maanantai 25. huhtikuuta 2011

MAINOSTAN ja teitä kiinnostaa





Silkasta ihmisten puutteesta mainostan sunnuntaina TAMPEREELLA pidettävää vappucosplaypiknikkiä, kaiken keskiössä, jonne tosiaan on ilmoittautunut Tampereen katucosplayporukasta vasta vakio ja tämän lisäksi yksi toispaikkakuntalalainen. Haluamme hieroa suhteita uusien ihmisten kanssa, eli tulkaa..... tulkaa..... Ja tietenkin pitämän hauskaa cosplayn merkeissä!
ILMOITTAUDU mukaan. Saman voi toki suorittaa myös tänne, jos nimimerkkiä Anikista ei löydy.

torstai 21. huhtikuuta 2011

COSPLAYlaihduttajan päiväkirja: Motivoidu!

21.4.2011

Pituus: 169cm

Painoarvio: 95-115kg

Kaksoisleuat: ON/off



Eilen kaikki meni pieleen netin käyttömahdollisuuksien suhteen iltapuolesta, joten tässä minä olen, melkein niin kuin lupasin, kirjoittamassa uutta osaa COSPLAYlaihduttajan päiväkirjaan.



Motivaatio, motivaatio, motivaatio

Moni varmasti ihmetteli, minne ihmeeseen koko juttusarja katosi. Eipäilemättä edes jonkun mielessä on käväissyt, että arvon blogisti on heittänyt heti alussa hanskansa tiskiin suurista sanoistaa huolimatta. Näin ei kuitenkaan ihan ole, vaikka varmasti läheltä liippasi. Painonpudotusprojekti cosplayn puolesta on ollut mielessäni joka viikon jokaisena päivänä. Ihmetykseksenikin se on johtanut yhteen asiaan: Todelliseen motivaatioon. Ehkä se johtuu siitä, että en ole aiemmin pyöritellyt koko asiaa mielessäni, taistellut ehkä päivän tai toisen mielihalujani kohtaan ja seuraavana jo löydän itseni kittaamassa suuhuni voileipiä, keksejä ja limsaa epäonnistumisesta syntyneeseen tuskaan.

Oikeasti ihmiset, ensimmäinen asia, mitä ihmisten pitäisi tarkastella valitessaan laihduttaa cosplayta varten, on motivaation lähde. Jos motivaatio on vääränlaista ja siihen päälle vielä löytyy niitä iänikuisia ongelmia itsekurin kanssa, koko hommasta tuskin tulee mitään. Näin olen todennut, ihan muutaman viime päivän aikana. Ennen kuvittelin, että painon pudotus on sellaista, että sitä vain sanotaan itselle, että nyt minä laihdutan ja lähden tästä kävelylle, enkä syö enää koskaan roskaruokaa. Valitettavasti se ei mene niin, vaikka niin asian todella moni itse laihduttanut muotoilee.

Mitä oli motivaationi ennen? Halusin laihduttaa, koska halusin näyttää hyvältä puvuissa, niin kuin kaikki muut. Koska halusin tuntea itseni hyväksytyksi cosplayaajana ja olin kieltämättä hieman uupunut "läski Jack" -kommentteihin. En halunnut antaa muille tekosyytä sanoa väärää sanaa minun puvuistani ainakaan sellaisesta asiasta, johon varsinaisesti ei yhden puvuntekoprosessin aikana voisi ollaa mitään mahdollisuuksia vaikuttaa. Sen sijaan minulla ei ollut kunnianhimoa näyttää varsinaisesti hyvältä. Halua oli ehkä sanoissa, mutta se jäi pelkästään niihin sanoihin.Tunne tasolla, jolla sanoille annetaan merkitys, sitä ei oikeasti ollut. Tätä motivaatiota kutsutaan ulkoiseksi motivaatioksi. On painonpudotus mahdollista ulkoisella motivaatiolla, en minä sitä sano, ollenkaan, mutta jos sitä ei tahdo tosissaan, siitä tuskin tulee mitään.

Motivaationi on muuttanut suorastaan aivan järkyttävän paljon viime aikoina. Pohtiessani syytä muutokselle, huomasin erään erittäin, siis erittäin mielenkiintoisen piirteen, joka yllättäen yhdistyi erittäin konkreettisella tavalla juuri minun motivaatiooni tehdä hyviä pukuja. Minulla ei ole edelleenkään kunnianhimoa näyttää hyvältä puvuissani. Sen sijaan motivaationi on näyttää juuri siltä, miltä hahmo näyttää, sisältyi siihen hyvännäköisyys tai ei. Käsittelen silmissäni lähdekuvia hahmostani ilman varsinaisia asioiden merkityksiä tunnekylmästi. Näen kaaren vyötärönkohdalla, siispä sellainen on oltava myös lopputuloksessa. Minun vartaloni on materiaa, jota muokkaan itseäni, niin kuin käsilläni muovailumassaa tehdessäni pukujani. Jokainen piirre puvussani on oltava kohdallaan ja nyt minä tiedän, että saan sen aikaan. Tässä, on minun taikani saada aikaan tuloksia ja muutoksia vartalolleni. Motivaatio, joka on sisäistä, itse perfektionismi -- sitä ei sovi rikkoa.



Perfektionismia

Miten saan itseni toimimaan on, että jätän tunteet kaiken ulkopuolelle. Perfektionismi on perfektionismia. Silti, tiedostan, että täysin täydellinen en koskaan voi olla, enkä varsinaisesti odota mitään tai aseta kirjaimellisesti tavoitetta, että tuolta minä sitten sinä ja sinä päivänä näytän. Lopputulos muokkautuu minun käsissäni nyt, tässä hetkessä ja lopputulos on sitten juuri sitä, miksi olen sen muuttanut tuomionpäiväksi. Jos joku syvällisesti ymmärtää tätä selitystä, niin tajuaa myös, että silloin ei ole oikeastaan ole edes avattuna mahdollisuutta virheellisyydelle. Ikään kuin... Perfektionismi olisi olemassa nyt ja tässä hetkessä, en välitä siitä, mikä lopulta on se lopputulos. Se on sen ajan "ongelma", jos se edes on enää siinä vaiheessa sitä.

Kommenteissa on pariinkin otteeseen otettu esille anoreksia, siispä jo siitäkin syystä ajattelin sen olevan myös olennaista otettavan tässä vaiheessa esille. En pysty millään tasolla sanomaan, että olisin joku ammattilainen anoreksiasta puhuttaessa, en tunne ketään, joka olisi kertonut syömishäiriöistään syvällisesti, enkä itse ole sitä kokenut. Kuitenkin varoituksen sanasena: Kun päässäsi ei pyöri enää mikään muu kuin syöminen ja liikunta, aletaan jo liikkumaan heikoilla jäillä, näin kylmästi yleistäen. Laihdutus ei myöskään toimi niin, että syödään naurettavan pieniä annoksia tai ei mitään, koska lopulta kroppa menee säästöliekille, jolloin syömästäsi ruoasta yhä suurempi osa imeytyy suoraan rasvakerroksiin. Ravinteita ei saada lähellekään tarpeeksi, luusto menee osteoporoosin (eli luukadon tilaan), jolloin luut ovat harvinaisen herkkiä, luiden napsahtelu poikki on erittäin mahdollista. Hiukset irtoavat, iho on kuiva. Ei hyvä. Jossain vaiheessa esimerkiksi silkka paastoaminen johtaa lihaksiesi syövyttämiseen.



Näin se toimii (ainakin toivottavasti)

No miten sitten pudottaa painoa turvallisesti? Toisin kuin yleisesti luullaan, ruoasta pitäisi muka karsia kaikki pois. Rasva, sokeri, suola. Jäljelle jää pupunruokaa. Mitään ei saisi syödä. Kevyttuotteet ovat television maaginen tapa saada sinut kapenemaan silmissä. Tämä on väärin, siis VÄÄRIN.

Ainoa tapa on karsia ravintoansa hiilihydraateista, eli sokereista. Kukaan ei tarvitse niitä. Niitä saa joka tapauksessa "tarpeellisen" määrän jo vihanneksista ja hedelmistäkin. Tai näin minä siis sanon (enkä yksin). Jätän kaikki mahdolliset lisäaineet ja ERITYISESTI laihdutustuotteet sivuun. Ruokavaliosta napsaistaan täten pois kaikki mikä sisältää jauhoja, eli leivät, pullat, pastat, sen lisäksi erityisesti riisi ja peruna. Eli mitä? Opetetusta lautasmallista repäistiin juuri 1/4 hevonkuuseen. Jälkiruoille ei juuri ole tilaa, mitä nyt tumman suklaan voisin kuvitella olevan vielä kohtuullisesti nautittuna suorastaan terveellistä. Olen korvannut makeanhimoni omaan liemeensä säilötyillä ananaspaloilla ja viinirypäleillä silloin, kun niitä on tarjolla; marjojen ystävä kun en niinkään ole. Tähän mennessä kummillekaan ei ole juuri ollut -- ihme ja kumma -- tarvetta. Vettä juon päivittäin runsaasti.

Tässä vaiheessa eniten mietityttää kalsiumin saanti. Koska juon runsaasti vettä, en jaksa juoda maitoa, joka on aiemmin ollut vakijuomani aterioinnin yhteydessä. Ja koska en syö leipää, mieleen ei useinkaan juolahda siivuttaa juustoa suoraan suuhun. Niinkö se muka pitäisi tehdä? Onko parempaa tietoa? Miten saan luustoni pysymään kestävänä?

Tämän hyvin pitkästi kirjoitetun ja pitkään odotetun tekstin päätteeksi en voi olla tiivistämättä vielä kaikkea yhteen lauseeseen: Tarkastakaa motivaationne. Ihan oikeasti. Tämä on mielestäni tärkein neuvo, jonka voin tässä vaiheessa kenellekään antaa. Ja vielä haluan korostaa, että tämän juttusarjan tarkoituksena ei ole kertoa, miten piirun tarkasti kaikkien pitää toimia. Kaikki ovat erilaisia, kaikilla on erilainen keho, joka toimii omalla persoonallisella tavalla. Samoin mieli. Meni sitten kaikki pieleen tai jotain oikein, koko jutun idea on kertoa konkreettinen tarina, josta joku voi ehkä oppia jotain tai ymmärtää enemmän. Vaikka tämän jutun nettii ja ruudulle saaminen kesti enemmän kuin oli kohtuullista, minä uskon hyvin lujasti, että tämä välissä oleva aika oli äärimmäisen tarpeellinen ja hyödyllinen minun kannaltani. Löysin vihdoin syyn parantaa elintapojani, enkä tietääkseni ole koskaan ollut näin itsevarma.

Seuraavassa osassa: No entä se liikunta?



Terkuin,

Pumpkin

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Hyvässä ja pahassa

Tänään on ollut varsin tapahtumarikas päivä. Paljon hyvää, mutta myös pimeälle puolelle on menty ja se on vieraillut auringon paistattamassa loputtomassa vapaapäivässäni, joita on kesään mennessä peräti yhdeksän viikkoa jäljellä. Tai siis. Eurocosplaykisaan. Siihen perustuu ultimaattinen countdown, joka toivottavasti johtaa hyvin tärkeään tapahtumaan; minun tyytyväisyyteeni.

Uskomatonta kyllä, viime päiviin, pariin viime viikkoon saakka tämän cosplayuurtajan edessä on ollut pelkkää pimeää. Samaisesta syystä olen jättänyt COSPLAYlaihduttajan päiväkirjan täysin heitteille. Tällä kertaa LUPAAN, että huomenna tähän sählääjän pikselilaatikkoon ilmestyy teksti, joka pureutuu itse asiaan. Katsomisen arvoiseksi jää, uskaltautuuko itse bloggaaja puntarille, vai tukeutuuko peilin epävarmaan, joskin viralliseen voimaan.

Tämän päivän kohokohta lienee tekemäni jättikokoinen seinäkalenteri, jonka lopussa loistaa Eurocosplay kissan kokoisin kirjaimin. Lisään päivä päivältä lisää täytettä koho(stressi)kohtien lisäksi, jotta pysyn tavotteissani puvun valmistamisessa. [Näillä näkymin yksi stressinaihettaja, eli minun yo-mekkoni syntyy jo tässä vaiheessa minun käsistäni ammattiopistojen hakutilaisuuksia varten, joita tosin vielä näillä näkymin on tarjolla VAIN YKSI. Missä ne muut viipyvät, kysyn ma. (Masentava ajatus muuten, etten olisikaan saanut kutsua toiseen ammattikorkeista, joihin pyrin.) Ahh, miksi minä tähän tätä sössöä?!] Samaan syssyyn pitäisi syntyä loputkin Bakaconin kisapuvusta, jonne oikeasti jonkin ihmeen kaupalla sitten päädyin. Olen oikeasti ihan suu auki edelleen, miten saatoin yhden päivän aikana järjestää asiat näin hassusti. Ensin olin menossa Bakaan. Sitten en. Sitten oli taas. Sitten en varmasti. Ja nyt sitten näemmä olenkin. Unohtaa ei pukustressin keskellä erästä toista suurta pukuprojektia "asiakkaalle". Siihen toivoisi uhraantuvan vain neljä-viisi päivää, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Stop. Haluaisiko joku opettaa minua olemaan stressaamatta, vaikka edessä onkin iso urakka? Kenties ottamatta liian suuria projekteja samaan aikaan? Stressikynnysten eron voin tunnistaa tältä päivältä, jolloin vuoristorata on kohdannut hurjimmatkin piikkinsä johdattamatta matkalaisiaan kuitenkaan nipin napin kuolemaan. Tällä hetkellä mennään aika nopeaa vauhtia, kun aivoni yrittävät käsitellä informaatiota yhä lisääntyvästä työnmäärästä.

Kas, kello on lyönyt jo keskiyön. Tänään on siis luvassa vielä kunnollinen merkintä siitä, mistä olen luvannut kirjoittaa kaikki nämä kuukaudet. Toiminta tunnustelun avulla alkoi oikeastaan vasta tänään.


For haunted pumpkins' sake, share you're wisdom,

Pumpkin

maanantai 11. huhtikuuta 2011

"Kuplivat kuplittu", quelq'un m'a dit


Tampere Kuplii meni uskomattoman hyvin. Loistava sää. Loistavia ihmisiä. Yhä loistavampi cosplayn taso. Mukaan tarttui hyvä mieli, pari toimeksiantoa ja kutsu pitää ohjelmaa myös Traconissa. Pukuni onnistui kohtuullisen hyvin aikaan nähden, (joka oli neljä päivää) enkä epäonnistuneista käsiaukoista uskalla oikeastaan edes valittaa. Bakaconiin kuitenkin pistän samaisen puvun A) paranneltuna B) täydennettynä. Materiaalikustannukset saavan kiristelemään hampaita, raha kun on pahasti tiukalla jälleen kerran. Samoihin aikoihin pitäisi kustantaa matkat tietenkin Piekamäelle, todennäköisesti matkat hakutilaisuuksiin eripuolille Suomea ja matkat Helsinkiin Pirates of the Caribbeanin ensi-iltaan. Heissulivei, hyvin menee.

Takaisin Kupliiseen. Vaikka Kuplii oli oikein mukava kokemus tapahtumana, raapimaan jäi hieman itse otakukansalle suunnattu ohjelmatarjonta, joka tiivistyi kahteen ohjelmaan, eli cosplaykisaan ja maskeerauspaneelin, joista jälkimmäisen olin Ane-uen aloitteesta hänen kanssaan yhdessä järjestänyt. Villi veikkaus, että mahdollisesti jo ensi vuodeksi koko mangateema koitetaan hienovaraisesti pudottaa kokonaan pois? Kisassa yleistaso myös tuomareiden mukaan oli noussut kovasti ja sen huomasi. Finaalikymmenikön joukosta nousi esiin parikin suosikkia, joiden väliltä oli vaikea päättää, ketä sitten oikeastaan mennä äänestämään. Wholy awesomeness versus parempi yleisvaikutelma. Kumpi voitti? En kerro. Pukuja voitte äänestää itse Aamulehden sivuilla.

Henkilökohtaisesti päärooliin asettui tietenkin maskeerauspaneeli, joka oli yhtä eeppistä sählinkiä minun osiltani. Varastin puheenvuoroja, huomauttelin jatkuvasti ajan loppumisesta, hoin sanaa "tosiaan", en uskaltanut meikata meidän ekaa mallia ja lopulta yksi jäi meikkaamatta kokonaan. Huoh. Anteeksi tästä kaikesta. Siitä huolimatta sain sen käsityksen, että yleisöllä oli ainakin naurujen perusteella hauskaa säheltelymme ansiosta. Palautetta saa toki antaa, sillä kaipaammekin kehitysideoita Bakaconia varten, jossa pideään samainen maskeerauspaneeli hintsusti organisoituneempana. Myös sisällöllisiä muutoksia voisi olettaa olevan luvassa.

Henkisestä että fyysisestä uupumuksesta huolimatta täänään alkoi heti seuraavien pukuprojektejen suunnittelu, ensisijaisesti Lulun, jonka tekemisestä jo haaveilen. (Minähän EN pelannut tänä aamuna FFkymppiä kuola valuen) Lulua ennen uusia pukuja tulee korkeintaan yksi, ja tämän yhden toivoisin olevan Haibane Renmein Rakka. Viime aikoina olen oppinut, että pukulupauksia ei kannata tehdä liian aikaisessa vaiheessa.

Blogiin en ollutkaan kirjoitellut pitkään aikaan, pahoittelen kaikesta! En edes jaksa esittää tekosyitä.


Kuuluilemisiin,

Pumpkin