tiistai 17. toukokuuta 2011

COSPLAYlaihduttajan päiväkirja: Shakkinappuloita juoksupyörässä

Kuten lupasin, kirjoitin tämän tekstin tänään. Olen ollut hiljaisena valmistamani puvun takia, joka on vienyt lähinnä kaiken vapaa-aikani, jota olen voinut käyttää edes ajattelemaan tätä blogia ja tätä juttusarjaa. Itseasiassa, ajattelin käsitellä kyseistä aihetta juuri tässä ja tänään. Kiire ja stressi. Ne vaikuttavat meidän terveyteemme monille monin tavoin, vaikka emme edes kamppailisikaan painomme kanssa. Joillakin paino putoaa, mutta vielä useammalla paino lähtee nousuun.

Jos joku on koskaan vaivautunut katsomaan kuulapää Dr. Philin laihdutusjaksoja, tämä oi viisas mies on osannut teille kertoa, että kiireessä ja stressissä syömme mitä sattuu ja vieläpä useammin. Aikaa on monella ainoastaan nopeasti valmistettaviin ruokiin ja syötyjen ruokien määristä on vaikea pitää laskua.

Lucciolaa tehdessäni minulla ei olekaan juuri muistoja siitä, mitä olin syönyt ja milloinkin. Kauniskantinen päiväkirjani tähän tarkoitukseen on jäänyt laukun pohjalle pölyttymään, kun ompelukone pauhasi aamusta seuraavan sarastukseen ratkoja kädessä ja kirouksien halkoen huoneeni ilmaa. Pöytiä peittää tiskivuori, joka on omiaan kertomaan, miten usein alhaalta tuli hankittua ruokaa.

Tiesin alusta asti, että syömisen tarkkailusta tulisi ongelma. Aluksi yritin sinnitellä ommelleen aina niin pitkälle, että tuli nälkä, mutta mitä enemmän yritti, sitä enemmän teki virheitä ja löysi itsensä hakkaamasta päätä pöytään ja sormet pienillä rei'illä kankaasta ohi osuneiden neulojen jäljiltä. Lopulta tie vei hakemaan keittiöstä jotain, ja kuinka ollakaan, ainut mitä jääkaappi ja koko huone oli aina tarjoamassa remontin keskellä oli kuivettunutta leivän kantturaa ja mitä nyt ikinä sieltä sattuikaan löytämään. Sitten kun on todennut, että jaahas, meillä ei taida olla tänään sitten ruokaa, kun kukaan ei laita, valmistaa niistä leivänkantturoista itselleen päivän aterian ja ehkä kymmenen minuuttia tämän jälkeen äiti "sattumalta" avaa etuoven valtavat ruokakassit kädessään ja ilmoittaa: "Tänään grillataan."

Oikeastihan on tärkeää puvun teon kannalta, että pysyy vireänä ja keskittymiskyky kohtalaisena. Siksi minä ainakin pistän hyvin tiukan syömislinjan toissijaseksi, kun aikataulu on tiukempi. Kaikesta huolimatta, syötyä saattaa tulla myös liikaa ja päivittäistä hyötyliikuntaa nolla. En uskalla mennä sanomaan mitään lihomisesta, mutta laihtunut en tällä aikavälillä ole.



Niin, se liikunta

Monen mielessä eittämättä on varmasti käynyt, josko homma on kohdallani ollenkaan toiminut ja suunnasta jos toisesta on sadellut kehotuksia liikuntaan. Ennen Bakaconhässäkkää käytin noin kolme päivää viikosta siihen, että kävelin päivittäin noin neljä kilometriä ripeällä tahdilla kouluun. Minä itseasiassa tunsin sen, tai pikemminkin näin. Olen aina tuijottanut polvieni sivuja yököttyen, mutta kävelyn aikana juuri kyseiset kohdat kiinteytyivät jonkin verran ja lihasmassaa kovettui pohkeista ja takareisistä. Saiko tämä minut iloiseksi? Ei oikeastaan. Hyvin lukuisista lähteistä kerrotaan, että kävely on parasta lääkettä keskivartalon lihavuudelle. Olen aina ollut hyvin skeptinen tätä kohtaan ja mielestäni olen myöskin ollut oikeassa. Kävely pitää yllä peruskuntoa, mutta varsinaiseksi liikunnaksi en sitä lähtisi kutsumaan. Kävely tuottaa tuloksia niillä alueilla, joita se aktivoi, eli jaloissa ja reisissä. Kävelyn aikana en tunne kuitenkaan minkään lämpenevän keskivartlon alueella laisinkaan. Todellinen vartalon muokkaaminen voinee tapahtua ainoastaan jonkin verran hardcore liikunnan avulla. Olen maininnut syistäni liikunnan karttamiseen aiemmin. Voisin ehkä kertoa pyöreästi kaiken, juuri nyt.

Liikunta on ollut minulle aina epärohkaisevaa jatkamaan sitä optimistisin mielin. Yritin pitää liikuntaharrastuksiani yläasteelle saakka, mutta koripallossa itseni huonoksi tunteminen oli toisiksi viimeinen tikki ja lukioni kammottava liikunnan opettaja se viimeinen. Niin, ja sitten ne hengenahdistukset (lievät paniikkikohtaukset). Kaiken pohjana liikunnan negatiivisena kokeminen oli ala-asteella kokemani yleinen syrjintä ja kiusaaminen, joka liikunnassa liittyi muun muassa siihen, että olin aina se tyttö, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen. Olen joskus miettinyt, josko asiat olisivat täysin toisin päin, mikäli olisin ala-aste vaiheessa saanut kokea onnistumisia liikunnassa. Vielä lukiossa pyöräilin sentään päivittäin puolivälistä Tamperetta toiselle laidalle ja takaisin tuolloin joka päivä nimen omaan liikunnan vuoksi, mutta aiemmin mainittu opettaja kävi vähättelemään näkemääni vaivaa ja kehnot kuntotestisuoritukset saivat nenän nyrpistelemään. En koskaan olisi riittävä, vaikka yritin. Ensimmäisen ahdistuskohtaukseni liikunnan aikana sain yläasteella, jonka jälkeen niitä on tullut lähinnä joka kerta, kun olen tosissani yrittänyt tehdä jotain. Tässä on syy, miksi kartan liikuntaa. Voisin itkeä vaikka juuri nyt aiheen takia. Aiheesta muutenkin vaikea puhua.

Ainut liikuntamuoto, josta olen osannut nauttia ja kokea itseni hyväksi on tosiaan tanssi. Lopetin breakdancen yläasteella, koska Tampereen ainut ja paras ryhmä lopetti. Sen jälkeen yritin jatkaa, mutta tylsä porukka imi kaikki mehut motivaatiostani. Sen jälkeen se vain jäi. Sitten koin teini-iästä irtautumisen ja aloin pitämään tanssia pissisten hommana, johon en koskisi tikullakaan.

Tähän väliin: Huokaus. Nyt ehkä luulet, että mennään pelkässä elämäkerrassa, mutta odottakaahan vielä vähän, kohta tulee asia, joka lopultakin liittyy tähän hetkeen ja cosplayihin.

Muutama kuukausi sitten kävin ystäväni bileissä, joissa yksinkertaisesti totesin itselleni, että en ole biletyyppiä, en sitten ollenkaan. Muut tanssivat ja koittivat saada minua mukaan ja niinhän minä yritin. Ei rytmitajua. Ei mitään. Motivaatio nolla.

Nyt tuntuu puolestaan hassulta. Menin ja pyöräytin ilman harjoitusta Bakaconissa jotain baletin tapaista ja olen väittänyt muutaman vuoden tässä itselleni, että olen menettänyt kaikki taitoni ja rytmitajuni! Silloin se iski: Minä olen kadottanut ainoastaan itsekunnioitukseni ja itsevarmuuteni yhä huonommaksi yltyvän ulkomuotoni vuoksi.
Tietäen, että en pysty elämään pelkällä juustonpala&munakas -dieetillä varsinkaan cossien teon aikaan, olen nyt paremmin tiedostanut, että liikunta on lähinnä ainoa tie tavoitteisiini.

Lopetan tekstini tähän: Kertokaa minulle, mistä saada ote takaisin liikuntaan? Tiedän, että se tulee itsevarmuuden kautta. Tiedän, että paniikkikohtaukseni ovat olleet ainoastaan psykologisia. Jos pystyisin jotenkin saamaan itsevarmuuteni takaisin, pystyisin ehkä vihdoin pääsemään ulos tästä oravanpyörästä, joka taitaa olla muutamin osin pahempi kuin aika monella muulla, vaikka erään tapauksen olen kuullut aivan samalla tavalla avautuvan asiasta netissä aiemminkin. Eilen harkitsin ensimmäistä kertaa vuosiin meneväni takaisin tanssitunneille. Tätä voidaan kutsua edistykseksi.

Mistä itsevarmuus?


Pumpkin

9 kommenttia:

  1. Cosplay + liikunta = jotai uutta ja siistiä! http://www.operaatiofredrik.com/ http://myupro.org/ Ehkä teidän siellä suunnalla kannattaa kokeilla jotai vastaavan laista.

    VastaaPoista
  2. tämä tuntuu ehkä hieman oudolta että kirjoitan blogiisi ja luen sitä... olin nimittäin samaan aikaan melussa kuin sinäkin, ja kuuluin juurikin siihen pinnallisten ihmisten joukkioon, pissiksiksi ryhmää kai mielelläsi nimität. noh, kuitenkin olet mielestäni ollut ensimmäisistä liikuntatunneista ja muista kursseista asti jotenkin todella mieleenpainuva. tottakai kaverini ovat sanoneet sinusta paljon negatiivista, mutta minusta on ihailtavaa kuinka oikeasti olet kehdannut tulla kouluun esim sweeney toddina! minusta se juuri kielii älyttömästä itsevarmuudesta. en oikein edes tiedä miten joskus olen blogisi löytänyt, mutta huomasin itsekin kouluun mennessä sen, kuinka lukiossakin oli tietyt klikit ja johonkin oli vain pakko mennä. välillä minua oikein kaduttaa sellaisten ihmisten kaveruus keiden kanssa olen ollut; kaksinaamaisia ja toisistaan pahaa puhuvia. en sitten tiedä onko teidän piireissänne ilmennyt samaa, mutta se kun olette istuneet jossain ja hölmöilleet ja olleet rehellisesti omia itsejänne, on jotain mitä kadehdin. itse en ole kouluporukoissa voinut kertoa omia mielipiteitäni tai irtautua roolista kunnolla, koska minulla ei ole yhtään itsevarmuutta. hassua, koska itsekin pyrin ulospäin näyttämään itsevarmalta, vaikka sisälläni myllertää epävarmuus. en edes tiedä miksi tänne kirjoitin mutta oli vain pakko avautua :D olen aina salaa ihaillut sinua ja uskallustasi, olet mielestäni mahtava persoona

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ehkä hupsulta, mutta jos tykkäät matkailusta, suosittelen reilaamista. :D Allekirjoittanut palasi vast' ikää kolmen viikon reissulta, ja kun päivittäin käveli noin 10-30 km (nopeasti heitetty mahdollinen keskiarvo, matkoista on voinut kertyä hyvin enemmänkin) eikä ruokaa ollut vahingossakaan liikaa, onnistuin pudottamaan painoa huomattavasti. Meillä ei ole vaakaa joten en osaa sanoa tarkkoja lukumääriä, mutta kuitenkin niin paljon, että lähipiiri huomasi muutoksen ja kaikki vaatteet olivat kotiin palatessa hieman liian suuria. Matkan jälkeen oli myös helpompi luoda itselleen sopiva liikuntarytmi, kun endorfiinihumalaan oli jo jäänyt koukkuun.

    Jos olet löytänyt jälleen sisäisen tanssijasi, suosittelen ehdottomasti myös sen harrastuksen jatkamista! Itseluottamusta kun on kumminkin ehkä helpompia hakea sellaiselta osa-alueelta, jonka kokee omakseen. Itse kävin kevättalven aikana yhden alkeiskurssin balettia, aivan loistavaa treeniä.

    Niin ja vielä! Jos sinulla on sama kammo kuin minulla, että et tykkää urheilla julkisesti koska tuntuu siltä, että parempikuntoiset esimerkiksi lenkkipolulla ohi pyyhältäessään katsoisivat nenänvarttaan pitkin, kannattaa aloittaa joistain yksinkertaisista perusharjoituksista kotona, että saa kasvatettua vähän peruskestävyyttä. Minä olen toistanut koulun liikuntatunneilta opittuja harjoituksia aamujumppana, lehdistä ja netistäkin löytyy etsimällä ohjeita. Hyppynaru on jees, jos sellainen jostain löytyy!

    Voi apua, anteeksi tämä monsterikommentti... ''D Joka tapauksessa onnea itsevarmuuden löytämiseen!

    VastaaPoista
  4. Pelkällä pupunruoalla tai karppauksella et laihdu ja kiinteydy nopeasti, se on ikävä totuus. Oikea ruokavalio tukee kyllä laihtumista, mutta yksinään se ei riitä.

    Löydä liikuntamuoto josta itse nautit. Oli se sitten sauvakävelyä, uintia, kalliokiipeilyä tai vaikka hölkkää, kokeile ja etsi erilaisia tapoja liikkua jotka tuntuvat sinusta hyvältä. Älä lannistu ensimmäisistä kerroista ja heitä hanskoja tiskiin, huono yleiskunto saa sinut hengästymään nopeasti ja paikat kipeiksi, mutta tulet kyllä huomaamaan että jaksat paremmin ja pidempään joka kerran jälkeen.

    Tanssiminen - jota oletkin jo harrastanut - on hyvä tapa aloittaa, eikä sitä välttämättä tarvitse tehdä joukossa muiden edessä. Valitse adrenaliinia nostattavaa musiikkia, pistä soittimen nupit kaakkoon ja keksi oma tanssiohjelmasi. Toista samoja liikkeitä ja yritä saada hiki pintaan. Pidä kappaleiden välillä pientä juomataukoa ja venyttele.

    Jos omistat käsipainot, käytä niitä. Voit yhdistää ne vaikka tanssimiseen ja tehdä käsillä sarjoja samalla kun jalat & muu keho liikkuu.

    VastaaPoista
  5. Paskoja kokemuksia ei saa muutettua oikeastaan millään muulla kuin hyvillä kokemuksilla. Itsellänikin on ollut näitä aivan järkyttäviä liikunnanopettajia. Vaikka oli perushyvä kaikessa, olivat kuntotestitulokset ym. heikommasta päästä. Vihasin koululiikuntaa paljonkin ala-asteen jälkeen, jossa opettaja haukkui minua surkeaksi ja laiskaksi kun en vaan ollut yhtä hyvä kuin luokan parhaat. Kuitenkin kun ylä-asteen lopulla tuli sijainen, joka kannusti ja kohteli kaikkia samalta lähtöasemalta, muuttui asenteeni.
    Nykyään cosplay-tavoitteet ja ystävien kanssa urheilu auttaa minua liikkumaan. Ehkä tärkeintä on se, ettei kyseessä ole rääkki, vaan esimerkiksi "pyöräretki" tms, kunhan vaan liikuntaa tulee tarpeeksi. Tsemppiä, mitä sitä ei cosplayn takia tekisi! :)

    VastaaPoista
  6. Yksi sana: tanssipeli. Oikeasti. Eikä siihen tarvitse edes mattoa; luovasti voi vain ns. kuivaharjoitella ja kuvitella, että lattialla on nuolet ylös, alas, oikealle ja vasemmalle ja hypiskellä mielikuvitusnuolten päällä.

    Lataa Stepmania (sen saa varmasti internetin ihmemaasta), aloita helpoimmista kappaleista ja vaihda vaikeampiin sitä mukaan, kun jalat pysyvät paremmin mukana ja kunto kohoaa.

    Tanssipelaaminen oli aikanaan iso syy siihen, miksi onnistuin pudottamaan viidenneksen elopainostani (minun niin pitäisi avautua tästä joskus blogissani. :D), ja se on paitsi tehokasta liikuntaa, myös aivan törkeän hauskaa. (Ja hermoja raastavaa ja ärsyttävää, kun ei pääse jotakin kappaletta kahden askeleen vuoksi läpi, mutta ainakin tulee liikuttua ja tanssittua.)

    VastaaPoista
  7. Wepi ja Rimppu oikeastaan sanoivat kaiken mikä minullakin oli sanottavaa! Tanssimattoilu on ihan sairaan koukuttava liikuntalaji ja varmaan ainoa jota oikeasti harrastin. (kunnes matto meni rikki, pitäisi sekin korjauttaa että pääsisi taas itse asiaan ...enkä siis suinkaan tutuimpia Steppisbiisejä kuullessani ole tehnyt tuota mielikuvamattoilua vaikka keskellä koulupäivää. En.)

    Matkailusta myös sen puoleen että kaksi viikkoa Portugalissa ylämäki-alamäki reittejä käveltyä noin useamman tunnin päivässää, olivat paksut reiteni jotenkin kadonneet ja oikeasti: keskivartalokin oli pienentynyt. Ja tässä hassu fakta: söin koko matkan ihan älyttömän epäterveellistä ruokaa, lähes joka toinen päivä Mäkissä ja itkin että nyt tulen pullasorsana takaisin, vaan toisin kävi.
    Nyt jaksaa paremmin pyöräillä kouluunkin ja kunhan saan taas mp3-soittimen toimimaan niin lähden kyllä kesällä useammankin kerran pyörälenkille.

    Kaikkihan nämä ovat enimmäkseen jalkoja treenaavaa harjoitusta, mutta ei kannata olla turhan skeptinen niiden suhteen. Ei kukaan ihminen ole laihtunut sillä tavoin, että olisi järjetön pallo vyötäröstä ylöspäin ja silti tikkusäärinen.

    Hirveästi tsemppiä tähän laihduttamiseesi, on tosi hienoa että joku oikeasti tekee blogimerkintöjä asiasta näin julkisesti. :3 Tulee itsekin vähän motivoituneempi olo saada liikakiloja pois, tänks!

    VastaaPoista
  8. Voi tätä kommenttiryöppyä. Arvostan, että näinkin moni on oikeasti edes jollain tasolla kiinnostunut aiheesta ja siinä määrin myös minusta, että on jaksanut kommentoida ihanan (siis oikeasti ihanan, ei sarkastisen ihanan) pitkiä vinkkejä ja mielipiteitä.

    A1: Myuprosta olenkin sattumalta kuullut. Cosplay ja liikunta olisi ehkä unelmayhdistelmä, mutta minun tapuksessani se tarkoittaisi sitten isompien projektien sysäämistä sivuun, koska jos järjestän jotain, minähän sitten järjestän jotain. Joskus voisin vaikka käyttää tätä jättiprojektien järjestämishalua vaikka kunnonpituisen cosplaynäytelmän järjestämiseen, mutta itse liikunnan merkityksessä siitä aika pienellä todennköisesti tulisi mitään todellisuudessa hyödyllistä. Näitä ryhmiä olisi kuitenkin aika siistiä nähdä enemmänkin coneissa.

    A2: Ohoh, tämä tuli yllätyksenä, muttei sentään järkytyksenä. En aio mitenkään vaivata mieltäni silä, kuka tässä nyt olisi kyseessä, mutta kiitän kuitekin siis sanoistasi ja minusta on aika rohkeaa ja arvostettavaa, että olet edes uskaltautunut tulla sanomaan sen tänne, minulle.

    Joidenkin mielestä tosiaan pissis-nimittely on melkoisen luokittelevaa ja karua minun suustani, mutta se on minun tapani oikeastaan käsitellä mielessäni ihmisiä, jotka "voisivat olla" itsetunnolleni jonkinlainen uhka. Sattumoisin tosiaan näitä syrjeksijöitä on löytynyt aikalailla kaikki pissiksiksi määrrittelemästäni klikistä. Joku saattaisi olla erimieltä, mutta minusta käyttäytyminen todellakin on aivan erilaista kunkinlaisissa "klikeissä". Jos sanotaan, että meidän "ernu"-klikissä on draamaa, se on sitten hyvin harvinaista parisuhdedraamaa, luottamuksen menettämistä ja ihmisten luonteisiin ärsyyntymistä. Draamaa on, ja sitä kuuluukin elämään, mutta minä arvostan, jos draama on aitoa, eikä näyteltyä. Tässä voisi olla yksi suurimmista syistä kaikkeen luokitteluuni.


    Wepi: Reilaaminen on varmasti oivaa liikuntaa, koska olen aikoinani pudottanut kilon jos toisenkin kesäleirellä, joilla saatettiin kävellä noin kahdeksan kilometriä päivässä. Tuntui kuitenkin, että saimme enemmän kuin usein ruokaa.

    Osasitpas muuten muotoilla aika oivasti tuon viimeisen, nimittäin, kyllä en uskalla törmätä liikkuessanikaan muihin ihmisiin, koska tulee sellainen aavistuksen telepaattinen fiilis: "Läski on lähtenyt lenkille." Se ei todellakaan ole koskaan tuntunut kivalta.

    A3: Kyllä, omistan käsipainot. Oiva vinkki!

    A4: Voi kun se hyvässä kunnossa liikkuminen olisikin mahdollista. Välissä on todella aika kauhea matka, ennen kuin voisin tuntea oloni hyväksi. Aika todennäköisesti aloitankin juuri yksilölajeilla.

    Elina: Eipäs olisi muuten tullut koskaan mieleen tämä tämmöinen idea. Olen lukenut ja kuullut stalkkaillesani blogiasi ja muita lähteitä, että olet pudotellut painoasi cosplayta varten. Tälläkö se tosiaan tapahtui?! Herran jesta. Eipä muuta voi sanoa. Ehkä teenkin näin ja lataan Stepmanian. Siinä on selkeät tavoitteet osua tiettyyn kohtaan tiettyyn aikaan. Voisi oikeastaan olla minun juttuni!

    Biitti: Niin kuin Wepikin tuolla asiasta avautui, varsinkin lämpimässä ilmastossa reippailu kuulostaa jonkinlaiselta konnankoukulta vahingossa kadottaa kilojaan. Italiaanhan olen menossa viikoksi ja isäni tuntien, patikointireissuja on luvassa. Tuo toinen osa on myös jokseenkin totta. Vaikka olenhan minä nähnyt aika monia, joilla on kauniin ihmisen jalat ja reidet, mutta keskivartalo on ollut huomattavasti tukevampi. Mutta se lienee ihmisillä geeneissä, enkä usko, että he ovat harrastelleen liikuntaa sitten muuten.

    VastaaPoista
  9. http://www.liamrosen.com/fitness.html
    Käy vilkaisemassa tämä Beginner's Health & Fitness Guide, paljon tosi hyviä ideoita ja perusjuttuja.

    VastaaPoista