Novellisarja alkaa! Ensimmäinen osa: Conitea

Disclaimer: En omista tarinassa ilmeneviä hahmoja. Muilla henkilöillä ei myönnetä tarkoituksellista yhteyttä todellisuudessa eläviin ihmsiin. Lyhyistä julkaisuväleistä ei anneta takuuta, eikä kirjoittaja ota vastuuta mahdollisista kirjoitusvirheistä ja roskislaadusta. Ei huumorintajuttomille.



  Tarinamme alkaa siitä, kun Pocky-kuormaa kantava, hengästynyt työvoimavastaava juoksee erään tapahtuman järjestämistä koskevaan kokoukseen. Tarjolla on vuoden takaisesta conista pipareita ja joku on kaapinut kaappinsa pohjalta hajanaisia teepusseja pöytään, kun työvoimavastaava kiiruhtaa ovesta sisään. Yksi vastaava leikkelee paperitähtiä kopiopaperista ja muut tuijottavat tylsistyneinä pöytään, toiset kattoon tai lattialle.
  -Olenko myöhässä?
  -Aaah, hyvä, herätys kaikki, Pocky-lähetys on täällä! Et vielä. Ja jos totta puhutaan, niin minäkin olin tänään möyh--- Sparsa, voisitko ystävällisesti laittaa tuon animen heti alkuun pois. Se häiritsee nyt tätä kaikkien keskittymistä tosissaan. Ettei taas kävisi, niin kuin viime vuonna.
  Pienen läppärin ympärille keskittyneet katseet herpaantuvat, keskimmäinen painaa kannen kiinni tuhahtaen ja jää tuijottamaan puheenjohtajaa tympääntyneenä. Puheenjohtaja on koko tapahtuman, Nyanconin, pääjärjestäjä Nivala.

  -No niin, kaikki. Olisi aika kääntää katseet taas seuraavaan coniin, joka lienee pystyssä taas viikon päästä, kun me painetaan täällä töitä niska limassa. Meillä on nyt kuitenkin muutamia asioita läpikäytävänä ennen kuin voidaan edetä asioissa pidemmälle. Kuten me kaikki tiedämme, viime vuonna meillä oli conissa Tapaus, jota kukaan ei olisi halunnut sattuvan tai enempää käsitellä. On kuitenkin meidän velvollisuuksiamme varmistaa, että pohjimmaiset syyt tapahtuneeseen on selvitetty ja että sama ei tule enää toistumaan.
  -Mikä ihmeen tapaus? Sori, mä en ollut coniteassa mukana viime vuonna, kun olin vaihdossa Japanissa, ähkäisee pieni ääni pöytärivin takanurkasta. 
  Siihen päättää vastata Wänricci, joka coniteassa tunnettiin vähän, mutta asiaa puhuvana ota-konkarina:
  -Meillä oli täällä häirikkö. Joku conkävijä oli päästänyt itsensä hieman valloilleen. Kurkistellut tyttöjen hameiden alle, heitellyt räjähteleviä banaaninkuoria ja muuta vastaavaa, eikä muuten ollut rannekettakaan hallussa. Järkkärit sitten taluttivat sen ihan pollareiden käsiin asti, sen verran vaikutti olevan ruuvit kuitenkin löysällä. Joku veikkasi nuoruusiällä alkanutta Alzheimerin tautia. Tai alkoholismia.
  -Niin, ei ole tullut mitään erillisiä yhteydeottojakaan sinitakkien puolesta, joten paras veikkaus oli tosiaan, että oli kaveri karannut jostain laitoksesta. Gurmeri soitti niille, mutta sanoivat vain, että homma oli heidän hallussa, eikä meidän tarvitsisi ottaa asiaa sen kummemmin enää huoleksemme.
Siihen jatkoi edelleen hieman myöhässä ollut ja edelleen hengästynyt silmälasipäinen Ottimus:
  -Mutta otetaan kuitenkin nyt sen verran, että varmistetaan, ettei sama enää toistu. Saatiin aikamoinen maine mekin niskoillemme. Se Aniki-sotku varsinkin.... Onneksi meillä on tarpeeksi pätijöitä soluttautuneina foorumille.  Nivala katsoi sopivaksi hetkeksi jatkaa asiaansa:

  -Noh, toivotaan, että tämä ei vaikuta tulevan conin kävijämääriin. Meillä on muutenkin kovalla työllä ansaittu maine, joka on kannettava hyvin. Ei moni järjestä conejansa kunnolla viisipäiväisinä, niin kuin me järjestetään, eikö totta? Järjestysvastaava Teuvo, mikä on toimintasuunnitelma tänä vuonna vastaavien tapausten suhteen?
  Silloin Nivalan puhelin soittaa Super Mario-tunnaria, ottaa sen taskustaan ja näppäilee sitä hajamielisesti. Samalla, kädet puuskassa istuva, varsin kyllästyneen näköinen Teuvo päättää avata suunsa.
  -Epäilläänkö tässä meidän koulutusta? Hoidetaan vaan homma samaan malliin, niin kuin ennenkin.
  -Oletko ihan varma? Koska meillä on tuolla oven takana odottamassa vieras. Ami-chu, avaisitko oven? Pöydän päässä istuva Nivala tökkää päällään takavasemmalleen ja tunkee kännykkänsä taskuun.

  Sisään astuu pukumies. Kaikki huoneessaolijat vaihtavat asentoaan, eivätkä osaa päättää reaktiotaan edessä seisovaan näkyyn.
  -Kyllä Raamel on tällä kertaa nähnyt vaivaa vitsiensä eteen, mitä tämä sitten lienee, aiempi animen katsoja Sparsa saa sanotuksi ja repeää hulvattomaan nauruun.
  -Korkeampien tasojen isot herrat ovat päättäneet että coneissa on arveluttavan pukeutumisen ja aseistautumisen takia soluttauduttava joukkoon näitä kavereita. Se on kuulemma maailmalla jo ihan yleinen käytäntö, Nivala aloittaa.
  Silloin pöydän äärellä alkaa kuohunta. Erinäisiä kirouksia lenteli pöydän puolilta toisille hiljaisina sihahduksina, Ami-chu kahmaisi pöydältä teemukin vaikuttaakseen järkevältä, mutta oli tukehtua nesteen joutuessa väärään kurkkuun. Muut tyytyivät tuijottaman pukumiestä silmät pyöreinä.
  -Miksi ei vaan kielletä kaikkia asereplikoita niin kuin joskus aiemminkin? Tässä on jotain mätää, Wänricci murahtaa muun melun yli. Silloin syttyy hetken hiljaisuus ja kukin päättää jakaa mielipiteensä sekalaisina sananparsina.
  -Kuten muistat, kielto meinasi aiheuttaa Suomelle sisällissodan, kun cossaajat ja cossaajien tukijat ---
  -No ei nyt sisällissotaa...
  -Se olikin vitsi, mutta ei totuus ollut kaukana siitä. Coneilla ja tällä populaarikulttuurishitillä on aika isot avaimet nuorten käyttäytymiseen ja kasvamiseen, ettäs tiedättekin.
  Joku potkaisee sanojaa pöydän alla ja sihahtaa:
  -Ei tuollaista voi sanoa Interpolin agentin kuulevien korvien edessä.
  Pukumies päättää keskeyttää äityvän sanaharkan:

  -Itseasiassa olen vain turvallisuuspäällikkö ja minä vakuutan, että tässä ollaan, jotta teille taattaisiin mukava ja turvallinen tapahtuma. Järjestyksenvalvojilla on tästedes velvollisuus kääntyä miehiemme puoleen, kun jotain vastaavanlaista -- tai pahempaa -- sattuu kuin viime conissa.
  -Joten kauhea määrä pukumiehiä seisoskelee ympäriinsä aurinkolasit päässä ja karkottaa meidän kävijät varmasti ensivuodesta ikuisuuteen? Hulluutta, sanon minä, kahvilavastaava tiuskaisee.
  -Olemme itseasissa turvallisuuden helpottamiseksi soluttautuneet joukkoonne, joten älkää kantako huolta.
Eräs kuulijoista pärskähtää:
  -Joo, cosplaypuvut ja lolitat niskaan vaan! Eih, en kestä tätä mielikuvaa. Kai tuo oli jonkinlainen vitsi?
  Pukumies katsoo puhujaa vakavasti, hymyilemättä ja jatkaa:
  -Välittäkää tieto muille järjestysvastaaville ja te muut ymmärrätte pysyä ehdottoman hiljaa järjestelyistä. Laverteluilla on jälkiseuraamuksia, jonka lisäksi joudutte tekemään valan.
  -Eihän meille annettu varaa valita, joudummeko mukaan tällaiseen roskaan!
  -Koira haudattuna, sanon minä, Ottimus sanoo lähes kuiskaten. Tässä on jotain mätää muutenkin. Hei! Hetkinen... Sinähän näytät täsmälleen--- Täsmälleen! Tiedän, kuka olet! Se Me--
  Mutta ennenkö puhuja ehti sanoa lausettaan loppuun, pukumiehen silmät laajenevat ja käy avaamassa vieressään olevan oven.
  -K! I fucked it up! They know who I am! pukumies huutaa ovesta käytävään.
  Sisään astuu toinen pukumies, vanhempi, harmaampi ja ehdottomasti tuohtuneempi. Hän ottaa povaristaan kahdet aurinkolasit, jotka jakaa itselleen että parilleen. Kokouspöydän äärellä istuvat ihmiset punnahtelevat ylös tuoleistaan ja suunnilleen jokaisen leuat loksahtavat alas näkynsä edessä, kun kukin vuorollaan käsittää suunnilleen, mistä tilanteessa on kyse. Vain pari pöydässä istujaa vaikuttavat olevan pelkästään tietämättömiä ja hämillään. Vanhempi mies ottaa taskustaan vielä pienen kynämäisen esineen, jonka päähän syttyy punainen valo:
  -Oh, why do I always have to have these brats as apprentices? Make it happend. You know what to do, mies sanoo turhautuneena.
  Samalla ensimmäinen pukumies nappaa pöydältä vaaleanpunaisen Pocky-laatikon ja rouskaisee tikkua:
  -I'm sorry, K. Nyt. Olisitteko hyvät arvon kuulijat ja katsoisitte punaiseen valoon kädessäni: Ette muista tapaamisestamme mitään, mutta conissa raportoitte kaikesta epäilyttävästä toiminnasta tähän puhelinnumeroon, joka lukee näissä käyntikorteissa. Olette saaneet kortin johtajaltanne uutena varatoimena hätätapauksia varten. Älkää hukatko sitä. Tarpeen tullen muistatte taas kaiken, kun kuulette koodisanan "kumiankka". Kättäydytte taas normaalisti, kun tämä ovi painuu kiinni meidän perässämme.

--------------------------------------------------------------------

  Kun K oli jo kadonnut ovesta jäljelle jäänyt pukumies kahmaisi vielä toisen laatikon Pockyjä mukaansa. He jatkoivat keskusteluaan englanniksi, kun he suuntasivat tapahtumarakennuksen pääovilta edessä odottavaan erittäin mustaan ja erittäin virallisen näköiseen autoon.
  -Tiedätkö mitä, K? En oikeasti tajua, miten tässä kävi näin. Luulin, että minua ei tunnistettaisi. Wikipediassa lukee minun kohdallani vain "Luuseriharjoittelija".
  -Luulen, että minäkin aliarvion näiden piirien erilaisten fandomien vankan pohjan. Tästedes meidän tulee olla varovaisempia. Emme voi noin vain pyyhkiä ihmisten muisteja, varsinkin, kun kyseessä on vaikeammin tavoitettava määrä kävijöitä. Tämä tarkoittaa, että olemme lähempänä täydellistä kaaosta, kuin luulinkaan. Seuraavalla kerralla olemme paremmin varustautuneita. Enemmän miehiä ja valepuvut.
  -Entä jos juttu munataan taas?
  -Sille ei ole varaa. Vastassa on jotain pahempaa kuin se yleinen. Kyseessä on YPM, Ylemmän Portaan Möhlinki. Henkilöllisyyden tunnistaminenkaan ei toimi täällä samalla tavalla kuin kotona, koska tässä versiossa maailmasta meillä ei ole vielä henkilöllisyyksiä tietokannassamme.
  -Aivan, pukumies toteaa ja nielaisee hermostuneemmin Pockystä pätkän.
Miehet astuivat autoon, joka pian kaarsi rakennuksen pihasta kaukaisuuteen. Miehiä mustissa kohtaisi pian puvunvaihto soluttautumisen merkeissä, niimpä sinä, lukija saat auttaa heitä tehtävässä.

Miksi tai mihin K ja harjoittelija pukeutuvat, kun Nyancon koittaa?

A) FF Advent Childrenin Renoksi ja Rudeksi
B) Pinkeiksi koristeltuihin aurinkolaseihin
C) Dumledoreksi ja Gandalfiksi
D) Trollface ja Forever alone -naamareihin


Äänestäminen puvuista kommenteissa ja sivupalkissa julistettakoon alkaneeksi!

Kommentoida toki saa antaa tarinasta itsenstäänkin, mutta kuten disclaimer sanoo, vastuuta ei oteta muun muassa kehnosta laadusta. ;D 



Pumpkin

Potuttaako? osa 1/2

Olen ollut hyvin hiljaa omista mielipiteistäni jo jonkin aikaa tämän blogin rajojen sisällä. Saatoin joskus aikanaan loukkaantua jostain keskustelunaiheista, koska saatoin olla hiukkasen epäkypsä kestämään kritiikkiä tai myöskään antamaan sitä. Sitten jossain vaiheessa nöyristyin ja huomasin, että minun ei olisi järkeä kirjoittaa omia mielipitetäni vain siksi, että haluan sanoa jonkun mielipiteen.

Jotkut ehkä muistavat Anikissa ketjun jonka tarkoituksena oli saada avautua vapaasti cosplayn inhokkipuolista. En ota näkökulmaksi (vielä) tässä tekstissä käytännön cosplayaamista, vaan laajennan juttua yleiseen cosplaysekeneen. Varoituksen sanasena: Tämä juttu sisältää paljon raivostuttavia giffejä teidän raivoksenne. Harmi. Nyt annettaan palaa. Pumpkin ilmaisee asiattoman(ko) cosplayragensa 3.... 2.... 1....

1. En edes tiedä, miten kummassa olen saanut tällaisen asian ymmärrykseeni, että ihmiset syyttelevät toisiaan huomionhakuisuudesta, jos on tapana osallistua cosplay-kisoihin paljon. Cosplay-kisaaminen on kirjaimellinen tapa joutua suuren joukon eteen huomion keskipisteeseen. Mutta kysymys onkin, onko siinä mitään väärää? Joillakin innovaationa on antaa yleisölle jotakin, toiset mittelevät omista taidoistaan. Hyviä syitä kisata uudelleen ja uudelleen voi olla noin miljoona kullakin cossaajalla, etkä sinä kateellinen tiedä syistä mitään, joten menkäätte nurkkaan häpeämään, jotka ovat ylempään syytökseen koskaan syyllistyneet.

2. "Ethän sä hymyile ollenkaan, sä varmaan vihaat mua" annetun halin yhteydessä (=liian elitisti käyttäytyäkseen riehakkaasti?!?!?!11!1) Aina ei välttämättä tarvitse näyttää pirtsakalta, koska ei olla missikisoissa. Onhan se mukavampaa toki halata ihmistä, joka näyttää haluavansa sitä, mutta kaikista naurettavinta tämä on silloin, kun on juuri tehnyt halinsa in-character. What is this respect. Koittakaa ymmärtää. Koettu useammin kuin kerran.

3. ....Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan. Fandomeita on monenlaisia, mutta ärsyttävimpiä fandomeita ovat epärealistiset fanservut, joita coneissa tykätään harjoittaa. Ärsyttävimpiä sellaisia ovat ne, joissa hahmot ovat kaukana Tiibetissä, kun puhutaan siitä, mikä olisi kulkisi edes hiukan in characterin rajojen sisäpuolella. Kaikki saa tehdä, mitä tykkää, mutta minusta tuollainen on näin yleisesti ottaen kamalaa.

4. Epäsuunnitellut tai epäkarismaattiset cosplayjuonnot eivät ole rage, ne ovat Meh.

5. On ihailtavaa, miten moni loppujen lopuksi uskaltautuu cosplay-lavoille tekemään hiukan kehnommankin esityksen, mutta _tautisen_huonolaatuiset_ääniraidat_ cosplayesityksissä ovat mielestäni sellainen asia, jota ei yleisön ei tarvitsisi joutua kestämään. Ja mikä parasta, tälle asialle voidaan jopa tehdä jotain! Ehdotankin, että tyydyttävää laatua huonommat kohisevat, rahisevat omaäänitteet voitaisiin vain kieltää ja käskeä korjaamaan ääniraitojen esitarkistuksen yhteydessä. Ihan tosi.

6. Vocaloid. Ei, ei Naruto, Bleach tai Hetalia. Vocaloid. Niitä on kaikkialla. On minulle hirveä pettymys saada kuulla sen ja sen ja sen cossin olevan Vocaloidista, koska kaikki ovat nykään Vocaloidista. Muutenhan en näkisi sitä yhtään niin rasittavana käsitteenä, mutta koen Vocaloidin Todella. Ohueksi. Resurssiksi. Cossata. Laiskin vaihtoehto ikinä on miettiä, että mitäkö sitä cossaisi ja sitten voi helposti valita anime-hahmojen näköisen Vocaloid-tyttelin tai tytönnäköisen poikkelin, koska voit väittää tuntevasi hahmosi katsomalla yksi tai kaksi videota Vocaloid-kappaleita Youtubesta. Onko kuinka moni cossaajista edes hankkinut tota laulusynteettisaattoria itselleen ennen cossaamista? Ja sitten kaikki on jee. Vocaloid. Nyt annan täydet valtuudet ihmisten tulla puolustamaan peliään ohimovaltimot pullistellen, koska siten ymmärrän vocaloidisteja edes hieman paremmin. Sillä teette siis suuren palveluksen. Sama rage nyt loppujen lopuksi koskee mys Hetaliaa omalla tavallaan. Viiden minuutin jaksot ovat mielestäni nyt vain liian helppo vaihtoehto löytää suosikkianimesarjansa. Mutta kertokaahan siis: Kuinka monet hetaliaatikot ja vocaloidistit ovat laiskoja?

7. Vähän vähemmän rage ja vähän enemmän excusez-moi (=lue, ranskaksi anteeksi mitä) tulee silloin, kun nuoremmat cossaajat tulevat tarkastelemaan pukuasi läheltä otsa kurtussa ja toteavat sitten, että "sä et kuulosta siltä hahmolta", "sä et kävele niin kuin se hahmo" ja "sulta puuttuu tästä kohdasta jotain"(mitä siis kyseisessä versiossa hahmon puvusta ei todellakaan edes puutu). Mitä on tämä noloa nolompi päteminen? Selän takana dissaaminen on tilanteesta riippuen väärin ja moni on todennut, että tehkää se päin naamaa. Noh, päin naamaa se osoittuu olevan turhaa ja naurettavaa. Cosplay-puvussa käveleminen conalueella ei ole cosplaykisa, eikä minusta kenenkään tarvitse olla ic joka vitsin hetki. Eikä minkään conalueella kävelevän puvun tarvitse olla myöskään täydellinen.

8. Mikä on ärsyttävämpää kuin glomppaaminen? Ryhmäglomppaaminen.

9. Juoksukilpailut coneissa. Mikä on ärsyttävämpää kuin yksi juokseva Naruto? Kymmenen juoksevaa Narutoa leikkimässä takaa-ajoleikkiä. Tai L:lää! Tai ihan sitten vain ne puvuttomatkin conikävijät. Glomppaaminenkin yksinään on vain hieman outoa ja sekavaa, kun itsellä on kosketusherkkä puku päällä, se on hyvin häiritsevää. Mutta tulkaapa täydellä vauhdilla ja isolla joukolla juosten kohti niin vapautatte minun sisäisen yhdeksänhäntäisen kettuni. Juokseminen on varmaan se oikea tapa purkaa energiaa AD/HD:sta kärsiville koirille, mutta ei niitäkään juoksuteta koiranäyttelyissä. Eli jättäkääpä ne juoksemiset mielummin niille lenkkipoluille. Niitäkin löytyy conalueiden ulkopuolelta yleensä runsaanpuoleisesti.

10. Viimeisenä, mutta ei-cosplayaiheisena ragena ovat näennäisesti asialliseen tyyliin kirjoitetut kommentit, joilla pureudutaan epäolennaisiin asiohin ja pyritään saamaan ihan asiallisenkin tekstin kirjoittaneen ihmisen tekstin vaikuttamaan pieneltä, lapselliselta ja vähäpätöiseltä. Eri asia on kirjoittaa ihan oikeasti asiallisia kommentteja tai yksinkertaisesti asiallinen mielipiteensä asiasta rikkomatta netikettiä.


Muistakaa, että tämän tekstin tarkoituksena ei ole sanoa, että on väärä mielipide olla erimieltä kuin minä. On oikein keskustella lisää näistä aiheista, enkä myöskään väitä juuri kirjoittaneeni aukotonta ja absoluuttista blogitekstiä. Miten olisi haaste? Kirjoita omat ragesi vastauksena tälle merkinnälle omaan blogiisi.

Tulossa myös: Potuttaako? osa 2/2 ja teksti siitä, mikä sitten toimii ja on ihailtavaa näissä piireissä



Nyt kävi näin,

Pumpkin

Henkilökohtaisten enkkojen putkessa: Miranda

Aika muikeaa, puku valmiina ja nyt on aika mennä hyvillä mielin nukkumaan. Huomennahan on siis Chibicon Glorialla Helsingissä. Onneksi olen kaverillani lähialueella yöpymässä, koska tapahtuma-pirulainen on ilmoitettu alkavan jo puoli kymmeneltä, cosplay-kisa heti kymmeneltä perään. Hiukan häiritsevää, jos minulta kysytään: Kuinkakohan moni conittaja jaksaa nostaa itsensä niin aikaiseen sänkynsä pohjalta? 

Tapahtuma tulee painottumaan minulla jokseenkin ohjelmien tapittamiseksi ja yleiseksi conihengailuksi. Alunperinhän tähänkään tapahtumaan ei ollut tarkoituksen pöllähtää paikalle. Tälläkin kertaa päätin siis jättää kisaamiset väliin ihan suosiolla. Puku ei nyt oikein ole kovin kunnianhimoisesti tehty tai valittu, eikä tämäkään tapahtuma ihan ollut minun paikkani kisata. Toinen tapahtuma kisatta perätysten tänä vuonna. Ihan hyvin.

Lisää henkilökohtaisia ennätyksiä tehty. Puku on nimittäin valmistunut vielä aikaisempaan kuin  Mulan. Nyt pääsen siis jo tässä kymmenen kieppeillä nukkumaan. Päiviä puvun tekemiseen käytetty kolme (kaikessa rauhassa). Rahaa tähän mennessä käytetty 0e. Lähestulkoot ilmainen puku. Osa kankaista on dyykattu, mutta täytyy myöntää, että musta puuvilla jää keväällä maksettavaksi, joka on siis se kymmenisen euroa. Kierrätetyt kengät, joiden coverit on myöskin dyykattu koulun jämäpalojen laarista. Ketju löytyi omien korujen joukosta, vetoavain muovailumassojen jämistä. Täytyy myöntää, että puku olisi vaatinut myös alushameen, mutta pitäydyin tiukasti 0e:n budjetissani. Vielä yksi saavutus mahtuu tämän puvun tekoprosessin joukkoon: Alusta asti itse kaavoitetut ja kuositellut kaavat. Ai niin! Noh, onhan puku kaikista simppeleinkin, jos mietin kaikkia aiempia pukujani, joita on tullut toteuteltua parisenkymmentä vuosien aikana,

Mutta nyt siis unta pyllyyn, (myös teille, rakkaat kanssaconittajat) huomenna on aikainen herätys ja hyvin luultavasti paljon actionia. 

Törmäyksiin,

Pumpkin

Raja arvostelun ja kiusaamisen välillä

Eksyin tänään Suomen cosplayhurinan virtuaalipääaukiolle, eli Irc-Gallerian cosplay-yhteisöön lukemaan uusimpia kommentteja. Useimmiten vain hiukan silmäilen, mitä joku ehkä sanoo uusimmasta puvustaan. Harvoin siellä innostutaan puhumaan jostain, mikä minua oikeasti kiinnostaisi. Tällä kertaa kuitenkin luin jokaisen kommentin suhteellisen tarkasti läpi. Nuoret harrastajat kertoivat, kuinka heidän pukujaan oltiin tultu arvostelemaan ilkeään sävyyn päin naamaa jossain conissa ja tapauksia ilmeni useampia. Ihmiset olivat ryhtyneet puhumaan ehkä suurimmasta tabusta koko cosplayskenessä, joka on niinkin arkipäiväinen asia, kuin cosplay-pukujen arvostelu. Ainakin sen pitäisi olla arkipäivää, kun mietitään, mitä cosplay oikeastaan edes on.

Cosplay voidaan määritellä niin monella eri tavalla, että kaikkia määrittelyjä ei voi yhdistää edes sanat "pukeutuminen", "meikkaaminen" tai "hahmonsa muistuttaminen". Jos vasta karsitaan pois koko cosplay-kategorioista tiettyyn tyyliin pukeutuminen, kuten gangurot (anteeksi, jos kirjoitan väärin) sun muut ja lolitat, cosplay voidaan ehkä tiivistää kahteen aiemmin mainittuun sanaan: "Hahmonsa muistuttaminen". Useammin törmää sanoihin "mahdollisimman hyvin hahmonsa muistuttaminen". Siinä onkin ongelman ydin. Kuinka hyvin on mahdollisimman hyvin? Sanakirjassa ei mainita myöskään kenen taidoilla mahdollisimman hyvin. Konkreettisena esimerkkinä fiktiivinen Liisa 10-v., joka ompelee ensimmäiset Naruto haalarinsa puoli vuotta keräämillä viiden euron viikkorahoillaan ja Ilmari 25-v., joka on saanut tekstiilialan koulutuksen ja saa säännöllistä palkkaa pukuompelijana. Niin. Voitte kuvitella eron.

Kuinka moni syntyy hopeasormustin sormessaan? Ei kauhean moni. Minä kehtaan väittää, että kenenkään varhaisteinilapsen ensimmäiset käsityökyhäelmät eivät ole kaunista katsottavaa. Paitsi heille itselleen kymmenen vuoden päästä ja heidän äideille ja mummoilleen. Muistoja siitä, mistä se alkoi. Tai päättyi, eihän ompelu ole kaikkien juttu. On siis muistettava, että kukaan ei ole ammattilainen syntyessään ja hyväksi tulee missä tahansa asiassa vain harjoittelemalla. Siksi ei myöskään kannata heittääkään kangaskasaansa nurkkaan heti ensikättelyssä. Omien taitojensa tunnistamiseen menee aikaa, samoin teknisen perustiedon keräämiseen ja rutiinien löytämiseen.

Minusta cosplay määrittelevät ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään: Puhtaasti fanitukseen pohjautuvaan ja täydellisyyttä tavoittelevaan ryhmään. Kumpikaan ei silti sulje pois toisiaan. Periaatteessa siis arvostelu on sallittua, kun vertaillaan toteutusta alkuperäiskuviin. Olisi vain hyvä muistaa, että cossajat voivat suhtautua cosplayihin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Se ei silti muuta sitä, että päin naamaa epärakentavan kritiikin antaminen ei olisi julmaa tai millään tasolla oikeutettua, haki täydellisyyttä tai ei.

Jos minulta kysyttäisiin, arvostelenko minä ihmisten pukuja ja vastaisin en, nenäni kasvaisi ainakin viisimetriseksi seipääksi, jolla voisin lävistää vahingossa jonkun toivottoman Vocaloid-cossaajan. En minäkään ole enkeli. En kuitenkaan sano mitään päin naamaa, yleensä edes rakentavan kritiikin muodossa peläten, että vahingoittaisin jonkun tunteita. Juoruttua kyllä joskus tulee Suomen conpiireistä sekä hyvää, että pahaaa ja todelliset ajatukseni saattavat toisinaan heijastua huonosti valehtelevilta kasvoiltani. Jokunen vuosi sitten saatoin kommentoida raa'astikin muiden pukuja kavereilleni, mutta minun kohdallani kyseessä oli pelkkä itsetunnon kohottaminen. Pikku hiljaa päätin olla valehtelematta itselleni ja antaa itsetuntoni olla näkyvästi sitä mitä se on, enkä haukkua muiden pukuja edes mielessäni, jotta saisin oloni tuntumaan paremmalta. En ole vielä lähelläkään täydellistä ja sitä, mitä haluaisin cosplayn ja taitojeni puolesta olla, ja vasta, kun voin sanoa oikeasti osaavani ja olevani jotain, saatan uskaltaa antaa kasvotusten rakentaavaa kritiikkiä jonkun puvusta. Se ei silti muuta sitä, ettenkö tekisi rakentavaa kritiikkiä jo pääni sisällä, joka kerta, kun joku lainkaan tutumpi hahmo astuu näköpiiriin. Silloinkin, kun hahmo ei ole tuttu. For real, minä kyllä tunnistan, kun jonkun puku on uskomattoman hyvä. Esimerkkinä uusi EC-voittajamme Maiju Härkönen, jonka cosplay-kuvan nähdessäni kolme vuotta sitten Koululainen-lehdessä en voinut irrottaa katsetta juuri kyseisestä sivusta. Toinen tapaus löytyikin samalta aukeamalta, joka oli Mert Inallin Halloweentown Sora. Ja näiden kahden tapauksen takia aloitin koko cosplayn.

Jotta ei nyt jouduta täysin harhateille, jatketaan aiheesta. Täydellisyys. Voiko siihen edes päästä? En ole vielä tietääkseni nähnyt cossia animehahmosta, joka olisi kuin identtinenkaksonen hahmolleen. Vielä pyöreämpi nolla näitä tapauksia löytyy elokuva-cosseista luonnollisesti johtuen siitä, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Cosplay-puku ei voi olla kasa kangasta ja softista, vaan se tarvitsee kantajan ollakseen cosplay. Ja ihmiset ovat erilaisia. Pitkiä, lyhyitä, pyöreitä, laihoija, päärynöitä ja omenoita, puhumattakaan kasvonpiirteistä, jotka ovat kaikilla erilaiset. Suurin osa on vartalonmuodoiltaan niin erilaisia, että täsmällisiä ollessa saatta löytyä ehkä kourallinen hahmoja, joita sopisi cossaamaan. Sitten on kysymys, millä perusteella edes valitsee hahmonsa. Ulkonäöltä on siis harvinaisuus löytää hyvä cossaja. Entä lopputulos? Minusta täydellisyyteen voi tähdätä, mutta sitä ei voi tavoittaa. Pidän sitä silti myyttinä, jonka ainakin toivoisin olevan ehkä jossain ulottuvuudessa mahdollista. Suomen cosplaypiireissä on suurta utopiaa, että edes kymmenen ihmistä voisi täydellisyyden tavoittaa. Erittäin loistavia cosseja löytyy vaikka kuinka, mutta täydellisiä en ehkä hataran hahmotuntemukseni takia tunne yhtäkään.

Vakavien cossaajien ryhmää ympäröi sähköinen aura. Me odotamme varpaillamme, että jostain kulman takaa astuu se täydellisin ja upein puku Suomen cosplayhistoriassa. Me odotamme, ja me odotamme. Me haluaisimme itse löytää täydellisyyden. Kilpailu on kovaa. Kuka on ensimmäinen? Tuleeko ensimmäistä koskaan? Osittain tästä johtuvasta jännityksestä syntyy myös kiistoja, riitoja, arvostelua, nälvintää, selän takana supisemista. Onhan niitä muitakin syitä, mutta en ole sellaisten kanssa tarpeeksi oikealla aaltopituudella voidakseni selittää moista käytöstä, jonka tuomitsen kaikesta huolimatta älyttömäksi.

Haluaisin ottaa myös esille yhden viime viikolla tajunneeni pointin aiheesta elitistit. Elitisti-sana on saanut aivan uuden merkityksen Suomen cosplaypiireissä. Jos haluaa sanoa jonkun olevan Suomen parhaita cossaajia, kuuluisi sanoa, että hän kuuluu Suomen cosplay eliittiin, ei, että hän on elitisti. Elitisti-sana on saanut niin negatiivisen sävyn, että ehdottaisin tätä sanavaihdosta sanattomalla sopimuksella kaikille con- ja cosplayskenessä liikuville ihmisille. Elitistit on sen verran räjähdysherkkä aihe, että en viitsi sen enempää haavoja ruveta availemaan. En kuitenkaan tiedä siitä tarpeeksi. Olisi kiva, jos joku voisi asiaa tuntien luodata sitä oikeasti syvemmin. Niin kuin syvältäsyvältä. Omien tutkimuksieni mukaan elitistit ovat useimmat pohjimmiltaan ihan mukavia ja tavallisia ihmisiä, kun heihin tutustuu. Suurin osa leiman otsaansa saaneista kuitenkin pelottavat minua ja pirusti. Minulla ainakin jonkun heistä nähdessäni alkaa päässäni huutaa: "Älä tuomitse minua, älä tuomitse minua! Älä tuomitse pukuani, älä tuomitse pukuani!" Ehkä jotain pitäisi oikaista? Minä oikeasti pelkään teitä.

Kun minä tuomitsen oikeasti jonkun cossin pohjanoteeraukseksi, se siis perustuu sanoihin: "muistuttaa mahdollisimman paljon hahmoaan." Cossaaja ei ole tehnyt parastaan tai ei juuri ole tunnistettavissa hahmoksi. Toisaalta, aina voi tehdä paremmin. Aina on parannettavaa. Ja aivan erityisesti omalla kohdalla. Minun kohdallani.

Huhhuh. No tulipa avauduttua. Sitä tulee joskus tehtyä. Ja silti jäi varmasti kymmenen pointtia sanomatta. Ehkä tämä avarsi jonkun ajatuksia tai sai muut ymmärtämään paremmin minua cossaajana. Ehkä. Jos blogiani jaksaa lukea kukaan, jolle paasaamisellani olisi jotain merkitystä. Kaikki ei ole mustavalkoista. Ette tiedä kuinka olen palanut sanoa näitä asioita.

Tämä kuva saa kummasti uusia merkityksiä, kuultuanne sanottavani.

Pumpkin