Tracon V merirosvolipun alla

Hei kaikki pienet merikilpikonnaiseni!

Meninmpä sitten pyöräyttämään tähän ensimmäisen suomeksi puhutun blogitekstini. Syitä tähän ratkaisuun löytyy loppupeleissä 100 ja 1. Päälimmäisin on kait se, että saan suustani näin kirjoittaen jotain järkevääkin ja asioita, joiden takia edes ylipäätään aloitin kirjoittaa tätä blogia. Ajattelin tehdä synkeään ulkoasuunkin joitain muutoksia, mutta niitä on tulossa vasta myöhemmin ja ajan kanssa.

Selvä. Aloitetaan.

Tracon V 3.-4.7.2010 Tampere-talo

Puku. Kuten ehkä asian olette jo lukeneet aiemmista teksteistäni, Captain Jack Sparrow on ollut THE cosplay, johon kaikki kehittymiseni ja suunnitelmani ovat tähdänneet jo hyvin pitkään (vuosia). Ensimmäiset inspiraation lähteeni koko pukuun ovat olleet sithcamaroksi itseään kutsuvan eeppisen Sparrow cossaajan puku, joka ei oikeastaan näiden vuosien jälkeen tunnukaan ihan niin eeppiseltä ja toisena Animecon V:ssä näkemäni Sparrow -cossi, jonka nähdessäni myönnän saaneeni ainoan fanityttökohtaukseni ikinä. Näin aikuistuneempana tytönheitukkana huvittaa muisto siitä, kun menin Irc-Galleriassa kommentoimaan kyseiselle henkilölle jotain tämän tyyppistä: "Nännäsnää, teenkin paremman". Vastauksena taisin saada jotain jooniinvarmaan -tyyppistä. Nolottaa tietysti tuollainen näin jälkeen päin, mutta tehty, mitä tehty. Viime viikolla kerroin asiasta kaverilleni lievästi sanotuilla epätoivon hetkilläni. Sanoin, että en ainakaan aikonut pettää lupaustani, jonka annoin vuosia sitten tälle legendaksi nousseen Animecon V -Sparrowlle. Itsekehu ehkä haisee, mutta pidin, kuin pidinkin lupaukseni. 14-vuotias minäni (18-vuotias taas ei) olisi erittäin ylpeä minusta. Kenties olisin jopa oma idolini. Ensimmäiset massamöykkyni tuli väännettyä yli puoli vuotta sitten, jolloin minun piti aloittaa myös peruukki ja tehdä kompassi, mutta hupsan keikkaan, puku tulikin puristettua ulos cosplaytuubistani alle kahdessa kuukaudessa. Epätoivon hetkiä oli siis useampia, mitä lähemmäksi conia päästiin. Korjaan, luovuttamisen hetkiä, oli useampia. Epätoivolla olisin tehnyt jo useamman hirttäytymisen shaaliini, liiviini, ja vaikka mihin yksityiskohtiin, jotka eivät olleet yhtä hehkeitä, kuin niiden olisi pitänyt olla.

Perjantai. Ane-ue, eli Milla saapui meille perjantai-iltana majoittamaan itseään. Mokoma raukka lupasi auttaa minua ja niimpä teimme yhdessä koko yön rastoja peruukkiini. Olisin aika moneen kertaan päästänyt hänet nukkumaan, ellei puntarissa peruukittomuus ei olisi painanut enemmän. Suur kiitos siis Millalle avusta. o/ Olen sinulle paljosta velkaa. Yö kului syöden, välillä Pirates-leffoja katsellen. Tietenkin huovutusneula toisessa kädessä.

Aamu. Oli pettymys huomata, että en saanut millään peruukkiin kaikkia yksityiskohtia, joten oli onnellinen, että edes tärkeimmät helmirimpsut olivat kiinni peruukissani. Paniikissa sitten heitän vaatteet ja meikit päälle kiroten samalla ajan loppumista. Olen kiitollinen itselleni, että tajusin ottaa ilmastointiteipin ja sakset mukaan, joista oli ensimmäistä kertaa ikinä apua puvun kasassa pitämisessä. Varsinainen lyönti nivusille oli hetki, kun tajusin, että kauniit mustat piilolinssini olivat muuttuneet voimakkaan sinisiksi. Jos joku osaa selittää tätä muulla, kuin kemiallisella reaktiolla, antakaa itsenne ilmi. Ärsytystä myös herättää, etten ehdi kiinnittää partaa kotona, vaan vasta paikan päällä. Piirtoparta oli häpeäksi, vaikka se naamassani vain pari tuntia jököttikin. Huonoa onnea oli, että äiti oli edellisenä iltana ilmoittanut, ettemme saakaan kyytiä Tampere-talolle, vaikka asiasta oltiin puhuttu reilusti etukäteen. Kilometrin kävely bussille vaatteiden ollessa varsin alkeellisesti kiinnitettynä päälle ei ollut nannaa. Varsinkin kun bussi menee ensimmäisen kerran nokan edestä. Ja toisen. Bussissa mieliala löytää nousunsa ja matkan varrelta poimimme Anen kanssa energiaa juomaa ja rahaa automaatista. Tampere-talolle saavuttaessa huokaisen onnesta, sillä saamme kuin saammekin viikonloppurannekkeet ja vielä ilman pahempaa jonotusta. Heti alkuun tuli paljon kuvauspyyntöjä, joihin puolimeikattuina jouduimme sanomaan valitettavasti ei. Sanon tässä jo, että syvimmät anteeksipyyntöni niistä hetkistä, kun puvussani repsottaa jokin, kaikkai vöitä ei ollut paikollaan, saappaiden varret valuivat maahan ja yksityikohdat olivat jännästi puolipeilikuvia yms. Sunnuntaina asiat olivat paremmin. Aamulla tuli käytyä myös Final Fantasy Fightissa, jossa oli ihan ok kamaa. Välishow oli tosin liian pitkää ja lirkuttelevaa.

Päivä. Se menikin sitten laitellessa puvun kokonaan kuntoon ja ryhmää kuvatessa. Voin melkein luvata olleemme kuvatuin ryhmä koko conissa. Kuvia tultiin pyytämään minimivauhdilla 1/min, hurjimmillaan 30/min. Liikkuminen oli sen mukaista. Eräässä välissä meillä oli pieni IC-hetki, kun sain päähänpistokseni napata Tia Dalman käsistä Davy Jonesin sydämen hänen tätä ihaillessa. Sparrow lähti juoksemaan sen kanssa noin kymmnen metriä kaakkoon Dalma perässään heittäen sen sieltä suoraan Lizzien käsiin, joka kiljaisi ällötyksestä. Meni aika nappiin. Välistä lojuimme nurmikolla, kun yritin saada kiinnitetyksi loputkin yksityiskohdat vöihin ja olimme taas kuvattavana. Siihen suurin osa koko conista kuluikin: kuvattavana olemiseen. Ohjelmissa olisi hurjan kiva ollut käydä, mutta fyysinen jaksaminen ei antanut sen vertaa periksi. Ensi kerralla sitten. Kun olen paremmin valmistautunut. Elizabethin kanssa sisätiloissa käydessä kävelimme kitaraa soittavan miehen ohi. Kohdallamme tunnari muuttui vaivihkaa Piratesin teema biisiksi. Hyvin soitit, tiedoksi sille, joka tästä oli vastuussa. Piristi myös kummasti päivää. Jossain vaiheessa pyörähdimme kaupassa hakemassa juotavaa. Muisti... Katkeilee....

Ilta. Törkeän määrän kuvaamista jälkeen linnoittauduimme puistoon photoshoottaamaan kuvaajanamme seuraavan päivän Giselle, eli Edeae aka blogipiirejen Ilona. Kuten edellisestä merkinnästä näkyy, eeppistä oli. Kuvia tietenkin oli vielä enemmän, eikä noista ollut ensimmäistäkään muokatuu. Asiaa korjaantuu tässä merkinnässä, johon laitan vain muokattujan kuvia. Tässä kohtaa aivoissani on musta aukko ja seuraavaa asia, jonka muistan, on, kun lähdimme conista kohti siipiravintola Hookkia. Matkalla saimme tuijotusta tietenkin osaksemme ja sitä enemmän, mitä lähstyimme ravintolaa. Hook on siis piraattiteemainen ravintola Tampereen Kehräsaaressa. Ruoka oli taas liian hyvää, mutta alas pääsi vain neljän euron annos ristikkoperunoita. Tarjoilijakin kehui pukuja, sen lisäksi, että saimme kunnioittavia äännähdyksiä muilta asiakkailta. Mukana olivat siis Elizabeth/re-play/Fiatzio ja Tia Dalma/Ane-ue/Milla. Matka jatkui tästä kävellen takaisin Tampere-talon läheiselle hotellille  hakemaan autoa. Jostain partybussista taisi muutaman miekkoset huutaa: "Captain Jack Sparrow!" Vastasin merimiestervehdyksellä, joka tietysti heistä oli varsin riemukasta. Noh, mikäs siinä jos oli hauskaa.

Sunnuntai-aamu. Meillä on huutava kiire. Osallistun cosplay-deittiin, johon lopulta saavun kymmenen minuuttia myöhässä, mutta kuitenkin juuri ajallaan. Oli kuulemma varsin eeppinen tilanne (jonka ihmiset kuulemma muistavat vielä pitkään), kun auto ajaa Tampere-talon eteen, ja sen sisältä syöksyy autiosaariversiona Jack Sparrow. Juoksen portaat ylös täydellä vauhdilla naurunmyräköiden saattelemana. Siinä ei ollut mitään noloa. Noh, deittiin ehdin siis juuri ja juuri ajoissa. Noin kolmisen minuttia saliin astumiseni jälkeen minut kuulutetaan sisään ensimmäisen kierroksen herra A:na raivokkaiden aplodeiden saattelemana. Heti ensimmäisenä huomaan tekeväni jatkuvaa nenän nykimisliikettä, jolle en voi mitään. Anteeksi, jos olin deitissä tylsä. Näette sitten videolta einiinehkähienoja IC-toilaluni, kunhan ne julkaistaan nettiin. Pian cosplay-deitin jälkeen eräs hobitin pituinen poika tuli ilmeisesti tätinsä tai äitinsä kanssa pyytämään kuvaa. Olivat kuulemma etsineet minua kokonaista kaksi tuntia, mikä sai minut melkein sisäisesti koskettumaan. Melkein. Tämän jälkeen käväisin Elizabethin kanssa hotellilla ja palasimme etsimään Giselleä pienten luotto-ongelmien takia. Siinä samassa laitoin itseni vihdoin kuntoon: meikit ja puku tuli laitettua niskaan erään peilin edessä narikkaan vastapäätä ihmisten, tuijotellessa kummallista parrankasvuani. Siinä samassa ehti muutama ihminen ottaa asusteettoman kuvan (miten saatoin?) ja narikan eräs työntekijä tuli kyselemään, mistä parta on tehty ja miten olen saanut ihoni niin kiiltäväksi (siis mitä?!?!!?!?).

Päivä. Sunnuntaina sain muistaakseni enemmän kehuja puvustani, kuin lauantaina, ehkä siksi, että liikuin suuremman ajan yksin. Ihanimpia hetkiä oli, kun joku selvästi tarkoitti sitä. Mm. Visual Gayn Kehveli tuli kuulemma puhumaan "jostain mahtavasta", ja keskustelu osoittautui osaltani varsin kiitos-painoitteiseksi. Ilmeisesti melko pian tämän jälkeen minut pyydettiin mukaan Traconin hallcosplaykisaan ja tämähän oli varsin huvittavaa. Ironia täsäs tuli siitä, että nimen omaan Jackinä, minun ei ollut tarkoitus kisata, koska olen kisannut melkein jokaisella tekemälläni puvulla. Mutta kisaan jouduin. En edes tiennyt, että koko tapahtumassa oli hallcosplaykisa! Kuvia odotellessa.. Jälleen kerran: Musta-aukko. En muista mitä tässä välissä on tapahtunut. Seilailin tapailemassa tuttuja. No hyvä, että senkin sai hoidettua. Ostin myös viuhkan, jonka olemassaoloa en pitänyt kiellettynä, sillä Jack tosiaan käyttää viuhkaa eräässä kohtauksessa Becketin kanssa. Pian löysimme hyvän välin mennä shoottaamaan Giselleä, Jackiä ja Elizabethia toisella puolella puistoa, tällä kertaa kuvaamassa eilisenpäivän Tia Dalmamme ja Mortman, eli Johnny. Kivoja kuvia, todella kivoja kuvia myös häneltä, täytyy sanoa. Ehdoton lempparini on sellainen, jossa on Jack ja Giselle katsomassa alavasenviistoon ja tilaa on paljon päiden yläpuolella. Todella hyvä kuva. Tunnelmallinen. Ja että me osaammekaan näyttää siinä hyviltä.

Ilta. Asiasta takaisin kukkaruukkuun, ilta menikin sitten varsin nopeasti. Päättäjäisiin en ehtinyt, vaikka olisinkin halunnut ja Anen minulle hankkima rommi aiheutti varsin mukavia kommentteja. Yksi niistä oli eräältä tietyltä nimeämättömältä miesporukalta, joka kyllä tietää itse oman napansa: "Se on rommia." "Eikun se on rommikola!" Kyseiseltä poppoolta sain muutenkin kuuluvia kommentteja pitkin päivää: "No nyt se on tosi humalassa" jne. Kiitos niistä. Ne olivat minusta hyvin viihdyttäviä. Ylipäätään reaktiot pukuuni olivat suloisia ja sain koko ajan kuulla kuiskauksia ("Kato, Jack Sparrow!") ympäriltäni. Kiitoskiitoskiitos tällä tavoin itsetuntoni pönkittämisestä pukuani koskien, joka on kylläkin kaikesta siitä huolimatta varsin alhainen. Ylipäätään jokainen pienikin IC-liikehdintä sai vastareaktiokseen jotain muiden ihmisten puolesta. Oliko se tosiaan niin hauskaa? Kaikista hienointa ilmeisesti oli, kun Jack Sparrow juoksi. Juokseminen... Ei näemmä voisi olla hauskempaa. Jälleen Sparrow vauhdissa. Animecon VI:sta legendaksi noussut jumpparyhmä oli täällä jälleen. Niimpä pienen suostuttelun jälkeen juoksaisin mukaan tanssimaan erittäin romminhuuruisella huojunnalla (energia oli oikeasti running very low tässä vaiheessa), joka sekin aiheutti riemastusta muussa conkansassa. Pian huomasin saaneeni viereeni mukaan jumppaamaan kolmisenkymmentä muutakin conilaista. Sanokaa ernuksi, jos haluatte, tilaisuudesta piti ottaa kaikki irti. Jack Sparrow sattuu olemaan kohdallani SE YKSI hahmo, jona halusin olla paljon IC. Äänen käyttöni tosin oli nollatasoa. Ikävää, mutta jos harjoittelisin edes vähän, saisi se jotain muistuttavuutta itse maestron luomaan hahmoon. Toisekseen en uskaltanut edes yrittää. Älkää kysykö miksi. Jossain vaiheessa fyysinen kunto jo huusi kotiin päin, kun loputkin ryhmästämme hajautui ja suuntasimme keulamme kohti Tampereen keskustaa. Sain päähäni lausua Sparrown kuuluisat sanat voitonrieumuisina siitä, että olin vihdoin päässyt kuvaajista eroon noin 5 metriä ennen aitaa: "And this is the day that you will always remember as the day that you almost caught Captain Jack Sparrow!" Ironista kyllä, heti tämän jälkeen jumituin melkein kymmenenksi minuutiksi vielä kuvattavaksi. Jokin sisäinen mitäminäsanoin-ääni nauroi räkäisesti, kun lisää kuvaajia kerääntyi ympärilleni ja ehdin jo nostamaan kertaalleen tavarani maastakin, kun joku tuli pyytämään vielä yhtä kuvaa.

Kotiinpaluu. Olin todella pahasti uupunut ja kävelimme Millan kanssa rauhalliseen tahtiin bussipysäkkiä kohti helteiden ollessa kuumimmillaan. Jälleen paljon katseita, mutta en jaksanut välittää. Raha-automaatilla joku ulkomaalainen nainen tuli pyytämään kuvaa kanssaan ja bussikuskit kysyivät, mitkä juhlat olivat menossa, tai jotain. Olin turta koko päivästä ja kipu jaloissa ja rintakehässä huusi kotiin. Bussia odotellessa menimme Hesburgeriin, mutta ruoka ei maistunut. Milla tarjosi jäätelön ja minä nojasin seinää vasten apaattisena. En ollut koko päivänä syönyt juuri mitään. Yhden pockyn ja pari mansikkasuklaaraetta. Juonut sentään olin. Kilometrin kävely bussipysäkiltä kotiin olin rankka ja pyysin Millaa hidastamaan etanavauhtiin kanssani. Kotona energiaa tuli vähän takaisin, kun pääsimme istumaan ja sekoilimme webkameran ääressä. Pahinta sinä iltana oli irrottaa sivubindit. Sitä ei ikinä enää. Enempää minun ei tarvitse edes sanoa.

Nyt. En ole varma mitä minulle jäi käteen conista. Se suhahti ohi kameroiden naksahdellessa tiuhaan tahtiin ja ihmisten kommenttien ja naurujen kulkien kaikuina ympärilläni. Mielialaa ja convalmiuttani laski yksi nukkumaton yö, kahden kuukauden stressi ja tyytymättömyys pukuuni. Olisin halunnut käydä enemmän ohjelmissa perinteisten FFFightin ja Cosplay-deitin lisäksi. Energiaa ei vain ollut. Kuten tuossa olen tuleviin pukuihin paljastanut, luvassa on pakanajumala Jack Sparrow luultavasti CosplayGaalan kisaan. Tiedättehän sen version, jossa Jackillä on muutama pari silmiä maalattuna ihoon ja varvaskaulakoru? Juuri sen aion toteuttaa. Ensi vuoden cosplaykiintiö näyttää melkein olevan jo täynnä. Jostain on karsittava. Kirjoitukset. Tälläkin hetkellä aivoni käyvät lievästi sanottuna hitaalla. En voi kai päättää tätä merkintää muuta kuin siihen, että kiva ja kiitos, että piditte puvustani/esiintymisestäni, se tekee minut haikealla tavalla iloiseksi. Vielä on paljon parannettavaa. Puvusta uusintaan menee lähes kaikki. Tämä puku ei jää häiritsemään minua keskeneräisyydellään. Tracon oli minun kohdallani fyysisesti rankin con. En ole vieläkään toipunut.

Ei sitten muuta kuin vaan näkemisiin ensi conissa ja rommia kaikille! o7

Kapteeninne,

Jack