Fade away

Henkilökohtaisista syistä katoan jälleen Kurpitsamaaltani hiukan toisenlaisille vesille. Tämä syy on perustavanlaatuinen. Toivon mukaan palaan kuukauden tai kahden sisään.

For personal reasons I'll disappear again from my Pumpkin Patch to stranger waters. I have a pretty good reason for this. I hopefully come back in a month or two.

Pumpkin

Kun puvut eivät miellytä

Pääni päällä leijuu häpeäpilvi, kun muistelen vanhoja pukujani ja mikä niissä meni pieleen. Monesti ajattelen, että yhden vuoden ajan voisin vain kunnostaa pukujani ja käyttää uusiksi coneissa. Kerran tämän itse asiassa olen jo tehnyt. Ensimmäinen leffapukuni oli Sweeney Todd Fleet Streetin paholaisparturi Desuconin Movie-ryhmäcosplayssa. Oikeastaan olin hyvinkin ylpeä puvustani tuohon aikaan, mutta jo pian tapahtuman jälkeen kuvia tarpeeksi tuijotettuani surkeuden tunne hiipi selkäpiitäni pitkin kummittelemaan.

Kun kaverini ehdotti tulevansa minulle Mrs. Lovettiksi Tampere Kuplii '10:een, innostuin ideasta tosissani. Loppujen lopuksi kaverini ei edes pääsyt parikseni, mutta intoni kunnostaa puku jäi elämään. Niinpä kunnostin puvun ja tein melkein kaiken uusiksi. Housut olivat uudet, samoin paita. Liiviä kavensin kunnolla ja alla käytin korsettia. Taakse lisäsin puuttuvan kiristyssysteemin ja väärin asennoidut napit vaihtoivat paikkaa. Lisäsin peruukkiin kiharoita, joita siinä ei aiemmin ollut. Olin muuten aika ylpeä itsestäni, kun uskaltauduin käyttämään vuosia sitten löytämääni kihartamistutoriaalia netistä. En ollut koskaan aiemmin onnistunut kihartamaan kuidun kuitua, joten aihetta iloon oli.

En kuitenkaan jäänyt supertyytyväiseksi pukuuni tapahtuman jälkeen, vaikka jossain määrin onnistunut se olikin. Kavensin liiviä liikaa ilman varoja, joten se meni rumasti ruttuun vyötäsiltä. Meikkiäni oli kuitenkin liian vähän, vaikka nenän kärki oli ihan muikea lisätä. Ei tosin sekään miellyttänyt liioiksi silmää. Housukangas oli liian kiiltävää, vaikka kävikin tehtävästään paremman puutteessa. Peruukki oli varsinainen variksenpelätin. Uusista partaveitsistäni en viitsi edes puhua. Kovasti tekisi mieli viiltää otsaani "EPÄONNISTUNUT" tekemilläni partaveitsillä, joista en edelleenkään aio avautua. Eikä niillä sen puoleen ihoon edes naarmuja olisi aikaan saanutkaan. Jälleen kerran, aika verotti koko puvun laatua. Ennen ja jälkeen kuvat tulevat tässä vaiheessa tarpeeseen, jotta tiedätte, mitä tarkoitan.

Peruukkikin taitaa kaivata laihdutusta.

Jottei syntyisi väärinkäsityksiä, kuvassa tosiaankin olen minä. Ja kuvakollaasin olen tehnyt minä. Vitsinä. Tai itsesäälissä pyöriskelyn vuoksi muuten vaan. // Just so there wouldn't be any missunderstandings: It's me in the pictures and I've done this by myself. As a joke. Or just to show how miserable I really can be in this stuff.

Tekee tosi paljon mieli tehdä koko homma jälleen uudestaan. Mutta sitä ennen vielä enemmän houkuttaisi korjata ja uusia seuraavia asuja:

Lulu - Final Fantasy X
Fumika - Shigofumi
Jack Sparrow - Pirates of the Caribbean
Madam Red - Kuroshitsuji
Sweeney Todd - Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street

Muut puvut jäävät mahdollisesti eläkkeelle. Edellä mainitut puvut ovat ainakin ensisijalla. (Ohoh, naisia yli puolet. Hämmästyttävää!) Muita kammotuksia, mitä olen tehnyt on ollut Sora (KH II), Souseiseki (Rozen Maiden), Yuki Nagato (SHnY), Ciel Phantomhive (Kuroshitsuji), Ryuk (Death Note), Sally (TNBC), Lupin (Harry Potter), DiZ(KH II).. Joitain muitakin on. Millekään hahmolle näistä en sano suoraan ei, mutta... ei. Haluan perustella kuitenkin miksi nämä puvut eivät enää luultavasti näe päivänvaloa.

 Muun muassa nämä puvut eivät näe enää päivänvaloa.

Sora oli ensimmäinen pukuni koskaan, jonka toteutin äidin kanssa yhdessä 2007. Vaikka Kingdom Hearts II onkin mahtava sarja, on se cossaamisessa menettänyt ainakin minulla jo osan hohtoaan, johtuen sen liiallisesta suosiosta conskenessä. Nykyään myös olen tarkempi ruumiinmuotojeni soveltuvuudesta hahmolle ja Soran cossaamisen jälkeen olen lihonut aika lailla. En sopinut Soraksi silloinkaan, enkä varsinkaan nyt. Ihmisiä järkyttäisi nähdä jättisääreni ja jenkkakahvani Soralle sovitettuina. Olen sen verran kunnianhimoinen, että suurimmaksi osaksi äidin tekemää pukua en enää niskaani laittaisi. Sora on siis melko selkeä tapaus.

Souseiseki taisi olla sarjassa ensimmäiset housuni. Kyllästyttää katsoa vanhoista kuvista yli-isoja pahvisaksia ja kammottavia kenkiä. Mittasuhteet olivat melko kärsineet. Periaatteessa Souseisekiä oli kiva cossata, mutta Rozen Maiden ei enää ole yhtään niin kuuma juttu minulle, kuin pari vuotta sitten. Vaikka houkuttaisikin vaihtaa karmea huonekalukangas johonkin hienostuneempaan ja vetää oikeastaan koko puku uusiksi, hiljainen poikatyttö kausi hahmovalinnoissa on minulta ohi. Ja Rozen Maiden ylipäätään.

Yuki Nagaton taisin tehdä Cosplayviikolle '08. Puku olisi pienellä korjailulla tai uusiksi vetämisellä ihan kiva, mutta jälleen kerran sanon ei. Mielestäni en loppujen lopuksi päässyt tarpeeksi läheiselle aaltopituudelle hahmon kanssa. Sitä paitsi peruukki on iso ei. Eniten ärsyttäviä asioita peruukin lisäksi taisivat olla verkkatakista muokattu keskeneräiseksi jäänyt neuletakki ja silkkinauhasta tehty hapsottava koulun logo. Nämä asiat korjaisin muun säädön lisäksi, jos uusisin puvun.

Ciel Phantomhive ensimmäisessä Bakaconissa oli totaalinen katastrofi. Jos uusisin puvun, tekisin oikeastaan eriversion koko puvusta. Ja Ciel on myös niitä hahmoja, joiden aaltopituudella en enää ole. Jos olisin tikkujalkainen ja päätä lyhyempi, tekisin Cielin uudestaan. Mutta.... Ei.

Ryuk on jälleen niitä hahmoja, joihin en ruumiinmuodoiltani sovellu ollenkaan. Keskeneräisyyden ja failaamisen takia tietty jälleen houkuttaisi uusia koko puku. Muodot vaan huutavat eitä.

Sally oli ihan kelpo mekkonen. Puvusta on hukkunut muutamat sukkahousuviritelmät ja peruukki on mukavaasti rastoilla. Olen kuitenkin ikään kuin kuluttanut puvun puhki, kun käytin sitä erinäisissä tapahtumissa lähemmäs kymmenen kertaa. Muille hahmoille vaan on tehtävä tilaa.

Lupinin kuvia katsoessani suorastaan kiljun eitä. Joskus ehkä haluan oikaista vääryydet pukuni suhteen ja vetää koko homma uusiksi, kun löydän edes kunnollisen kankaan. Vähään aikaan Lupinia ei kyllä kaapista ulos kuitenkaan oteta. Taikasauva on kyllä ihan kiva ja onnistunut. Jee. Tikku.

DiZ jätti sellaiset traumat, että en halua edes muistella koko kangaskasaa. En vain suostu. Ehkä joskus pääsen yli häpeästäni.

Voi, voi. Tiedän tarkalleen mikä näissäkin puvuissa mätti ja mättää edelleen. Kaikki olisi vain minusta kiinni. Mutta aivan samalla tavalla edelleenkin itken verisiä kyyneleitä, kun lopputulos ei ajan- ja rahanpuutteessa voi olla sitä, mitä tavoittelen. Ehkä olen aavistuksen viisastuneempi, mutta en sen enempää. Vaikka näistäkin puvuista saisin varmasti paremmat tekemällä ne uudestaan, en sitä tee ylle listattujen syiden vuoksi. Vaikka tekisi mieli. On aika päästää irti ja suunnata parempia projekteja päin. Siksi on ehkä hyvä vain jättää tietyt puvut virallisesti eläkkeelle.

Lulu, Fumika, Sparrow, Sweeney ja Madam Red eivät ole minulle vieläkään hävittäneet ns. ajakohtaisuuttaan ja toivon mukaan kaikki tapaatte kuunnostettuina, korjailtuna ja uudistettuina suunnilleen kahden vuoden sisään. Voisin tehdä näistä jokaista pukua koskien oman merkinnän ja niin sanotun juttusarjan, joissa puin, mikä meni pieleen, mikä ei.


..Nauran muuten näille laittamilleni tageille aina. Muita vain en keksi. : 'D Pahoittelen myös tämän blogitekstin alhaista laatua tekstin sujuvuudelta ja sisällön käsittelyltä. Aivot eivät tänään anna periksi.

Pumpkin

Blogin ulkoasu päivitetty.

Thadaa! Blogi sai vihdoin uuden ulkoasun. Ilmeisesti synkällä taustalla vaalea teksti oli vaikealukuista. En kuitenkaan laittanut sivuja täysin ympäriämpäri, sillä periaatteenani on pitää yllä Burtonin leffateemahakuisuutta ainakin jossakin suhteessa. Samalla lisäsin tämän uuden (ehhh)upean tervetulokuvan. Taustan ehkä joku tunnistaakin? Kyseessä on The Nightmare Before Christamasin kurpitsamaa, joka siis englanniksi tarkoittaa pumpkin patchia. Hohoo. Intertekstuaalisuutta. Tai noh, koko blogin nimi nimimerkkiäni myöten perustuu tähän elokuvaan. Kurpitsamaa ja kurpitsakuningas taas perustuvat Sleepy Hollow -kansansatuun, johon puolestaan Halloween-juhla perustuu ja josta puolestaan herra Burton on tehnyt elokuvan, joka on yksi kauneimmista elokuvista, mitä olen koskaan nähnyt. Burton. Halloween. Burton.

Nippelitietoa: Sleepy Hollown vaatekaapin takaa löytyy ihanista ihanin Colleen Atwood.

Raja arvostelun ja kiusaamisen välillä

Eksyin tänään Suomen cosplayhurinan virtuaalipääaukiolle, eli Irc-Gallerian cosplay-yhteisöön lukemaan uusimpia kommentteja. Useimmiten vain hiukan silmäilen, mitä joku ehkä sanoo uusimmasta puvustaan. Harvoin siellä innostutaan puhumaan jostain, mikä minua oikeasti kiinnostaisi. Tällä kertaa kuitenkin luin jokaisen kommentin suhteellisen tarkasti läpi. Nuoret harrastajat kertoivat, kuinka heidän pukujaan oltiin tultu arvostelemaan ilkeään sävyyn päin naamaa jossain conissa ja tapauksia ilmeni useampia. Ihmiset olivat ryhtyneet puhumaan ehkä suurimmasta tabusta koko cosplayskenessä, joka on niinkin arkipäiväinen asia, kuin cosplay-pukujen arvostelu. Ainakin sen pitäisi olla arkipäivää, kun mietitään, mitä cosplay oikeastaan edes on.

Cosplay voidaan määritellä niin monella eri tavalla, että kaikkia määrittelyjä ei voi yhdistää edes sanat "pukeutuminen", "meikkaaminen" tai "hahmonsa muistuttaminen". Jos vasta karsitaan pois koko cosplay-kategorioista tiettyyn tyyliin pukeutuminen, kuten gangurot (anteeksi, jos kirjoitan väärin) sun muut ja lolitat, cosplay voidaan ehkä tiivistää kahteen aiemmin mainittuun sanaan: "Hahmonsa muistuttaminen". Useammin törmää sanoihin "mahdollisimman hyvin hahmonsa muistuttaminen". Siinä onkin ongelman ydin. Kuinka hyvin on mahdollisimman hyvin? Sanakirjassa ei mainita myöskään kenen taidoilla mahdollisimman hyvin. Konkreettisena esimerkkinä fiktiivinen Liisa 10-v., joka ompelee ensimmäiset Naruto haalarinsa puoli vuotta keräämillä viiden euron viikkorahoillaan ja Ilmari 25-v., joka on saanut tekstiilialan koulutuksen ja saa säännöllistä palkkaa pukuompelijana. Niin. Voitte kuvitella eron.

Kuinka moni syntyy hopeasormustin sormessaan? Ei kauhean moni. Minä kehtaan väittää, että kenenkään varhaisteinilapsen ensimmäiset käsityökyhäelmät eivät ole kaunista katsottavaa. Paitsi heille itselleen kymmenen vuoden päästä ja heidän äideille ja mummoilleen. Muistoja siitä, mistä se alkoi. Tai päättyi, eihän ompelu ole kaikkien juttu. On siis muistettava, että kukaan ei ole ammattilainen syntyessään ja hyväksi tulee missä tahansa asiassa vain harjoittelemalla. Siksi ei myöskään kannata heittääkään kangaskasaansa nurkkaan heti ensikättelyssä. Omien taitojensa tunnistamiseen menee aikaa, samoin teknisen perustiedon keräämiseen ja rutiinien löytämiseen.

Minusta cosplay määrittelevät ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Puhtaasti fanitukseen pohjautuvaan ja täydellisyyttä tavoittelevaan ryhmään. Kumpikaan ei silti sulje pois toisiaan. Periaatteessa siis arvostelu on sallittua, kun vertaillaan toteutusta alkuperäiskuviin. Olisi vain hyvä muistaa, että cossajat voivat suhtautua cosplayihin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Se ei silti muuta sitä, että päin naamaa epärakentavan kritiikin antaminen ei olisi julmaa tai millään tasolla oikeutettua, haki täydellisyyttä tai ei.

Jos minulta kysyttäisiin, arvostelenko minä ihmisten pukuja ja vastaisin en, nenäni kasvaisi ainakin viisimetriseksi seipääksi, jolla voisin lävistää vahingossa jonkun toivottoman Vocaloid-cossaajan. En minäkään ole enkeli. En kuitenkaan sano mitään päin naamaa, yleensä edes rakentavan kritiikin muodossa peläten, että vahingoittaisin jonkun tunteita. Juoruttua kyllä joskus tulee Suomen conpiireistä sekä hyvää, että pahaaa ja todelliset ajatukseni saattavat toisinaan heijastua huonosti valehtelevilta kasvoiltani. Jokunen vuosi sitten saatoin kommentoida raa'astikin muiden pukuja kavereilleni, mutta minun kohdallani kyseessä oli pelkkä itsetunnon kohottaminen. Pikku hiljaa päätin olla valehtelematta itselleni ja antaa itsetuntoni olla näkyvästi sitä mitä se on, enkä haukkua muiden pukuja edes mielessäni, jotta saisin oloni tuntumaan paremmalta. En ole vielä lähelläkään täydellistä ja sitä, mitä haluaisin cosplayn ja taitojeni puolesta olla, ja vasta, kun voin sanoa oikeasti osaavani ja olevani jotain, saatan uskaltaa antaa kasvotusten rakentaavaa kritiikkiä jonkun puvusta. Se ei silti muuta sitä, ettenkö tekisi rakentavaa kritiikkiä jo pääni sisällä, joka kerta, kun joku lainkaan tutumpi hahmo astuu näköpiiriin. Silloinkin, kun hahmo ei ole tuttu. For real, minä kyllä tunnistan, kun jonkun puku on uskomattoman hyvä. Esimerkkinä uusi EC-voittajamme Maiju Härkönen, jonka cosplay-kuvan nähdessäni kolme vuotta sitten Koululainen-lehdessä en voinut irrottaa katsetta juuri kyseisestä sivusta. Toinen tapaus löytyikin samalta aukeamalta, joka oli Mert Inallin Halloweentown Sora. Ja näiden kahden tapauksen takia aloitin koko cosplayn.

Jotta ei nyt jouduta täysin harhateille, jatketaan aiheesta. Täydellisyys. Voiko siihen edes päästä? En ole vielä tietääkseni nähnyt cossia animehahmosta, joka olisi kuin identtinenkaksonen hahmolleen. Vielä pyöreämpi nolla näitä tapauksia löytyy elokuva-cosseista luonnollisesti johtuen siitä, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Cosplay-puku ei voi olla kasa kangasta ja softista, vaan se tarvitsee kantajan ollakseen cosplay. Ja ihmiset ovat erilaisia. Pitkiä, lyhyitä, pyöreitä, laihoija, päärynöitä ja omenoita, puhumattakaan kasvonpiirteistä, jotka ovat kaikilla erilaiset. Suurin osa on vartalonmuodoiltaan niin erilaisia, että täsmällisiä ollessa saatta löytyä ehkä kourallinen hahmoja, joita sopisi cossaamaan. Sitten on kysymys, millä perusteella edes valitsee hahmonsa. Ulkonäöltä on siis harvinaisuus löytää hyvä cossaja. Entä lopputulos? Minusta täydellisyyteen voi tähdätä, mutta sitä ei voi tavoittaa. Pidän sitä silti myyttinä, jonka ainakin toivoisin olevan ehkä jossain ulottuvuudessa mahdollista. Suomen cosplaypiireissä on suurta utopiaa, että edes kymmenen ihmistä voisi täydellisyyden tavoittaa. Erittäin loistavia cosseja löytyy vaikka kuinka, mutta täydellisiä en ehkä hataran hahmotuntemukseni takia tunne yhtäkään.

Vakavien cossaajien ryhmää ympäröi sähköinen aura. Me odotamme varpaillamme, että jostain kulman takaa astuu se täydellisin ja upein puku Suomen cosplayhistoriassa. Me odotamme, ja me odotamme. Me haluaisimme itse löytää täydellisyyden. Kilpailu on kovaa. Kuka on ensimmäinen? Tuleeko ensimmäistä koskaan? Osittain tästä johtuvasta jännityksestä syntyy myös kiistoja, riitoja, arvostelua, nälvintää, selän takana supisemista. Onhan niitä muitakin syitä, mutta en ole sellaisten kanssa tarpeeksi oikealla aaltopituudella voidakseni selittää moista käytöstä, jonka tuomitsen kaikesta huolimatta älyttömäksi.

Haluaisin ottaa myös esille yhden viime viikolla tajunneeni pointin aiheesta elitistit. Elitisti-sana on saanut aivan uuden merkityksen Suomen cosplaypiireissä. Jos haluaa sanoa jonkun olevan Suomen parhaita cossaajia, kuuluisi sanoa, että hän kuuluu Suomen cosplay eliittiin, ei, että hän on elitisti. Elitisti-sana on saanut niin negatiivisen sävyn, että ehdottaisin tätä sanavaihdosta sanattomalla sopimuksella kaikille con- ja cosplayskenessä liikuville ihmisille. Elitistit on sen verran räjähdysherkkä aihe, että en viitsi sen enempää haavoja ruveta availemaan. En kuitenkaan tiedä siitä tarpeeksi. Olisi kiva, jos joku voisi asiaa tuntien luodata sitä oikeasti syvemmin. Niin kuin syvältäsyvältä. Omien tutkimuksieni mukaan elitistit ovat useimmat pohjimmiltaan ihan mukavia ja tavallisia ihmisiä, kun heihin tutustuu. Suurin osa leiman otsaansa saaneista kuitenkin pelottavat minua ja pirusti. Minulla ainakin jonkun heistä nähdessäni alkaa päässäni huutaa: "Älä tuomitse minua, älä tuomitse minua! Älä tuomitse pukuani, älä tuomitse pukuani!" Ehkä jotain pitäisi oikaista? Minä oikeasti pelkään teitä.

Kun minä tuomitsen oikeasti jonkun cossin pohjanoteeraukseksi, se siis perustuu sanoihin: "muistuttaa mahdollisimman paljon hahmoaan." Cossaaja ei ole tehnyt parastaan tai ei juuri ole tunnistettavissa hahmoksi. Toisaalta, aina voi tehdä paremmin. Aina on parannettavaa. Ja aivan erityisesti omalla kohdalla. Minun kohdallani.

Huhhuh. No tulipa avauduttua. Sitä tulee joskus tehtyä. Ja silti jäi varmasti kymmenen pointtia sanomatta. Ehkä tämä avarsi jonkun ajatuksia tai sai muut ymmärtämään paremmin minua cossaajana. Ehkä. Jos blogiani jaksaa lukea kukaan, jolle paasaamisellani olisi jotain merkitystä. Kaikki ei ole mustavalkoista. Ette tiedä kuinka olen palanut sanoa näitä asioita.

Tämä kuva saa kummasti uusia merkityksiä, kuultuanne sanottavani.

Pumpkin

Tracon V merirosvolipun alla

Hei kaikki pienet merikilpikonnaiseni!

Meninmpä sitten pyöräyttämään tähän ensimmäisen suomeksi puhutun blogitekstini. Syitä tähän ratkaisuun löytyy loppupeleissä 100 ja 1. Päälimmäisin on kait se, että saan suustani näin kirjoittaen jotain järkevääkin ja asioita, joiden takia edes ylipäätään aloitin kirjoittaa tätä blogia. Ajattelin tehdä synkeään ulkoasuunkin joitain muutoksia, mutta niitä on tulossa vasta myöhemmin ja ajan kanssa.

Selvä. Aloitetaan.

Tracon V 3.-4.7.2010 Tampere-talo

Puku. Kuten ehkä asian olette jo lukeneet aiemmista teksteistäni, Captain Jack Sparrow on ollut THE cosplay, johon kaikki kehittymiseni ja suunnitelmani ovat tähdänneet jo hyvin pitkään (vuosia). Ensimmäiset inspiraation lähteeni koko pukuun ovat olleet sithcamaroksi itseään kutsuvan eeppisen Sparrow cossaajan puku, joka ei oikeastaan näiden vuosien jälkeen tunnukaan ihan niin eeppiseltä ja toisena Animecon V:ssä näkemäni Sparrow -cossi, jonka nähdessäni myönnän saaneeni ainoan fanityttökohtaukseni ikinä. Näin aikuistuneempana tytönheitukkana huvittaa muisto siitä, kun menin Irc-Galleriassa kommentoimaan kyseiselle henkilölle jotain tämän tyyppistä: "Nännäsnää, teenkin paremman". Vastauksena taisin saada jotain jooniinvarmaan -tyyppistä. Nolottaa tietysti tuollainen näin jälkeen päin, mutta tehty, mitä tehty. Viime viikolla kerroin asiasta kaverilleni lievästi sanotuilla epätoivon hetkilläni. Sanoin, että en ainakaan aikonut pettää lupaustani, jonka annoin vuosia sitten tälle legendaksi nousseen Animecon V -Sparrowlle. Itsekehu ehkä haisee, mutta pidin, kuin pidinkin lupaukseni. 14-vuotias minäni (18-vuotias taas ei) olisi erittäin ylpeä minusta. Kenties olisin jopa oma idolini. Ensimmäiset massamöykkyni tuli väännettyä yli puoli vuotta sitten, jolloin minun piti aloittaa myös peruukki ja tehdä kompassi, mutta hupsan keikkaan, puku tulikin puristettua ulos cosplaytuubistani alle kahdessa kuukaudessa. Epätoivon hetkiä oli siis useampia, mitä lähemmäksi conia päästiin. Korjaan, luovuttamisen hetkiä, oli useampia. Epätoivolla olisin tehnyt jo useamman hirttäytymisen shaaliini, liiviini, ja vaikka mihin yksityiskohtiin, jotka eivät olleet yhtä hehkeitä, kuin niiden olisi pitänyt olla.

Perjantai. Ane-ue, eli Milla saapui meille perjantai-iltana majoittamaan itseään. Mokoma raukka lupasi auttaa minua ja niimpä teimme yhdessä koko yön rastoja peruukkiini. Olisin aika moneen kertaan päästänyt hänet nukkumaan, ellei puntarissa peruukittomuus ei olisi painanut enemmän. Suur kiitos siis Millalle avusta. o/ Olen sinulle paljosta velkaa. Yö kului syöden, välillä Pirates-leffoja katsellen. Tietenkin huovutusneula toisessa kädessä.

Aamu. Oli pettymys huomata, että en saanut millään peruukkiin kaikkia yksityiskohtia, joten oli onnellinen, että edes tärkeimmät helmirimpsut olivat kiinni peruukissani. Paniikissa sitten heitän vaatteet ja meikit päälle kiroten samalla ajan loppumista. Olen kiitollinen itselleni, että tajusin ottaa ilmastointiteipin ja sakset mukaan, joista oli ensimmäistä kertaa ikinä apua puvun kasassa pitämisessä. Varsinainen lyönti nivusille oli hetki, kun tajusin, että kauniit mustat piilolinssini olivat muuttuneet voimakkaan sinisiksi. Jos joku osaa selittää tätä muulla, kuin kemiallisella reaktiolla, antakaa itsenne ilmi. Ärsytystä myös herättää, etten ehdi kiinnittää partaa kotona, vaan vasta paikan päällä. Piirtoparta oli häpeäksi, vaikka se naamassani vain pari tuntia jököttikin. Huonoa onnea oli, että äiti oli edellisenä iltana ilmoittanut, ettemme saakaan kyytiä Tampere-talolle, vaikka asiasta oltiin puhuttu reilusti etukäteen. Kilometrin kävely bussille vaatteiden ollessa varsin alkeellisesti kiinnitettynä päälle ei ollut nannaa. Varsinkin kun bussi menee ensimmäisen kerran nokan edestä. Ja toisen. Bussissa mieliala löytää nousunsa ja matkan varrelta poimimme Anen kanssa energiaa juomaa ja rahaa automaatista. Tampere-talolle saavuttaessa huokaisen onnesta, sillä saamme kuin saammekin viikonloppurannekkeet ja vielä ilman pahempaa jonotusta. Heti alkuun tuli paljon kuvauspyyntöjä, joihin puolimeikattuina jouduimme sanomaan valitettavasti ei. Sanon tässä jo, että syvimmät anteeksipyyntöni niistä hetkistä, kun puvussani repsottaa jokin, kaikkai vöitä ei ollut paikollaan, saappaiden varret valuivat maahan ja yksityikohdat olivat jännästi puolipeilikuvia yms. Sunnuntaina asiat olivat paremmin. Aamulla tuli käytyä myös Final Fantasy Fightissa, jossa oli ihan ok kamaa. Välishow oli tosin liian pitkää ja lirkuttelevaa.

Päivä. Se menikin sitten laitellessa puvun kokonaan kuntoon ja ryhmää kuvatessa. Voin melkein luvata olleemme kuvatuin ryhmä koko conissa. Kuvia tultiin pyytämään minimivauhdilla 1/min, hurjimmillaan 30/min. Liikkuminen oli sen mukaista. Eräässä välissä meillä oli pieni IC-hetki, kun sain päähänpistokseni napata Tia Dalman käsistä Davy Jonesin sydämen hänen tätä ihaillessa. Sparrow lähti juoksemaan sen kanssa noin kymmnen metriä kaakkoon Dalma perässään heittäen sen sieltä suoraan Lizzien käsiin, joka kiljaisi ällötyksestä. Meni aika nappiin. Välistä lojuimme nurmikolla, kun yritin saada kiinnitetyksi loputkin yksityiskohdat vöihin ja olimme taas kuvattavana. Siihen suurin osa koko conista kuluikin: kuvattavana olemiseen. Ohjelmissa olisi hurjan kiva ollut käydä, mutta fyysinen jaksaminen ei antanut sen vertaa periksi. Ensi kerralla sitten. Kun olen paremmin valmistautunut. Elizabethin kanssa sisätiloissa käydessä kävelimme kitaraa soittavan miehen ohi. Kohdallamme tunnari muuttui vaivihkaa Piratesin teema biisiksi. Hyvin soitit, tiedoksi sille, joka tästä oli vastuussa. Piristi myös kummasti päivää. Jossain vaiheessa pyörähdimme kaupassa hakemassa juotavaa. Muisti... Katkeilee....

Ilta. Törkeän määrän kuvaamista jälkeen linnoittauduimme puistoon photoshoottaamaan kuvaajanamme seuraavan päivän Giselle, eli Edeae aka blogipiirejen Ilona. Kuten edellisestä merkinnästä näkyy, eeppistä oli. Kuvia tietenkin oli vielä enemmän, eikä noista ollut ensimmäistäkään muokatuu. Asiaa korjaantuu tässä merkinnässä, johon laitan vain muokattujan kuvia. Tässä kohtaa aivoissani on musta aukko ja seuraavaa asia, jonka muistan, on, kun lähdimme conista kohti siipiravintola Hookkia. Matkalla saimme tuijotusta tietenkin osaksemme ja sitä enemmän, mitä lähstyimme ravintolaa. Hook on siis piraattiteemainen ravintola Tampereen Kehräsaaressa. Ruoka oli taas liian hyvää, mutta alas pääsi vain neljän euron annos ristikkoperunoita. Tarjoilijakin kehui pukuja, sen lisäksi, että saimme kunnioittavia äännähdyksiä muilta asiakkailta. Mukana olivat siis Elizabeth/re-play/Fiatzio ja Tia Dalma/Ane-ue/Milla. Matka jatkui tästä kävellen takaisin Tampere-talon läheiselle hotellille  hakemaan autoa. Jostain partybussista taisi muutaman miekkoset huutaa: "Captain Jack Sparrow!" Vastasin merimiestervehdyksellä, joka tietysti heistä oli varsin riemukasta. Noh, mikäs siinä jos oli hauskaa.

Sunnuntai-aamu. Meillä on huutava kiire. Osallistun cosplay-deittiin, johon lopulta saavun kymmenen minuuttia myöhässä, mutta kuitenkin juuri ajallaan. Oli kuulemma varsin eeppinen tilanne (jonka ihmiset kuulemma muistavat vielä pitkään), kun auto ajaa Tampere-talon eteen, ja sen sisältä syöksyy autiosaariversiona Jack Sparrow. Juoksen portaat ylös täydellä vauhdilla naurunmyräköiden saattelemana. Siinä ei ollut mitään noloa. Noh, deittiin ehdin siis juuri ja juuri ajoissa. Noin kolmisen minuttia saliin astumiseni jälkeen minut kuulutetaan sisään ensimmäisen kierroksen herra A:na raivokkaiden aplodeiden saattelemana. Heti ensimmäisenä huomaan tekeväni jatkuvaa nenän nykimisliikettä, jolle en voi mitään. Anteeksi, jos olin deitissä tylsä. Näette sitten videolta einiinehkähienoja IC-toilaluni, kunhan ne julkaistaan nettiin. Pian cosplay-deitin jälkeen eräs hobitin pituinen poika tuli ilmeisesti tätinsä tai äitinsä kanssa pyytämään kuvaa. Olivat kuulemma etsineet minua kokonaista kaksi tuntia, mikä sai minut melkein sisäisesti koskettumaan. Melkein. Tämän jälkeen käväisin Elizabethin kanssa hotellilla ja palasimme etsimään Giselleä pienten luotto-ongelmien takia. Siinä samassa laitoin itseni vihdoin kuntoon: meikit ja puku tuli laitettua niskaan erään peilin edessä narikkaan vastapäätä ihmisten, tuijotellessa kummallista parrankasvuani. Siinä samassa ehti muutama ihminen ottaa asusteettoman kuvan (miten saatoin?) ja narikan eräs työntekijä tuli kyselemään, mistä parta on tehty ja miten olen saanut ihoni niin kiiltäväksi (siis mitä?!?!!?!?).

Päivä. Sunnuntaina sain muistaakseni enemmän kehuja puvustani, kuin lauantaina, ehkä siksi, että liikuin suuremman ajan yksin. Ihanimpia hetkiä oli, kun joku selvästi tarkoitti sitä. Mm. Visual Gayn Kehveli tuli kuulemma puhumaan "jostain mahtavasta", ja keskustelu osoittautui osaltani varsin kiitos-painoitteiseksi. Ilmeisesti melko pian tämän jälkeen minut pyydettiin mukaan Traconin hallcosplaykisaan ja tämähän oli varsin huvittavaa. Ironia täsäs tuli siitä, että nimen omaan Jackinä, minun ei ollut tarkoitus kisata, koska olen kisannut melkein jokaisella tekemälläni puvulla. Mutta kisaan jouduin. En edes tiennyt, että koko tapahtumassa oli hallcosplaykisa! Kuvia odotellessa.. Jälleen kerran: Musta-aukko. En muista mitä tässä välissä on tapahtunut. Seilailin tapailemassa tuttuja. No hyvä, että senkin sai hoidettua. Ostin myös viuhkan, jonka olemassaoloa en pitänyt kiellettynä, sillä Jack tosiaan käyttää viuhkaa eräässä kohtauksessa Becketin kanssa. Pian löysimme hyvän välin mennä shoottaamaan Giselleä, Jackiä ja Elizabethia toisella puolella puistoa, tällä kertaa kuvaamassa eilisenpäivän Tia Dalmamme ja Mortman, eli Johnny. Kivoja kuvia, todella kivoja kuvia myös häneltä, täytyy sanoa. Ehdoton lempparini on sellainen, jossa on Jack ja Giselle katsomassa alavasenviistoon ja tilaa on paljon päiden yläpuolella. Todella hyvä kuva. Tunnelmallinen. Ja että me osaammekaan näyttää siinä hyviltä.

Ilta. Asiasta takaisin kukkaruukkuun, ilta menikin sitten varsin nopeasti. Päättäjäisiin en ehtinyt, vaikka olisinkin halunnut ja Anen minulle hankkima rommi aiheutti varsin mukavia kommentteja. Yksi niistä oli eräältä tietyltä nimeämättömältä miesporukalta, joka kyllä tietää itse oman napansa: "Se on rommia." "Eikun se on rommikola!" Kyseiseltä poppoolta sain muutenkin kuuluvia kommentteja pitkin päivää: "No nyt se on tosi humalassa" jne. Kiitos niistä. Ne olivat minusta hyvin viihdyttäviä. Ylipäätään reaktiot pukuuni olivat suloisia ja sain koko ajan kuulla kuiskauksia ("Kato, Jack Sparrow!") ympäriltäni. Kiitoskiitoskiitos tällä tavoin itsetuntoni pönkittämisestä pukuani koskien, joka on kylläkin kaikesta siitä huolimatta varsin alhainen. Ylipäätään jokainen pienikin IC-liikehdintä sai vastareaktiokseen jotain muiden ihmisten puolesta. Oliko se tosiaan niin hauskaa? Kaikista hienointa ilmeisesti oli, kun Jack Sparrow juoksi. Juokseminen... Ei näemmä voisi olla hauskempaa. Jälleen Sparrow vauhdissa. Animecon VI:sta legendaksi noussut jumpparyhmä oli täällä jälleen. Niimpä pienen suostuttelun jälkeen juoksaisin mukaan tanssimaan erittäin romminhuuruisella huojunnalla (energia oli oikeasti running very low tässä vaiheessa), joka sekin aiheutti riemastusta muussa conkansassa. Pian huomasin saaneeni viereeni mukaan jumppaamaan kolmisenkymmentä muutakin conilaista. Sanokaa ernuksi, jos haluatte, tilaisuudesta piti ottaa kaikki irti. Jack Sparrow sattuu olemaan kohdallani SE YKSI hahmo, jona halusin olla paljon IC. Äänen käyttöni tosin oli nollatasoa. Ikävää, mutta jos harjoittelisin edes vähän, saisi se jotain muistuttavuutta itse maestron luomaan hahmoon. Toisekseen en uskaltanut edes yrittää. Älkää kysykö miksi. Jossain vaiheessa fyysinen kunto jo huusi kotiin päin, kun loputkin ryhmästämme hajautui ja suuntasimme keulamme kohti Tampereen keskustaa. Sain päähäni lausua Sparrown kuuluisat sanat voitonrieumuisina siitä, että olin vihdoin päässyt kuvaajista eroon noin 5 metriä ennen aitaa: "And this is the day that you will always remember as the day that you almost caught Captain Jack Sparrow!" Ironista kyllä, heti tämän jälkeen jumituin melkein kymmenenksi minuutiksi vielä kuvattavaksi. Jokin sisäinen mitäminäsanoin-ääni nauroi räkäisesti, kun lisää kuvaajia kerääntyi ympärilleni ja ehdin jo nostamaan kertaalleen tavarani maastakin, kun joku tuli pyytämään vielä yhtä kuvaa.

Kotiinpaluu. Olin todella pahasti uupunut ja kävelimme Millan kanssa rauhalliseen tahtiin bussipysäkkiä kohti helteiden ollessa kuumimmillaan. Jälleen paljon katseita, mutta en jaksanut välittää. Raha-automaatilla joku ulkomaalainen nainen tuli pyytämään kuvaa kanssaan ja bussikuskit kysyivät, mitkä juhlat olivat menossa, tai jotain. Olin turta koko päivästä ja kipu jaloissa ja rintakehässä huusi kotiin. Bussia odotellessa menimme Hesburgeriin, mutta ruoka ei maistunut. Milla tarjosi jäätelön ja minä nojasin seinää vasten apaattisena. En ollut koko päivänä syönyt juuri mitään. Yhden pockyn ja pari mansikkasuklaaraetta. Juonut sentään olin. Kilometrin kävely bussipysäkiltä kotiin olin rankka ja pyysin Millaa hidastamaan etanavauhtiin kanssani. Kotona energiaa tuli vähän takaisin, kun pääsimme istumaan ja sekoilimme webkameran ääressä. Pahinta sinä iltana oli irrottaa sivubindit. Sitä ei ikinä enää. Enempää minun ei tarvitse edes sanoa.

Nyt. En ole varma mitä minulle jäi käteen conista. Se suhahti ohi kameroiden naksahdellessa tiuhaan tahtiin ja ihmisten kommenttien ja naurujen kulkien kaikuina ympärilläni. Mielialaa ja convalmiuttani laski yksi nukkumaton yö, kahden kuukauden stressi ja tyytymättömyys pukuuni. Olisin halunnut käydä enemmän ohjelmissa perinteisten FFFightin ja Cosplay-deitin lisäksi. Energiaa ei vain ollut. Kuten tuossa olen tuleviin pukuihin paljastanut, luvassa on pakanajumala Jack Sparrow luultavasti CosplayGaalan kisaan. Tiedättehän sen version, jossa Jackillä on muutama pari silmiä maalattuna ihoon ja varvaskaulakoru? Juuri sen aion toteuttaa. Ensi vuoden cosplaykiintiö näyttää melkein olevan jo täynnä. Jostain on karsittava. Kirjoitukset. Tälläkin hetkellä aivoni käyvät lievästi sanottuna hitaalla. En voi kai päättää tätä merkintää muuta kuin siihen, että kiva ja kiitos, että piditte puvustani/esiintymisestäni, se tekee minut haikealla tavalla iloiseksi. Vielä on paljon parannettavaa. Puvusta uusintaan menee lähes kaikki. Tämä puku ei jää häiritsemään minua keskeneräisyydellään. Tracon oli minun kohdallani fyysisesti rankin con. En ole vieläkään toipunut.

Ei sitten muuta kuin vaan näkemisiin ensi conissa ja rommia kaikille! o7

Kapteeninne,

Jack

Finnish or English?

I have been doing some thinking here.... I'm not sure if'll keep writing this... stuff in English. Mostly because I'm too lazy to try to write anything poetically blabbing as I'd write in Finnish. So the question is: To go on in English or not? I call for a vote! Comment under all you sniffing stalkers and my loyal friends. I need to know. First of all: How many people understand only English of my readears if you'd have to choose from Finnish and English? I'd say zero, but in other case say "Oy!" I think even the quality'll rise if I speak Finnish. I might even do both: English and Finnish, but it depends only on you people.

Pumpkin

EPIC Pirates of the Caribbean pictures from Tracon V!