Euro Cosplay pohdintaa ja 10 tekosyytä, miksi en lähde lenkille juuri nyt.

Harhar, Euro Cosplayn Suomen karsinnat ovat kovasti lähestymässä ja tällä hetkellä vietän aikaani pureskellen kynsiäni ja ratkoen kallista ja käyttämätöntä aluspaitaa puvun tukirakenteiden avuksi (hyöm., kyseinen valmisvaate on ensimmäinen ja viimeinen tässä puvussa). Itken henkisesti verta, vaikka paitakaan ei ole minun maksamani.

Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä olen kokenut tämän tason kilpailuihin osallistumisen alusta asti ahdistavana ajatuksena. Se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi sitä, mutta suoraan sanottuna en uskalla haluta. Silti järki pakottaa ottamaan ensi askeleet eteen päin.

Tämä puku oli ensimmäisen kerran tarkoitettu käytettäväksi World Cosplay Summitissa. Viikkoja vain muutaman tunnin yöunilla yritin puristaa puvun kasaan, jonka valmistumista tahdoin todella paljon. Viimeisen yön pikkutunneilla vielä kuvittelin, että saan puvun kasaan. En vain suostunut myöntämään itselleni, oikeastaan kielsin totuuden sen valmistumattomuudesta täysin. Kun auton olisi kahden tunnin päästä pitänyt olla viimeistään lähdössä Pasilaan, oli pakko sanoa ääneen, että puku ei valmistu ja tapahtumasta tulisi katastrofi, jos sinne edes yrittäisi lähteä. Tuon tajuamisen kauhukuvat kummittelevat mielessäni edelleen. En missään nimessä halua joutua enää samaan tilanteeseen toiste, vaikkakin sama on toistunut myös kerran jälkeen päin ja kun sitten Lulua halusi lähteä korjaamaan, aika tyrmäsi tarkoitukseni jälleen kerran. Pettymyksiä pettymysten perään. Pettymys yksinkertaisesti siitä, että kaiken kätetyn ajan ja jaksamisen jälkeen en vain koskaan ehdikään saamaan taitojani juuri sellaisinaan näytteille.

Tiedän, että kaikki on kiinni minusta itsestäni. Luulen, että olen vihdoin kuitenkin oppinut läksyni tiettyjen asioiden suhteen, kuten että puvussa on aivan pakko muista tietyt käytännöllisyyteen liittyvät asiat ja puku on yksinkertaisesti aloitettava ajoissa. Ja jos ei aika riitä, niin sitten osaa lopettaa, ennen kuin viimeisenä yönä ennen conia saa hermoromahduksen.

Olen ollut hyvin avoimena osallistumisistani kisoihin, mutta en kuitenkaan ole paljastanut isojen kisojen pukujani vähään aikaan sisäpiiristä ulkopuolisiile. Siihen on syy. Hahmovarastaminen ei ole minkäälainen nimikkeellinen rikos tai eettisesti epäilyttävä asia, mutta niin on tehty minua kohtaan jo ihan useammin kuin kerran. Eikä sitä voikaan kutsua varastamiseksi tai kopioimiseksi, se on vain todella turhauttaavaa ja ärsyttäävää, varsinkin kun asettaa itselleen alkujaankin suurehkot paineet. Stressin huippupisteessä ei halua huomata, että joku muu on tehnyt saman puvun varsinkaan niin, että siitä saa sitten syyttää itseään.

Olen kerran miettinyt aivan tosissani, olenko liian tukeva osallistumaan cosplaykilpailuihin. Katson kyllä aina hieman hahmojen päälle, että kuinka helppo niissä on piilottaa ja tasapainottaa muotojani, mutta se jäänee siihen. Hahmojen suoraviivainen valinta koon perusteella ei ole koskaan ollut vaihtoehto, koska jostain kumman syystä tukevista hahmoista ei tehdä kovin mielenkiintoisia tai monitasoisia oikeen missään sarjassa. Pahin pelkoni lienee se, että vaikka kuinka onnistuisin pukuni kanssa, en voisi koskaan esimerkiksi sijoittua tai menestyä muuten kisassa. "Muuten kiva, mutta et ole lähellekään hahmosi kokoinen." Tiedän tuomarointipolitiikasta sen verran, että Suomen normaalikoko voi vastata Japanin normaalikokoa (eli meidän S:ssää) ihan hyvin. Mutta entäs kun on kyseessä ylipainonen cosplayaaja niin kuin minä? Tekeekö ylipaino hyvistäkin cossaajista ylijäämää?

Taistelen suhteeni liikkumiseen ja syömiseen kanssa joka päivä ja joka tunti, vaikka kyseessä onkin ihan terve muutos, jota ajatuksissani haen. Pointtina olisikin lähteä ajatuksista tekoihin. Liikkumiseni on ollut tässä jo aikalailla viidettä vuotta mentaalisella linjalla. Tänään tuli hyvin lyhyt hyvä hetki, jona vähän alle puolittain päätin aikuisten oikeasti lähteä lenkille. (Prosentit ovat yleensä parhaimmillaan 15% luokkaa) Mutta sitten löytyy aina syitä. Tekosyitä.

1. Ulkona on keskitappoliukas keli.
2. Pelkään/tiedän ahdistuvani lenkille lähtiessä, sitä tehdessä ja sen jälkeen.
3. Pelkään saavani astmakohtauksen.
4. Koulujuttuja ja EuroCosplay-juttuja pitäisi kuitenkin tehdä jokaisena pienenäkin hetkenäni (vaikken siitäkään huolimatta tee).
5. Siellä on hyvin pimeää ja paljon hiippareita.
6. Siellä on kylmää.
7. Pelkään, että lenkki jää taas viimeiseksi kerraksi ennen Kisaa.
8. Sitten joutuisin menemään suihkuun kahtena päivänä peräkanaa ja hiukset alkavat rasvoittua.
9. Pelkään saavani paikkani todella pahasti kipeiksi ja moneksi päivää, jos harrastan yhtään liikuntaa. (<--- liikunnan idea..... _b)
10. Kengänpohja lerpattaa.


Kuten sanottu, tiedostan, enemmän tai vähemmän, että tässä on iso kasa tekosyitä, joihin minä voin omalla ajattelullani vaikuttaa. Tätä on vaikea myöntää, mutta oikeasti tarvitsisin jonkun, joka pakottaisi minut lähtemään lenkille. Cosplaypakokauhujen ajattelu ja itseviha ei näemmä yksinään riitä.

Seuraavalla kerralla lähestyn Euro Cosplayta valmistuvan pukuni näkökulmasta ja saatan jopa laittaa jonkinlaista epämääräistä kuvaa valmistuksen alla olevista puvun osista.


Ensi kertaan,

Pumpkin

Novellisarja alkaa! Ensimmäinen osa: Conitea

Disclaimer: En omista tarinassa ilmeneviä hahmoja. Muilla henkilöillä ei myönnetä tarkoituksellista yhteyttä todellisuudessa eläviin ihmsiin. Lyhyistä julkaisuväleistä ei anneta takuuta, eikä kirjoittaja ota vastuuta mahdollisista kirjoitusvirheistä ja roskislaadusta. Ei huumorintajuttomille.



  Tarinamme alkaa siitä, kun Pocky-kuormaa kantava, hengästynyt työvoimavastaava juoksee erään tapahtuman järjestämistä koskevaan kokoukseen. Tarjolla on vuoden takaisesta conista pipareita ja joku on kaapinut kaappinsa pohjalta hajanaisia teepusseja pöytään, kun työvoimavastaava kiiruhtaa ovesta sisään. Yksi vastaava leikkelee paperitähtiä kopiopaperista ja muut tuijottavat tylsistyneinä pöytään, toiset kattoon tai lattialle.
  -Olenko myöhässä?
  -Aaah, hyvä, herätys kaikki, Pocky-lähetys on täällä! Et vielä. Ja jos totta puhutaan, niin minäkin olin tänään möyh--- Sparsa, voisitko ystävällisesti laittaa tuon animen heti alkuun pois. Se häiritsee nyt tätä kaikkien keskittymistä tosissaan. Ettei taas kävisi, niin kuin viime vuonna.
  Pienen läppärin ympärille keskittyneet katseet herpaantuvat, keskimmäinen painaa kannen kiinni tuhahtaen ja jää tuijottamaan puheenjohtajaa tympääntyneenä. Puheenjohtaja on koko tapahtuman, Nyanconin, pääjärjestäjä Nivala.

  -No niin, kaikki. Olisi aika kääntää katseet taas seuraavaan coniin, joka lienee pystyssä taas viikon päästä, kun me painetaan täällä töitä niska limassa. Meillä on nyt kuitenkin muutamia asioita läpikäytävänä ennen kuin voidaan edetä asioissa pidemmälle. Kuten me kaikki tiedämme, viime vuonna meillä oli conissa Tapaus, jota kukaan ei olisi halunnut sattuvan tai enempää käsitellä. On kuitenkin meidän velvollisuuksiamme varmistaa, että pohjimmaiset syyt tapahtuneeseen on selvitetty ja että sama ei tule enää toistumaan.
  -Mikä ihmeen tapaus? Sori, mä en ollut coniteassa mukana viime vuonna, kun olin vaihdossa Japanissa, ähkäisee pieni ääni pöytärivin takanurkasta. 
  Siihen päättää vastata Wänricci, joka coniteassa tunnettiin vähän, mutta asiaa puhuvana ota-konkarina:
  -Meillä oli täällä häirikkö. Joku conkävijä oli päästänyt itsensä hieman valloilleen. Kurkistellut tyttöjen hameiden alle, heitellyt räjähteleviä banaaninkuoria ja muuta vastaavaa, eikä muuten ollut rannekettakaan hallussa. Järkkärit sitten taluttivat sen ihan pollareiden käsiin asti, sen verran vaikutti olevan ruuvit kuitenkin löysällä. Joku veikkasi nuoruusiällä alkanutta Alzheimerin tautia. Tai alkoholismia.
  -Niin, ei ole tullut mitään erillisiä yhteydeottojakaan sinitakkien puolesta, joten paras veikkaus oli tosiaan, että oli kaveri karannut jostain laitoksesta. Gurmeri soitti niille, mutta sanoivat vain, että homma oli heidän hallussa, eikä meidän tarvitsisi ottaa asiaa sen kummemmin enää huoleksemme.
Siihen jatkoi edelleen hieman myöhässä ollut ja edelleen hengästynyt silmälasipäinen Ottimus:
  -Mutta otetaan kuitenkin nyt sen verran, että varmistetaan, ettei sama enää toistu. Saatiin aikamoinen maine mekin niskoillemme. Se Aniki-sotku varsinkin.... Onneksi meillä on tarpeeksi pätijöitä soluttautuneina foorumille.  Nivala katsoi sopivaksi hetkeksi jatkaa asiaansa:

  -Noh, toivotaan, että tämä ei vaikuta tulevan conin kävijämääriin. Meillä on muutenkin kovalla työllä ansaittu maine, joka on kannettava hyvin. Ei moni järjestä conejansa kunnolla viisipäiväisinä, niin kuin me järjestetään, eikö totta? Järjestysvastaava Teuvo, mikä on toimintasuunnitelma tänä vuonna vastaavien tapausten suhteen?
  Silloin Nivalan puhelin soittaa Super Mario-tunnaria, ottaa sen taskustaan ja näppäilee sitä hajamielisesti. Samalla, kädet puuskassa istuva, varsin kyllästyneen näköinen Teuvo päättää avata suunsa.
  -Epäilläänkö tässä meidän koulutusta? Hoidetaan vaan homma samaan malliin, niin kuin ennenkin.
  -Oletko ihan varma? Koska meillä on tuolla oven takana odottamassa vieras. Ami-chu, avaisitko oven? Pöydän päässä istuva Nivala tökkää päällään takavasemmalleen ja tunkee kännykkänsä taskuun.

  Sisään astuu pukumies. Kaikki huoneessaolijat vaihtavat asentoaan, eivätkä osaa päättää reaktiotaan edessä seisovaan näkyyn.
  -Kyllä Raamel on tällä kertaa nähnyt vaivaa vitsiensä eteen, mitä tämä sitten lienee, aiempi animen katsoja Sparsa saa sanotuksi ja repeää hulvattomaan nauruun.
  -Korkeampien tasojen isot herrat ovat päättäneet että coneissa on arveluttavan pukeutumisen ja aseistautumisen takia soluttauduttava joukkoon näitä kavereita. Se on kuulemma maailmalla jo ihan yleinen käytäntö, Nivala aloittaa.
  Silloin pöydän äärellä alkaa kuohunta. Erinäisiä kirouksia lenteli pöydän puolilta toisille hiljaisina sihahduksina, Ami-chu kahmaisi pöydältä teemukin vaikuttaakseen järkevältä, mutta oli tukehtua nesteen joutuessa väärään kurkkuun. Muut tyytyivät tuijottaman pukumiestä silmät pyöreinä.
  -Miksi ei vaan kielletä kaikkia asereplikoita niin kuin joskus aiemminkin? Tässä on jotain mätää, Wänricci murahtaa muun melun yli. Silloin syttyy hetken hiljaisuus ja kukin päättää jakaa mielipiteensä sekalaisina sananparsina.
  -Kuten muistat, kielto meinasi aiheuttaa Suomelle sisällissodan, kun cossaajat ja cossaajien tukijat ---
  -No ei nyt sisällissotaa...
  -Se olikin vitsi, mutta ei totuus ollut kaukana siitä. Coneilla ja tällä populaarikulttuurishitillä on aika isot avaimet nuorten käyttäytymiseen ja kasvamiseen, ettäs tiedättekin.
  Joku potkaisee sanojaa pöydän alla ja sihahtaa:
  -Ei tuollaista voi sanoa Interpolin agentin kuulevien korvien edessä.
  Pukumies päättää keskeyttää äityvän sanaharkan:

  -Itseasiassa olen vain turvallisuuspäällikkö ja minä vakuutan, että tässä ollaan, jotta teille taattaisiin mukava ja turvallinen tapahtuma. Järjestyksenvalvojilla on tästedes velvollisuus kääntyä miehiemme puoleen, kun jotain vastaavanlaista -- tai pahempaa -- sattuu kuin viime conissa.
  -Joten kauhea määrä pukumiehiä seisoskelee ympäriinsä aurinkolasit päässä ja karkottaa meidän kävijät varmasti ensivuodesta ikuisuuteen? Hulluutta, sanon minä, kahvilavastaava tiuskaisee.
  -Olemme itseasissa turvallisuuden helpottamiseksi soluttautuneet joukkoonne, joten älkää kantako huolta.
Eräs kuulijoista pärskähtää:
  -Joo, cosplaypuvut ja lolitat niskaan vaan! Eih, en kestä tätä mielikuvaa. Kai tuo oli jonkinlainen vitsi?
  Pukumies katsoo puhujaa vakavasti, hymyilemättä ja jatkaa:
  -Välittäkää tieto muille järjestysvastaaville ja te muut ymmärrätte pysyä ehdottoman hiljaa järjestelyistä. Laverteluilla on jälkiseuraamuksia, jonka lisäksi joudutte tekemään valan.
  -Eihän meille annettu varaa valita, joudummeko mukaan tällaiseen roskaan!
  -Koira haudattuna, sanon minä, Ottimus sanoo lähes kuiskaten. Tässä on jotain mätää muutenkin. Hei! Hetkinen... Sinähän näytät täsmälleen--- Täsmälleen! Tiedän, kuka olet! Se Me--
  Mutta ennenkö puhuja ehti sanoa lausettaan loppuun, pukumiehen silmät laajenevat ja käy avaamassa vieressään olevan oven.
  -K! I fucked it up! They know who I am! pukumies huutaa ovesta käytävään.
  Sisään astuu toinen pukumies, vanhempi, harmaampi ja ehdottomasti tuohtuneempi. Hän ottaa povaristaan kahdet aurinkolasit, jotka jakaa itselleen että parilleen. Kokouspöydän äärellä istuvat ihmiset punnahtelevat ylös tuoleistaan ja suunnilleen jokaisen leuat loksahtavat alas näkynsä edessä, kun kukin vuorollaan käsittää suunnilleen, mistä tilanteessa on kyse. Vain pari pöydässä istujaa vaikuttavat olevan pelkästään tietämättömiä ja hämillään. Vanhempi mies ottaa taskustaan vielä pienen kynämäisen esineen, jonka päähän syttyy punainen valo:
  -Oh, why do I always have to have these brats as apprentices? Make it happend. You know what to do, mies sanoo turhautuneena.
  Samalla ensimmäinen pukumies nappaa pöydältä vaaleanpunaisen Pocky-laatikon ja rouskaisee tikkua:
  -I'm sorry, K. Nyt. Olisitteko hyvät arvon kuulijat ja katsoisitte punaiseen valoon kädessäni: Ette muista tapaamisestamme mitään, mutta conissa raportoitte kaikesta epäilyttävästä toiminnasta tähän puhelinnumeroon, joka lukee näissä käyntikorteissa. Olette saaneet kortin johtajaltanne uutena varatoimena hätätapauksia varten. Älkää hukatko sitä. Tarpeen tullen muistatte taas kaiken, kun kuulette koodisanan "kumiankka". Kättäydytte taas normaalisti, kun tämä ovi painuu kiinni meidän perässämme.

--------------------------------------------------------------------

  Kun K oli jo kadonnut ovesta jäljelle jäänyt pukumies kahmaisi vielä toisen laatikon Pockyjä mukaansa. He jatkoivat keskusteluaan englanniksi, kun he suuntasivat tapahtumarakennuksen pääovilta edessä odottavaan erittäin mustaan ja erittäin virallisen näköiseen autoon.
  -Tiedätkö mitä, K? En oikeasti tajua, miten tässä kävi näin. Luulin, että minua ei tunnistettaisi. Wikipediassa lukee minun kohdallani vain "Luuseriharjoittelija".
  -Luulen, että minäkin aliarvion näiden piirien erilaisten fandomien vankan pohjan. Tästedes meidän tulee olla varovaisempia. Emme voi noin vain pyyhkiä ihmisten muisteja, varsinkin, kun kyseessä on vaikeammin tavoitettava määrä kävijöitä. Tämä tarkoittaa, että olemme lähempänä täydellistä kaaosta, kuin luulinkaan. Seuraavalla kerralla olemme paremmin varustautuneita. Enemmän miehiä ja valepuvut.
  -Entä jos juttu munataan taas?
  -Sille ei ole varaa. Vastassa on jotain pahempaa kuin se yleinen. Kyseessä on YPM, Ylemmän Portaan Möhlinki. Henkilöllisyyden tunnistaminenkaan ei toimi täällä samalla tavalla kuin kotona, koska tässä versiossa maailmasta meillä ei ole vielä henkilöllisyyksiä tietokannassamme.
  -Aivan, pukumies toteaa ja nielaisee hermostuneemmin Pockystä pätkän.
Miehet astuivat autoon, joka pian kaarsi rakennuksen pihasta kaukaisuuteen. Miehiä mustissa kohtaisi pian puvunvaihto soluttautumisen merkeissä, niimpä sinä, lukija saat auttaa heitä tehtävässä.

Miksi tai mihin K ja harjoittelija pukeutuvat, kun Nyancon koittaa?

A) FF Advent Childrenin Renoksi ja Rudeksi
B) Pinkeiksi koristeltuihin aurinkolaseihin
C) Dumledoreksi ja Gandalfiksi
D) Trollface ja Forever alone -naamareihin


Äänestäminen puvuista kommenteissa ja sivupalkissa julistettakoon alkaneeksi!

Kommentoida toki saa antaa tarinasta itsenstäänkin, mutta kuten disclaimer sanoo, vastuuta ei oteta muun muassa kehnosta laadusta. ;D 



Pumpkin

Potuttaako? 2/2

Pukuilussa ja pukujen tekemisessä potuttaa... (Jos et ole lukenut edellistä osaa, niin kipin kapin, *klik*)



1. Asia A ei onnistu ensimmäisellä yrittämällä ja yritykseen B ei ole koskaan aikaa.

2. Kengät ovat aina tukalia. Tukalia siksi, että omaa kokoa että lestiä on vaikea kirppareita tonkiessa vaikea löytää. Lesti kuitenkin ratkaisee ja päätyy ostamaan kokoa liian pienet kengät. Auts?

3. Maalit ja liimat sanovat itsensä kirjaimellisesti irti aina juuri niistä materiaaleista, joissa ne olisivat olleet näennäisesti kätevä ratkaisu. (Kaikki kiiltävät ja liukkaat materiaalit.)


4. Bindit ja korsetit yhdistettynä toisiinsa toimivat jonkinlaisena cosplaymaailman vastikkeena ankeuttajille. Vievät siis elämänenergian (Onneksi eivät kuitenkaan koko sielua).

5. Kun kuvittelee näyttävänsä tosi makealta, ei oikeastaan ole sitä.

6. Puvuilla on tapana olla vaikeita pukea päälle ja puvun päältä kuoriutuminen taas on varsin helppo homma. Joskus tilanne on täysin päin vastainen ja yhtä raivostuttava yhtä kaikki, lukuun ottamatta sitä pikku seikkaa, että cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä.

7. Vaikka näyttäisi samalta kuin hahmo kovan työn jälkeen, et voi kuitenkaan kuulostaa samalta kuin hahmo (Lukuun ottamatta muutamaa erittäin harvaa poikkeusta.) Sitä paljastuu nimittäin niin äkkiä naiseksi ollessaan mies tallustellessaan tavisten joukossa. Täyttä ilon pilausta!

8. Oikeasti sitä näkee vaivaa pukunsa eteen enemmäin kuin uskaltaa myöntää, sekä ajallisesti että varallisesti.

9. Cosplay puvulle kaatuu maalia/kuumaliimaa/ruokaa/juomaa/likavettä. Sinun valintasi. Valkkaa ja kaada, lisää vain kaaos.

10. Cosplaypukujen tekemisestä aiheutuu tuhottomasti sotkua, vaikka olisi kuinka pro ikinä. Siltä ei voi välttyä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

...Ja skenessä potuttaa edelleen


1. "Tämä hahmo näyttää hyvältä (, kun siinä on niin ihanasti paljasta pintaa/ megaziga hienot yksityiskohdat/kun se näyttää muuten vaan niin coolilta tai hienolta/ kermakakkumekko on aina nappivalinta). Cossaanpas sitä katsomatta koko sarjaa!" Jostain syystä edeltävä jaksaa raivostuttaa useampiakin ihmisiä kuin vain minua. TÄMÄ on "helppoa cosplayta". Sarjan ja hahmon fanitus on hienoshhtunut taiteenlaji, jota ilman nörtteys ei voi elää. Muistetaan se.

2. Suomessa ei ole tapahtumia länsimaalaisille hahmoille, puhumattakaan cosplay-kisoista. Nekin ovat iso osa suomalaista cosplayta. Jotain ihan pieniä tapahtumia, kisoja ja tilanteita löytyy, mutta useimmiten sitä päätyy valmistamaan länksy-hahmonsa anime- ja manga -tapahtumiin ja harvemmin pikkutapahtumissa tulee sitten kisattua. Nyt ei kuitenkaan saa sekoittaa tai edes verrata tätä asiaa Ropeconiin. Ropecon on kuitenkin selkeästi larppaus- ja roolipelitapahtuma ja animu ja mangusti hahmoina voi kirmailla tänäkin vuonna peräti kymmenessä paremmin aiheeseen sopivassa tapahtumassa.

3. Päteminen pätemisen ilosta. "Ernut on perseestä!" "Elitistit on perseestä" "Yaoi on perseestä!" "Kaikki muut conit paitsi Desucon on perseestä!" Ironiaksi omalle tekstilleni tässä tämä ihastuttava fakta. Ihmiset rakastavat päteä mielipiteillään, erityisesti näissä virtapiireissä. "Ei, kaikki on perseestä!"


Kaunis blogilupaus: Seuraava mielipidetekstini kertoo cosplayskenen hyvistä puolista.


Näkyilemisiin,

Pumpkin

Ylläripylläri + hakaneulatutoriaali

töttöröö

HEI kaikki. Tein tuossa eräänä päivänä pölyistä EC-hommaa ja tajusin olevani kertakaikkisen kyllästynyt tuhoamaan huonompiakin housujani cosplaypukujen kanssa syrpätessä. Sitten otin käyttööni käyttämättömän kasarikeittiöessun ja muistin, että hei, tämähän on se essu, jota olen suunnitellut tuunaavani jo vuodenpäivät. Alunperin kurpitsan piti olla fleeceä, mutta sitä ei ollut (ja toisekseen maaleilla taiteilu on kivempaa ja kauniimpaa) joten tartuin pariin tuubiin ja tein tämän. Blogini nimikkoessu. Hooray. Tämä ei tietenkään osoita minäänlaista  mentaalista omistautuvuutta erään tietyn ohjaajan teoksille. Ei.



Lupasin hakaneulatuton, vaikka kukaan ei kysynyt sitä, ihan siksi, että olen huomannut että aika monelle voisi olla sille tarvetta. Itse välttelen hakaneuloja viimeiseen asti, mutta kas kummaa, kyllä niitä aina pari tai parikymmentä tulee näin yleisesti ottaen joka pukuun käytettyä. Samalla apua toisinaan pyytäessäni olen huomannut, että kaikki eivät todellakaan osaa käyttää hakaneuloja oikein. Luulen, että hakaneloja ei oikein osata käyttää nätisti siksi, että osataan panostaa pukuun, mutta jäkisäädön kohdalla unohdetaan, että hakaneulat näkyvät puvussa, ellei niitä piilota. Jälkisäätö ei ole yhtään sen vähemmän tärkeää kuin muukaan pukusäätö.

Ensimmäinen perusasia. Kun lyöt hakaneulan kankaasta läpi, tee se mielummin viistoon, niin kangas asettuu huomattavasti nätimmin, varsinkin jos kyseessä on paksumpi kerros kangasta tai muuta vastaavaa.

Leikitään, että harmaa on cosplaypukusi kangas A ja turkoosi taas kankainen yksityiskohta/ kiinitettävä objekti B, jonka haluat kiinnittää huomaamattomasti pukuusi kuvassa näkyvään kohtaan. Hakaneulat ovat kuvassa päällä, mutta ideana on kuvitella, että ne ovat objekti B:n ja puku A:n välissä, neulattuina kiinni. Pointtina on nähdä, miten päin hakaneulat kannatta asettaa, jotta metalli ei pääse pilkistämään kankaiden välistä. Neulapuolet siis ulos päin osoittamaan, niin homma toimii huomattavasti paremmin.

Kun haluat tehdä illuusion saumasta kannattaa mieluumin noudattaa alemman kuvan tapaa neulata kohta kasaan. Eli neula läpi useammasta kohdasta ennen kuin laittaa hakasen kiinni. Vasemmalla puolella kuvissa näet lopputuloksen, kun kankaan kääntää oikein päin. (Ei saa nyt hämääntyä siitä, mihin suuntaan hakaneulat osoittavat, koska peilasin kuvia järkevämmän näköiseen suuntaan).

Youjiroun tuleva fleda

Kaikista yleismpiä EI-tilanteita, joita olen nähnyt hakaneulojen käytössä monta kertaa ovat esimerkiksi ainoastaan yhdestä kohdasta hakaneulalla lävistetyt korvat ja hännät coneissa. Laittamalla sen hakaneulan sisäpuolelle pukua/peruukkia ja lävistämällä kohteet kahdesta tai useammasta kohdasta parantaisi lookkia huomattavasti.

Muistetaan, että hakaneuloja voi käyttää todennäköisesti tuhannella muullakin tapaa kuin mitä tässä tutossa kävin läpi ja luultavasti kehittyneempiäkin tekniikoita on keksittävissä. Tässä kuitenkin oli lääke muutamiin ongelmiin, joita luulen eniten nähneeni.

Lopuksi: Sain Yopelle uuden peruukin, joka on aivan todella presis värinen ja mallinen. Taidan vihdoin hankkia ne ohennussakset peruukkeja varten, koska olen leikkaamisessa yksinkertaisesti tosi huono, vaikka toisiaan osaan peitelläkin sitä. En aina. Anygays, voi olla, että teen tästäkin tylsyyksissäni jonkinmoisen wipin. Luulen, että teen Youjiroun kesän Animeconiin, joka on aika pian Desuconin jälkeen. Desu pitää minut tiedettävästi kiireisenä, joten teen kaavoja ja muita säätöä tässä EC-puvun rinnalla.

No niin, se näistä jutuista.

Moikat,



Pumpkin


Tulossa: Potuttaako? 2/2, interaktiivinen novellisarja coniemme kommervenkeistä