Desusti ulapalla: EC-sijoittumisia ja väsynyt Pumpkin

Miten tällainen päivitys kuuluisi aloittaa? Guys, for real, I'm confused.

Koko tapahtumani oli sattuneesta syystä minulle kisateemainen, ja mikäli jollekulle on jäänyt epäselväksi, cossailin Pirates of the Caribbeanin Captain Jack Sparrowta, jolla viime Frostista lähtien päätin osallistua kesän Eurocosplay-karsintoihin.

kuva: Defia

Pakertaminen alkoi jo jossain vaiheessa kevättä pienillä korjailuilla niihin pukuni osiin, joita minulla ei ollut aikomus vaihtaa. Asiat johtivat yhdestä toiseen, jolloin loppujen lopuksi toteutin pukuni lähes kokonaan kahdessa ja puolessa viikossa. Kahteen ja puoleen viikkoon mahtui myös yksi muutto ja siskon ylppärit, joita jouduin järjestelemään. Se piilotekosyistä. Pukuun jäi valmistumattomia osia, jotka olisi erittäin mielelläni jättänyt pois, elleivät ne olisi olleet myös osana esitystäni.

Jotain kummaa kuitenkin tapahtui, koska lauantai-illalla huomasin seisoskelevani kolmen parhaimmihn sijoittuneen joukossa nyt Lontoosen lähtevän Maija Melasen erityisen upean puvun ja ihan mahtavan toisen sijan saaneen Meri Laitisen kanssa. Minun on pahoiteltava todella pahaa jäätymistäni (huomasin jälkeen päin, että en tainnut kätellä tuomareita), koska kolmas sija tuli todella puskista. En muista kenen kisaajan kanssa tuli vonguttua noin kaksi minuuttia ennen palkintojenjakoa "Onks pakko jos ei haluu mennä tonne?" Lavalle saapastellessa tuli vissiin tippa linssiin ja leuka oli lattiassa aika pitkään.

Ihmisten kommenteista päätellen esitykseni oli toiminut juuri sillä tavalla, kuin olin ajatellutkin, vaikka se toi mukanaan myös minulle muutamia yllätyksiä niin hyvässä kuin pahassa. Yleisön huudattaminen suunnittelemattomissa kohdissa lieni plussaa, mutta mitäpä olisi Pumpkinin cosplayesitys ilman hajoavia proppeja tai lavasteita. Ilmeisesti kovin moni ei huomannut, mutta miekkani meni esityksessä muutamaankin osaan. Se kesti harjoitukset, mutta eipä näemmä sitten sen enempää. Good bye, the end. Kyseistä miekkaa, eikä miekkavyötä tulla koskaan enää näkemään, koska heitin ne pois heti bäkkärille päästyäni hymyissä suin.

Tässä vaiheessa tekstiä minun on ihan pakko päästä sanomaan, että sekä Maija että Meri ansaitsivat sijoittumisensa, mutta kaikki mukana olleet kisaajat olivat tasapainoisesti erittäin hyviä! Olisin keksinyt heti muutamankin ihanan ehdokkaan saamalleni kolmannelle sijalle.

Yleinen mieliala ei välttämättä ollut erityisen desuinen, koska olin tosiaan nukkunut perjantain ja lauantain välisenä yönä sen nolla tuntia. Keskittyminen herpaantui tuon tuosta mitä nyt sain kerättyä itseni lavalle pienten rituaalieni saattelemana. Kiitos kaikille bäkkäriläisille ja mammoille ja erityisesti Kizzy-mammalle, kun jaksoitte minua, valituksiani ja olitte joka tilanteessa auttamassa ja pitämässä huolta. Minulla oli aiemmin mainitusta syystä myös taipumus hukkailla lauantaina vaikka mitä asioita. Olin jo huomattavasti aikasemmin asennoitunut kisaan niin, että en mennyt edes yrittämään sijoittumista vaan tuottamaan kunnon shown yleisölle/selviytymään kolme minuuttia nälkäisten hyeenoiden edessä ilman, että möhlin pahasti.

Jostain syystä täällä kotopuolessa on nuo aikuiset ihmiset suhtautuneet kolmanteen sijaani, niin kuin se ei olisi ollut tarpeeksi. Itse olen ihan älyttömän tyytyväinen suoritukseeni. Sijoittuminen on aina merkinnyt minulle mm. seuraavaa asiaa: Sitä, että todistan itselleni jotain. Tosi tyhmää varmaan. Tai sitten ei? Joka tapauksessa, nyt on hyvä fiilis, vaikka itseasiassa en ole oikeastaan vieläkään tajunnut, mitä viikonloppuna tapahtui.

Ymmärtämiskykyä ja muistoja hämärsi luultavasti surkea määrä nukuttuja tunteja, mutta yksityiskohdathan voin sitten lapsenlapsille korvata tarinalla hurjista juhlista, joissa juotiin kamalasti rommia. ;)


Cosplaysuunnitelmilla palataan & hyvää juhannusta!


~Pumpkin

Audiovisuaalista EC-hölinää

Olipa kerran elämä

Olipa kerran opiskelija 20-vee, joka tykkäsi kovasti pukeutua hassuihin vaatteisiin.

Sitten tuli vastaan elämä.

Tällainen elämä. (Löydä kuvasta Yopen peruukki, 3p.)

Ette usko, miten sydämeni vuotaa verta, koska en ole ehtinyt toteuttamaan itseäni harrastusteni kautta viime aikoina. Vastaan on tullut yhä kerääntyvä kasa koulutöitä, työssäoppiminen teatterilla, asiakastöitä, henkinen kasvaminen ja kodin rapautuva epä-zenmäinen tila. Ei ole muuten ollut aikaa edes haaveilla, että josko nyt blogiin jotain sisältöä laittaisi. Tässä vaiheessa on myös pakollista mainita, että loppuvuosi vaikuttaa vähintäänkin yhtä hektiseltä

Tämänkin päivityksen uskallan näpytellä vasta nyt, koska minulla on uutisia cosplayrintamalta ensimmäistä kertaa miljoonalta tuntuneeseen vuoteen:

Eurocosplayhahmoni on nyt päätetty. Lippu Desuun, check.

Ai mitä, eikö se ollut jo päätetty? Noh, kuten sanoin aiemmin, en haluaisi enää pistää kilpailuun sellaista pukua, joka ei näe päivänvaloa jossain toisessa tapahtumassa ennen sitä. Siispä hahmoa oli mietittävä realistisesti uudemman kerran. Sen verran voin tässä vaiheessa paljastaa, että tämä hahmo on minulle erittäin rakas ja läheinen, eikä työn määrästä varmasti ole puutetta, vaikka tapahtumaan tällä hetkellä näyttäisi olevan kolmekin kuukautta.

Peruukinpesuohje feat Google translator. Itkekää ja naurakaa.

Siksipä Tampere Kuplii jää minun osiltani erittäin kunnianhimoittamasti siviilihengailutapahtumaksi, enkä edes hakenut cosplaymammaksi, vaikka vähän sitä suunnittelinkin. Näettepä sitten, miltä näytän seminormaalisti arkena (enkä siis juuri cosplaypukunsa riisuneena liimatukkaisena, cosplaymeikeissä ja verkkareissa heiluvana zombina).

Tähän arkiseen elämään kuuluu tällä hetkellä huoneen suursiivousta. Oli toisaalta ihan kiva tajuta, että yhteen opiskelijasolun huoneeseen ei mahdu koko cosplayelämä (eli ei oo ihan kokonaan mun syy) -> maalit, siveltimet, kankaat, langat, työkalut, peruukit, maskeeraustarvikkeet, ompelutilpehööri, askartelutarvikkeet, ihan-kaiken-varalta-säästän-tämän-krääsä jne... Kuvitelkaa näistä kaikista ihan kelvollisen kokoiset yhden harrastajan varastot viiden vuoden ajalta ja kuvitelkaa vielä tilanne, että niille ei ole olemassa säilytyslaatikoita, koska olet mielummin ajatellut kaupassa suklaata kuin muovikoreja.

Toisaalta. Voin olla ihan onnellinen, että minulta löytyy jonkin verran varastoja. On suoraan sanottuna kituuttamista, jos jokaisen puvun kohdalla ei ole varaa hankkia uusia työkaluja, jotta voi saada pari naulaa proppiinsa jne. Tiedän, että jollekkin kesälle pitäisi varmaan hankkia ihan oikeita töitä, että olisi sitten varaa ihan oikeasti cossaamiseen.

Pitipä tässä olla pointtikin. Kun edellisen puvun valmistamisesta tuntuisi olevan kauan aikaa, haluaa seuraavan pukunsa aloittaa puhtaalta pöydältä ja tehdä sen kunnolla. Puhtaalta. Tiedättehän, tehdä kunnolliset suunnitelmat muistikirjansivuille, järjestää suurimmat arkiset stressin aiheet pois alta. Puhdas, siisti ja järestetty huone on yksi cossin aloittamisen mukavuuksista. Ikään kuin näpertämisen luovat energiat virtaisivat tilassa kauniimmin.

Mystinen ote muistikirjani sivuilta.

 Kuten jo moni on varmasti kuullut, Bakacon on peruutettu tältä vuodelta. Sitä ryhtyy äkisti miettimään, mitä tapahtumia minulle jää tälle vuodelle koettaviksi. Desucon, Tracon... Eräs minulle merkittävämpi Harry Potter -larppi, joka sisällyttää Neville Longbottom-cossin (joka on myös kyseisellä fandomilla minulle ensimmäinen laatuaan). Ehkäpä tänä vuonna olisi vuoroni kokeilla Assembly-messuja ja sen cosplaykisaa. Kaiken lisäksi Tracon tuskin on myöskään sellainen tapahtuma, jonne ehtisin tekemään yhtäkään pukua, koska noihin aikoihin olen jälleen työssäoppimassa ja aloittelemassa opinnäytetyötä, joka pitää minut kiireisenä vähintäänkin niissä määrin, mitä cosplay yleensä.

Saa nyt nähdä, mitä tästä suurellisuuksille suunnitellusta vuodesta nyt sitten lopulta tulee. EuroCosplay on kaikesta hässäkästä huolimasta selkeästi se, minne nykyhetkeni tähtää. Minä todella pidän tänä vuonna yritykselleni peukkuja. Tällä kertaa kisaaminen merkitsee minulle aivan älyttömästi ihan miltä tahansa kantilta asiaa haluaakaan lähteä tarkastelemaan. Ymmärrätte sitten paremmin, kun esittelen hahmoni!


Palaillaan,

Pumpkin~

Sadomasokismin alkeet suunnitelmien muodossa

Tähän väliin halusin töräyttää postauksen kasasta pukusuunnitelmiani, joiden toteuttamisesta haaveilisin totta kai jo ensi vuonna. Muistoja samankaltaisesta postausta kaivelin harmaiden aivonystyröideni joukosta tuossa aiemmin ja päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että vaikka tällainen jo olisikin, halusin päivittää Cirque du cosplayihin rankatumpaa versiota.

Osittain tämä listailuinnostus johtuu puhtaasti siitä, että en malta päästä seuraavan projektin kimppuun. Peräti kaksi pukua pysyvät hiljaisina tapahtumiinsa asti, mitä nyt kerron _jo nyt_ ensimmäisen vihjeen Euro Cosplay -puvustani, jota olen pimittänyt muutaman vuoden.

-2012-

Ei se teitä oikeasti yllätä.

Kuvan värit ja fontit liittyvät tai sitten eivät liity pukuni teemaan. Derp. Gaalalta ei ole muuten vieläkään tullut ensimmäistäkään kisameiliä, vaikka sitä piakkoin luvattiin. Siispä jos tiedät asiasta enemmän, avaa suusi.

-2013-

BKI - Yõjirõ Akizuki

Animemiesvoimaa Frostbiteen! Tukka löytyy, piilarit tilauksessa. Yleensä mokomat antavat puvun tekoinnolle sen ensisysäyksen. Oikeastaan toivon Gaalasta sijoitusta, koska ylimääräinen raha ei tätä projektia varten olisi yhtään pahitteeksi. Vaikka hakamat onkin helppo ommella, niin kangasta tulee kulumaan jonkin verran. Lippujen kanssa tulen odottelemaan mahdollisimman lähelle ajankohtaa ja hankin ne joltain poloiselta, joka ei pääsekään paikalle. Rahapussin nyörit ovat aina kireällä, kun sattuu olemaan opiskelija.

Jos alkaisin rohkaistumaan taas kisaamaan, niin voisin pelkästä periaatteesta pistää ilmoittautumisen sisään tätä tapahtumaa varten heti kun mahdollista.

Soul Calibur IV - Hildegard von Krone

 Otsikko saattoi saada inspiraationsa tästä hahmosta ja tästä puvusta. Projekti voi kaatua lopulta siihen, etten löydä sopivaa matieriaalia tätä kolttua varten, mutta yritän pysyä optimistisena.

Ihan huvikseen suosittelisin zoomailemaan kuvaa ja löytämään puvusta alueet, joissa _ei_ ole kuviota... (myös vuorista löytyy kiva pikku printti) Voisin vaikka joululomani kuluttaa pelkän kontaktimuovin ja saksien kanssa... Kolminkertainen hurraahuuto sapluunoille. Ja kun ottaa humioon, kuinka paljon kankaan tuputtelua siveltimillä, sienillä ja ties millä välineillä tulee sisältymään tämän puvun valmistukseen, olen rikkonut uhkaukseni, jonka tein viime kesänä: "Ei enää ikinä tätä määrää maalaamista."

En millään raaski vielä luvata mitään tiettyä tapahtumaa tälle puvulle, koska mitä vain voi esimerkiksi tämän hetken ja helmikuun aikavälillä muuttua. Haaveilin Bakaconista, mutta sehän nyt olisi aivan tyhmää -- Vai mitä? ;D

Kuroshitsuji - Madam Red

 

 Sametin hinta ja määrä tulevat kauhistuttamaan... Madam Redille en nyt ole vielä suunnitellut mitään tiettyä tapahtumaa. Aikoinaan tosiaan valmistin Madamin tanssiaismekon hiukan jännemmällä lopputuloksella, joka kaivelee mieltäni aina silloin tällöin. En enää jaksa korjailla kyseistä kolttua, joten luulen sen cosplaykirpparoituvan lähiaikoina. Ehkä se kompensoisi tuskaani sametin hinnasta?  Puvunhan voisi valmistaa jostain toisestakin materiaalista, mutta sattumoisin hiljattain Tampereella avatun uuden Eurokankaan punainen puuvillasametti ehti jo kirvoittaman tietynlaisia haavekuvia lopputuloksesta minun mielessäni. Yh.

Itseluottamustakin tekemiseen löytyy hintsusti enemmän, koska olen oppinut kaavoittamisen ja kuosittelun jalon taidon, joista on oikeasti hyötyä pukuja tehdessä. Oikeastaan huvittaa aika paljon, millaisilla tekniikoilla sain vaatteet ennen viime vuotta sopimaan päälleni. Yllättäen kaavoittelu voittaa toisinaan aikaa ja hermoja, ja lopputulos on ehdottomasti parempi. Näin siis minun kohdallani. Lempiyksityiskohtiani tästä puvusta ovat muuten nuo kengät. Ihanat.

Ja sitten se turha vihje, joka ei paljasta puvustani juuri mitään. Monet ovat kritisoineet ylläripukujen pointtia. Minusta niissä on pointtia. Kuulun itse niihin henkilöihin, jotka stalkkaavat haukkana muiden pukuilijoiden projekteja, erityisesti, jos ne ovat salaisia. I guess that's the way the cookie crumbles. Joka tapauksessa, vihjeenä: Hahmo on nainen. Eikä tämä tietenkään paljasta yhtään mitään. Se poisti ainoastaan noin 55% muista hahmomahdollisuuksista, jos leikitään, että 10%:lla hahmoista ei välttämättä ole selkeää sukupuolta. Toinen teitä harhaanjohtava vinkki tulee myöhemmin.

Stalkkaamisesta puheen ollen, minulla on myös Twitter-käyttäjä, jota kannattaa seurata, jos on yhtä haukka kuin minä. Cosplayaiheesta ja siihen vähän muitakin höpinöitä liittävä tilini löytyy niinkin yllättävästä osoitteesta kuin:

https://twitter.com/HenniinaIsoaho

Cosplayrentoilu on minun osiltani pian ohi. On jälleen kunnianhimoisten projektejen aika.


~Pumpkin

Euro Cosplay Championships, desuka?

Kuvan räpsäisi  Yaci (Hanna Hyttinen)

Desucon näin cosplaykisapakettina ajateltuna jättää minut tällä hetkellä hiukan sanattomaksi, vaikka se oli erittäin multiaistillinen kokemus. Olisi varmaankin ollut järkevää kirjoittaa tapahtumafiiliksistä välittömästi alkuviikosta, mutta kaiken pukuun liittyneen rumban jälkeen ajatus ihan oikeasta kesälomasta vei kertakaikkiaan kirjoittamisesta voiton.

Nyt kuitenkin lähdetään virkouttamaan aivonystyröitä ja purkamaan sitä, mitä lauantaina tarkkaan ottaen tapahtui. Täytyy lähteä oikestaan lauantai aamuyöstä, jona aivan luonnollisesti oli vielä paljon hommaa jäljellä ja kurpitsan sieraimista valui tulisen kuumaa kurpitsakeittoa. Tai kuolaa. Tai hikeä. Jotain eritettä, joka kuvastaa sitä aivojen ylikuumenemisen määrää, koska vielä oli niin paljon tehtävää. Olin kuitenkin kylmästi jo paljon aiemmin päättänyt, että katumuksille ei anneta sijaa, koska puku olisi joka tapauksessa parempi. Paras vetoni ehkä ever oli mennä lyhyen sotasuunnitelman laatimisen jälkeen nukkumaan noin kolmeksi tunniksi ja herätä aamulla maalaamaan juttuni loppuun. Muutama asia jäi tekemättä, mutta en kerro mitkä.

Puvun saaminen päälle Sibeliustalolla deadlinejen rajoissa oli jännittävä ja tuulispäinen projekti. Sattumien kautta päädyin miesten pukkariin, mutta shh, eihän kerrota kellekään? ;) Seura oli asiallista ja noin suunnilleen kymmenen kertaa rauhallisempaa kuin siinä seinän toisella puolella. Totta kai väärään pukkariin joutuminen oli puhdas vahinko.

Tässä välissä haluan painottaa, että koko päivästä ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävien apua ja kannustusta. Erityisesti haluan kiittää assarikseni päätynyttä Millaa ja backstagen cosplaymaamoja, joita ilman en olisi varmasti selvinnyt lavalle, niin kuin ihan oikeasti. Milloin hajosi jotain puvusta tai lavasteista, ne saivat ensiapua näiltä käsiltä, joiden tärkeyttä en voi olla liikaa painottamatta.

Bäkkärillä oli jännä tunnelma. Ihmisiä, ihmisiä, cossaajia. Kiireisiä cosplayvastaavia (hoottieläimiä) ja cosplayaajan pelastukseksi kylmää vettä. Vaikka kyseessä on kisa, minusta ilmapiiri on toisiamme tukeva. On hyvä, että meillä oli tunneissa laskettavaa aikaa päästä ihmismassoista erotettavaan tilaan, jossa istua, jakaa jännitystä muiden kanssa ja rauhoittua.

Tuomarointi on aina jotenkin hyvin lyhyessä hetkessä vilahtava kokemus, jota en ainakaan koe kokeneeni koskaan mitenkään ahdistavaksi (paitti ehkä kerran, mutta syytä voi hakea minusta itsestäni). Kerroin pukuuni tehdyistä muutoksista ja koitin rauhoitella itseäni ajatuksella, että vaikka tiedän, miten paljon on pielessä, olen kuitenkin parempi. 

Kisa. Olin lievästi sanottuna tyytyväinen yleiseen lavashöwhun, niin juonnon kuin erityisesti kisaajienkin osalta. On erityisen vaikeaa valita erityistä suosikkia, niimpä en valitse sellaista. Well done, minusta kaikki ansaitsevat taputukset päänlaelle! Oma showni oli kai ihan mukiinmenevä, vaikka ei mennytkään ihan niin kuin piti. Tärkeintä on varmaankin se, että yleisö ei sitä huomannut. Harmittaa kylläkin yksi viime hetken tekninen muutos, joka saattoi vaikuttaa ja oikeastaan vaikuttikin kokonaiskokemukseen. Mutta nyt suljen suuni, esityksen voi tsekata seuraavalta videolta! On muuten ihan tietoinen valinta näyttää tämä kauempaa kuvattu versio esityksestä.....

Lopultahan kärkikolmikon sai kolme oikein hyvää cosplayaajaa ja esiintyjää ja voitonhan vei ihana Maria Parviainen, eli blogisfäärin Ilona, onnittelut!

Henkilökohtaisesti, jos on pakko kommentoida jotenkin "kisamenestystäni", niin sijoittumattomuus ei tunnu minusta minkäälaiselta epäonnistumiselta. Epäonnistuminen on aivan eri asia. Noita kokemuksia on ollut aiempina vuosina runsain mitoin, mutta ne ovat johtuneet siitä, että olen tavoitellut sitä täydellisyyttä aina heti ensimmäisellä yrittämällä ja heti ja nyt, eikä itse pukuilusta nauttimiselle ole yleensä jäänyt tuskailun takia paljoa aikaa. Lulu jätti kuitenkin hyvät fiilikset ja olen tyytyväinen, että menin kokemaan ensimmäisen Euro Cosplay -karsintani Desuun.

Saanen tässä vaiheessa esittää teille kysymyksen: Arvaatteko mitä? Niin. Aion edelleen jatkaa satunnaisesti Lulun parantelua coneihin. Ihan vain siksi, että se on pukuilijana (ja edelleen täydellisyyden tavoittelijana) iänikuinen pyrkimykseni.

Nyt ovat edessä edelleen uudet suunnitelmat, joista saattaapi putkahtaa jotain juttua tänne blogiin joskus lähiaikoina. Animeconiin en valitettavasti ole tulossa, enkä pääse, koska no money, no honey, no funny.


Hyvää kesälomaa ihkuliinit!


Pumpkin

Lulu, Desucon, Euro Cosplay: Tylsästi ja kuvattomasti

Hei palleroiset,

En olekaan vähää aikaan päivittänyt, mikä on tilanne Luluni kanssa ja syy, miksi haluan tehdä sen juuri nyt, on se, että sain kauhean motivaatiopotkun, muokkailtuani juuri turkistani.

Ette ikinä arvaa millaisessa käsityökoulucosplaypyörityksessä olen ollut nämä viime viikot. Eilen koulullani pidettiin myös muotinäytös, jonka järjestäminen vaatii paljon enemmän vaivaa kuin ikinä uskoisi. Tällaiset jutut ovat vieneet aivan hirvittävästi aikaa ja voimia siltä kaikista olennaisimmalta asialta, johon kaikki suunnitelmani ovat tänä keväänä tähdänneet. Desuconiin on ALLE KAKSI VIIKKOA ja pukuni on aika pahasti vielä osissa ja kesken. En vielä ole menettänyt toivoani, vaikka aika pelottavalta tämä projekti tällä hetkellä vielä tuntuukin.

Mutta, saanen kertoa jotain hyvin jännittävää. Vaikka minulla ei ole nyt osin tarkoituksellisesti puvusta yhtään wip-kuvaa, alkaa se näyttää jo aikas pirun hyvältä, kaikki verrattuna viime syksyn yritelmään. Ette ikinäikinäikinä voi arvata tätä muodon muutosta vanhan ja uuden välillä. Jos viime syksyn Lulu vastasi edistykseltään vaikkapa Tampere-Turku väliä sen kaikista ensimmäisen rötisköni rinnalla, niin minä olen nyt Tokiossa näin liioitellusti sanottuna. Innostuttaa yli paljon. Kaikki muokatut asiat ovat juuri nyt mielestäni todella hyviä. En tiedä riittääkö se sijoittumiseen, koska joka vuosi on ollut todella kovan luokan kilpailijoita pelissä, mutta hitto vie, minusta tuntuu, että kerrankin annan kovan vastuksen ja minä, siis MINÄ, angstinen, itsekriittinen, oma orjapiiskurini, aion olla tyytyväinen pukuuni ja tiedän, että niin myös ne, jotka tuntevat kehitykseni cosplayn saralla.

Tämähän ei yksissään kerro vielä lainkaan sitä, että loppumatka juuri tuon ajanpuutteen vuoksi tulisi sujumaan ongelmitta, mutta minulla on nyt todella hyvä fiilis ja tuntuma tähän aloitettuun korjailuprojektiin.

Muutamia muutoksia onkin tähän tullut jo matkalla suunnitelmiini verrattuna. Minun piti valmistaa ihan uusi korsetti ja turkis pukua varten, mutta sitten tuli se jokin pikku sysäys katsoa noita vanhoja vielä kerran. Huomasin, että turkis oli aivan täydellisen muokkauskelpoinen kaveri, kun aloin pohtia, mitä asioita siinä meni pieleen. Gaalan tuomaroinneissa sain aivan loistavia vinkkejä korsetin parantelemiseen, joita minun sitten piti soveltaa ihka uuteen korsettiin. Tässä vanhassa on kuitenkin tuo tekstuurin käyttö mielestäni jotain todella onnistunutta ja aika on kortilla, joten nyt sitten kuvittelisin, että ammattiopistossa keräämilläni taidoilla kykenen tekemään nuo korjailut suuremmitta ongelmitta tuohon vanhaan.

Tähän mennessä olen tehnyt pientä ja suurta korjailua koruilleni, otsikselleni ja Mooglelle. Valmistin tämän lisäksi ihan uuden sukkanauhan ja sen kaveriksi ihanan jännän aluspuvun, joka estää väärien paikkojen vilkkumisen puvun sisästä. Vidinan muokkailu on vielä ihan alkuvaiheilla, mutta onpa sekin jo saanut hieman ihmismäisempiä piirteitä. Myöskin kehdon väri tulee tällä kertaa olemaan oikea, eli violetti (muita muokkauksia saa sekin). Tämän päivän omista tuolle korsetille ja turkikselleni. :3 Näiden jälkeenhän on yläosa miltein kasassa.

Esityksestäni haluan kertoa teille pienen spoilaavan sanasen. Nimittäin, aion käyttää samaa ääniraitaa kuin CosplayGaalassa, nyt vain olen tehnyt pieniäsuuria muutoksia esitykseeni ja toisena muutoksena myös sen, että en aio pilata elämystä hajottamalla lavalla pukuani, kaatamalla Mogiani tai lörtsäyttelemällä lavasteitani. Kuulkaa itseironian määrää. Mutta esitys on siis hieman eritasoa, lupaan sen.


Desussa nähdään!

Pumpkin

Haetaan avustajaa!

Etsin Euro Cosplay -kisaan avustajaa, joka voi huolehtia niin lavasteen siirtämisestä paikasta toiseen itse Desuconissa, kuin tarvittaessa esimerkiksi korsetin kiristyksessä ja hiuskuontalon korjaamisessa vähintään itse kisan ajan.

Korvaan tämän jollain paremmalla kuin luonnossa maksamisella, nimittäin tätä tulevaa reipasta Pumpkinin assaria lahjotaan tapahtumassa pizzalla! Olen yliotettu ensimmäisestäkin avunhippusesta, kiitos jo etukäteen! :) Kaikki lähestymiset aiheesta voit lähettää osoitteeseen henniinaisoaho@hotmail.fi

Psst! Vaikka sisältö ei ole mitään uutta, Esirippuun on ilmestynyt materiaalia, jota tullaan lisäämään sinne myös vastedes, kun cosplayesityksiä kertyy.

Lulu WIP kuvasia

 Kas tästä ne helmakoristeet sitten lähtevät! Ajatuksena on maalata kuviot ja sitten vielä kerran tikata tiheän tiheällä siksakilla/tussata ääriviivat, jotta tulisi nätti siisti lopputulos. Päädyinkin lopulta keinonahkaan, koska Eurokangas ja vaalea puuvillasatiinin löytäminen = trollejen trolli.

Lähtölaukaisu!

Tuplapeilaus nykytilanteesta.

 Helei!


Koulujutut ovat jo paremmassa jamassa ja yhdet historialliset tanssiaset pyörähdetty nyrjähdyksen kautta voittoon. Täten voin siis vapaasti suorittaa lähtölaukaisun Euro Cosplay -puvun suhteen. Katsotaan, mitä täältä löytyy.....

Gaalassa '11 keinonahka flöpflöp.

Puku näyttää paremmalta, mitä muistin tuossa peilin kautta otetussa ylimmässä kuvassa, jonka tänään otin. Arvatkaa mitä olen tajunnut? Pelkästään asettamalla puvun oikein (muistakaamme, miten kiireessä edellinen pukeutuminen tapahtui) ainakin alaosa näyttää paremmalta melkein över 9000. Sen lisäksi laitoin jalkaani kahdentoistasentin korot pidentämään mittasuhteita. Ja jos oikein muistan, minun piti käyttää korkkareita jo Gaalassa, mutta jostain syystä se jäi. Arvatkaa, mitä olen vielä muuttanut tuohon peilikuvaan? Avainsanoja ovat laahus ja metallivanne. Näyttää oikeasti todella hyvältä, vaikka sivuprofiilittomuus ei nyt välitäkään tätä asiaa ylimmässä kuvassa.

Häiritsevä otsis on häiritsevä.

 Le sukkanauha taas oli ennen kisaa upea, mutta olin monta kuukautta niin sairaan tyhmä, etten mennyt kiinnittämään sitä pohjaksi tarkoitettuihin ihonvärisiin sukkahousuihin. Mikä idiootti olenkaan. Siksi sukkaa ei Gaalassa juuri nähty ja sen kohtalo on pitkälti alla näkyvä. Derp.

Yhyy, katsokaa mitä sille kävi.

Mitä aion tälle näkemällenne tehdä? Noh, sukkanauhasta en jaksaa jauhaa sen enempää, kuin että korjaan sen, mutta vaikka tuossa kuvassa vyöt näyttävätkin ehkä hyviltä, (huomatkaa, että ylimmässä lähdekuvassa on mallinnettu vyöt väärin!) mutta niiden maalit vaativat tosissaan korjailuja. Liimatahroja on poistettava ja pikkuosasia lisättävä. Yksi vyö saa kokea tikkauslangan ja teollisuusompelukoneen kovan hampaan. Keinonahkaan aiemmin mainittu tukikangas ja pinta saa tekstuurin joko A) maalamalla B) askarteluliimatekniikalla C)"pakottamalla". Harmittaa, jos en tekstuuria ehtisikään saamaan aikaan.

Irrotin muuten toissa päivänä aika väkivaltaisesti helmojen koristereunukset, joista on tulema aplikaatioita. Olen pähkäillyt jo vuodesta 2008, onko Lulun puvun alaosasta/laahusasiasta mahdollista tehdä sen muotoista, miltä se peleissäkin näyttää ilman siihen kuulumattomia saumoja. Tätä epäilystä ovat vahvistaneet kymmenet muut Lulu-cossaajat. Vastaus kuitenkin on: On se mahdollista! Arvatkaa vain, kuinka tyytyväinen olen. Jejejejeje. Kyllä se tästä lähtee.



Kuuluilemisiin,


Pumpkin

Euro Cosplayn kohtalo

Koska olen näemmä aika kitkutteleva itseni ilmaisija, suosittelen katsomaan videon tosiaan loppuun. Ja pahoittelut videon laadusta! Pitäisi saada joskus kunnon kamera. Tai vaikka se kohtuullinen kamera vain toimimaan.

Desucon Frostbite: Pakkasenpureman jälkitartunnat

Ja niin Desucon hulmahti ohi jättäen jälkeensä huurteesta kimaltelevan sateenkaarenvärisen raidan, joka katosi taivaalta päivän pimetessä loppuaan kohden.

Nyt on keskiviikko, lähes torstai, enkä edelleenkään ole palautunut Desucon Frostbitesta. Päinvastoin - ikään kuin arkeen palaaminen vaikeutuisi päivä päivältä. Muun muassa tänään totesin ensimmäistä kertaa noin ikuisuudessa, että olen kunnollisen loman tarpeessa.

Jos asiaan mentäisiin. Desucon Frostbite oli melko mahti tapahtuma. Jos mietitään, miten paljon sillä on tarjottavanaan 17e tai 27e rannekkeensa hintaan, saattaa vastaansanojilla mennä sormi suuhun. Toki ranneke on hintava, jos tulee coniin pelkästään hengaamaan (koska sitä voi tehdä missä tahansa muuallakin), mutta otetaan huomioon, miten paljon sillä on viihdyttävää, että asiasisällöllistä ohjelmaa tarjottavanaan. Myöskin ne, jotka eivät jaksa käydä katsomassa puheohjelmaa, pystyivät töllöttämään animea, hakkaamaan lukuisia eri pelikonsoleita, rääk-- laulamaan karaokessa ja pomppimaan eri rytmi- ja tanssipelien tahtiin. Yllätysvieraat Pekka Haavisto ja Pertti Jarla olivat varsin yllättävät ja ihan mielenkiintoinen veto kummiltakin osapuolilta, vaikka asiaan en otakaan tämän enempää kantaa.

Olen hyvin tottunut siihen, että coneissa päiväni kuluvat kisalavan takana ja pukua korjaillessa ja siitä kaikesta stressailessa. Tällä kertaa SAIN KUIN SAINKIN pukuni valmiiksi ennen kello kahtatoista perjaintai-iltana ja astelin tapahtumaan ihan tavallisena conikävijänä. Siinä on ennätysten ennätys, joka merkitsee minulle enemmän kuin arvaattekaan. Puku syntyi siis noin kolmessakymmenessäviidessä tunnissa, saman viikon arki-iltoina. Tapahtumaan sittenkin osallistumisesta päätin noin viikkoa aiemmin. Tätä kutsun ihmeeksi. Miracle. Maravilla. Fushigi. Eikä lopputuloskaan ollut omasta mielestäni aivan kuvottava.

Itse kävin katsomassa launtain Hall-cosplaykisan lisäksi pitkän pätkän suomidubeista kertovaa ohjelmaa, sekä sunnuntaina minulle itse pääasian, eli Eurocosplay - kiinnostuneen kisaaajan opas ja Cosplaykisojen tuomarit - nuo lapsia syövät demonit. Sen lisäksi en käynyt laulamassa I'll make a man out of youta Frostin karaokessa hieman naurettavalla menestyksellä, eikä ainakaan kaksikymmentä ihmistä sanonut minulle, että "HEI, arvaa mikä mulla soi nyt päässä?".

Hallcosplay-kisa oli semisti mielenkiintoista antia, vaikka pakko kommentoida, että en ole Rimpun rinnalla paria hassua poikkeusta lukuunottamatta ollut kovin innostunut juontajavalinnoista, eikä tämä kisa ollut poikkeus. Tällä kertaa tuomareille isot pointsit sijoittamisista, eli napakymppi oli omasta näkökulmastani kyseessä pääkolmikon valinnoissa.

"Hei, arvaa, mikä mulla soi päässä just nyt?"

Ainoa pilkahdus tapahtumasta blogistin takaa.

Kokeneelle melkeinosallistujalle Hootin Eurocosplay-ohjelmasta en hyötynyt muuten kuin todella hyvällä inspiksellä. Allekirjoittanut on jo alkanut hakea biisejä uutta ääniraitaa varten ja stressattua kaikkea sitä monimutkaisuutta, joka jäi viime kerralla tekemättä. Lupaan paljastaa yhden tai kaksi vihjettä liittyen hahmooni jonkin verran ennen itse kisaa, jos asialle tulee kysyntää. Tällä kertaa ei siis ole Lulu, jos toisin luullaan, vaikka Lulukin tulee kokemaan vielä kunnon uudistukset ennen seuraavaa käyttöä.


Cosplaykisojen tuomarit - nuo lapsia syövät demonit oli hauskaa nimeään myöten sisällöltään täysi kymppi ja koin saaneeni vastauksia ja selvennystä moniin mielessäni myllertäneisiin kysymyksiin vuosien varrelta. Muun muassa oli todella hienoa kuulla, että tuomaroinnille ollaan perustamassa vakiintunutta kriteeristöä pukujen arvosteluja varten. Ylipäätään omasta näkökulmastani oli todella mielenkiintoista kuulla näkulma pöydän ja vesikannujen takaa, kun itse on tottunut olemaan siinä edessä. Eli kisaamista toisesta perspektiivistä.

Ei ihan kaikki ollut silti niin ihanaa, kun aiemmasta prologista olisi voinut kuvitella. Ensimmäistä kertaa koko conhistoriassani (olen siis käynyt aika monessa tapahtumassa näiden neljän täyden vuoden aikana, joina olen cosplayta harrastanut) minua ei ole tönitty niin paljon kuin Desucon Frostbitessa. Ihan oikeasti ihmiset! Ei se tarkoita, että jos on päällä armorit, pitäisi kokeilla niiden lujuutta tönimällä joka paikassa. Ei, oikeasti tarkoitan sitä, että ihmiset kävelivät _jostain_oudosta_syystä_ todella holtittomasti. Saatoin saada raastavan tymähdyksen kylkeeni, vaikka tilaa oli vieressäni kävellä vaikka kuinka ja paljon. Ei minun nuoruudessani, voisin sanoa. Ja olen aika varma, että syy ei ole minussa. Vaikka onkin paljon ihmisiä ja tekee tiukkaa päästä eteen päin, olisi silti ystävällistä ottaa periaatteekseen, että silloin kun voi olla tuuppimatta, on tuuppimatta. Cosplay ei ole aina yhtä kestävää, miltä se näyttää.

Siitä pääsenkin toiseen aiheeseen. Kuten monessa muussakin kiireessä kasatussa puvussa, myös Mulanini sisälsi jokusen hakaneulan ja jouduin pyytämään, että niitä kiinitettäisiin erityisesti selkäpuolelle. Ei ole mitään henkilökohtaista sanoa, että useimmat cossaajat eivät osaa käyttää hakaneuloja oikein. Siksipä teille on luvassa demonstroiva tutoriaali hakaneulojen oikeaoppiseen käyttämiseen.

Lopuksi: JustJack/Ichi Chan suostui ottamaan minusta ulkokuvia lumessa ja tältä näyttää lopputulos! Harvemmin on ollut näin hauskaa photoshootissa ja sitten vielä Picasan jälkikäsittelyssä. Toivottavasti en vetänyt aivan överiksi. ;D Suuri kiitos kuitenkin kuvaajalle. Tästähän voisi tulla ihan tapa.

 

wee!

Tulossa: Hakaneulatutoriaali,  neliosainen novellisarja coniemme kommervenkeistä, tulevia pukuja 2012 ja vähän muutakin


Nihao tai jotain sinne päin,




Pumpkin

Prologi Desucon-päivitykselle

Täydellinen sää. Valtaisat lumikinokset nousivat ympärilläni, kun olin vihdoin saanut tömäytettyä jättimäisen pakaasini Sibeliustalon valkoiseen maahan. Tästä se alkaisi.

Puolitoista tuntia kestäneen vaatteiden vaihdon jälkeen hermoillen ja kiroten, lähdin vihdoin sonnustautuneena kiinalaiseksi soturiksi ulos maailmaan pukuhuoneen kuumista ja ahtaista tiloista. Räps. Klik. Räps. Klik. Kol, kol, kol. "Aaaa, sori, apua, ei ollut tarkoitus!" huudahti viaton conhengailija, kun epäonninen heinäsirkkani tipahti lattialle ja jäi hänen kantapäänsä alle. Life is life, totesin ja jatkoin matkaani. 

Tuona päivänä ihmiset tuntuivat erityisen ystävällisiltä ja avoimilta, niin kuin jotain olisi ollut eritavalla kuin ennen. Jonkin aikaa mietittyäni kohautin olkapäitäni ja päädyin siihen, että ehkä ympäristöni ei ollut erilainen, vaan minä olin. Ehkä en ollut ymmärtänyt ympäröivää kauneutta. Ehkä vasta sitten, kun osaa ottaa hyvän vastaan, hyötyy sen iloista.

Olin pitkästä aikaa onnellinen ja hymyilin silloinkin, kun vain seisoin yksin paikallani. Hyviä ihmisiä on olemassa, siihen täytyi vain uskoa.

Pumpkin

CosplayGaala'11: Lavakatastrofi ja muita tarinoita

Tässä myöhässä julkaistu raportti CosplayGaalasta 2011:

"pumpkin, 24.10.2011

Istun sängylläni, läppäri sylissä. Minua ympäröi kaamea sotku edellisen pyörremyrskyn jäljiltä, joka muuten vieraili kuin vierailikin CosplayGaalan pukuhuoneissa ja esiintymislavalla viime viikonloppuna, eilen, sunnuntaina. Pyörremyrsky onkin ehkä paras mahdollinen sana kuvailemaan pukua ja tapahtumaa kokonaisuudessaan. Epämiellyttävä ei, mutta sekava, nopea, sähläävä, KYLLÄ.

Hiukan keskeneräinen puku, kaatuvia lavasteita ja järkyttävässä kiireessä päälle kasatut vaatteet. Silti voisin sanoa nauttineenikin tapahtumasta ja lähinnä siitä tunteesta, että sainpas jotain aikaan, ainakin melkein, että se valmius on aivan näppieni äärellä. Siis valmius saada aikaan puku, joka ei omasta mielestäni vaadi enää massiivista rekonstruktiota ja voisin melkein sanoa olevani tyytyväinen. Se hetki, kun en enää sano itselleni olevani kehno pukuilija.

Noin puoli vuotta sitten olisin pitänyt tapahtumaa ja pukua massiivisena katastrofina. Vihdoin olen käsittänyt sen, mistä se on aiemmin johtunut: Valtavasta itsepetoksesta. Sitä laittaa itselleen valtavat odotukset, että tällä kerralla olen täydellinen ja tosi ihku. Sitten huomaa kaiken menevän deadlinea lähestyessä enemmän ja enemmän päin seiniä, aika juoksee. Se ei ole sitä, mitä suunnittelit, mutta epätoivon keskellä alkaa sanomaan itselleen, että tämä on hyvä ja silti tiedät jossain syvällä todella hyvin, että se on kaikkea muuta kuin sitä. Sitä kehuu defensseillä hetken itseään ja sen jälkeen: Totaalinen kaatuminen. Kaikki on kauheaa. Myös ne harvat ysin arvoisesti onnistuneet asiat.

Jossain vaiheessa Lulun tekemistä tässä toisessa osassa ymmärsin, että nyt oli aika vaihtaa tavoitteita. Tavoitteeni oli saada puku valmiiksi, laatu seuraisi perässä sitä mukaa kuin ehtisi. Korjaisin pukuni myöhemmin sellaiseksi kuin haluaisin, joten en ottaisi paineita. Kisa menisi miten menisi, ainakin nauttisin paikallaolostani, tunnelmasta ja ihmisistä. Kelpaisin itselleni joka tapauksessa, koska voisin täyttää todellisen päämäärni myöhemminkin.

 Tämän kerran kompastuskivi (niin kuin oikeastaan aina ennenkin)  oli juurikin se, että ajan kanssa teki taas todella pahasti tiukkaa, tällä kertaa varmaan pahiten siellä Gaalan pukuhuoneiden puolella, koska en ehtinyt hengittämään kuin kaksi keuhkollista ennen kuin astuin lavalle. Lähes kirjaimellisesti. Stressini oli lavalle ehtimisestä ja lavasteiden asettamisesta niin paha, että itseasiassa unohdin stressata lavalla. Ja se oli ihan hyvä. Tai jotain sinne päin. Jos olisin stressannut lavalla sen sijaan, että olisin jatkanut eteen päin, kun proppini kaatui  ja sen jälkeen lavasteeni kaatui melkein kokonaan, siitä ei olisi seurannut mitään hyvää. Ei silloin, eikä jälkeen päin.

Parasta tässä on varmaan se, että hyväksyy itsensä. Hyväksyy, että jotkut jutut eivät ole ihan sitä, mitä pitäisi ja jotkut jutut onnistuivat siksi, että minä onnistuin niissä. Seuraavalle kerralle parannan ja jos ja kun jatkan parantamista, yhtenä päivänä olen (melkein) tyytyväinen ja minä itse olen saanut sen aikaan ja on myös otettava huomioon, että on jo puolivälissä matkallaan."

Gaalakäynti ei rajoittunut tällä kertaa minulla pelkkään cosplaykisaan, sillä käväisin katsomassa sekä ryhmäkisan että luennon cosplayesityksistä. Kummistakin olin jokseenkin yllättynyt positiivisesti. Ryhmäkisassa keskinäinen taso oli jokseenkin kohoamaan päin, eikä kättä tarvinnut lätsäyttää otsalle häpeästä kertaa, jos ainuttakaan. Sellainen on fiilis, että vihdoin aletaan päästä esitysten jutusta jyvälle suomalaisessa cosplayskenessä. Luento taas antoi vinkkejä ja ohjeita hyvin alusta asti palikoista kokoamalla aloittelijoille ja huumorin keinoin kerrottiin, mitä ainkaan ei kannata tehdä. Ihan hyvä, sanon minä. Mielessäni on käynyt kerran jos toisenkin sama ohjelmaidea, tosin ennemminkin advanced-tyyppisesti.

Kävin tapahtuman loputtua vielä tuomareiden jälkipalautteessa, joka oli siis minulle ensimmäinen laatuaan. Taiteilijoiden kritiikinpelko. Siksi en ollut koskaan aiemmin uskaltautunut palautteessa käväisemään. Silti ei kirpaissut yhtään, sain hyviä vinkkeä ja jäi hyvä mieli. Suosittelen kyllä ehdottomasti, jos haluaa kuulla, mistä suunnasta hommaa kehittää.

Seuraava kysymys lienee yllättäen: Mitä seuraavaksi? Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin päässäni ei ole lainkaan lukkoon lyötyjä cosplaysuunnitelmia ensi vuodelle, mutta eilisiltana  päähän poksahti idea, joka toimii. Fa Mulan soturi Pinginä. Tämä idea on ollut suunnitelmissa jo pidempäänkin ja nyt on sille loistava rako toteutua, koska Desucon Frostbiteen en jaksaisi tehdä mitään kovin haasteellista. Kaksi edellistä Desuconia skipanneena tekee tosiaan mieli mennä tuolla käväisemään ja mikäs sen mukavampaa, kuin taas uusi kolttu päällä. Lulu on tulossa korjailtuna johonkin alkuvuoden viiva kesän tapahtumaan.

La magie du maquillageen on tulossa Mulanin myötä uusi osa ja jää nähtäväksi saanko tähänkin sitten kerättyä kokoon bonusmaskin. Ideana on myöskin hiljattain ollut toteuttaa maskit nopeutettuina videolla 10 000 vierailun kunniaksi. Olkaa siis silmä kovana seuraavan kuukauden aikana!

Terkuin,

Pumpkin