnet hahmon ns. paremman miespuoliskon ja olisit kiinnostunut paricosplaysta, otapa jotain kautta minuun yhteyttä ja katsotaan asiaa.



Näyttää siis siltä, että kun kirjoitukset otetaan huomioon, ensi vuoden cosplaykiintiö lähemmäs täyttä. Varaa yhdelle hahmolle on vähintään aina pakko jättää. Tiedän nimittäin, että esimerkiksi näitä leffahahmo ryhmäcosseja on tullut kavereidenkin ehdotuksista harkittua. Hahmoja en vielä uskalla paljastaa, ilman muiden osapuolien lupaa. On huhuttu, että Vapriikissa olisi luvassa syksyllä cosplaytapahtuma.. Mikäli sitä ei järjestetä väärään aikaan, eli juuri kirjoitusten aikoihin, kutkuttaisi kovasti vihdoin tehdä Haibane Renmein Rakka. Niitä erittäin harvinaisia hahmoja, joissa voin käyttää omia hiuksiani, ilman, että se näyttäisi tyhmältä. Toivon mukaan. Puku on muutenkin mukavan simppeli. Se on ikään kuin pitkä merimieskauluksinen koulupaita siivet, sädekehä ja sandaalit. Muuta ei tarvitse. En olekaan tainnut tehdä mitään näin simppeliä.... Ikinä? Siivet toki tarvitsevat enemmän matskua ja energiaa.

2 kommenttia:

  1. Guilty Gear pelit on loistavuutta! Meillähän oli tosiaan 2008 Animeconissa Guilty Gear ryhmä, joka oli miun ideasta lähtenyt liikkeelle. Siinä sain itse toteuttaa pitkään haaveissa olleen Dizzyn. Puku pitäisi uusia! Ah! Sait minut suorastaan hinkumaan tehdä Dizzy uudestaan! Maailma tarvitsee lisää Guilty Gear cossaajia!<3 Toivotavasti saat puvun tehtyä! Itse jään ainakin innolla odottamaan sitä, ja muita pukujasi~ 83

    VastaaPoista
  2. Niin, GG-cossaajia en tosiaan ole coneissa itsekään pahemmin nähnyt. Tee vaan Dizzy. :3 Hahmokirjo on aina mukavaa ja varsinkin pukujensa uudistaminen. Enköhän puvun saa tehtyä. Ainakin teoriassa.

    VastaaPoista