Raja arvostelun ja kiusaamisen välillä

Eksyin tänään Suomen cosplayhurinan virtuaalipääaukiolle, eli Irc-Gallerian cosplay-yhteisöön lukemaan uusimpia kommentteja. Useimmiten vain hiukan silmäilen, mitä joku ehkä sanoo uusimmasta puvustaan. Harvoin siellä innostutaan puhumaan jostain, mikä minua oikeasti kiinnostaisi. Tällä kertaa kuitenkin luin jokaisen kommentin suhteellisen tarkasti läpi. Nuoret harrastajat kertoivat, kuinka heidän pukujaan oltiin tultu arvostelemaan ilkeään sävyyn päin naamaa jossain conissa ja tapauksia ilmeni useampia. Ihmiset olivat ryhtyneet puhumaan ehkä suurimmasta tabusta koko cosplayskenessä, joka on niinkin arkipäiväinen asia, kuin cosplay-pukujen arvostelu. Ainakin sen pitäisi olla arkipäivää, kun mietitään, mitä cosplay oikeastaan edes on.

Cosplay voidaan määritellä niin monella eri tavalla, että kaikkia määrittelyjä ei voi yhdistää edes sanat "pukeutuminen", "meikkaaminen" tai "hahmonsa muistuttaminen". Jos vasta karsitaan pois koko cosplay-kategorioista tiettyyn tyyliin pukeutuminen, kuten gangurot (anteeksi, jos kirjoitan väärin) sun muut ja lolitat, cosplay voidaan ehkä tiivistää kahteen aiemmin mainittuun sanaan: "Hahmonsa muistuttaminen". Useammin törmää sanoihin "mahdollisimman hyvin hahmonsa muistuttaminen". Siinä onkin ongelman ydin. Kuinka hyvin on mahdollisimman hyvin? Sanakirjassa ei mainita myöskään kenen taidoilla mahdollisimman hyvin. Konkreettisena esimerkkinä fiktiivinen Liisa 10-v., joka ompelee ensimmäiset Naruto haalarinsa puoli vuotta keräämillä viiden euron viikkorahoillaan ja Ilmari 25-v., joka on saanut tekstiilialan koulutuksen ja saa säännöllistä palkkaa pukuompelijana. Niin. Voitte kuvitella eron.

Kuinka moni syntyy hopeasormustin sormessaan? Ei kauhean moni. Minä kehtaan väittää, että kenenkään varhaisteinilapsen ensimmäiset käsityökyhäelmät eivät ole kaunista katsottavaa. Paitsi heille itselleen kymmenen vuoden päästä ja heidän äideille ja mummoilleen. Muistoja siitä, mistä se alkoi. Tai päättyi, eihän ompelu ole kaikkien juttu. On siis muistettava, että kukaan ei ole ammattilainen syntyessään ja hyväksi tulee missä tahansa asiassa vain harjoittelemalla. Siksi ei myöskään kannata heittääkään kangaskasaansa nurkkaan heti ensikättelyssä. Omien taitojensa tunnistamiseen menee aikaa, samoin teknisen perustiedon keräämiseen ja rutiinien löytämiseen.

Minusta cosplay määrittelevät ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Puhtaasti fanitukseen pohjautuvaan ja täydellisyyttä tavoittelevaan ryhmään. Kumpikaan ei silti sulje pois toisiaan. Periaatteessa siis arvostelu on sallittua, kun vertaillaan toteutusta alkuperäiskuviin. Olisi vain hyvä muistaa, että cossajat voivat suhtautua cosplayihin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Se ei silti muuta sitä, että päin naamaa epärakentavan kritiikin antaminen ei olisi julmaa tai millään tasolla oikeutettua, haki täydellisyyttä tai ei.

Jos minulta kysyttäisiin, arvostelenko minä ihmisten pukuja ja vastaisin en, nenäni kasvaisi ainakin viisimetriseksi seipääksi, jolla voisin lävistää vahingossa jonkun toivottoman Vocaloid-cossaajan. En minäkään ole enkeli. En kuitenkaan sano mitään päin naamaa, yleensä edes rakentavan kritiikin muodossa peläten, että vahingoittaisin jonkun tunteita. Juoruttua kyllä joskus tulee Suomen conpiireistä sekä hyvää, että pahaaa ja todelliset ajatukseni saattavat toisinaan heijastua huonosti valehtelevilta kasvoiltani. Jokunen vuosi sitten saatoin kommentoida raa'astikin muiden pukuja kavereilleni, mutta minun kohdallani kyseessä oli pelkkä itsetunnon kohottaminen. Pikku hiljaa päätin olla valehtelematta itselleni ja antaa itsetuntoni olla näkyvästi sitä mitä se on, enkä haukkua muiden pukuja edes mielessäni, jotta saisin oloni tuntumaan paremmalta. En ole vielä lähelläkään täydellistä ja sitä, mitä haluaisin cosplayn ja taitojeni puolesta olla, ja vasta, kun voin sanoa oikeasti osaavani ja olevani jotain, saatan uskaltaa antaa kasvotusten rakentaavaa kritiikkiä jonkun puvusta. Se ei silti muuta sitä, ettenkö tekisi rakentavaa kritiikkiä jo pääni sisällä, joka kerta, kun joku lainkaan tutumpi hahmo astuu näköpiiriin. Silloinkin, kun hahmo ei ole tuttu. For real, minä kyllä tunnistan, kun jonkun puku on uskomattoman hyvä. Esimerkkinä uusi EC-voittajamme Maiju Härkönen, jonka cosplay-kuvan nähdessäni kolme vuotta sitten Koululainen-lehdessä en voinut irrottaa katsetta juuri kyseisestä sivusta. Toinen tapaus löytyikin samalta aukeamalta, joka oli Mert Inallin Halloweentown Sora. Ja näiden kahden tapauksen takia aloitin koko cosplayn.

Jotta ei nyt jouduta täysin harhateille, jatketaan aiheesta. Täydellisyys. Voiko siihen edes päästä? En ole vielä tietääkseni nähnyt cossia animehahmosta, joka olisi kuin identtinenkaksonen hahmolleen. Vielä pyöreämpi nolla näitä tapauksia löytyy elokuva-cosseista luonnollisesti johtuen siitä, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Cosplay-puku ei voi olla kasa kangasta ja softista, vaan se tarvitsee kantajan ollakseen cosplay. Ja ihmiset ovat erilaisia. Pitkiä, lyhyitä, pyöreitä, laihoija, päärynöitä ja omenoita, puhumattakaan kasvonpiirteistä, jotka ovat kaikilla erilaiset. Suurin osa on vartalonmuodoiltaan niin erilaisia, että täsmällisiä ollessa saatta löytyä ehkä kourallinen hahmoja, joita sopisi cossaamaan. Sitten on kysymys, millä perusteella edes valitsee hahmonsa. Ulkonäöltä on siis harvinaisuus löytää hyvä cossaja. Entä lopputulos? Minusta täydellisyyteen voi tähdätä, mutta sitä ei voi tavoittaa. Pidän sitä silti myyttinä, jonka ainakin toivoisin olevan ehkä jossain ulottuvuudessa mahdollista. Suomen cosplaypiireissä on suurta utopiaa, että edes kymmenen ihmistä voisi täydellisyyden tavoittaa. Erittäin loistavia cosseja löytyy vaikka kuinka, mutta täydellisiä en ehkä hataran hahmotuntemukseni takia tunne yhtäkään.

Vakavien cossaajien ryhmää ympäröi sähköinen aura. Me odotamme varpaillamme, että jostain kulman takaa astuu se täydellisin ja upein puku Suomen cosplayhistoriassa. Me odotamme, ja me odotamme. Me haluaisimme itse löytää täydellisyyden. Kilpailu on kovaa. Kuka on ensimmäinen? Tuleeko ensimmäistä koskaan? Osittain tästä johtuvasta jännityksestä syntyy myös kiistoja, riitoja, arvostelua, nälvintää, selän takana supisemista. Onhan niitä muitakin syitä, mutta en ole sellaisten kanssa tarpeeksi oikealla aaltopituudella voidakseni selittää moista käytöstä, jonka tuomitsen kaikesta huolimatta älyttömäksi.

Haluaisin ottaa myös esille yhden viime viikolla tajunneeni pointin aiheesta elitistit. Elitisti-sana on saanut aivan uuden merkityksen Suomen cosplaypiireissä. Jos haluaa sanoa jonkun olevan Suomen parhaita cossaajia, kuuluisi sanoa, että hän kuuluu Suomen cosplay eliittiin, ei, että hän on elitisti. Elitisti-sana on saanut niin negatiivisen sävyn, että ehdottaisin tätä sanavaihdosta sanattomalla sopimuksella kaikille con- ja cosplayskenessä liikuville ihmisille. Elitistit on sen verran räjähdysherkkä aihe, että en viitsi sen enempää haavoja ruveta availemaan. En kuitenkaan tiedä siitä tarpeeksi. Olisi kiva, jos joku voisi asiaa tuntien luodata sitä oikeasti syvemmin. Niin kuin syvältäsyvältä. Omien tutkimuksieni mukaan elitistit ovat useimmat pohjimmiltaan ihan mukavia ja tavallisia ihmisiä, kun heihin tutustuu. Suurin osa leiman otsaansa saaneista kuitenkin pelottavat minua ja pirusti. Minulla ainakin jonkun heistä nähdessäni alkaa päässäni huutaa: "Älä tuomitse minua, älä tuomitse minua! Älä tuomitse pukuani, älä tuomitse pukuani!" Ehkä jotain pitäisi oikaista? Minä oikeasti pelkään teitä.

Kun minä tuomitsen oikeasti jonkun cossin pohjanoteeraukseksi, se siis perustuu sanoihin: "muistuttaa mahdollisimman paljon hahmoaan." Cossaaja ei ole tehnyt parastaan tai ei juuri ole tunnistettavissa hahmoksi. Toisaalta, aina voi tehdä paremmin. Aina on parannettavaa. Ja aivan erityisesti omalla kohdalla. Minun kohdallani.

Huhhuh. No tulipa avauduttua. Sitä tulee joskus tehtyä. Ja silti jäi varmasti kymmenen pointtia sanomatta. Ehkä tämä avarsi jonkun ajatuksia tai sai muut ymmärtämään paremmin minua cossaajana. Ehkä. Jos blogiani jaksaa lukea kukaan, jolle paasaamisellani olisi jotain merkitystä. Kaikki ei ole mustavalkoista. Ette tiedä kuinka olen palanut sanoa näitä asioita.

Tämä kuva saa kummasti uusia merkityksiä, kuultuanne sanottavani.

Pumpkin