Muutosten tuulet

Olen saanonut motivaation. Olen saanut motivaation muuttaa tiettyjä tapojani hoitaa asioita. Vielä tällä hetkellä kärsin stressisumpusta, joka toivottavasti purkautuu vähä vähältä. Mutta sen jälkeen pääsen siirtämään ohikulkevat ajatukset toiminnaksi.

Olen nimittäin viime aikoina oikeasti oppinut arvostamaan Lulu-pukuani, josta löysin näinkin onnistuneen kuvan, jonka käyttöön sain ihanasti luvan!

Desucon 2012

Harvoin oikeasti _arvostan_ juuri mitään puvuistani. Sparrow on ehkä toinen, eikä ehkä sekään niinkään, koska en ole ehtinyt parantelemaan sitä vielä niin paljon, että voisin sanoa näin täydestä sydämestäni.

Tiedän, että Lulussani on vielä joitakin juttuja korjattavana, mutta en anna sen haitata, koska olen niiden pienten virheiden suhteen itsevarma. Ne virheet on helppo muuttaa. Jos jotain haluaisin tehdä lähes kokonaan uudestaan, niin varmaan korsetin, koska yöks-tikkaukset ja luukujanauhojen väärä materiaalivalinta. Voisi se muutenkin istua vähän nätimmin päälle ja olla edestä pidempi.

Mutta nyt pästään pointtiin. Olen tehnyt Lulun ihan miltein alusta loppuun asti kolme kertaa (nykyisellään ei kyllä minulta vaadi, että ihan kolme kertaa alottaisin alusta, jotta olisin siihen tyytyväinen)ja nyt olen melko lähellä haluamaani lopputulosta. Tästä olen päässyt johtopäätökseen, että jos oikeasti haluan KISATA, minun pitäisi kierrättää pukujani normikävijäkäytössä ainakin yhdessä tapahtumassa ennen kisaa, jotta voin sitten käytön jälkeen huokaista ja katsoa pukua uudestaan ja tehdä siihen haluamani muutokset. Kiire aiheuttaa yleensä muutenkin todella suuria laatupuutteita ja ihmeellisiä hätäratkaisuja pukuihini. Että mitäköhän järkeä kisaamisessa oikeastaan edes on ollut pukujeni ensikäytössä?


Siinä tuli kysymys viisastuneen ihmisen suusta. Ehkä hiukan katkeran ja haikean, mutta toisaalta myös itsevarman ihmisen.

CosplayGaalassa tulin henkevien keskusteluiden seassa myöskin todenneeksi, että saman ajan, jonka yleensä käytän pukujeni kanssa kiroiluun ennen tapahtumaa ja kisaa, voisi ihan hyvin käyttää esityksen harjoittelemiseen ja hahmoon eläytymisen sisäistämiseen.

Siispä olen tehnyt itselleni lupauksen kierrättää kisapukujani mielellään ainakin yhdessä tapahtumassa ennen conia, jossa aion kisata. Saa nähdä, miten toimin Euro Cosplay -puvun kanssa, kuitenkin aika suuri puku on kyseessä ja Desua edeltävä tapahtuma lienee Bakacon...

P.S. Pitkän tauon jälkeen olen ottanut elämäntavat taas pöydälle. Parempaan suuntaan ollaan menossa, ainakaan tämä viikko ei ole ruokailutottumusten suhteen ollut kovin vaikea Gaalaa edeltäneen possuamisen jälkeen. :)

Vielä joku päivä.

~Pumpkin

Euro Cosplay Championships, desuka?

Kuvan räpsäisi  Yaci (Hanna Hyttinen)

Desucon näin cosplaykisapakettina ajateltuna jättää minut tällä hetkellä hiukan sanattomaksi, vaikka se oli erittäin multiaistillinen kokemus. Olisi varmaankin ollut järkevää kirjoittaa tapahtumafiiliksistä välittömästi alkuviikosta, mutta kaiken pukuun liittyneen rumban jälkeen ajatus ihan oikeasta kesälomasta vei kertakaikkiaan kirjoittamisesta voiton.

Nyt kuitenkin lähdetään virkouttamaan aivonystyröitä ja purkamaan sitä, mitä lauantaina tarkkaan ottaen tapahtui. Täytyy lähteä oikestaan lauantai aamuyöstä, jona aivan luonnollisesti oli vielä paljon hommaa jäljellä ja kurpitsan sieraimista valui tulisen kuumaa kurpitsakeittoa. Tai kuolaa. Tai hikeä. Jotain eritettä, joka kuvastaa sitä aivojen ylikuumenemisen määrää, koska vielä oli niin paljon tehtävää. Olin kuitenkin kylmästi jo paljon aiemmin päättänyt, että katumuksille ei anneta sijaa, koska puku olisi joka tapauksessa parempi. Paras vetoni ehkä ever oli mennä lyhyen sotasuunnitelman laatimisen jälkeen nukkumaan noin kolmeksi tunniksi ja herätä aamulla maalaamaan juttuni loppuun. Muutama asia jäi tekemättä, mutta en kerro mitkä.

Puvun saaminen päälle Sibeliustalolla deadlinejen rajoissa oli jännittävä ja tuulispäinen projekti. Sattumien kautta päädyin miesten pukkariin, mutta shh, eihän kerrota kellekään? ;) Seura oli asiallista ja noin suunnilleen kymmenen kertaa rauhallisempaa kuin siinä seinän toisella puolella. Totta kai väärään pukkariin joutuminen oli puhdas vahinko.

Tässä välissä haluan painottaa, että koko päivästä ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävien apua ja kannustusta. Erityisesti haluan kiittää assarikseni päätynyttä Millaa ja backstagen cosplaymaamoja, joita ilman en olisi varmasti selvinnyt lavalle, niin kuin ihan oikeasti. Milloin hajosi jotain puvusta tai lavasteista, ne saivat ensiapua näiltä käsiltä, joiden tärkeyttä en voi olla liikaa painottamatta.

Bäkkärillä oli jännä tunnelma. Ihmisiä, ihmisiä, cossaajia. Kiireisiä cosplayvastaavia (hoottieläimiä) ja cosplayaajan pelastukseksi kylmää vettä. Vaikka kyseessä on kisa, minusta ilmapiiri on toisiamme tukeva. On hyvä, että meillä oli tunneissa laskettavaa aikaa päästä ihmismassoista erotettavaan tilaan, jossa istua, jakaa jännitystä muiden kanssa ja rauhoittua.

Tuomarointi on aina jotenkin hyvin lyhyessä hetkessä vilahtava kokemus, jota en ainakaan koe kokeneeni koskaan mitenkään ahdistavaksi (paitti ehkä kerran, mutta syytä voi hakea minusta itsestäni). Kerroin pukuuni tehdyistä muutoksista ja koitin rauhoitella itseäni ajatuksella, että vaikka tiedän, miten paljon on pielessä, olen kuitenkin parempi. 

Kisa. Olin lievästi sanottuna tyytyväinen yleiseen lavashöwhun, niin juonnon kuin erityisesti kisaajienkin osalta. On erityisen vaikeaa valita erityistä suosikkia, niimpä en valitse sellaista. Well done, minusta kaikki ansaitsevat taputukset päänlaelle! Oma showni oli kai ihan mukiinmenevä, vaikka ei mennytkään ihan niin kuin piti. Tärkeintä on varmaankin se, että yleisö ei sitä huomannut. Harmittaa kylläkin yksi viime hetken tekninen muutos, joka saattoi vaikuttaa ja oikeastaan vaikuttikin kokonaiskokemukseen. Mutta nyt suljen suuni, esityksen voi tsekata seuraavalta videolta! On muuten ihan tietoinen valinta näyttää tämä kauempaa kuvattu versio esityksestä.....

Lopultahan kärkikolmikon sai kolme oikein hyvää cosplayaajaa ja esiintyjää ja voitonhan vei ihana Maria Parviainen, eli blogisfäärin Ilona, onnittelut!

Henkilökohtaisesti, jos on pakko kommentoida jotenkin "kisamenestystäni", niin sijoittumattomuus ei tunnu minusta minkäälaiselta epäonnistumiselta. Epäonnistuminen on aivan eri asia. Noita kokemuksia on ollut aiempina vuosina runsain mitoin, mutta ne ovat johtuneet siitä, että olen tavoitellut sitä täydellisyyttä aina heti ensimmäisellä yrittämällä ja heti ja nyt, eikä itse pukuilusta nauttimiselle ole yleensä jäänyt tuskailun takia paljoa aikaa. Lulu jätti kuitenkin hyvät fiilikset ja olen tyytyväinen, että menin kokemaan ensimmäisen Euro Cosplay -karsintani Desuun.

Saanen tässä vaiheessa esittää teille kysymyksen: Arvaatteko mitä? Niin. Aion edelleen jatkaa satunnaisesti Lulun parantelua coneihin. Ihan vain siksi, että se on pukuilijana (ja edelleen täydellisyyden tavoittelijana) iänikuinen pyrkimykseni.

Nyt ovat edessä edelleen uudet suunnitelmat, joista saattaapi putkahtaa jotain juttua tänne blogiin joskus lähiaikoina. Animeconiin en valitettavasti ole tulossa, enkä pääse, koska no money, no honey, no funny.


Hyvää kesälomaa ihkuliinit!


Pumpkin

Lulu, Desucon, Euro Cosplay: Tylsästi ja kuvattomasti

Hei palleroiset,

En olekaan vähää aikaan päivittänyt, mikä on tilanne Luluni kanssa ja syy, miksi haluan tehdä sen juuri nyt, on se, että sain kauhean motivaatiopotkun, muokkailtuani juuri turkistani.

Ette ikinä arvaa millaisessa käsityökoulucosplaypyörityksessä olen ollut nämä viime viikot. Eilen koulullani pidettiin myös muotinäytös, jonka järjestäminen vaatii paljon enemmän vaivaa kuin ikinä uskoisi. Tällaiset jutut ovat vieneet aivan hirvittävästi aikaa ja voimia siltä kaikista olennaisimmalta asialta, johon kaikki suunnitelmani ovat tänä keväänä tähdänneet. Desuconiin on ALLE KAKSI VIIKKOA ja pukuni on aika pahasti vielä osissa ja kesken. En vielä ole menettänyt toivoani, vaikka aika pelottavalta tämä projekti tällä hetkellä vielä tuntuukin.

Mutta, saanen kertoa jotain hyvin jännittävää. Vaikka minulla ei ole nyt osin tarkoituksellisesti puvusta yhtään wip-kuvaa, alkaa se näyttää jo aikas pirun hyvältä, kaikki verrattuna viime syksyn yritelmään. Ette ikinäikinäikinä voi arvata tätä muodon muutosta vanhan ja uuden välillä. Jos viime syksyn Lulu vastasi edistykseltään vaikkapa Tampere-Turku väliä sen kaikista ensimmäisen rötisköni rinnalla, niin minä olen nyt Tokiossa näin liioitellusti sanottuna. Innostuttaa yli paljon. Kaikki muokatut asiat ovat juuri nyt mielestäni todella hyviä. En tiedä riittääkö se sijoittumiseen, koska joka vuosi on ollut todella kovan luokan kilpailijoita pelissä, mutta hitto vie, minusta tuntuu, että kerrankin annan kovan vastuksen ja minä, siis MINÄ, angstinen, itsekriittinen, oma orjapiiskurini, aion olla tyytyväinen pukuuni ja tiedän, että niin myös ne, jotka tuntevat kehitykseni cosplayn saralla.

Tämähän ei yksissään kerro vielä lainkaan sitä, että loppumatka juuri tuon ajanpuutteen vuoksi tulisi sujumaan ongelmitta, mutta minulla on nyt todella hyvä fiilis ja tuntuma tähän aloitettuun korjailuprojektiin.

Muutamia muutoksia onkin tähän tullut jo matkalla suunnitelmiini verrattuna. Minun piti valmistaa ihan uusi korsetti ja turkis pukua varten, mutta sitten tuli se jokin pikku sysäys katsoa noita vanhoja vielä kerran. Huomasin, että turkis oli aivan täydellisen muokkauskelpoinen kaveri, kun aloin pohtia, mitä asioita siinä meni pieleen. Gaalan tuomaroinneissa sain aivan loistavia vinkkejä korsetin parantelemiseen, joita minun sitten piti soveltaa ihka uuteen korsettiin. Tässä vanhassa on kuitenkin tuo tekstuurin käyttö mielestäni jotain todella onnistunutta ja aika on kortilla, joten nyt sitten kuvittelisin, että ammattiopistossa keräämilläni taidoilla kykenen tekemään nuo korjailut suuremmitta ongelmitta tuohon vanhaan.

Tähän mennessä olen tehnyt pientä ja suurta korjailua koruilleni, otsikselleni ja Mooglelle. Valmistin tämän lisäksi ihan uuden sukkanauhan ja sen kaveriksi ihanan jännän aluspuvun, joka estää väärien paikkojen vilkkumisen puvun sisästä. Vidinan muokkailu on vielä ihan alkuvaiheilla, mutta onpa sekin jo saanut hieman ihmismäisempiä piirteitä. Myöskin kehdon väri tulee tällä kertaa olemaan oikea, eli violetti (muita muokkauksia saa sekin). Tämän päivän omista tuolle korsetille ja turkikselleni. :3 Näiden jälkeenhän on yläosa miltein kasassa.

Esityksestäni haluan kertoa teille pienen spoilaavan sanasen. Nimittäin, aion käyttää samaa ääniraitaa kuin CosplayGaalassa, nyt vain olen tehnyt pieniäsuuria muutoksia esitykseeni ja toisena muutoksena myös sen, että en aio pilata elämystä hajottamalla lavalla pukuani, kaatamalla Mogiani tai lörtsäyttelemällä lavasteitani. Kuulkaa itseironian määrää. Mutta esitys on siis hieman eritasoa, lupaan sen.


Desussa nähdään!

Pumpkin

Lulu WIP kuvasia

 Kas tästä ne helmakoristeet sitten lähtevät! Ajatuksena on maalata kuviot ja sitten vielä kerran tikata tiheän tiheällä siksakilla/tussata ääriviivat, jotta tulisi nätti siisti lopputulos. Päädyinkin lopulta keinonahkaan, koska Eurokangas ja vaalea puuvillasatiinin löytäminen = trollejen trolli.

Lähtölaukaisu!

Tuplapeilaus nykytilanteesta.

 Helei!


Koulujutut ovat jo paremmassa jamassa ja yhdet historialliset tanssiaset pyörähdetty nyrjähdyksen kautta voittoon. Täten voin siis vapaasti suorittaa lähtölaukaisun Euro Cosplay -puvun suhteen. Katsotaan, mitä täältä löytyy.....

Gaalassa '11 keinonahka flöpflöp.

Puku näyttää paremmalta, mitä muistin tuossa peilin kautta otetussa ylimmässä kuvassa, jonka tänään otin. Arvatkaa mitä olen tajunnut? Pelkästään asettamalla puvun oikein (muistakaamme, miten kiireessä edellinen pukeutuminen tapahtui) ainakin alaosa näyttää paremmalta melkein över 9000. Sen lisäksi laitoin jalkaani kahdentoistasentin korot pidentämään mittasuhteita. Ja jos oikein muistan, minun piti käyttää korkkareita jo Gaalassa, mutta jostain syystä se jäi. Arvatkaa, mitä olen vielä muuttanut tuohon peilikuvaan? Avainsanoja ovat laahus ja metallivanne. Näyttää oikeasti todella hyvältä, vaikka sivuprofiilittomuus ei nyt välitäkään tätä asiaa ylimmässä kuvassa.

Häiritsevä otsis on häiritsevä.

 Le sukkanauha taas oli ennen kisaa upea, mutta olin monta kuukautta niin sairaan tyhmä, etten mennyt kiinnittämään sitä pohjaksi tarkoitettuihin ihonvärisiin sukkahousuihin. Mikä idiootti olenkaan. Siksi sukkaa ei Gaalassa juuri nähty ja sen kohtalo on pitkälti alla näkyvä. Derp.

Yhyy, katsokaa mitä sille kävi.

Mitä aion tälle näkemällenne tehdä? Noh, sukkanauhasta en jaksaa jauhaa sen enempää, kuin että korjaan sen, mutta vaikka tuossa kuvassa vyöt näyttävätkin ehkä hyviltä, (huomatkaa, että ylimmässä lähdekuvassa on mallinnettu vyöt väärin!) mutta niiden maalit vaativat tosissaan korjailuja. Liimatahroja on poistettava ja pikkuosasia lisättävä. Yksi vyö saa kokea tikkauslangan ja teollisuusompelukoneen kovan hampaan. Keinonahkaan aiemmin mainittu tukikangas ja pinta saa tekstuurin joko A) maalamalla B) askarteluliimatekniikalla C)"pakottamalla". Harmittaa, jos en tekstuuria ehtisikään saamaan aikaan.

Irrotin muuten toissa päivänä aika väkivaltaisesti helmojen koristereunukset, joista on tulema aplikaatioita. Olen pähkäillyt jo vuodesta 2008, onko Lulun puvun alaosasta/laahusasiasta mahdollista tehdä sen muotoista, miltä se peleissäkin näyttää ilman siihen kuulumattomia saumoja. Tätä epäilystä ovat vahvistaneet kymmenet muut Lulu-cossaajat. Vastaus kuitenkin on: On se mahdollista! Arvatkaa vain, kuinka tyytyväinen olen. Jejejejeje. Kyllä se tästä lähtee.



Kuuluilemisiin,


Pumpkin

Keinonahan tekstuurin pohdintaa ja kokeilua

Heipat, lukijani.

Kuten viime viikolla päätin, Lulu on jo potkaistu paranteluprojektina käyntiin. Ensimmäisenä mietin, mitkä asiat vaativat korjausta, sitten tutkin pukuani ja totesin muutamia faktoja. Kuten että aion tehdä vielä kolmanen turkisyritelmän, sekä toteuttaa pari juttua, jotka ovat olleet suunnitelmissa ihan Lulun ensiaskeleista lähtien. Yksi näistä asioista on koristereunusten tekeminen ns. "oikeaoppisesti", ei pelkästään maalamalla illuusioita kankaalle rahan puutteessa. Koristereunukset tulevat koostumaan, mikäli vain mahdollista satiinista, kankaiden välissä ohuehko vanulevykerros ja sitten tikkaukset kuvioiden reunoihin. Mikäli vain on mahdollista, tämä on tuleva toteutustapa.

Toinen laaja-alainen muutos pukuun on alaosan nahan tekstuuri. Maalaamalla Eurokankaan Bonn-keinonahkaa ei saanut aikaan mitään muuta kuin jonkun sadetakkikankaan imitaatiota, joten ajattelin pistää kokeiluksi. Missän vaiheessahan en ollut vielä löytänyt mitään Lulun puvun nahkaa lähellekkään muistuttavaa, joten päätin, että minä opin tai itken ja opin valmistamaan jotain sen tyyppistä itse. Ensimmäinen kokeilu:

 

Oikealla alkuperäinen materiaali, vasemmalla muokattuna. Pinnan valmistin levittämällä siihen kerroksen askarteluliimaa ja annettuani kuivua sen hetken, piirtelin pintaan hieman sattumanvaraisesti ristikkomaista kuviota puutikun kärjellä. Sen jälkeen föönasin liiman pinnan kuivaksi ja maalasin päälle (joka ei tuossa kuvassa ole muuten ihan joka kohdasta vielä täysin kuivana). Lopputulos on lupaava, mutta edessä on ongelmia. Koska Bonn-keinonahka on liukaspintaista liima tulee paikoin lohkeilevistä kohdista repeämään ja jättämään pienempiä tai suurempia aukkoja. En vielä tiedä, kuinka paljon pinnan ensin karhentaminen auttaa, mutta tämä saattaa olla pieni uhraus, jonka joudun nahan pinnan vuoksi tekemään. Kokeilin nyt suihkuttaa pohjalle hiuslakkaa, koska vuosia sitten onnistuin pilaamaan nykyiset silmälasini cosplayperuukkiani stailatessa. Hiuslakka kun ei lähtenyt edes tärpätillä linsseistä irti. Siispä jos lakka kiinnittyy yhtä tiukasti nahkaan, saattaa olla toiveissa, että liima tarttuisin sen pintaan paremmin, eikä lohkeilisi yhtä pahasti.On kuitenkin hyvin mahdollista, että viimeisin ei toimi toivotulla tavalla.

Nyt on kello jo onnekkaasti sen verran, että taidan tästä painua tutimaan. Huomenna sitten alkanee hihojen ja helman uusi kaavoitus, jotta kuvioista tulisi tällä kertaa juuri oikean näköiset ja siistit.

Adios,

Pumpkin

Euro Cosplayn kohtalo

Koska olen näemmä aika kitkutteleva itseni ilmaisija, suosittelen katsomaan videon tosiaan loppuun. Ja pahoittelut videon laadusta! Pitäisi saada joskus kunnon kamera. Tai vaikka se kohtuullinen kamera vain toimimaan.

CosplayGaala'11: Lavakatastrofi ja muita tarinoita

Tässä myöhässä julkaistu raportti CosplayGaalasta 2011:

"pumpkin, 24.10.2011

Istun sängylläni, läppäri sylissä. Minua ympäröi kaamea sotku edellisen pyörremyrskyn jäljiltä, joka muuten vieraili kuin vierailikin CosplayGaalan pukuhuoneissa ja esiintymislavalla viime viikonloppuna, eilen, sunnuntaina. Pyörremyrsky onkin ehkä paras mahdollinen sana kuvailemaan pukua ja tapahtumaa kokonaisuudessaan. Epämiellyttävä ei, mutta sekava, nopea, sähläävä, KYLLÄ.

Hiukan keskeneräinen puku, kaatuvia lavasteita ja järkyttävässä kiireessä päälle kasatut vaatteet. Silti voisin sanoa nauttineenikin tapahtumasta ja lähinnä siitä tunteesta, että sainpas jotain aikaan, ainakin melkein, että se valmius on aivan näppieni äärellä. Siis valmius saada aikaan puku, joka ei omasta mielestäni vaadi enää massiivista rekonstruktiota ja voisin melkein sanoa olevani tyytyväinen. Se hetki, kun en enää sano itselleni olevani kehno pukuilija.

Noin puoli vuotta sitten olisin pitänyt tapahtumaa ja pukua massiivisena katastrofina. Vihdoin olen käsittänyt sen, mistä se on aiemmin johtunut: Valtavasta itsepetoksesta. Sitä laittaa itselleen valtavat odotukset, että tällä kerralla olen täydellinen ja tosi ihku. Sitten huomaa kaiken menevän deadlinea lähestyessä enemmän ja enemmän päin seiniä, aika juoksee. Se ei ole sitä, mitä suunnittelit, mutta epätoivon keskellä alkaa sanomaan itselleen, että tämä on hyvä ja silti tiedät jossain syvällä todella hyvin, että se on kaikkea muuta kuin sitä. Sitä kehuu defensseillä hetken itseään ja sen jälkeen: Totaalinen kaatuminen. Kaikki on kauheaa. Myös ne harvat ysin arvoisesti onnistuneet asiat.

Jossain vaiheessa Lulun tekemistä tässä toisessa osassa ymmärsin, että nyt oli aika vaihtaa tavoitteita. Tavoitteeni oli saada puku valmiiksi, laatu seuraisi perässä sitä mukaa kuin ehtisi. Korjaisin pukuni myöhemmin sellaiseksi kuin haluaisin, joten en ottaisi paineita. Kisa menisi miten menisi, ainakin nauttisin paikallaolostani, tunnelmasta ja ihmisistä. Kelpaisin itselleni joka tapauksessa, koska voisin täyttää todellisen päämäärni myöhemminkin.

 Tämän kerran kompastuskivi (niin kuin oikeastaan aina ennenkin)  oli juurikin se, että ajan kanssa teki taas todella pahasti tiukkaa, tällä kertaa varmaan pahiten siellä Gaalan pukuhuoneiden puolella, koska en ehtinyt hengittämään kuin kaksi keuhkollista ennen kuin astuin lavalle. Lähes kirjaimellisesti. Stressini oli lavalle ehtimisestä ja lavasteiden asettamisesta niin paha, että itseasiassa unohdin stressata lavalla. Ja se oli ihan hyvä. Tai jotain sinne päin. Jos olisin stressannut lavalla sen sijaan, että olisin jatkanut eteen päin, kun proppini kaatui  ja sen jälkeen lavasteeni kaatui melkein kokonaan, siitä ei olisi seurannut mitään hyvää. Ei silloin, eikä jälkeen päin.

Parasta tässä on varmaan se, että hyväksyy itsensä. Hyväksyy, että jotkut jutut eivät ole ihan sitä, mitä pitäisi ja jotkut jutut onnistuivat siksi, että minä onnistuin niissä. Seuraavalle kerralle parannan ja jos ja kun jatkan parantamista, yhtenä päivänä olen (melkein) tyytyväinen ja minä itse olen saanut sen aikaan ja on myös otettava huomioon, että on jo puolivälissä matkallaan."

Gaalakäynti ei rajoittunut tällä kertaa minulla pelkkään cosplaykisaan, sillä käväisin katsomassa sekä ryhmäkisan että luennon cosplayesityksistä. Kummistakin olin jokseenkin yllättynyt positiivisesti. Ryhmäkisassa keskinäinen taso oli jokseenkin kohoamaan päin, eikä kättä tarvinnut lätsäyttää otsalle häpeästä kertaa, jos ainuttakaan. Sellainen on fiilis, että vihdoin aletaan päästä esitysten jutusta jyvälle suomalaisessa cosplayskenessä. Luento taas antoi vinkkejä ja ohjeita hyvin alusta asti palikoista kokoamalla aloittelijoille ja huumorin keinoin kerrottiin, mitä ainkaan ei kannata tehdä. Ihan hyvä, sanon minä. Mielessäni on käynyt kerran jos toisenkin sama ohjelmaidea, tosin ennemminkin advanced-tyyppisesti.

Kävin tapahtuman loputtua vielä tuomareiden jälkipalautteessa, joka oli siis minulle ensimmäinen laatuaan. Taiteilijoiden kritiikinpelko. Siksi en ollut koskaan aiemmin uskaltautunut palautteessa käväisemään. Silti ei kirpaissut yhtään, sain hyviä vinkkeä ja jäi hyvä mieli. Suosittelen kyllä ehdottomasti, jos haluaa kuulla, mistä suunnasta hommaa kehittää.

Seuraava kysymys lienee yllättäen: Mitä seuraavaksi? Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin päässäni ei ole lainkaan lukkoon lyötyjä cosplaysuunnitelmia ensi vuodelle, mutta eilisiltana  päähän poksahti idea, joka toimii. Fa Mulan soturi Pinginä. Tämä idea on ollut suunnitelmissa jo pidempäänkin ja nyt on sille loistava rako toteutua, koska Desucon Frostbiteen en jaksaisi tehdä mitään kovin haasteellista. Kaksi edellistä Desuconia skipanneena tekee tosiaan mieli mennä tuolla käväisemään ja mikäs sen mukavampaa, kuin taas uusi kolttu päällä. Lulu on tulossa korjailtuna johonkin alkuvuoden viiva kesän tapahtumaan.

La magie du maquillageen on tulossa Mulanin myötä uusi osa ja jää nähtäväksi saanko tähänkin sitten kerättyä kokoon bonusmaskin. Ideana on myöskin hiljattain ollut toteuttaa maskit nopeutettuina videolla 10 000 vierailun kunniaksi. Olkaa siis silmä kovana seuraavan kuukauden aikana!

Terkuin,

Pumpkin

Viimeinen fantasia keinoturkiksella kuorrutettuna

Teen täällä toisella kädellä tätä blogia ja toisella yritän epätoivoisesti muotoilla peruukkini otsatukkaa. Kuten joskus olen ehkä saattanut aiemmin mainita, peruukit eivät. ole. minun. juttuni. Noh, kaksi tuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen, peruukki on vain lakkaamista ja muuta yleissiistimistä vaille valmis ja istun tässä odottelemassa, että saisin ladattua äänitehosteiden miksaajan _tappavan_hitaalla_nettiyhteydelläni. Samalla himoitsen jäätelöä, jota käytännönsyistä ei pakastimessa tietenkään ole. Kämppikset ovat viettämässä lomaa jossain muualla. Tilanne on ideaalinen cossin valmiiksi saamiselle. Jäätelönhimoitsemista lukuunottamatta.

Tiedän, että tällä kertaa ei ole suurta ongelmaa saada pukua valmiiksi. Lukuun ottamatta yhtä pikkuPIKKU seikkaa, nimittäin jo-valmiit hihani ovat kadonneet enkä näe missään nimessä olevan tarpeeksi aikaa tai materiaaleja tehdä uusia tähän hätään. Siispä pidän sormia ristissä, että ne jostain pongahtaisivat esiin. Eiväthän ne ole voineet kadota lopullisesti, eiväthän? Toivon, että olisin oikeastaan vain jättänyt ne johonkin kotiin, mutta sadan kilometrin matka estää tarkistuksen, enkä todellakaan voi luottaa siihen, että perheeni hoitaisi asian ("Ei niitä nyt löydy tähän hätään, unohda koko juttu.") En tajua, miksi muuten silloin kun on kova draivi päällä, ei sitten voi perheeltään saada hitustakaan tukea, vaan täytyy olla senkin edestä pessimistisiä.

Hmm. Mitähän muuta tässä voisin kertoa projektistani. Aion tehdä tänään peräti kolmannen Moogleni. Tein siihen ensimmäiset oikeat kaavani ehkä ikinä. Olen värjännyt hiukseni mustiksi, nyppinyt kulmakarvani pienemmiksi kuin ne ovat ikinä olleet ja mielestäni olen viime yrittämälläni onnistunut tekemään todella hyvännäköiset silmämeikit. Puvussa on geneerisesti aika paljon vielä tehtävää, mutta tänään sentään olin pääni sisällä päivän aikatauluista edellä (luulin siis, että oli keskiviikko) ja onneni on, että itse Gaala pidetään vasta sunnuntaina. Yes!

Ja nyt uutisia: Olen keksinyt, miten keinokuitua voi sävyttää vaaleammaksi. Teoriassahan tämä on täysin mahdotonta, mutta turkikseni mielestäni vaati sitä, ja muutaman vuoden pohdiskelun jälkeen tartuin Grimasin vesiliukoisiin kasvoväreihin ja asetoonipitoiseen kynsilakanpoistoaineeseen. Voìla! Näin rikotaan luonnonlakeja. Turkis ei toki kestä lainkaan vettä ja kosteutta, mutta hätä on täten keksinyt keinot saada aikaan cosplaytarkoituksiin toimiva sävytystekniikka. Kuvassa olevaan turkikseen käytin ihan valkoista sekoitettuna pikkuisen keltaiseen värinä, eli mitään massiivista muutosta ei voi saada aikaan, mutta minulle ero oli hyvinkin tarpeellinen lopputuloksen kannalta. Voisin tekaista aiheesta lyhyen tutoriaalinpoikaisen jossain vaiheessa, mutta se jääkööt CosplayGaalan jälkeiselle ajalle.

Puoliksi värjätty keinoturkis & oikealla sävytettyä turkista.

Edessä on tänään vielä urakka maalata Lulun hameen noin 3 metriä ja 10 senttimetriä leveä helma"brodeeraus". Pohjat toki olivat olemassa, mutta viimeksi homma todella jäi näin mukavasti kesken. Eli ihanaa iltaa minulle.

Huomaan, että tämänhetkinen työtahti on minulle melko sopiva. Kerta kerralta saan enemmän todisteita siitä, että aikaisemmin olisi projektini hyvä aloitaa. Viime kerran helvetti on muuttunutkin jonkin tapaiseksi siunaukseksi, sillä tällä kertaa taidan saada pukuni kunnialla valmiiksi. Sisäinen perfektionistini tietenkin simputtaa, että paljon parempaan olisin pystynyt himpulla kärsivällyyttä mukanani, but for now, I'm satisfied. Ei sillä, olen minä tällaisella aikataululla aikaisemminkin epäonnistunut ja kyseinen salapuku odottaa edelleen massiivisena kasanaan jossain varastossa ja tiddididdidiiii, nyt kun on tunnelmat kohdallaan, aion paljastaa käyttäväni tuota pukua ensi vuoden EuroCosplay -kisassa, sen verran tyytyväinen siihen sen tämän hetkiseenkin tilaan jo olen.

Ei muuta kuin moi, kello on varttia vaille yksi ja minä lähden loppuyöksi sitten maalaamaan ja ulvomaan kuuta,


Pumpkin

Wip:tä & kisamotiiveja

Sainkin tuossa pari kommenttia edelliseen merkintään, mutta jostain syystä Blogger on nykään niin jääräpäinen, että ei anna minun jättää omalla nimimerkilläni kommentteja. Ehkä olen vain evo, ehkä en.

Joka tapauksessa, ajattelin, että voisin avata hieman omia ajatuksia saamistani kommenteista, jotka pääosin liittyivät otsikonkin mukaisiin kisamotiiveihin ja pukuaikatauluihin. Sen lisäksi pientä WIP:tä.

Kuten sanoin, en ole lopettamassalopettamassa cosplayta, mutta saatan jäädä pitkähkölle tauolle, jos sellainen kärpänen sattuu. Suunnitelmiani vastoin, on aika todennäköistä, että pidän suurista projekteista noin vuoden taukoa EC-kisojen jälkeen, ellei sitten parini innostu vielä saamaan meidän World Cosplay Summit -kokoonpanomme vielä kerran kasattua ja puvut loppuun (jotka ovat siis jotakuinkin valmiita). Niin, minä yritän vain rutistaa itseni vielä kerran tekemään yhtä superraskasta pukuprojektia varten ja katson, mitä siitä tulee. Sen verran etukäteen tiedän, että jos siitä tulee kasa kakkaa, jätän kisan väliin ja tosiaan säästelen pukua esimerkiksi Animeconiin tai johonkin myöhempään tapahtumaan. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska olen tosiaan jo puvun tehnyt kerran aiemmin. Nyt voi korjata jälkiviisaudellaan tyhmimmät erheensä, eikä hypätä suoraan tuntemattomaan, niin kuin se yleensä on.

 Derpataan sitten kunnolla.

Vertailua vanhojen ja kesken olevien uusien koristereunuksien välillä.

No mikä sitten sai minut harkitsemaan ihka ensimmäistä kertaa elämässäni cosplay lopettamista pari päivää sitten? Kaiken siis ainakin piti mennä suunnitelmien mukaan, kunnes tämä kurpitsa joutui kohtaamaan kamalinta epäonnea yhdessä ryppäässä:

-kaksi viikkoa flunssaa
-kaksi viikkoa selkävammaisena
-kaksi viikkoa evakossa omasta huoneesta
-kaksi viikkoa istutettuna tekemään pukua olohuoneeseen kaiken hälyn keskelle
-kaksi viikkoa muuton tekemistä
-kaksi viikkoa yo-siivouksen tekemistä
-kaksi viikkoa äidin keksimien työaskareiden tekemistä ja sanaharkkaa
--->Ei aikaa tai jaksamista tehdä pukua

Ei loppujen lopuksi ole ihme, että sain hermoromahduksen. Ja unohdin kyseisenä päivänä myös lukea horoskoopin, jota ilman mitään ei olisi sattunut (Kyllä, uskon siihen höpönpöppööseen, koska oman lähteeni ennusteet toteutuvat aina!) Kuitenkin, tiukkaa on hermojen kanssa tehnyt, ehkä päällimmäisenä häiriötekijänä kunnon flunssa ja sitten hetki, jolloin mistään ei tullut yhtikäs mitään ja se ajan tunne kuinka ajan hiekka valuu yhä ehtyvässä tiimalasissa maata kohti, kun kupuun on tullut reikä.

Hei muuten, vaikuttaako blogini ikuisesti synkältä? Siis jotenkin..... En tiedä. Ehkä olen pohjimmiltani joku emo tai gootti tai jotain. Hehe, ja tuo oli olevinaan hauska heitto. Bakan Mikä tässä mättää -ohjelmassa valitettiin kuulemma cosplayblogejen epädramaattisuutta. [Edit]Bakassa siis valitettiin blogejen liiallista dramaattisuutta. Sellaista aika epätoivoista näemmä on kuitenkin tarjolla juuri täällä. Ehkä pitäisi joskus pistää vähän hassuttelun puolelle. Sitten kun on aikaa.

Yksi anonyymeista otti esille kisamotiivini. Viimeksi aivan ehdoton voittaminen päti tavoitteenani ehkä vuosi sitten. Sittemmin tavoitteeni ovat muovautuneet aika paljon ja olen tehnyt itselleni selväksi pointin: Jos olen tyytyväinen omaan pukuuni, "häviäminen" ei haittaa. Ihan tosi. Sitten vain tietää, että olipas sitten oikeasti parempia cossaajia paikalla. Sitten taas kun aika on rapistuttanut pukuni laatua liian rankalla kädellä, sijoittumattomuus tuntuu aivan kamalalta, olen pettänyt itseni. Näin on käynyt useimmiten. Tällä kertaa näen pukuni hieman poikkeuksena, muuten en ehkä olisikaan lähtenyt leikkiin enää tässä vaiheessa mukaan, vaikka hermari tulikin.

Olen nimittäin tehnyt elämässäni tasan yhden pukuni uudelleen ja korjaten ja kyseessä oli siis Sweeney Todd muodonmuutoksessa Desuconista 2009 Tampere Kupliiseen 2010. Peruukkejen kanssa olen aina ollut aivan törkeän huono, mutta jos olisin vain löytänyt sopivamman housukankaan, niin olisin ollut melko tyytyväinen pukuuni. Aika tietysti karsi laatua, eli esimerkiksi partaveitsiäni en ehtinyt korjaamaan ja joku yksityiskohta oli hieman epäkolmiulotteinen. Lulu on toivottavasti samankaltainen tapaus. Peruukin kanssa ei voi olla pahemmin ongelmia ja nykyään en kammoa maalata vaikka kaikkia kankaita, jos tilanne sallii. Aloitan haastavimmista asioista ja jätän ne helpoimmat, eli ompeluhommat viimeiselle viikolle (Lulun kanssa this is the case).

Tehtävälistojen ja kalentereiden teko on ollut ihan alusta asti lempipuuhaani, tosin niitä on aina joutunut hakkaamaan moukarilla uuteen uskoon, koska olen ollut laiska. Nykyään en ole onneksi yhtään samoissa määrin, vaikka se on edelleen jonkin asteen ongelma, nykyään ennemmin uupumuksen vuoksi. Myöskin aloittamisen pelkääminen aina pelottavan puvun osan kanssa sellainen haaste, että voisin veikata neljänneksen ajasta hukkuvan juuri siitä johtuvaan vitkutteluun.

Aika, aika ja vielä kerran aika. Tätä en voi olla toistamatta. Kehnojen pukujen tekeminen ei koskaan olisi ketuttanut niin paljoa, jos olisin vain saanut edes mahdollisuuden tehdä kaiken niin hyvin kuin taitoni olisi ollut tarjolla. Siksi tosiaan tulevaisuudessa varmaan välttelen ensinnäkin joka tapahtumassa käymistä senkin puolesta, että yksin muuttaneella opiskelijalla on rahat tiukassa ja toisekseen siksi, että houkutus olisi liian suuri. Niin kuin aina.

Niin kuin aiemmassa merkinnässä sanoin, haen tämän vuoden EC-kisoista omaa tyytyväisyyttäni pukuuni ja on todennäköistä, että lasken kriteereitäni hermoparkojeni takia hieman. Se on kuitenkin jo ihan hyvä pala kakusta, että teen siitä reilusti paremman kuin Lulusta vuosimallia '09. Toinen asia, joka EC-karsinnoissa on se juttu, on iso yleisö ja paremmin panostettava esitys, josta joku saa toivon mukaan jotain irti. Ehkä vähän enemmänkin kuin vain jotain. Eilen nimittäin tein vihdoin valmiin käsikirjoituksen esitykselle, jonka ideat ovat vaihdelleet prosessin aikana maan ja taivaan väliltä. Pahimmillaan luvassa oli Disneytä. Kauhealta kuulostaa, tiedän. Tällä kertaa kuitenkaan esitys ei tule kaatumaan naurettaviin balettiaskeliin, vaan luvassa lienee suuria tunteita ja tarinoita minun tulkinnallani maailman epäkäytännöllisimmässä mekossa. Tai ehkä maailman. Minun kohdallani teatraalinen esitys on aikas iso koukusta mennä kisaamaan juuri EC-karsintoihin. Myöskin minkäänlaiset haaveilut ykkössijasta siintävät eräässä nimeltä mainitsemattomassa kapteenissa ulkomaalaisen yleisön edessä. Ei todellakaan sillä, etteikö puku olisi silti se tärkein. Esitys on kuitenkin jo sinänsä sellainen elämys, joka ei voi oikeastaan mennä pieleen.

Olen tässä parannellut itseäni pari päivää ja yrittänyt löytää tarvittavan optimismin uudelleen. Buddhalaisshitnolaismikälie-tekniikalla onnen pitäisi tulla, kun päättää sen tulevan. Eiköhän se sieltä tule. Minussa on vahva ja herkkä puoleni, ihan niin kuin Lulussakin.

Biitin kommenttiin ajasta, rahasta ja vaivasta. Minun ei tarvitse miettiä tätä edes sekuntia ja voin vastata, että kyllä, se on kaikkien niiden uhrauksien arvoista. Paitsi silloin, kun heittää kaiken kaivoon tekemällä huonoa jälkeä kiireen vuoksi, silloin se veroittaa tästä harrastuksesta saamastani onnesta, toden totta.


Pumpkin

Yhden hiuksen varassa

Sydämeni pysahtyi noin viideksitoista minuutiksi tänään.

Todellisuudessahan mitään sydänifarktia ei tapahtunut, mutta minun elämässäni se vastaa samaa kuin cosplayn lopettaminen. 

Minulla pukujenteko prosessi on aina sama: Olen innoissani, suunnittelen enemmän kuin teen, prosessi alkaa noin kuukautta ennen tapahtumaa ja se päättyy epätoivoon ja epäonnistumiseen paria valon sädettä lukuun ottamatta. Sitten se alkaa uudestaan.

Tänään pistin kaikelle pisteen ja pysäytin oravanpyörän ikuisuuksilta tuntuneeksi hetkeksi. Kävin kaiken realistisesti läpi mielessäni, eikä se voinut aiheuttaa mitenkään päin aseteltuna muuta kuin tuskaa. Keskeytin hyvin pahasti myöhässä olevan maalaustyöni ja punnitsin vaihtoehtoja. Jos jättäisin Lulun, jättäisin cosplayn hyvin pitkäksi aikaa; Jotenkin vain tiesin sen. Koko kesän olisin siis toisessa tapauksessa viettänyt todennäköisesti oikeasti masentuneena. Sitten taas Lulun tekeminen loppuun tarjoaisi aika varmasti juuri sen saman paskan fiiliksen kuin nytkin.

Cosplay on elämäni. Ilman sitä en naura, hymyile, itke, enkä hengitä. Muutenkin kapea-alainen sosiaalinen elämäni kulminoituu ainoastaan cosplayn anteihin. Ilman cosplayta olisin täydellinen esimerkki syrjäytyneestä ihmisestä.  Olen aina halunnut luoda jotain täydellistä ja jotenkin, neljä vuotta sitä yritettyäni nyt saattaisi tuntua oikealta hetkeltä jättää leikki tähän. En näe koko harrastuksessa mitään, jos en vain kykene toteuttamaan rajojeni puitteissa sitä, mitä ruudulla näen.

Vaikka cosplayn lopettaminen tuntuisikin oikealta vaihtoehdolta nyt, ei se olisi kuin pakenemista siltä mitä minä olen; cosplayaaja. Ainut toivon säde lienee tämä: Entäs jos sen ei tarvitsisikaan päätyä aina samoin? Kuten sanoin, minulla ei ole elämää ilman sitä. Siksi, ehkä viimeistä kertaa vähään aikaan, kerään luuni kasaan ja yritän vielä kerran.


Pumpkin

Softista ja sukkahousuja, eli uulalaa

Final Fantasy X:n Lulu on nyt potkaistu vihdoin käyntiin ja vieläpä ihan kohtalaisen hyvin tuloksin. Alku ei ollutkaan yhtä nopea kuin kuvittelin, mutta olen tyytyväinen siihen, etten tällä kertaa ole sortumassa laiskuuteeni (tunnen sen takapuolessani). Niin kuin moni tietää/on kuullut/on osannut lukea, samaisen puvun olen tehnyt aikaisemmin vuonna 2009, eli niinä aikoina, joina en vielä tiennyt mistään mitään ja keltaneste oli visusti levinneenä aivokudoksiin. Suoraan sanottuna vaikka Luluni ei ollut tuolloinkan mikään surkeimmasta päästä laatuaan, melkeimpä kaikki puvussa jäi kismittämään ja jo tuolloin tiesin haluavani korjata puvun. Noh, nyt oikeastaan ja ihan oikeastikin teen koko puvun kaikkia yksityiskohtia myöten uusiksi, lukuun ottamatta valkoista helmikaulakorua, jonka ainoastaan maalaan (kynsilakalla) uusiksi. Kyllä huomaa, että silmäkin on tarkentunut tekemään sitä, mitä kuvassa näkee. 

Onhan tässä asenne koko harrastukseen muuttunut muutenkin. "Minä haluan olla paras" ei ole enää tavoite, vaan: "Minä haluan tehdä törkeän hyviä pukuja". Joillekkin ehkä yllätyksenä tulee paljastus: Minä olen ollut cosplaydiiva. Ai, että mikä on cosplaydiiva? Ei, kyseessä ei todellakaan ole cosplayelitisti. Kyseessä on salakavala ilmiö kisalavojen pölyisten verhojen takana, jota vielä tätä ennen otettu päivän valoon. Sitä huomaa ostavansa Anime-lehteä ainoastaan tuijottaakseen omaa kuvaansa lehdestä ja sitten esittelee jokaista numeroa tuttavilleen, niin kuin neiti Figg valokuvia kissanpennuistaan. Joku ehkä saattaa myöskin muistaa diivailut Tracon IV:n pukuhuoneessa. Se oli onneksi se ainoa kerta, eikä siitä puhuta sen enempää. Muistan pään olleen pilvissä noihin aikoihin kaikista pahimmiten. Voisiko laittaa teini-iän piikkiin. Samana kesänä tapahtui kuitenkin nöyristyminen: Minä en olekaan yhtä mahtava ja hehkeä ja upea ja kaikkivoipa, niin kuin olin kuvitellut. Vaikka tekisin vihdoin sen maailman upeimman puvun. Olen aika monellakin muulla kunnolla cosplayn kanssa alkuun pääseen kanssa huomannut saman ilmiön. Neuvona heille: Tunnistakaa sisäinen diivanne. Sen jälkeen siitä voikin sitten hiljalleen irtautua, kun antaa omatunnon kolkuttaa aina, kun ryhtyy kehuskelemaan puvuillaan tai komentelemaan äitejänne backstagella asiaankuulumattomaan sävyyn. Pieni ylpeys ja itsensä vertailu muihin on ok, kunhan ei tee sitä päivätyökseen.

Asiasta takaisin nykyhetkeen. Neljä kiireistä viikkoa on edessä ja kaiken toivon mukaan tuloksena olisi jotain, mihin minä olen itse tyytyväinen. Ihan aluksi tavoitteena oli voitto EC-kisoissa, sitten voitto EC-kisoissa, jotta pääsen kapteeneilemaan Lontooseen, lopulta kolmas sija nyt oikeastaan se, että kunhan saan itseni tyytyväiseksi (mikä ei sekään ole olllllenkaan alhainen tavoite) ja toivon mukaan luotua yhden kunniallisen Lulu-cosplayn. Niin ja yhden kunnioitusta herättävän esityksen kyseisellä hahmolla. Youtube ei ole tähän asti tarjonnut muita kuin sylkiroiskeita pitkin näyttöä, kun olen pärskähdellyt musiikki- ja teemavalinnoille. 

Tutkittuani kaikki Internaatin Lulu-puvut läpi, voin sanoa, että tämä ei todellakaan ole epärealistinen tavoite. Kaikissa puvuissa on plussansa ja miinuksensa, mutta yhtäkään en ole vielä nähnyt, jossa olisi koko kokonaisuus hallussa ja kaikki yksityiskohdat mukana. Se on todella jännä asia. Olin pistänyt aiemmin äänestystä Gallerian puolella pystyyn, minkä puvun lopulta laittaisin EC-kisoihin, eräs kommentti kritisoi puvun yleisyyttä cosplaykisoissa. Mutta pointti onkin se, että niitä ei ole ollut siinä määrin (minulle) tarpeeksi hyviä, etten kehtaisi tehdä vielä yhden yritelmän lisää.

Oikeastihan tuo kisa jännittää ihan pirusti sen takia, että tänäkin vuonna on varmasti osallistumassa eeppisiä cossaajia eeppisillä puvuilla. Jotenkin se saa haikealle mielelle, ihan sen takia, että sisäinen realistini muistuttaa aiemmista "tappioista". Jonain päivänä olisi ihan kiva sijoittua ihmispuvulla, jossa ne omat kasvot ovat näytillä, sellaisella josta voi antaa krediitit ainoastaan itselleen. Toisaalta en ole ollut vielä mihinkään pukuuni täysin tyytyväinen. Parhaat fiilikset olivat aikoinaan Mr. Oogie Boogiesta, mutta maskotit ovatkin mielestäni älyhelppoja ja nopeita tehdä. Puvusta on muutenkin monta vuotta aikaa. Siksi jotenkin en saa varsinkaan kyseisestä puvusta tai Hamtarosta niitä olen-tehnyt-jotain-oikein-fiiliksiä. Näiden haikeiden fiiliksien kumoaminen on todellakin yksi suuri tavoite ja sehän tapahtuisi sitten sillä sijoittumisella, jonka epäolennaisuudesta yritän paasata itselleni päivittäin. Mutta olisihan esimerkiksi se kolmas sija ihan kiva, täytyy myöntää. En estele itseäni sanomasta näin.

Myöhemmin lienee tulossa päivityksiä puvun edistykseen. Kannattaa seurailla tässä kuukauden mittaan aina välillä, jos w.i.p. kiinnostaa.


Mehän näemme,

Pumpkin

Mitäs Fantsua? Pumpkin vloggaa.

Pumpkin vloggaa ehkä ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa. Pölinöitä Lulusta ja ensi kesästä. Ei tarvitsekaan kiinnostaa.

Sitten kun peruukki ajaa taas asiansa.

1811: Sérieusement

No kyllähän sen minä tiedän, että emme elää enää 1800-luvun tunkkaisia, mutta kauniita aikoja, mutta se vaan kuullostaa niin, niin paljon kivemmalta, kuin vuosi 2011. 2011 on sekoitus kaatopaikkoja, kerrostaloja ja omakotitalojen takapihojen grillikutsuja, joissa käytetään Marimekon pöytäliinoja. Hyi. Minä rakastan 1800-lukua tyylillisesti, sekä sen synkkyyden tuottamassa dramaattisuudessa hyvin, hyvin paljon. Harkitsen, josko alkaisin erikoistua tuon ajan puvustukseen, jos sellainen nyt on mahdollista.

Anygay. Minun tarkoitukseni ei ole tänään paasata nykyajan kamaluuksista, enkä entisaikojen silmäkarkista. Minä puhun minusta ja tästä vuodesta. Puvut. Tarkoituksiinihan kuului tehdä Yuna ja Rikku, mutta alan käydä muihin ajatuksiin. Siskoni ei erityisemmin kuitenkaan ole innostunut koko pelistä, eikä aikani kirjoitusten alla riittäisi kunnolla kahteen pukuun. Sen lisäksi juttelin eilen Anen kanssa mesessä, ja aiomme ehkä tehdä cosplaymeikkauspaneelin Tampere Kupliiseen, jossa on yleisesti ottaen aina ollut hyvin huono ohjelmatarjonta mangan kuluttajille tarkoittaen. Josko vähän nostaisimme tasoa. Siksi voisin valita enemmän sellaisen hahmon, jonka maskeerauksessa on omat jujunsa. Olisiko nyt siis oikea rako tehdä Lucciola, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pidempään?

Ratkaisu ongelemiini tuntuisi hyvin simppeliltä. Teen puvun, joka himottaa, ei ole liian vaikea toteuttaa aikaan nähden, kaapu piilottaisi huonot puoleni ja saisin vihdoinkin tehdä haltijakorvat! Yay. On kuitenkin jotain muuta, mitä en ole vielä ratkaissut, vaikka pari kuukautta sitten juttu oli minulle vielä niin selvä. Eurocosplayn hahmovalinta. Jo pidemmän aikaisiin suunnitelmiin kuului Akidzuki Youjirõ Bakumatsu Kikansetsu Irohani Hohetosta. Mieleeni hiipi kuitenkin pelottavia kuvia tuomarit antamassa kritiikkiä liian lällystä hahmovalinnasta.



Toinen vaihtoehto? Puku, jonka toteutin lievästi sanottuna epäonnistuneesti suunnitelmiini nähden jokunen vuosi sitten. Lulu Final Fantasy X:stä. Tässä puvussa olisi näyttävyyttä ja haastetta ja ette arvaakaan, kuinka halajan korjata vanhat virheeni ja tehdä kaiken uudelleen. Minä ihan tosissani haluan apua.Olen saanut muutaman mielipiteen hahmovalinnasta, mutta jakauma on hyvin tasaisesti fifty-fifty. En halua kuulla, kumpi on teidän lempihahmonne, vaan kysymys on tämä: Vaikuttaisiko jompi kumpi näistä puvuista onnistuessaan tuomarit paremmin, kuin toinen? Minä luulen, että se olisi kuitenkin Lulu. Mutta haluan tietää. Onko ketään, jolla olisi kokemusta tuomaroinnista tai painavaa sanaa sanottavana? Antaa tulla ja kiitän jokaista, jolla on jotain mielipidettä tähän asiaan.

Tulevaisuudesta takaisin nykyhetkeen. Tästä kuukaudesta lähtien aion pudottaa painoani cosplayn vuoksi. Tässä on tilanne muutenkin jo riistäytymässä käsistä. Tämä ei ole mikään uuden vuoden lupaus, vaan se on päätös. Haluan näyttää hyvältä puvuissani, siinä määrin ne minulle merkitsevät. Sen pituinen se.

Nyt, kun joululoma on sallinut varsin totaalisen palautumisen muutaman vuoden jatkuneesta cosplaystressistä, tunnen olevani valmiina ensi vuoden projekteihin ja elämän haasteisiin. Lähin projeti käsilläni on V:n maski lukioni abivideoon, jonka ohjaus on ilmeisesti myös minun käsissäni. Maski tosin tulee saamaan pienen make-overin. Ehkä napsaan siitä kuvan, kun se vielä näyttää kauniilta.

Sen pitemmittä puheitta toivottelen möyhäisiä hyviä ja toivon mukaan onnelisia uusia vuosia kaikille!


Pumpkin