Hyvässä ja pahassa

Tänään on ollut varsin tapahtumarikas päivä. Paljon hyvää, mutta myös pimeälle puolelle on menty ja se on vieraillut auringon paistattamassa loputtomassa vapaapäivässäni, joita on kesään mennessä peräti yhdeksän viikkoa jäljellä. Tai siis. Eurocosplaykisaan. Siihen perustuu ultimaattinen countdown, joka toivottavasti johtaa hyvin tärkeään tapahtumaan; minun tyytyväisyyteeni.

Uskomatonta kyllä, viime päiviin, pariin viime viikkoon saakka tämän cosplayuurtajan edessä on ollut pelkkää pimeää. Samaisesta syystä olen jättänyt COSPLAYlaihduttajan päiväkirjan täysin heitteille. Tällä kertaa LUPAAN, että huomenna tähän sählääjän pikselilaatikkoon ilmestyy teksti, joka pureutuu itse asiaan. Katsomisen arvoiseksi jää, uskaltautuuko itse bloggaaja puntarille, vai tukeutuuko peilin epävarmaan, joskin viralliseen voimaan.

Tämän päivän kohokohta lienee tekemäni jättikokoinen seinäkalenteri, jonka lopussa loistaa Eurocosplay kissan kokoisin kirjaimin. Lisään päivä päivältä lisää täytettä koho(stressi)kohtien lisäksi, jotta pysyn tavotteissani puvun valmistamisessa. [Näillä näkymin yksi stressinaihettaja, eli minun yo-mekkoni syntyy jo tässä vaiheessa minun käsistäni ammattiopistojen hakutilaisuuksia varten, joita tosin vielä näillä näkymin on tarjolla VAIN YKSI. Missä ne muut viipyvät, kysyn ma. (Masentava ajatus muuten, etten olisikaan saanut kutsua toiseen ammattikorkeista, joihin pyrin.) Ahh, miksi minä tähän tätä sössöä?!] Samaan syssyyn pitäisi syntyä loputkin Bakaconin kisapuvusta, jonne oikeasti jonkin ihmeen kaupalla sitten päädyin. Olen oikeasti ihan suu auki edelleen, miten saatoin yhden päivän aikana järjestää asiat näin hassusti. Ensin olin menossa Bakaan. Sitten en. Sitten oli taas. Sitten en varmasti. Ja nyt sitten näemmä olenkin. Unohtaa ei pukustressin keskellä erästä toista suurta pukuprojektia "asiakkaalle". Siihen toivoisi uhraantuvan vain neljä-viisi päivää, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Stop. Haluaisiko joku opettaa minua olemaan stressaamatta, vaikka edessä onkin iso urakka? Kenties ottamatta liian suuria projekteja samaan aikaan? Stressikynnysten eron voin tunnistaa tältä päivältä, jolloin vuoristorata on kohdannut hurjimmatkin piikkinsä johdattamatta matkalaisiaan kuitenkaan nipin napin kuolemaan. Tällä hetkellä mennään aika nopeaa vauhtia, kun aivoni yrittävät käsitellä informaatiota yhä lisääntyvästä työnmäärästä.

Kas, kello on lyönyt jo keskiyön. Tänään on siis luvassa vielä kunnollinen merkintä siitä, mistä olen luvannut kirjoittaa kaikki nämä kuukaudet. Toiminta tunnustelun avulla alkoi oikeastaan vasta tänään.


For haunted pumpkins' sake, share you're wisdom,

Pumpkin

Stressin kauneimmat hetket

Stressiä. Sitä se cosplay teetää. Ajattelin kirjoittaa "pikaisesti" miltä kyseinen tila tuntuu, sillä sitä koen juuri nyt ihan tarpeeksi runsain mitoin kuvaillakseni tunnetta realistisesti. Kuvitelkaa huonosti nukkunut flunssakuumeinen raato aamutakissa ompelukone vieressä suljettuna, toisella puolella viidestä metristä puuvillakangasta koostuvaa kasa mytyssä lattialla. Se olen minä. Pää sekaisin, melkein pyörryttävässä tilassa neljän tunnin ompelusessiosta, jonka tuloksena on ainoastaan 7 vekkiä 200 saumaa vaativaan kaapuun. 14/200. Jippii. Jokainen sauma hartiasta lattiaan.

Puurran samaan aikaan toiseen pukuun tulevan korsetin parissa, joka pitäisi saada huomenna valmiiksi. Huomaan, että metallivanne, jota olin luvannut luovuttaa korsettia varten vanhasta vannehameestani on kadonnut mystisesti, enkä millään muista, mitä kyseisille nyyteille on tapahtunut. Haen alituiseen tiedostamattomasti jotain aivan muuta tehtävää, kuin tätä tehtävän paljoutta, jonka täytyisi olla valmiina seuraavaan torstaihin mennessä. Lopulta päädyn istumaan tekemättä mitään pitkiäkin aikoja, johtuen syyllisyydentunnosta, jota 'kokisin', jos tekisin näitä kiellettyjä asiota. Todellisuudessa syntisempää on olla tekemättä mitään. En edes huolla itseäni, mitä nyt välillä katsoin jotain syötävän oloista napostetavaa alakerrasta.

Oikeasti, mitä tarvitsisin, olisi loikoilua sohvalla television edessä, viltti päällä ja mehulasi kädessä, jotta saisin tarpeeksi energiaa huomisen tavoitteiden täyttymiseen. Olenhan saanut tänään aikaan asiota ihan mukavastikin, mutta en kuitenkaan tarpeeksi. Se saa minut kokemaan häpeäuupumusvihahämmennystä. Hämmennys ja sekavuus ehkä päällimäisinä. Huomisen jälkeen koittaa koulun yo-kuunteluiden stressaamisen lisäksi kolmen metrin kangasta kuvioimisella ja koko mustan kangashässäkän loppuun ompelemisella.

En koskaan stressaa tehtävän paljoudesta, ainoastaan ajan loppumisesta. Huonosta olostani syntyvä tunne ei syytä ystäviäni, jotka pyysivät minut tekemään heidän pukunsa, vaan omaan napaani, oli se sitten aiheellista tai ei. Tai kyllähän se on. Minun olisi pitänyt toimia juuri silloin, kun olin suunnitellut. Olen ihan näillä hetkillä burn outissa. Mikäli huomenna saan tavoitteikseni asettamani asiat ajettua loppuun asti, saatan tästä vielä saada kunnon boostin, jolla taistelen tieni loppuun asti.

Lopulta aamutakillinen raato päättää pikaisen tilannekatsauksen jälkeen tehdä kaikille palveluksen ja viettää lopun iltaa vapaata parantaen itseään seuraavaa päivää varten. Ehkä sitten sakset ja kangasta kädessä, kenties.


Pumpkin