Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay gaala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay gaala. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. lokakuuta 2012

Sadomasokismin alkeet suunnitelmien muodossa

Tähän väliin halusin töräyttää postauksen kasasta pukusuunnitelmiani, joiden toteuttamisesta haaveilisin totta kai jo ensi vuonna. Muistoja samankaltaisesta postausta kaivelin harmaiden aivonystyröideni joukosta tuossa aiemmin ja päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vaikka tällainen jo olisikin, halusin päivittää Cirque du cosplayihin rankatumpaa versiota.

Osittain tämä listailuinnostus johtuu puhtaasti siitä, että en malta päästä seuraavan projektin kimppuun. Peräti kaksi pukua pysyvät hiljaisina tapahtumiinsa asti, mitä nyt kerron _jo nyt_ ensimmäisen vihjeen Euro Cosplay -puvustani, jota olen pimittänyt muutaman vuoden.

-2012-

Ei se teitä oikeasti yllätä.

Kuvan värit ja fontit liittyvät tai sitten eivät liity pukuni teemaan. Derp. Gaalalta ei ole muuten vieläkään tullut ensimmäistäkään kisameiliä, vaikka sitä piakkoin luvattiin. Siispä jos tiedät asiasta enemmän, avaa suusi.


-2013-

BKI - Yõjirõ Akizuki

Animemiesvoimaa Frostbiteen! Tukka löytyy, piilarit tilauksessa. Yleensä mokomat antavat puvun tekoinnolle sen ensisysäyksen. Oikeastaan toivon Gaalasta sijoitusta, koska ylimääräinen raha ei tätä projektia varten olisi yhtään pahitteeksi. Vaikka hakamat onkin helppo ommella, niin kangasta tulee kulumaan jonkin verran. Lippujen kanssa tulen odottelemaan mahdollisimman lähelle ajankohtaa ja hankin ne joltain poloiselta, joka ei pääsekään paikalle. Rahapussin nyörit ovat aina kireällä, kun sattuu olemaan opiskelija.

Jos alkaisin rohkaistumaan taas kisaamaan, niin voisin pelkästä periaatteesta pistää ilmoittautumisen sisään tätä tapahtumaa varten heti kun mahdollista.

Soul Calibur IV - Hildegard von Krone
 Otsikko saattoi saada inspiraationsa tästä hahmosta ja tästä puvusta. Projekti voi kaatua lopulta siihen, etten löydä sopivaa matieriaalia tätä kolttua varten, mutta yritän pysyä optimistisena.

Ihan huvikseen suosittelisin zoomailemaan kuvaa ja löytämään puvusta alueet, joissa _ei_ ole kuviota... (myös vuorista löytyy kiva pikku printti) Voisin vaikka joululomani kuluttaa pelkän kontaktimuovin ja saksien kanssa... Kolminkertainen hurraahuuto sapluunoille. Ja kun ottaa humioon, kuinka paljon kankaan tuputtelua siveltimillä, sienillä ja ties millä välineillä tulee sisältymään tämän puvun valmistukseen, olen rikkonut uhkaukseni, jonka tein viime kesänä: "Ei enää ikinä tätä määrää maalaamista."

En millään raaski vielä luvata mitään tiettyä tapahtumaa tälle puvulle, koska mitä vain voi esimerkiksi tämän hetken ja helmikuun aikavälillä muuttua. Haaveilin Bakaconista, mutta sehän nyt olisi aivan tyhmää -- Vai mitä? ;D

Kuroshitsuji - Madam Red
 
 Sametin hinta ja määrä tulevat kauhistuttamaan... Madam Redille en nyt ole vielä suunnitellut mitään tiettyä tapahtumaa. Aikoinaan tosiaan valmistin Madamin tanssiaismekon hiukan jännemmällä lopputuloksella, joka kaivelee mieltäni aina silloin tällöin. En enää jaksa korjailla kyseistä kolttua, joten luulen sen cosplaykirpparoituvan lähiaikoina. Ehkä se kompensoisi tuskaani sametin hinnasta?  Puvunhan voisi valmistaa jostain toisestakin materiaalista, mutta sattumoisin hiljattain Tampereella avatun uuden Eurokankaan punainen puuvillasametti ehti jo kirvoittaman tietynlaisia haavekuvia lopputuloksesta minun mielessäni. Yh.

Itseluottamustakin tekemiseen löytyy hintsusti enemmän, koska olen oppinut kaavoittamisen ja kuosittelun jalon taidon, joista on oikeasti hyötyä pukuja tehdessä. Oikeastaan huvittaa aika paljon, millaisilla tekniikoilla sain vaatteet ennen viime vuotta sopimaan päälleni. Yllättäen kaavoittelu voittaa toisinaan aikaa ja hermoja, ja lopputulos on ehdottomasti parempi. Näin siis minun kohdallani. Lempiyksityiskohtiani tästä puvusta ovat muuten nuo kengät. Ihanat.



Ja sitten se turha vihje, joka ei paljasta puvustani juuri mitään. Monet ovat kritisoineet ylläripukujen pointtia. Minusta niissä on pointtia. Kuulun itse niihin henkilöihin, jotka stalkkaavat haukkana muiden pukuilijoiden projekteja, erityisesti, jos ne ovat salaisia. I guess that's the way the cookie crumbles. Joka tapauksessa, vihjeenä: Hahmo on nainen. Eikä tämä tietenkään paljasta yhtään mitään. Se poisti ainoastaan noin 55% muista hahmomahdollisuuksista, jos leikitään, että 10%:lla hahmoista ei välttämättä ole selkeää sukupuolta. Toinen teitä harhaanjohtava vinkki tulee myöhemmin.

Stalkkaamisesta puheen ollen, minulla on myös Twitter-käyttäjä, jota kannattaa seurata, jos on yhtä haukka kuin minä. Cosplayaiheesta ja siihen vähän muitakin höpinöitä liittävä tilini löytyy niinkin yllättävästä osoitteesta kuin:

https://twitter.com/HenniinaIsoaho

Cosplayrentoilu on minun osiltani pian ohi. On jälleen kunnianhimoisten projektejen aika.


~Pumpkin

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Gaala tulee, oletko valmis?

Kuva: Hanna Hyttinen

"No joku CosplayGaala, lol"

CosplayGaala ei tule vain ehkä, vaan se tosiaan on täällä ihan pian ja kaipaa JUURI SINUA. Siksi kehotankin jokaista edes yhtä millisekuntia asiaa harkinnutta yksilökisaajan tai ryhmänalkua hengittelemään hetken sisään ja ulos ja sitten ehkä tämän tekstin lukemisen päätteeksi napauttamaan perästä löytyvää linkkiä tapahtuman ilmoittautumissivulle.

Asiahan on näin.

Viime vuotena Gaalassa kärsittiin pahasta osallistujakadosta, joka ilmeni yleisenä sitruunanaamaisuutena ja olen-liian-hyvä-tälle-tapahtumalle -asenteena. Cosplaykisakeskeisestä cosplaysekenestä on aikoinaan lähes tulkoot valitettu ja sitten kun conkansalle tarjotaan sitä, mitä pyydetään, juostaan kovaa karkuun. Siksi onkin kysyttävä: Minkä ihmeen takia ihmiset eivät tule CosplayGaalaan?

Muistatko heidät? Kuva: Hanna Hyttinen


Mihin katosivat ne päivät, joina nörtteyden jalointa ilmasua harrastavat ihmiset ottivat 'ihan tavallisetkin' cosplaykisat tosissaan? Ihan vain esimerkkinä siitä, kuinka paljon osallistujia Gaalalla on ollut löytyy vaikkapa tästä. Siinä on, selatkaa -- inspiroitukaa niistä vanhoista kunnon cosplaykisojen päivistä, kun lavalla vielä nähtiin paljon innokkaita osallistujia, jotka oikeasti uskalsivat janota voittoa katkeran tappionkin uhalla.

Viime vuonna Gaala jäi valitettavan pliisuksi tapahtumaksi, kun lavalle nousi ehkä kourallinen osallistujia (minä yhtenä heilujien joukossa) eikä omasta mielestäni kunnon kisaa saatu oikein kasaan, mistä näkökulmasta asiaa sitten yrittikään tarkastella. On täysin ymmärrettävää, jos puku ei tule valmiiksi tai eteen tulee ylitsepääsemättömiä esteitä, mutta itse uskon ihmisten asenteilla olevan suuren suuri vaikutus ihan kaikkeen osallistujamääristä yleisön yleisfiilikseen asti. Siis juuri sinun asenteellasi.

Tässä yleisiä valituksenaiheita ennen tapahtumaa:

-justhan oli Tracon
-Gaala on pieni ja ohut kuin Pocky-tikku
-ei sinne tuu ketään
-lol joku Stadi
-lol joku Gloria
-lol joku talvi
-osallistumispaineet?

Vaikuttaisi siltä, että ihmiset vaatisivat isoa potkaisua persuksille tajutakseen, että Gaala on kisa- ja kunnia- mittakaavalla kohtuullisen suuri, vaikka osallistumiskynnyksen ei missään nimessä pitäisi olla samaa luokkaa kuin esimerkiksi EuroCosplay- tai World Cosplay Summit -karsinnoissa (nekin ovat aihe, joista voisi varmaan tällä hetkellä avata sanaisen arkkunsa useampi kuin yksi henkilö). Sen lisäksi, että Gaalaan tullaan kisaamaan myös vakavasti, sinne tullaan myös pitämään hauskaa.

Tässä siis mietin iltani ratoksi, miten saisin asiani kuulostamaan mahdollisimman vähän kerjäävältä ja maksimaalisen määrän houkuttelevalta. Mainostuksen keinoja ei kaihdeta. Jos emme siis ota huomioon, että tapahtuma järjestetään lol jossain Suomen pääkaupungissa, on mielestäni osoitettavissa helposti, mikä tekee CosplayGaalasta kaikkea muuta kuin pienen tapahtuman.

Eli: Miksi CosplayGaala on ehkä vähän AWESOME:
(ja juuri sinun kannattaisi osallistua kisaan)
(ja unohtaa kuinka suuri tai pieni yleisösi on)

+ niillä on awesome mammat
+ niillä on awesome tekniikka
+ niillä on pukkarit, joissa on awesome meininki
+ niillä on oletettavasti awesome tuomarit, niin kuin aina
+ voittajille on aina ollut luvassa awesome -palkintoja
+ kisaajanakin on päässyt katsomaan muiden awesome -esityksiä
+ kaikki on sallittu
+ aikataulut ovat erittäin kisaajaystävälliset
+ tänä vuonna on halpaa

+ minäkin olen siellä
+ me muutkin odotamme sinua sinne 

+ lava on sinun 
 
Gaala ei ole pieni tapahtuma, Gaala on juuri niin suuri tapahtuma kuin osallistujansakin. Osallistu.



Siispä, Nyt kliketi, kliketi, klik! ------> Osallistu kisaan



Yksi Gaalan ja Gaala parempien cosplaykisojen puolesta!





~Pumpkin

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Viimeinen fantasia keinoturkiksella kuorrutettuna

Teen täällä toisella kädellä tätä blogia ja toisella yritän epätoivoisesti muotoilla peruukkini otsatukkaa. Kuten joskus olen ehkä saattanut aiemmin mainita, peruukit eivät. ole. minun. juttuni. Noh, kaksi tuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen, peruukki on vain lakkaamista ja muuta yleissiistimistä vaille valmis ja istun tässä odottelemassa, että saisin ladattua äänitehosteiden miksaajan _tappavan_hitaalla_nettiyhteydelläni. Samalla himoitsen jäätelöä, jota käytännönsyistä ei pakastimessa tietenkään ole. Kämppikset ovat viettämässä lomaa jossain muualla. Tilanne on ideaalinen cossin valmiiksi saamiselle. Jäätelönhimoitsemista lukuunottamatta.

Tiedän, että tällä kertaa ei ole suurta ongelmaa saada pukua valmiiksi. Lukuun ottamatta yhtä pikkuPIKKU seikkaa, nimittäin jo-valmiit hihani ovat kadonneet enkä näe missään nimessä olevan tarpeeksi aikaa tai materiaaleja tehdä uusia tähän hätään. Siispä pidän sormia ristissä, että ne jostain pongahtaisivat esiin. Eiväthän ne ole voineet kadota lopullisesti, eiväthän? Toivon, että olisin oikeastaan vain jättänyt ne johonkin kotiin, mutta sadan kilometrin matka estää tarkistuksen, enkä todellakaan voi luottaa siihen, että perheeni hoitaisi asian ("Ei niitä nyt löydy tähän hätään, unohda koko juttu.") En tajua, miksi muuten silloin kun on kova draivi päällä, ei sitten voi perheeltään saada hitustakaan tukea, vaan täytyy olla senkin edestä pessimistisiä.

Hmm. Mitähän muuta tässä voisin kertoa projektistani. Aion tehdä tänään peräti kolmannen Moogleni. Tein siihen ensimmäiset oikeat kaavani ehkä ikinä. Olen värjännyt hiukseni mustiksi, nyppinyt kulmakarvani pienemmiksi kuin ne ovat ikinä olleet ja mielestäni olen viime yrittämälläni onnistunut tekemään todella hyvännäköiset silmämeikit. Puvussa on geneerisesti aika paljon vielä tehtävää, mutta tänään sentään olin pääni sisällä päivän aikatauluista edellä (luulin siis, että oli keskiviikko) ja onneni on, että itse Gaala pidetään vasta sunnuntaina. Yes!

Ja nyt uutisia: Olen keksinyt, miten keinokuitua voi sävyttää vaaleammaksi. Teoriassahan tämä on täysin mahdotonta, mutta turkikseni mielestäni vaati sitä, ja muutaman vuoden pohdiskelun jälkeen tartuin Grimasin vesiliukoisiin kasvoväreihin ja asetoonipitoiseen kynsilakanpoistoaineeseen. Voìla! Näin rikotaan luonnonlakeja. Turkis ei toki kestä lainkaan vettä ja kosteutta, mutta hätä on täten keksinyt keinot saada aikaan cosplaytarkoituksiin toimiva sävytystekniikka. Kuvassa olevaan turkikseen käytin ihan valkoista sekoitettuna pikkuisen keltaiseen värinä, eli mitään massiivista muutosta ei voi saada aikaan, mutta minulle ero oli hyvinkin tarpeellinen lopputuloksen kannalta. Voisin tekaista aiheesta lyhyen tutoriaalinpoikaisen jossain vaiheessa, mutta se jääkööt CosplayGaalan jälkeiselle ajalle.

Puoliksi värjätty keinoturkis & oikealla sävytettyä turkista.

Edessä on tänään vielä urakka maalata Lulun hameen noin 3 metriä ja 10 senttimetriä leveä helma"brodeeraus". Pohjat toki olivat olemassa, mutta viimeksi homma todella jäi näin mukavasti kesken. Eli ihanaa iltaa minulle.

Huomaan, että tämänhetkinen työtahti on minulle melko sopiva. Kerta kerralta saan enemmän todisteita siitä, että aikaisemmin olisi projektini hyvä aloitaa. Viime kerran helvetti on muuttunutkin jonkin tapaiseksi siunaukseksi, sillä tällä kertaa taidan saada pukuni kunnialla valmiiksi. Sisäinen perfektionistini tietenkin simputtaa, että paljon parempaan olisin pystynyt himpulla kärsivällyyttä mukanani, but for now, I'm satisfied. Ei sillä, olen minä tällaisella aikataululla aikaisemminkin epäonnistunut ja kyseinen salapuku odottaa edelleen massiivisena kasanaan jossain varastossa ja tiddididdidiiii, nyt kun on tunnelmat kohdallaan, aion paljastaa käyttäväni tuota pukua ensi vuoden EuroCosplay -kisassa, sen verran tyytyväinen siihen sen tämän hetkiseenkin tilaan jo olen.

Ei muuta kuin moi, kello on varttia vaille yksi ja minä lähden loppuyöksi sitten maalaamaan ja ulvomaan kuuta,


Pumpkin

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Wind in the sails!





Monta vuotta sitten katsellessani eeppisimpiä Jack Sparrow -pukuja netistä, tiesin toteuttavani oman pukuni haluten päästä samalle tasolle (jollei edeskin) jonain päivänä tulevaisuudessani. Muutaman vuoden taitojen parantumisen odotuksen jälkeen, toteutin pukuni tämän vuoden Tracon V:een oikein miehistön kera. Ryhmästä jäi monia hyviä muistoja ja tunsin saavuttaneeni edes jotain, kun ihmiset tulivat jatkuvasti kuvaamaan ja kehumaan pukuani. Minulle kesän pukuni ei tasoltaan kuitenkaan riitä, ei lähellekään. Aivan alusta asti olen tiennyt, että aion kehittää tätä pukua todennäköisesti koko loppuelämäni ajan. Otan silti mahdollisimman suuria harppauksia kerralla, sillä minä olen kärsimätön ihminen ja eihän sitä tiedä, milloin en enää voisikaan pukuilla. Kenties maailmanloppu tulee vuonna 2012 tai Mario-sienet syövyttävät aivoni ennen aikojaan ja minusta tulee vihannes. Joten... Jotta voin kuolla onnellisena, teen Sparrowstani parhaani mukaan alkuperäistä muistuttavan tässä hetkessä.

Kuten ehkä olet saattanut lukea, teen Pelegosto-version Jacksistä ensi vuoden CosplayGaalan kisaan ja aion käyttää samaista pukua myös omissa penkkareissani. Lukiosta lähdetään tyylillä. Pelagosto versioon kuuluu sen tavallisen lisäksi jännähkö päähine, ilmeisesti hedelmällisyyteen liittyvä sulkavaltikka ja ihmisen varpaista tehty kaulakoru. Meikki taisi jäädä elokuvasta monelle hyvin mieleen muutaman ylimääräisen silmäparin vuoksi, jotka hetken toimivat elokuvassa jopa illuusion kaltaisesti. Kuullostaa siltä, että en joutuisi paiskimaan mitenkään epäinhimillisen paljon töitä... Mutta.

Aion vetää lähes koko puvun uusiksi Gaalaan. On yer face. Uusin kokonaan liivin, shaalin, housut, vyöt, kaiken ranteissa roikkuvan, helmirimpsuja, huivin ja aurinkosoljen. Isoa säätöä kaipaavat peruukki, turkikset, sekä saappaat ja hienosäädön ja korjailun puolelle menevät lähinnä kaikki muu. Joitakin yksityiskohtia, jotka ilmenevät ainoastaan kolmannessa osassa elokuva trilogiaa joudun pudottamaan pois, muun muassa miekkavyön ja vyöltä roikkuvat härpäkket, sekä tietääkseni yhden sormuksista.

Ei varsinaisesti pukuun liittyvät asiat, eli meikki ja bindit kaipaavat myös ehdottomasti kohennusta. Ajattelin tehdä saman tyyppisen meikkausvideon pikakelauksella Sparrowsta, kuin tein perus Johnny Depp -meikistäkin. Kyseinen video löytyy tästä linkistä. Videon teen siinä vaiheessa, kun olen saanut peruukkini modattua kohtuulliseen kuntoon, hankkinut kunnon kajaaline, sekä mustat piilolinssit. Linssejä pitänee pyytää joululahjaksi oikein pari-kolmekin paria kerralla. Viime kerran kauhubindikokemuksien jälkeen päätin palata takaisin jesarikorsetteihin, niinpä ajattelin soveltaa kahta eri tekniikkaa. Tavallisesta jesarikorsetista jää minun kuppikoollani törkeä tissivako, mutta ajattelin sen siloittaa laittamalla vain parista kohdasta jesaria suoraan ihoon kiinni. Täysin avonaiseksi en tietenkään voi paitaa jättää, mutta koska se on usein ylemmäs asti kiinni, en pidä sitä täysin sallimattomana.

Miksi kaikista hahmoista maailmassa, teen Sparrown Gaalaan? Miksi edes kisaan sillä? Siksi, että otan sen esiintymisen hienouden kannalta. Tunnen Sparrowna oloni hyvin kotoisasti ja hahmoon eläytyminen tuntuu hyvin luontevalta. Yksi Cosplay Gaalan hienouksista on sen loistavasti aikataulutettu päivän jako, jolloin jää kisaajille jää hyvin aikaa valmistautua koitokseensa. Kisa on hyvin vakavasti otettavaa tasoa, koska se on tapahtuman pääohjelma -- viime vuonnakin pukujen laatu oli keskimäärin jotain ennen näkemätöntä. Kisassa on sen lisäksi hyväksytty vaikka minkälaiset hahmot, joten Jack menee kategorioihin sisään ihan kevyesti. Kisan erityispiirteenä yksilökisassa saa tehdä taustanauhalla maustetun esityksen, vaikka kisaakin yksin. Tilaisuudesta on otettava kaikki irti. Esityksen yksityiskohtia on jo hahmoteltuna mielessäni, enää vain tarvitsisi rakentaa siitä toimiva kokonaisuus.

Yksi Sparrown pukuilun hienouksista ovat jo aiemmin mainitut ihmisten reagtiot, jotka korostuvat erityisesti esiintymistilanteissa. Muistan, kuinka sain melkein kyynelet silmiin nostattavat aplodit astuellessani Traconin deittishowssa lavalle. Tiedän, että suurin osa fanituksesta johtuu hahmosta ja sen näyttelijän mielettömästä roolisuorituksesta -- ei minusta. Se kaikki on silti jotain... Gaaah. On kunnia, että minutkin ns. "approovataan" pelkkänä kopiona. Cosplayssa taitaakin olla se juju, että cossaajaa ei useinkaan käsitellä pelkkänä cossaajana, vaan puvussaan hänet halutaan rinnastaa fyysisesti hahmoksi, jota fanitetaan. Ilman tätä piirrettä en todennäköisesti nauttisi tästä harrastuksesta siinä määrin kuin nyt. Eli malja cosplaylle!



Pumpkin