Muutosten tuulet

Olen saanonut motivaation. Olen saanut motivaation muuttaa tiettyjä tapojani hoitaa asioita. Vielä tällä hetkellä kärsin stressisumpusta, joka toivottavasti purkautuu vähä vähältä. Mutta sen jälkeen pääsen siirtämään ohikulkevat ajatukset toiminnaksi.

Olen nimittäin viime aikoina oikeasti oppinut arvostamaan Lulu-pukuani, josta löysin näinkin onnistuneen kuvan, jonka käyttöön sain ihanasti luvan!

Desucon 2012

Harvoin oikeasti _arvostan_ juuri mitään puvuistani. Sparrow on ehkä toinen, eikä ehkä sekään niinkään, koska en ole ehtinyt parantelemaan sitä vielä niin paljon, että voisin sanoa näin täydestä sydämestäni.

Tiedän, että Lulussani on vielä joitakin juttuja korjattavana, mutta en anna sen haitata, koska olen niiden pienten virheiden suhteen itsevarma. Ne virheet on helppo muuttaa. Jos jotain haluaisin tehdä lähes kokonaan uudestaan, niin varmaan korsetin, koska yöks-tikkaukset ja luukujanauhojen väärä materiaalivalinta. Voisi se muutenkin istua vähän nätimmin päälle ja olla edestä pidempi.

Mutta nyt pästään pointtiin. Olen tehnyt Lulun ihan miltein alusta loppuun asti kolme kertaa (nykyisellään ei kyllä minulta vaadi, että ihan kolme kertaa alottaisin alusta, jotta olisin siihen tyytyväinen)ja nyt olen melko lähellä haluamaani lopputulosta. Tästä olen päässyt johtopäätökseen, että jos oikeasti haluan KISATA, minun pitäisi kierrättää pukujani normikävijäkäytössä ainakin yhdessä tapahtumassa ennen kisaa, jotta voin sitten käytön jälkeen huokaista ja katsoa pukua uudestaan ja tehdä siihen haluamani muutokset. Kiire aiheuttaa yleensä muutenkin todella suuria laatupuutteita ja ihmeellisiä hätäratkaisuja pukuihini. Että mitäköhän järkeä kisaamisessa oikeastaan edes on ollut pukujeni ensikäytössä?


Siinä tuli kysymys viisastuneen ihmisen suusta. Ehkä hiukan katkeran ja haikean, mutta toisaalta myös itsevarman ihmisen.

CosplayGaalassa tulin henkevien keskusteluiden seassa myöskin todenneeksi, että saman ajan, jonka yleensä käytän pukujeni kanssa kiroiluun ennen tapahtumaa ja kisaa, voisi ihan hyvin käyttää esityksen harjoittelemiseen ja hahmoon eläytymisen sisäistämiseen.

Siispä olen tehnyt itselleni lupauksen kierrättää kisapukujani mielellään ainakin yhdessä tapahtumassa ennen conia, jossa aion kisata. Saa nähdä, miten toimin Euro Cosplay -puvun kanssa, kuitenkin aika suuri puku on kyseessä ja Desua edeltävä tapahtuma lienee Bakacon...

P.S. Pitkän tauon jälkeen olen ottanut elämäntavat taas pöydälle. Parempaan suuntaan ollaan menossa, ainakaan tämä viikko ei ole ruokailutottumusten suhteen ollut kovin vaikea Gaalaa edeltäneen possuamisen jälkeen. :)

Vielä joku päivä.

~Pumpkin

Euro Cosplay Championships, desuka?

Kuvan räpsäisi  Yaci (Hanna Hyttinen)

Desucon näin cosplaykisapakettina ajateltuna jättää minut tällä hetkellä hiukan sanattomaksi, vaikka se oli erittäin multiaistillinen kokemus. Olisi varmaankin ollut järkevää kirjoittaa tapahtumafiiliksistä välittömästi alkuviikosta, mutta kaiken pukuun liittyneen rumban jälkeen ajatus ihan oikeasta kesälomasta vei kertakaikkiaan kirjoittamisesta voiton.

Nyt kuitenkin lähdetään virkouttamaan aivonystyröitä ja purkamaan sitä, mitä lauantaina tarkkaan ottaen tapahtui. Täytyy lähteä oikestaan lauantai aamuyöstä, jona aivan luonnollisesti oli vielä paljon hommaa jäljellä ja kurpitsan sieraimista valui tulisen kuumaa kurpitsakeittoa. Tai kuolaa. Tai hikeä. Jotain eritettä, joka kuvastaa sitä aivojen ylikuumenemisen määrää, koska vielä oli niin paljon tehtävää. Olin kuitenkin kylmästi jo paljon aiemmin päättänyt, että katumuksille ei anneta sijaa, koska puku olisi joka tapauksessa parempi. Paras vetoni ehkä ever oli mennä lyhyen sotasuunnitelman laatimisen jälkeen nukkumaan noin kolmeksi tunniksi ja herätä aamulla maalaamaan juttuni loppuun. Muutama asia jäi tekemättä, mutta en kerro mitkä.

Puvun saaminen päälle Sibeliustalolla deadlinejen rajoissa oli jännittävä ja tuulispäinen projekti. Sattumien kautta päädyin miesten pukkariin, mutta shh, eihän kerrota kellekään? ;) Seura oli asiallista ja noin suunnilleen kymmenen kertaa rauhallisempaa kuin siinä seinän toisella puolella. Totta kai väärään pukkariin joutuminen oli puhdas vahinko.

Tässä välissä haluan painottaa, että koko päivästä ei olisi tullut yhtään mitään ilman ystävien apua ja kannustusta. Erityisesti haluan kiittää assarikseni päätynyttä Millaa ja backstagen cosplaymaamoja, joita ilman en olisi varmasti selvinnyt lavalle, niin kuin ihan oikeasti. Milloin hajosi jotain puvusta tai lavasteista, ne saivat ensiapua näiltä käsiltä, joiden tärkeyttä en voi olla liikaa painottamatta.

Bäkkärillä oli jännä tunnelma. Ihmisiä, ihmisiä, cossaajia. Kiireisiä cosplayvastaavia (hoottieläimiä) ja cosplayaajan pelastukseksi kylmää vettä. Vaikka kyseessä on kisa, minusta ilmapiiri on toisiamme tukeva. On hyvä, että meillä oli tunneissa laskettavaa aikaa päästä ihmismassoista erotettavaan tilaan, jossa istua, jakaa jännitystä muiden kanssa ja rauhoittua.

Tuomarointi on aina jotenkin hyvin lyhyessä hetkessä vilahtava kokemus, jota en ainakaan koe kokeneeni koskaan mitenkään ahdistavaksi (paitti ehkä kerran, mutta syytä voi hakea minusta itsestäni). Kerroin pukuuni tehdyistä muutoksista ja koitin rauhoitella itseäni ajatuksella, että vaikka tiedän, miten paljon on pielessä, olen kuitenkin parempi. 

Kisa. Olin lievästi sanottuna tyytyväinen yleiseen lavashöwhun, niin juonnon kuin erityisesti kisaajienkin osalta. On erityisen vaikeaa valita erityistä suosikkia, niimpä en valitse sellaista. Well done, minusta kaikki ansaitsevat taputukset päänlaelle! Oma showni oli kai ihan mukiinmenevä, vaikka ei mennytkään ihan niin kuin piti. Tärkeintä on varmaankin se, että yleisö ei sitä huomannut. Harmittaa kylläkin yksi viime hetken tekninen muutos, joka saattoi vaikuttaa ja oikeastaan vaikuttikin kokonaiskokemukseen. Mutta nyt suljen suuni, esityksen voi tsekata seuraavalta videolta! On muuten ihan tietoinen valinta näyttää tämä kauempaa kuvattu versio esityksestä.....

Lopultahan kärkikolmikon sai kolme oikein hyvää cosplayaajaa ja esiintyjää ja voitonhan vei ihana Maria Parviainen, eli blogisfäärin Ilona, onnittelut!

Henkilökohtaisesti, jos on pakko kommentoida jotenkin "kisamenestystäni", niin sijoittumattomuus ei tunnu minusta minkäälaiselta epäonnistumiselta. Epäonnistuminen on aivan eri asia. Noita kokemuksia on ollut aiempina vuosina runsain mitoin, mutta ne ovat johtuneet siitä, että olen tavoitellut sitä täydellisyyttä aina heti ensimmäisellä yrittämällä ja heti ja nyt, eikä itse pukuilusta nauttimiselle ole yleensä jäänyt tuskailun takia paljoa aikaa. Lulu jätti kuitenkin hyvät fiilikset ja olen tyytyväinen, että menin kokemaan ensimmäisen Euro Cosplay -karsintani Desuun.

Saanen tässä vaiheessa esittää teille kysymyksen: Arvaatteko mitä? Niin. Aion edelleen jatkaa satunnaisesti Lulun parantelua coneihin. Ihan vain siksi, että se on pukuilijana (ja edelleen täydellisyyden tavoittelijana) iänikuinen pyrkimykseni.

Nyt ovat edessä edelleen uudet suunnitelmat, joista saattaapi putkahtaa jotain juttua tänne blogiin joskus lähiaikoina. Animeconiin en valitettavasti ole tulossa, enkä pääse, koska no money, no honey, no funny.


Hyvää kesälomaa ihkuliinit!


Pumpkin

Lähtölaukaisu!

Tuplapeilaus nykytilanteesta.

 Helei!


Koulujutut ovat jo paremmassa jamassa ja yhdet historialliset tanssiaset pyörähdetty nyrjähdyksen kautta voittoon. Täten voin siis vapaasti suorittaa lähtölaukaisun Euro Cosplay -puvun suhteen. Katsotaan, mitä täältä löytyy.....

Gaalassa '11 keinonahka flöpflöp.

Puku näyttää paremmalta, mitä muistin tuossa peilin kautta otetussa ylimmässä kuvassa, jonka tänään otin. Arvatkaa mitä olen tajunnut? Pelkästään asettamalla puvun oikein (muistakaamme, miten kiireessä edellinen pukeutuminen tapahtui) ainakin alaosa näyttää paremmalta melkein över 9000. Sen lisäksi laitoin jalkaani kahdentoistasentin korot pidentämään mittasuhteita. Ja jos oikein muistan, minun piti käyttää korkkareita jo Gaalassa, mutta jostain syystä se jäi. Arvatkaa, mitä olen vielä muuttanut tuohon peilikuvaan? Avainsanoja ovat laahus ja metallivanne. Näyttää oikeasti todella hyvältä, vaikka sivuprofiilittomuus ei nyt välitäkään tätä asiaa ylimmässä kuvassa.

Häiritsevä otsis on häiritsevä.

 Le sukkanauha taas oli ennen kisaa upea, mutta olin monta kuukautta niin sairaan tyhmä, etten mennyt kiinnittämään sitä pohjaksi tarkoitettuihin ihonvärisiin sukkahousuihin. Mikä idiootti olenkaan. Siksi sukkaa ei Gaalassa juuri nähty ja sen kohtalo on pitkälti alla näkyvä. Derp.

Yhyy, katsokaa mitä sille kävi.

Mitä aion tälle näkemällenne tehdä? Noh, sukkanauhasta en jaksaa jauhaa sen enempää, kuin että korjaan sen, mutta vaikka tuossa kuvassa vyöt näyttävätkin ehkä hyviltä, (huomatkaa, että ylimmässä lähdekuvassa on mallinnettu vyöt väärin!) mutta niiden maalit vaativat tosissaan korjailuja. Liimatahroja on poistettava ja pikkuosasia lisättävä. Yksi vyö saa kokea tikkauslangan ja teollisuusompelukoneen kovan hampaan. Keinonahkaan aiemmin mainittu tukikangas ja pinta saa tekstuurin joko A) maalamalla B) askarteluliimatekniikalla C)"pakottamalla". Harmittaa, jos en tekstuuria ehtisikään saamaan aikaan.

Irrotin muuten toissa päivänä aika väkivaltaisesti helmojen koristereunukset, joista on tulema aplikaatioita. Olen pähkäillyt jo vuodesta 2008, onko Lulun puvun alaosasta/laahusasiasta mahdollista tehdä sen muotoista, miltä se peleissäkin näyttää ilman siihen kuulumattomia saumoja. Tätä epäilystä ovat vahvistaneet kymmenet muut Lulu-cossaajat. Vastaus kuitenkin on: On se mahdollista! Arvatkaa vain, kuinka tyytyväinen olen. Jejejejeje. Kyllä se tästä lähtee.



Kuuluilemisiin,


Pumpkin

CosplayGaala'11: Lavakatastrofi ja muita tarinoita

Tässä myöhässä julkaistu raportti CosplayGaalasta 2011:

"pumpkin, 24.10.2011

Istun sängylläni, läppäri sylissä. Minua ympäröi kaamea sotku edellisen pyörremyrskyn jäljiltä, joka muuten vieraili kuin vierailikin CosplayGaalan pukuhuoneissa ja esiintymislavalla viime viikonloppuna, eilen, sunnuntaina. Pyörremyrsky onkin ehkä paras mahdollinen sana kuvailemaan pukua ja tapahtumaa kokonaisuudessaan. Epämiellyttävä ei, mutta sekava, nopea, sähläävä, KYLLÄ.

Hiukan keskeneräinen puku, kaatuvia lavasteita ja järkyttävässä kiireessä päälle kasatut vaatteet. Silti voisin sanoa nauttineenikin tapahtumasta ja lähinnä siitä tunteesta, että sainpas jotain aikaan, ainakin melkein, että se valmius on aivan näppieni äärellä. Siis valmius saada aikaan puku, joka ei omasta mielestäni vaadi enää massiivista rekonstruktiota ja voisin melkein sanoa olevani tyytyväinen. Se hetki, kun en enää sano itselleni olevani kehno pukuilija.

Noin puoli vuotta sitten olisin pitänyt tapahtumaa ja pukua massiivisena katastrofina. Vihdoin olen käsittänyt sen, mistä se on aiemmin johtunut: Valtavasta itsepetoksesta. Sitä laittaa itselleen valtavat odotukset, että tällä kerralla olen täydellinen ja tosi ihku. Sitten huomaa kaiken menevän deadlinea lähestyessä enemmän ja enemmän päin seiniä, aika juoksee. Se ei ole sitä, mitä suunnittelit, mutta epätoivon keskellä alkaa sanomaan itselleen, että tämä on hyvä ja silti tiedät jossain syvällä todella hyvin, että se on kaikkea muuta kuin sitä. Sitä kehuu defensseillä hetken itseään ja sen jälkeen: Totaalinen kaatuminen. Kaikki on kauheaa. Myös ne harvat ysin arvoisesti onnistuneet asiat.

Jossain vaiheessa Lulun tekemistä tässä toisessa osassa ymmärsin, että nyt oli aika vaihtaa tavoitteita. Tavoitteeni oli saada puku valmiiksi, laatu seuraisi perässä sitä mukaa kuin ehtisi. Korjaisin pukuni myöhemmin sellaiseksi kuin haluaisin, joten en ottaisi paineita. Kisa menisi miten menisi, ainakin nauttisin paikallaolostani, tunnelmasta ja ihmisistä. Kelpaisin itselleni joka tapauksessa, koska voisin täyttää todellisen päämäärni myöhemminkin.

 Tämän kerran kompastuskivi (niin kuin oikeastaan aina ennenkin)  oli juurikin se, että ajan kanssa teki taas todella pahasti tiukkaa, tällä kertaa varmaan pahiten siellä Gaalan pukuhuoneiden puolella, koska en ehtinyt hengittämään kuin kaksi keuhkollista ennen kuin astuin lavalle. Lähes kirjaimellisesti. Stressini oli lavalle ehtimisestä ja lavasteiden asettamisesta niin paha, että itseasiassa unohdin stressata lavalla. Ja se oli ihan hyvä. Tai jotain sinne päin. Jos olisin stressannut lavalla sen sijaan, että olisin jatkanut eteen päin, kun proppini kaatui  ja sen jälkeen lavasteeni kaatui melkein kokonaan, siitä ei olisi seurannut mitään hyvää. Ei silloin, eikä jälkeen päin.

Parasta tässä on varmaan se, että hyväksyy itsensä. Hyväksyy, että jotkut jutut eivät ole ihan sitä, mitä pitäisi ja jotkut jutut onnistuivat siksi, että minä onnistuin niissä. Seuraavalle kerralle parannan ja jos ja kun jatkan parantamista, yhtenä päivänä olen (melkein) tyytyväinen ja minä itse olen saanut sen aikaan ja on myös otettava huomioon, että on jo puolivälissä matkallaan."

Gaalakäynti ei rajoittunut tällä kertaa minulla pelkkään cosplaykisaan, sillä käväisin katsomassa sekä ryhmäkisan että luennon cosplayesityksistä. Kummistakin olin jokseenkin yllättynyt positiivisesti. Ryhmäkisassa keskinäinen taso oli jokseenkin kohoamaan päin, eikä kättä tarvinnut lätsäyttää otsalle häpeästä kertaa, jos ainuttakaan. Sellainen on fiilis, että vihdoin aletaan päästä esitysten jutusta jyvälle suomalaisessa cosplayskenessä. Luento taas antoi vinkkejä ja ohjeita hyvin alusta asti palikoista kokoamalla aloittelijoille ja huumorin keinoin kerrottiin, mitä ainkaan ei kannata tehdä. Ihan hyvä, sanon minä. Mielessäni on käynyt kerran jos toisenkin sama ohjelmaidea, tosin ennemminkin advanced-tyyppisesti.

Kävin tapahtuman loputtua vielä tuomareiden jälkipalautteessa, joka oli siis minulle ensimmäinen laatuaan. Taiteilijoiden kritiikinpelko. Siksi en ollut koskaan aiemmin uskaltautunut palautteessa käväisemään. Silti ei kirpaissut yhtään, sain hyviä vinkkeä ja jäi hyvä mieli. Suosittelen kyllä ehdottomasti, jos haluaa kuulla, mistä suunnasta hommaa kehittää.

Seuraava kysymys lienee yllättäen: Mitä seuraavaksi? Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin päässäni ei ole lainkaan lukkoon lyötyjä cosplaysuunnitelmia ensi vuodelle, mutta eilisiltana  päähän poksahti idea, joka toimii. Fa Mulan soturi Pinginä. Tämä idea on ollut suunnitelmissa jo pidempäänkin ja nyt on sille loistava rako toteutua, koska Desucon Frostbiteen en jaksaisi tehdä mitään kovin haasteellista. Kaksi edellistä Desuconia skipanneena tekee tosiaan mieli mennä tuolla käväisemään ja mikäs sen mukavampaa, kuin taas uusi kolttu päällä. Lulu on tulossa korjailtuna johonkin alkuvuoden viiva kesän tapahtumaan.

La magie du maquillageen on tulossa Mulanin myötä uusi osa ja jää nähtäväksi saanko tähänkin sitten kerättyä kokoon bonusmaskin. Ideana on myöskin hiljattain ollut toteuttaa maskit nopeutettuina videolla 10 000 vierailun kunniaksi. Olkaa siis silmä kovana seuraavan kuukauden aikana!

Terkuin,

Pumpkin

Viimeinen fantasia keinoturkiksella kuorrutettuna

Teen täällä toisella kädellä tätä blogia ja toisella yritän epätoivoisesti muotoilla peruukkini otsatukkaa. Kuten joskus olen ehkä saattanut aiemmin mainita, peruukit eivät. ole. minun. juttuni. Noh, kaksi tuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen, peruukki on vain lakkaamista ja muuta yleissiistimistä vaille valmis ja istun tässä odottelemassa, että saisin ladattua äänitehosteiden miksaajan _tappavan_hitaalla_nettiyhteydelläni. Samalla himoitsen jäätelöä, jota käytännönsyistä ei pakastimessa tietenkään ole. Kämppikset ovat viettämässä lomaa jossain muualla. Tilanne on ideaalinen cossin valmiiksi saamiselle. Jäätelönhimoitsemista lukuunottamatta.

Tiedän, että tällä kertaa ei ole suurta ongelmaa saada pukua valmiiksi. Lukuun ottamatta yhtä pikkuPIKKU seikkaa, nimittäin jo-valmiit hihani ovat kadonneet enkä näe missään nimessä olevan tarpeeksi aikaa tai materiaaleja tehdä uusia tähän hätään. Siispä pidän sormia ristissä, että ne jostain pongahtaisivat esiin. Eiväthän ne ole voineet kadota lopullisesti, eiväthän? Toivon, että olisin oikeastaan vain jättänyt ne johonkin kotiin, mutta sadan kilometrin matka estää tarkistuksen, enkä todellakaan voi luottaa siihen, että perheeni hoitaisi asian ("Ei niitä nyt löydy tähän hätään, unohda koko juttu.") En tajua, miksi muuten silloin kun on kova draivi päällä, ei sitten voi perheeltään saada hitustakaan tukea, vaan täytyy olla senkin edestä pessimistisiä.

Hmm. Mitähän muuta tässä voisin kertoa projektistani. Aion tehdä tänään peräti kolmannen Moogleni. Tein siihen ensimmäiset oikeat kaavani ehkä ikinä. Olen värjännyt hiukseni mustiksi, nyppinyt kulmakarvani pienemmiksi kuin ne ovat ikinä olleet ja mielestäni olen viime yrittämälläni onnistunut tekemään todella hyvännäköiset silmämeikit. Puvussa on geneerisesti aika paljon vielä tehtävää, mutta tänään sentään olin pääni sisällä päivän aikatauluista edellä (luulin siis, että oli keskiviikko) ja onneni on, että itse Gaala pidetään vasta sunnuntaina. Yes!

Ja nyt uutisia: Olen keksinyt, miten keinokuitua voi sävyttää vaaleammaksi. Teoriassahan tämä on täysin mahdotonta, mutta turkikseni mielestäni vaati sitä, ja muutaman vuoden pohdiskelun jälkeen tartuin Grimasin vesiliukoisiin kasvoväreihin ja asetoonipitoiseen kynsilakanpoistoaineeseen. Voìla! Näin rikotaan luonnonlakeja. Turkis ei toki kestä lainkaan vettä ja kosteutta, mutta hätä on täten keksinyt keinot saada aikaan cosplaytarkoituksiin toimiva sävytystekniikka. Kuvassa olevaan turkikseen käytin ihan valkoista sekoitettuna pikkuisen keltaiseen värinä, eli mitään massiivista muutosta ei voi saada aikaan, mutta minulle ero oli hyvinkin tarpeellinen lopputuloksen kannalta. Voisin tekaista aiheesta lyhyen tutoriaalinpoikaisen jossain vaiheessa, mutta se jääkööt CosplayGaalan jälkeiselle ajalle.

Puoliksi värjätty keinoturkis & oikealla sävytettyä turkista.

Edessä on tänään vielä urakka maalata Lulun hameen noin 3 metriä ja 10 senttimetriä leveä helma"brodeeraus". Pohjat toki olivat olemassa, mutta viimeksi homma todella jäi näin mukavasti kesken. Eli ihanaa iltaa minulle.

Huomaan, että tämänhetkinen työtahti on minulle melko sopiva. Kerta kerralta saan enemmän todisteita siitä, että aikaisemmin olisi projektini hyvä aloitaa. Viime kerran helvetti on muuttunutkin jonkin tapaiseksi siunaukseksi, sillä tällä kertaa taidan saada pukuni kunnialla valmiiksi. Sisäinen perfektionistini tietenkin simputtaa, että paljon parempaan olisin pystynyt himpulla kärsivällyyttä mukanani, but for now, I'm satisfied. Ei sillä, olen minä tällaisella aikataululla aikaisemminkin epäonnistunut ja kyseinen salapuku odottaa edelleen massiivisena kasanaan jossain varastossa ja tiddididdidiiii, nyt kun on tunnelmat kohdallaan, aion paljastaa käyttäväni tuota pukua ensi vuoden EuroCosplay -kisassa, sen verran tyytyväinen siihen sen tämän hetkiseenkin tilaan jo olen.

Ei muuta kuin moi, kello on varttia vaille yksi ja minä lähden loppuyöksi sitten maalaamaan ja ulvomaan kuuta,


Pumpkin

Mitäs Fantsua? Pumpkin vloggaa.

Pumpkin vloggaa ehkä ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa. Pölinöitä Lulusta ja ensi kesästä. Ei tarvitsekaan kiinnostaa.

Sitten kun peruukki ajaa taas asiansa.

1811: Sérieusement

No kyllähän sen minä tiedän, että emme elää enää 1800-luvun tunkkaisia, mutta kauniita aikoja, mutta se vaan kuullostaa niin, niin paljon kivemmalta, kuin vuosi 2011. 2011 on sekoitus kaatopaikkoja, kerrostaloja ja omakotitalojen takapihojen grillikutsuja, joissa käytetään Marimekon pöytäliinoja. Hyi. Minä rakastan 1800-lukua tyylillisesti, sekä sen synkkyyden tuottamassa dramaattisuudessa hyvin, hyvin paljon. Harkitsen, josko alkaisin erikoistua tuon ajan puvustukseen, jos sellainen nyt on mahdollista.

Anygay. Minun tarkoitukseni ei ole tänään paasata nykyajan kamaluuksista, enkä entisaikojen silmäkarkista. Minä puhun minusta ja tästä vuodesta. Puvut. Tarkoituksiinihan kuului tehdä Yuna ja Rikku, mutta alan käydä muihin ajatuksiin. Siskoni ei erityisemmin kuitenkaan ole innostunut koko pelistä, eikä aikani kirjoitusten alla riittäisi kunnolla kahteen pukuun. Sen lisäksi juttelin eilen Anen kanssa mesessä, ja aiomme ehkä tehdä cosplaymeikkauspaneelin Tampere Kupliiseen, jossa on yleisesti ottaen aina ollut hyvin huono ohjelmatarjonta mangan kuluttajille tarkoittaen. Josko vähän nostaisimme tasoa. Siksi voisin valita enemmän sellaisen hahmon, jonka maskeerauksessa on omat jujunsa. Olisiko nyt siis oikea rako tehdä Lucciola, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pidempään?

Ratkaisu ongelemiini tuntuisi hyvin simppeliltä. Teen puvun, joka himottaa, ei ole liian vaikea toteuttaa aikaan nähden, kaapu piilottaisi huonot puoleni ja saisin vihdoinkin tehdä haltijakorvat! Yay. On kuitenkin jotain muuta, mitä en ole vielä ratkaissut, vaikka pari kuukautta sitten juttu oli minulle vielä niin selvä. Eurocosplayn hahmovalinta. Jo pidemmän aikaisiin suunnitelmiin kuului Akidzuki Youjirõ Bakumatsu Kikansetsu Irohani Hohetosta. Mieleeni hiipi kuitenkin pelottavia kuvia tuomarit antamassa kritiikkiä liian lällystä hahmovalinnasta.



Toinen vaihtoehto? Puku, jonka toteutin lievästi sanottuna epäonnistuneesti suunnitelmiini nähden jokunen vuosi sitten. Lulu Final Fantasy X:stä. Tässä puvussa olisi näyttävyyttä ja haastetta ja ette arvaakaan, kuinka halajan korjata vanhat virheeni ja tehdä kaiken uudelleen. Minä ihan tosissani haluan apua.Olen saanut muutaman mielipiteen hahmovalinnasta, mutta jakauma on hyvin tasaisesti fifty-fifty. En halua kuulla, kumpi on teidän lempihahmonne, vaan kysymys on tämä: Vaikuttaisiko jompi kumpi näistä puvuista onnistuessaan tuomarit paremmin, kuin toinen? Minä luulen, että se olisi kuitenkin Lulu. Mutta haluan tietää. Onko ketään, jolla olisi kokemusta tuomaroinnista tai painavaa sanaa sanottavana? Antaa tulla ja kiitän jokaista, jolla on jotain mielipidettä tähän asiaan.

Tulevaisuudesta takaisin nykyhetkeen. Tästä kuukaudesta lähtien aion pudottaa painoani cosplayn vuoksi. Tässä on tilanne muutenkin jo riistäytymässä käsistä. Tämä ei ole mikään uuden vuoden lupaus, vaan se on päätös. Haluan näyttää hyvältä puvuissani, siinä määrin ne minulle merkitsevät. Sen pituinen se.

Nyt, kun joululoma on sallinut varsin totaalisen palautumisen muutaman vuoden jatkuneesta cosplaystressistä, tunnen olevani valmiina ensi vuoden projekteihin ja elämän haasteisiin. Lähin projeti käsilläni on V:n maski lukioni abivideoon, jonka ohjaus on ilmeisesti myös minun käsissäni. Maski tosin tulee saamaan pienen make-overin. Ehkä napsaan siitä kuvan, kun se vielä näyttää kauniilta.

Sen pitemmittä puheitta toivottelen möyhäisiä hyviä ja toivon mukaan onnelisia uusia vuosia kaikille!


Pumpkin

Ouverture

Tidii. Tässä on nahkansa uusinut cosplay-blogini, jonka pitkän harkinnan jälkeen nimesin uudelleen Cirque du cosplayksi. Suomeksi tämä tarkoittaa siis cosplay-sirkusta. Nimen valintaan vaikuttivat lukuisat asiat: Olen lukenut 13 vuotta ranskaa, joten kieli on minulle pakostakin tullut läheiseksi ja suomeksi välivivalla varusteltu nimi ei missään nimeessä olisi ollut yhtä tyylikäs, (Myöntämättä jätettäkööt, että en ole varma, kuinka pahan artikkelimokan tein jättämällä la:n pois.) sirkukset, varsinkin "friikki"-sirkukset ovat lähellä sydäntä enemmän tai vähemmän graafisessa mielessä, cosplay on tietenkin itsestään selvyys, mutta kuka ei myöntäisi cosplay-elämän olevan joskus yhtä sirkusta? Oikeastaan aika useinkin.

Uuden julkiasun juhlistamiseksi lisään kuvan, jossa näytän lähestulkoot omalta itseltäni.

Shocked?

Olen tätä kuvaa laittanut jo ihguun Irc-Galleriaan ja Facebookkiin, mutta kyseessä on siis ensivuoden ensimmäistä pukua varten meikkikokeilu. Hahmoimpression yritin luoda asettelemalla hieman hiuksiani, repimällä jo puolikasta T-paita ja laittamalla samantyyppisen korun kaulaani, kuin kyseinen hahmo. En tiedä tunnistaako tästä vielä ollenkaan hahmoa, mutta kyseessä olisi siis Yuna Final Fantasy X:stä.

Yuna on hahmo, jota kohtaan olen kokenut paljon ristiriitaisia tunteita. Yuna on lauhkeudessaa mielenkiintoinen hahmo ja tykkään rinnastaa hänet viattomuuden perikuvaksi. Toisaalta se on myös hänen kaikista ärsyttävin puolensa. Vaikka Yuna suuttuu, hänen on vaikea muodostaa ryppyä edes kuvaennollisesti kulmiensa väliin. Koska FFX:ssä on hyvin, hyvin monta muuta mielenkiintoista hahmoa, Yuna on yleensä roikkunut cosplayattavien hahmojen hännillä.

Suunnilleen viime viikolla kuitenkin koin aikamoisen ahaa-kokemuksen, kun jouduin pistämään ensi vuoden alkupuolen suunnitelmat uusiksi. Tein toissa vuonna siskolleni puvun Tokyo Mew Mewstä. Hänellä olisi periaatteessa jatkuvasti kiinnostusta myös cosplayata, mutta ei pahemmin enää lue mangaa tai mitään muutakaan, saati sitten osaa tehdä pukuja... Mistä pääsenkin toiseen pointtiini, joka on, että ajattelin tehdä hänelle Rikkun. Eli paricossi. Siskokset on serkukset. Haha. Hauskaa. (Sarkasmia.)

Rikku ja Yuna.

En olisi muuten ehkä valinnut meille juuri näitä hahmoja, mutta koska tajusin, kuinka hyvin ruumiinrakenteemme mätsäisivät näitä pukuja varten, en vain voi vastustaa kiusausta. Sen pitemmittä puheitta, tästä aiheesta vielä jatketaan, jahka saan ostettua pukuihin materiaaleja. En voi pysyä housuissani. Näistä puvuista tulee toivon mukaan oikeasti kivat toteuttaa.