perjantai 16. maaliskuuta 2012

Euro Cosplay pohdintaa ja 10 tekosyytä, miksi en lähde lenkille juuri nyt.

Harhar, Euro Cosplayn Suomen karsinnat ovat kovasti lähestymässä ja tällä hetkellä vietän aikaani pureskellen kynsiäni ja ratkoen kallista ja käyttämätöntä aluspaitaa puvun tukirakenteiden avuksi (hyöm., kyseinen valmisvaate on ensimmäinen ja viimeinen tässä puvussa). Itken henkisesti verta, vaikka paitakaan ei ole minun maksamani.

Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä olen kokenut tämän tason kilpailuihin osallistumisen alusta asti ahdistavana ajatuksena. Se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi sitä, mutta suoraan sanottuna en uskalla haluta. Silti järki pakottaa ottamaan ensi askeleet eteen päin.

Tämä puku oli ensimmäisen kerran tarkoitettu käytettäväksi World Cosplay Summitissa. Viikkoja vain muutaman tunnin yöunilla yritin puristaa puvun kasaan, jonka valmistumista tahdoin todella paljon. Viimeisen yön pikkutunneilla vielä kuvittelin, että saan puvun kasaan. En vain suostunut myöntämään itselleni, oikeastaan kielsin totuuden sen valmistumattomuudesta täysin. Kun auton olisi kahden tunnin päästä pitänyt olla viimeistään lähdössä Pasilaan, oli pakko sanoa ääneen, että puku ei valmistu ja tapahtumasta tulisi katastrofi, jos sinne edes yrittäisi lähteä. Tuon tajuamisen kauhukuvat kummittelevat mielessäni edelleen. En missään nimessä halua joutua enää samaan tilanteeseen toiste, vaikkakin sama on toistunut myös kerran jälkeen päin ja kun sitten Lulua halusi lähteä korjaamaan, aika tyrmäsi tarkoitukseni jälleen kerran. Pettymyksiä pettymysten perään. Pettymys yksinkertaisesti siitä, että kaiken kätetyn ajan ja jaksamisen jälkeen en vain koskaan ehdikään saamaan taitojani juuri sellaisinaan näytteille.

Tiedän, että kaikki on kiinni minusta itsestäni. Luulen, että olen vihdoin kuitenkin oppinut läksyni tiettyjen asioiden suhteen, kuten että puvussa on aivan pakko muista tietyt käytännöllisyyteen liittyvät asiat ja puku on yksinkertaisesti aloitettava ajoissa. Ja jos ei aika riitä, niin sitten osaa lopettaa, ennen kuin viimeisenä yönä ennen conia saa hermoromahduksen.

Olen ollut hyvin avoimena osallistumisistani kisoihin, mutta en kuitenkaan ole paljastanut isojen kisojen pukujani vähään aikaan sisäpiiristä ulkopuolisiile. Siihen on syy. Hahmovarastaminen ei ole minkäälainen nimikkeellinen rikos tai eettisesti epäilyttävä asia, mutta niin on tehty minua kohtaan jo ihan useammin kuin kerran. Eikä sitä voikaan kutsua varastamiseksi tai kopioimiseksi, se on vain todella turhauttaavaa ja ärsyttäävää, varsinkin kun asettaa itselleen alkujaankin suurehkot paineet. Stressin huippupisteessä ei halua huomata, että joku muu on tehnyt saman puvun varsinkaan niin, että siitä saa sitten syyttää itseään.

Olen kerran miettinyt aivan tosissani, olenko liian tukeva osallistumaan cosplaykilpailuihin. Katson kyllä aina hieman hahmojen päälle, että kuinka helppo niissä on piilottaa ja tasapainottaa muotojani, mutta se jäänee siihen. Hahmojen suoraviivainen valinta koon perusteella ei ole koskaan ollut vaihtoehto, koska jostain kumman syystä tukevista hahmoista ei tehdä kovin mielenkiintoisia tai monitasoisia oikeen missään sarjassa. Pahin pelkoni lienee se, että vaikka kuinka onnistuisin pukuni kanssa, en voisi koskaan esimerkiksi sijoittua tai menestyä muuten kisassa. "Muuten kiva, mutta et ole lähellekään hahmosi kokoinen." Tiedän tuomarointipolitiikasta sen verran, että Suomen normaalikoko voi vastata Japanin normaalikokoa (eli meidän S:ssää) ihan hyvin. Mutta entäs kun on kyseessä ylipainonen cosplayaaja niin kuin minä? Tekeekö ylipaino hyvistäkin cossaajista ylijäämää?

Taistelen suhteeni liikkumiseen ja syömiseen kanssa joka päivä ja joka tunti, vaikka kyseessä onkin ihan terve muutos, jota ajatuksissani haen. Pointtina olisikin lähteä ajatuksista tekoihin. Liikkumiseni on ollut tässä jo aikalailla viidettä vuotta mentaalisella linjalla. Tänään tuli hyvin lyhyt hyvä hetki, jona vähän alle puolittain päätin aikuisten oikeasti lähteä lenkille. (Prosentit ovat yleensä parhaimmillaan 15% luokkaa) Mutta sitten löytyy aina syitä. Tekosyitä.

1. Ulkona on keskitappoliukas keli.
2. Pelkään/tiedän ahdistuvani lenkille lähtiessä, sitä tehdessä ja sen jälkeen.
3. Pelkään saavani astmakohtauksen.
4. Koulujuttuja ja EuroCosplay-juttuja pitäisi kuitenkin tehdä jokaisena pienenäkin hetkenäni (vaikken siitäkään huolimatta tee).
5. Siellä on hyvin pimeää ja paljon hiippareita.
6. Siellä on kylmää.
7. Pelkään, että lenkki jää taas viimeiseksi kerraksi ennen Kisaa.
8. Sitten joutuisin menemään suihkuun kahtena päivänä peräkanaa ja hiukset alkavat rasvoittua.
9. Pelkään saavani paikkani todella pahasti kipeiksi ja moneksi päivää, jos harrastan yhtään liikuntaa. (<--- liikunnan idea..... _b)
10. Kengänpohja lerpattaa.


Kuten sanottu, tiedostan, enemmän tai vähemmän, että tässä on iso kasa tekosyitä, joihin minä voin omalla ajattelullani vaikuttaa. Tätä on vaikea myöntää, mutta oikeasti tarvitsisin jonkun, joka pakottaisi minut lähtemään lenkille. Cosplaypakokauhujen ajattelu ja itseviha ei näemmä yksinään riitä.

Seuraavalla kerralla lähestyn Euro Cosplayta valmistuvan pukuni näkökulmasta ja saatan jopa laittaa jonkinlaista epämääräistä kuvaa valmistuksen alla olevista puvun osista.


Ensi kertaan,

Pumpkin

12 kommenttia:

  1. Tämäkin ajan olisit voinut käyttää sen cossin tekemiseen...Kirjotat aina mitä aijot tehä ja mitä haluaisit tehä, enemmän tekoja vähemmän puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tietenkin paikkansa. Tekosyyt tekemättömyyden suhteen ovat loppu huomenna, koska tyhjensin tämän viikonlopun aikataulut vain Euro Cosplay -puvun tekoa varten. Katsotaan, mitä jää ensi viikolle näytettävää.

      Poista
  2. Komppailen ylläolevaa nyymiä. Ajattelet liikaa ja teet liikkumisesta itsellesi ison mörön. Jos pelkäät mokaavasi, mokaa kotona. Keskity siihen päämäärään ja usko siihen, että jokaisen juoksulenkin/tanssin/painojen noston jälkeen olet vähän lähempänä sitä.

    Vähemmän puhetta ja enemmän tekoja.

    /ruoskii piiskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoskiminen suoritettu oikein. Juokseminen aktivoitu.

      Terv. Kävi-aamulla-lenkillä

      Poista
    2. Ehdottoman loistavaa, ensimmäinen askel otettu. Nyt et anna enää periksi vaan raahaat itsesi väkisinkin tekemään JOTAIN, myös niinä hetkinä kun eniten laiskottaa. Keskity tavoitteeseesi.

      Poista
  3. Arvon nyymit eivät ole tainneet huomata, että puhe siitä, mitä aikoo tehdä tekojen sijaan on Suomen cosplayblogiskenelle kenties yleisin kirjoitusaihe. :-D Niitä blogaajia on loppujen lopuksi äärimmäisen harvassa, jotka eivät vineäisi lähes joka kolmannessa merkinnässä, että kun olisin tekemässä tätä ja tämä pitäisi tehdä ja voivoi kun olen myöhässä mut tän verran olen jo saanut tehtyä.

    Jonkin verran samaa mieltä toki olen, mutta on hyvä, että sentään tunnistat syysi tekosyiksi. Tiedän omastakin kokemuksesta, että liikunta yleisellä paikalla voi olla ajatuksena äärimmäisen ahdistavaa, mutta siitä ahdistuksesta pääsee eroon kunhan uskaltaa ottaa sen ensi askeleen ja mennä nolaamaan itsensä ilolla. Harva loppujen lopuksi lenkkeilijöitä rupeaa tuijottamaan, sehän voi ihan hyvin olla aivan sama kuin kävelisit koulusta kotiin tai kauppaan ostamaan lisää maitoa. Vähän pidempää reittiä vaan.

    Kunnon aggressio päälle, hyvää musaa ja rääkkimeininki itselle! Sillä tämäkin pläski liikkuu!

    Ja onnea EC-pukuun! 83

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Nyt kun sain perseeni irti tuolista yhden kerran(kyllä), tässä jo ymmärtää joitakin asioita paremmin. Kuten milloin ja miten se liikunta kannattaa oman napani kohdalla suorittaa. Ja että osaratkaisuna voisi olla kunnon rivakka kävely.

      Poista
  4. Anteeks nyt, mut suoraan sanottuna eikö olisi kannattavampaa saada oma elämä tasapainoon kunnolla ennen kuin alkaa järkyttää sitä kunnolla? Kaikista blogeistasi ja avautumisistasi ympäri internettiä, voi päätellä että kaikki ei ole välttämättä ihan ok henkisesti. Älä nyt loukkaannu, mutta sisäinen ammattikasvattajani huutaa hälytys ääniä.

    Jos sulla nyt on oikeasti sellanen fiilis, että GAAH EN VOI TEHDÄ PUKUA niin älä sitten tee. Tee pienempi puku ja mene paikan päälle. Tästä on joku muu sanonut aiemminkin sinulle, mutta eikö olisi hieno pärjätä hyvin tehdyllä puvulla, kuin kisata puvulla, joka on tehty kiireessä ja sen takia sillä ei pärjää?

    Itseäni myös raivostuttaa erityisesti "isokokoiset hahmot eivät ole mielenkiintoisia ja monitasoisia." Kaikilla meillä on ulkonäköisiä rajotteita, joiden takia ei voi cossia pikku tyttöjä/poikia tai vanhoja naisia/setiä. Niiden kanssa on opittava elämään, tai sitten tarvitsee tehdä muutoksia. Jos et ole valmis tekemään muutoksia, niin se on täysin oma asiasi, mutta seuraukset on pakko kestää. Jos palaute tulee siitä, että olet väärän mallinen pukuun niin se on fakta, josta ei voida luistaa. Tuomarit näyttävät ammattitaitonsa siinä kohtaan kun pisteet annetaan oikein.

    Jos lenkkeily aiheuttaa kauheita ongelmia, niin suosittelen että aloitat vatsalihasliikkeistä. Aloitat joku ilta ja joka ilta teet 1-5 enemmän kuin teit edellispäivänä. Nopeasti päästään isoihin numeroihin eivätkä lihakset tule edes kipeäksi. Näin allekirjoittanut on pienentänyt itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos palaute tulee siitä, että olet väärän mallinen pukuun niin se on fakta, josta ei voida luistaa. Tuomarit näyttävät ammattitaitonsa siinä kohtaan kun pisteet annetaan oikein."

      Ja tämä on puppua.

      Poista
    2. Anon: Suoraan sanomisessa ei vikaa, mutta ehkä se on vain minussa, että kuvittelen asenteessa oleva vivahde, josta en pidä.

      Anygays, voin nyt sitten sen verran tämän blogin puolella avautua, että alkukevään aikana olen kokenut ihan oikeaa masennusta, mutta jostain syystä pian sen jälkeen, kun hakeuduin juttusille kuraattorin kanssa, aurinkoisia päiviä on ollut yli viikon ajan ja olen hiljallen taas palauttamasa elämään raiteilleen. Jos päivät taas muttuvat synkiksi, enkä koe pystyväni taakkaa kantamaan, aion hidastaa ja katsoa asioita uudelta kantilta. Tämän lisäksi minulla on tosiaan nykyään se ammatti-ihminen, jolta voi saada uutta näkökulmaa asiohin.

      En tiedä miksi tai miten tämä on mahdollista, mutta olen tuntenut saaneeni muutaman tyrkkäyksen eteen päin korkeampien voimien johdosta ja siksi toimin tälläkin hetkellä tämän asian kanssa niin kuin toimin. Suurin syy tämänkin tekstin lätkäisemiseen tähän blogiin onkin se, että olen salaa mennyt muuttumaan ihmisenä. Vaikka kyseessä on ollut helppoja pukuja tänä vuonna, olen silti saanut ne lyhyissäkin aikatauluissa valmiiksi.

      Kun sanon täällä ääneen, että olen hyvä, kehittynyt tai muuttunut, on kyseessä ollut aina pientä tai suurta itsepetosta. En enää halua koputtaa puuta sanomalla aavistuksiani ääneen. Pelkään haluta ja toivoa enää mitään liian hyvää ollakseen totta. Siten näkee asiat realistisemmin. Kun sanon, että EC-ahdistaa, niin se pelottaa itseasiassa ihan hyvällä tavalla. En enää koita olla uhmakas ja itsepetoksen mestari haasteen edessä, vaan sen sijaan edes yritän antautua inhimillisyydelleni ja teen pelkästään sen, mihin kykenen. Asioiden lopputulosta kun ei voi kaikista yrityksistään huolimatta koskaan tietää etukäteen, niin kuin olen kovasti tahdon voimallani yrittänyt (ja tähän liittyy eräs toinen asia, jota en yksinkertaisesti jaksa selittää tässä kommentissa).

      Poista
  5. Jos tää yhtään auttaa, sinut tuntieassani ja nähtyäni sun pukujas, en ole koskaan...toistan, koskaan kattonut ylipainoutesi olevan este kisan voittajaksi pääsyä. Sun pukus on jopa joskus inspiroinut mua, joka on hyvin positiivinen ajatus.
    En minäkään hirveesti pääse liikkumaan kun on koulua, töitä ja sitten vielä asut kaiken lisäksi. Se mikä sai mut laihtumaan viime keväänä/kesänä oli aterian korvaus patukat. Söin niitä ja join paljon nestettä (sokeritonta mehua, vettä). toiseksi vähensin vielä enemmän perunan, pastan ja riisin syöntiä ja yritin syödä tavalla että se nälkä menisi vain pois (ei ähkyä). sori nyt meinaan tehdä tästä romaania, mutta ajatukseni on vain rohkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistäkin sanoista. Internet on romaaneja varten. ;3

      Poista