Tältä näyttävät Välähdys -kisan voittajat

Välähdys-kisan tulokset

Eli lyhyesti, kiitos äänestäneille!




Tulossa: CosplayGaala -raporttia

Viimeinen fantasia keinoturkiksella kuorrutettuna

Teen täällä toisella kädellä tätä blogia ja toisella yritän epätoivoisesti muotoilla peruukkini otsatukkaa. Kuten joskus olen ehkä saattanut aiemmin mainita, peruukit eivät. ole. minun. juttuni. Noh, kaksi tuntia tämän lauseen kirjoittamisen jälkeen, peruukki on vain lakkaamista ja muuta yleissiistimistä vaille valmis ja istun tässä odottelemassa, että saisin ladattua äänitehosteiden miksaajan _tappavan_hitaalla_nettiyhteydelläni. Samalla himoitsen jäätelöä, jota käytännönsyistä ei pakastimessa tietenkään ole. Kämppikset ovat viettämässä lomaa jossain muualla. Tilanne on ideaalinen cossin valmiiksi saamiselle. Jäätelönhimoitsemista lukuunottamatta.

Tiedän, että tällä kertaa ei ole suurta ongelmaa saada pukua valmiiksi. Lukuun ottamatta yhtä pikkuPIKKU seikkaa, nimittäin jo-valmiit hihani ovat kadonneet enkä näe missään nimessä olevan tarpeeksi aikaa tai materiaaleja tehdä uusia tähän hätään. Siispä pidän sormia ristissä, että ne jostain pongahtaisivat esiin. Eiväthän ne ole voineet kadota lopullisesti, eiväthän? Toivon, että olisin oikeastaan vain jättänyt ne johonkin kotiin, mutta sadan kilometrin matka estää tarkistuksen, enkä todellakaan voi luottaa siihen, että perheeni hoitaisi asian ("Ei niitä nyt löydy tähän hätään, unohda koko juttu.") En tajua, miksi muuten silloin kun on kova draivi päällä, ei sitten voi perheeltään saada hitustakaan tukea, vaan täytyy olla senkin edestä pessimistisiä.

Hmm. Mitähän muuta tässä voisin kertoa projektistani. Aion tehdä tänään peräti kolmannen Moogleni. Tein siihen ensimmäiset oikeat kaavani ehkä ikinä. Olen värjännyt hiukseni mustiksi, nyppinyt kulmakarvani pienemmiksi kuin ne ovat ikinä olleet ja mielestäni olen viime yrittämälläni onnistunut tekemään todella hyvännäköiset silmämeikit. Puvussa on geneerisesti aika paljon vielä tehtävää, mutta tänään sentään olin pääni sisällä päivän aikatauluista edellä (luulin siis, että oli keskiviikko) ja onneni on, että itse Gaala pidetään vasta sunnuntaina. Yes!

Ja nyt uutisia: Olen keksinyt, miten keinokuitua voi sävyttää vaaleammaksi. Teoriassahan tämä on täysin mahdotonta, mutta turkikseni mielestäni vaati sitä, ja muutaman vuoden pohdiskelun jälkeen tartuin Grimasin vesiliukoisiin kasvoväreihin ja asetoonipitoiseen kynsilakanpoistoaineeseen. Voìla! Näin rikotaan luonnonlakeja. Turkis ei toki kestä lainkaan vettä ja kosteutta, mutta hätä on täten keksinyt keinot saada aikaan cosplaytarkoituksiin toimiva sävytystekniikka. Kuvassa olevaan turkikseen käytin ihan valkoista sekoitettuna pikkuisen keltaiseen värinä, eli mitään massiivista muutosta ei voi saada aikaan, mutta minulle ero oli hyvinkin tarpeellinen lopputuloksen kannalta. Voisin tekaista aiheesta lyhyen tutoriaalinpoikaisen jossain vaiheessa, mutta se jääkööt CosplayGaalan jälkeiselle ajalle.

Puoliksi värjätty keinoturkis & oikealla sävytettyä turkista.

Edessä on tänään vielä urakka maalata Lulun hameen noin 3 metriä ja 10 senttimetriä leveä helma"brodeeraus". Pohjat toki olivat olemassa, mutta viimeksi homma todella jäi näin mukavasti kesken. Eli ihanaa iltaa minulle.

Huomaan, että tämänhetkinen työtahti on minulle melko sopiva. Kerta kerralta saan enemmän todisteita siitä, että aikaisemmin olisi projektini hyvä aloitaa. Viime kerran helvetti on muuttunutkin jonkin tapaiseksi siunaukseksi, sillä tällä kertaa taidan saada pukuni kunnialla valmiiksi. Sisäinen perfektionistini tietenkin simputtaa, että paljon parempaan olisin pystynyt himpulla kärsivällyyttä mukanani, but for now, I'm satisfied. Ei sillä, olen minä tällaisella aikataululla aikaisemminkin epäonnistunut ja kyseinen salapuku odottaa edelleen massiivisena kasanaan jossain varastossa ja tiddididdidiiii, nyt kun on tunnelmat kohdallaan, aion paljastaa käyttäväni tuota pukua ensi vuoden EuroCosplay -kisassa, sen verran tyytyväinen siihen sen tämän hetkiseenkin tilaan jo olen.

Ei muuta kuin moi, kello on varttia vaille yksi ja minä lähden loppuyöksi sitten maalaamaan ja ulvomaan kuuta,


Pumpkin

Cosplaycook

Olin kirjoittamaisillani paluustani kauhistusten vidakkoon, mutta sen sijaan tein sen, minkä yleesäkin: Juoksen häntä koipien välissä tekemään aivan jotain muuta. Mikä vain käy; koulustressi, syöminen, päätös siitä, että tänään pidän rentoutumisillan, jotta huomenna jaksan.

Ehkä jokin kohtalon tapainen tai kenties onnenkantamoinen laittoi sormensa peliin, koska tartuin toissa iltana täydellä päättäväisyydellä siskoni ostamaan ruoanlaittoelokuva Julie&Juliaan, kun maalaushommat olisivat odottaneet oman huoneeni puolella. Ja arvatkaa mitä? Koin ehkä joka toinen minuutti samaistumisen tunteita elokuvan päähenkilöä kohtaan. Siis, cosplayhan on tunnetusti ranskalaista ruoanlaittoa. No ei nyt aivan. Julie&Julia kertoo tositarinan Juliesta, joka harmaan arjen ja todellisuuden keskeltä löytää itselleen uuden harrastuksen: Ruoanlaiton, tavoitteen ja blogin tavoitteenaan valmistaa kaikki respetit häntä inspiroivan Julia Childin kuuluisasta keittokirjasta yhdessä vuodessa ja sitten raportoida niistä perustamassaan blogissa nimeltä Julie&Julia.

Pystyin heti soveltamaan tätä yhdistelmää omaan elämääni, jossa ainesosat olisivat: cosplay, tavoite, blogi ja inspiroijina eräät tietyt loistavat cosplayaajat Suomesta ja maailmalta. Ihailun kohteikseni voitaisiin asettaa myös muutama muunkin nimen, päälimmäisenä Colleen Atwood, maailman paras puvustaja (tietenkin vain minun ja muutamien muiden tuhansien mielestä.)

Katselmuksen aikana onnistuin nauramaan aivan järjettömästi vakavissakin kohdissa siitä ilosta, että hei, näin on mullekin käynyt, tällaiseksi muutun puvunteko prosessien aikana aina toisinaan: Itkupotkuraivareita, ahdistusta, sosiaalisen elämän ja -suhteiden kärsimistä, koulusta ja töistä lintsaamista. Silloin kun menee huonosti, paras sana kuvaamaan mahtavailevaa harrastajaa on se kauhea akka, sitten poikaystävä melkein häipyy lopullisesti tai äiti uhkaa potkia ulos kotoa ja blogiinhan sitä piilovittuilua lopulta löytää itsensä kirjoittamasta. Ruokapaloi Juliella pohjaan, kun hänellä olisi ollut mahdollisuus tehdä vaikutus kuuluun toimittajaan. Näin on minulle tainnut käydä tässä viime aikoina ihan muutaman kerran muutaman vuoden sisään.

Miten oikeastaan tähän paskan taivaalta satamiseen oikein päädytään? Cosplay, siinä missä Julien ruoalaitto harrastuksena tosiaan pitäisi olla hauskaa. Alunperin "huviksi" aloitettu harrastus muuttuu melkein yhtä tärkeäksi kuin hengittäminen. Äitini jaksaa naljailla siitä, että onkohan tämä kaikki tosiaan sen kaiken romahtelun arvoista? Joskus on. Toisinaan se jopa kuuluu asiaan.

Jossain vaiheessa elokuvaa Julien kohtaamien romahdusten jälkeen jouduin vaihtamaan asennoitumistani elokuvaan. Tästä eteen päin tie oli vielä minulle tuiki tuntematon. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että oma kenenkään muunkaan tie päättyisi samoin, mutta lopulta ainakin Julie pystyy tavoitteeseensa, josta seuraa mediaryöpyytys, toisin sanoen, se voisi olla ylipäätäiseen onnistumiseen haaveidensa täyttämisessä. Cosplayssa tosin kaikki on aika paljon enemmän itsestä kuin tuurista kiinni tai siitä, kuinka moni ihminen seuraa blogiasi. Siihenhän en blogin enkä cosplayn kohdalla millään tavalla kuitenkaan tähtää. Lukijoiden laatu on tärkeämpää kuin määrä. Minun tavoitteeni on tehdä hyvää ruokaa. Siis pukuja.

Voisin sanoa olevani temässä eränlaisen come backin partaalla, koska aion viimeisen neljän kuukauden "pukutaukoilun" jälkeen saattaa suurprojekti Lulun vihdoin päätökseen. CosplayGaala. Siellä tavataan. Huoneeni on joutunut pyörremyrskyn uhriksi nimeltä Henniina, Lulu ja härän raivo. Toivon hetkiä on ollut ihan lupaaviakin tähän mennessä, tosin ainut projektissa tällä hetkellä eteen päin vievä on aikataulujen perässä epätoivoisesti laahautuminen.

Niin kuin monesti aiemminkin, olen tullut kisaamaan palkintopallista, eli todellisuudessa kisaan omien sisäisten pirujen voittamisesta. Kaksi viikkoa. Puku on jossakin määrittelemättömässä kunnossa, enkä koe olevani täysin henkisesti vielä valmis jatkamaan, mutta jos joskus sen jatkon on tultava niin heti. Muuten lykkään deadlinejen ja epäonnistumisen pelkojani loputtomiin. Tämän blogitekstin julkaiseminen sinetöi päätökseni.


Back is the 'o desperate and hazy hatter,

Pumpkin

P.S. Aion päivittää ulkoasun "lähi"aikoina.

La magie du maquillage II

Olen ollut lähes täysin ilman verkkoyhteyttä tässä kuukauden päivät ja arvatkaa, onko harmittanut, kun en ole päässyt bloggaamaan. Täältä kuitenkin pesee. Kaksi maskia yhden hinnalla!

Mirana

//EDITKoska Miranan meikit eivät todellakaan ole edukseen ylemmässä kuvassa, tässä vielä kuva edestä omilla hiuksilla:

Ensimmäisenä Burtonin Alice in Wonderlandin White Queen. Jälleen kerran, hiukset on luotu budjettisyistä Paintilla. Meikkiin ei olla kuitenkaan koskettu. Miranan voimakkaimmat kasvonpiirteet ovat silmät, kulmat ja suu, joiden sävyt ovat melkoisen tummat. Anne Hathaway puolestaan on tunnettu bambisilmistään ja vaaleasta ihostaan. Niimpä tässäkin maskissa on kätetty, kuten niin monessa muussakin pohjana Grimasin kalpeinta rasvaliukoista ja päällä Lumenen kivipuuteri. Molempia suosittelen lämmöllä! White Queenin kaltaisten hahmojen kanssa, joilla ei ole kovinkaan paljoa muokkailunvaraa kasvonpiirteille varjostuksilla, kannattaa aivan erityisesti kiinnittää huomiota jäljelle jäävien osien muotoon.

Koska aivopierut ovat hyvin jännä asia, unohdin laittaa vielä silmän vesirajaan valkoista rajauskynää aivan alaulkoreunoihin, jotta aikaan oltaisiin saatu entistä enemmän suuri- ja riippusilmäisyyden efekti. Se tosiaankin olisi ollut hyä lisä kokonaisuteen.  Ripsiväriä silmissä on tietysti runsaasti ja yritin erotella ne mahdollisimman tarkasti. Miranan meikissä mielenkiintoisimpia asioita on ruskeapunan häivähdys silmien ympärillä. Siispä tartuin aavistuksen rusahtavaan poskipunaan ja pyörittelin siveltimellä värin sekä ylä- että alaluomelle.

Huulet olivatkin se kinkkisin juttu ja osasyy valitsemaan juuri tämän hahmon. Meikit, joita käytin, olivat punainen huultenrajauskynä, ruskea kulmakynä ja huulikiilto. Tällä kombinaatiolla rajaamalla ensin ruskealla huulet suuremmiksi ja sitten värittämällä sisustat punaisksi saatiin aikaan uhkea muoto. Halusin kuitenkin varjostaa ja lisätä niihin realismia, joten sekoitin tuota ruskeaa ja punaista keskenään. Siitä lopputuloksena oikea sävy. Lopuksi huulikiilto. Jossain vaiheessa totesin, että reunat eivät olleet tarpeeksi selkeät, joten rajasin huulien ulkopuolelta valkoisella ja blendasin sen lopuksi muuhun ihoon. Tämän kikan opetti minulle alkujaan Ane-ue. Oikeasti huulien maalaaminen onnistuisi aikalailla helpommin vain oikeanvärisellä huulipunalla, mutta budjetti, budjetti jälleen kerran sattui vastaan.



Avatar

Pukeuduin Avatariksi koulun scifi-bileisiin. Tässä muokkaamatton kuva tekotaiteellista taustaa lukuunottamatta. Avatar ei ole kukaan tietty henkilö elokuvasta, vaan sattumanvarainen tutkija keinokehossaan.

Tähän projektiin lähdin suhteellisen simppeleillä välineillä: Musta, valkoinen ja sininen vesiliukoinen kiekko, vaalea puuteri, kajaali ja violetihtävä huulipuna.

Tein ensin kasvoilleni tasaisen vaaleansinisen pohjan runsaalla vedenkäytöllä ja sitten tuputtelemalla sitä puolivälissä kuivumispisteeseen meikkisienellä. Tämän jälkeen kokeilin lisätä jonkilaisia varjostuksia sotkemalla mustaa ja sinistä keskenään, mutta lopputulos ei ollut kovin näkyvä. Sitten tummemmalla koristeet kasvoihin siveltimen kanssa.

Tärkein on tietenkin nenä, joka ei ollut lainkaan ihmismäinen. Länsimaalaisena nenäni on tietenkin hyvin ulkoneva, joten siitä ei ollut ainakaan apua. Siispä tartuin mustaan rajauskynään ja piirsin selkeät linjat mahdollisimman kauas omasta nenästäni. Mahdollisimman kauas merkitsee silmän sisänurkanlinjaa suoraan alaspäin, ehkä puolen sentin huijauksella. sitten lisää tummaa meikkiä, esim Grimasin rasvaliukoista mustaa ja sekoitettua tummansinistä kasvoväriä rajasta alaspäin blendaten ja voìla! Nenäni on nyt melkoinen lätty. Rajasin itselleni kuonon jälleen terävämmällä tummalla linjalla ja väritin nenänpään violetilla huulipunalla (pohjustus olisi ollut nannaa).

Ilman viimeistelyä tämä ei ole vielä yhtään mitään. Lumenen kalpein puuteri (ei siis sininen, vaan vaalea ihonsävy) muuttaa tylsän tasaisesta sinisestä läpikuultavaksi ja realistisemmaksi ja lisäämälllä valoa vielä otsaan, nenään ja poskipäihin saadaan jopa kasvojenpiirteistä olennaisimpia eteen päin. Vielä valkoisella kasvovärillä siveltimen avulla pisteitä harkittuihin paikkoihin ja paketti on melkein kasassa. Mutta ei ihan --- Torahampaat.

Ostin torahampaat (hieman kellertävät) Naamiohuveista vuosia sitten kolmella eurollla. Sitten sain ilmaiseksi kahden tökötin soluution, joita sekoittamalla ja muotoilemalla hamapaiden sisän se kovettui ja siten kiinnittyi parmmin omiin hampaisiin. En sano, etä olisi täysin täydellisellä tavalla toiminut, mutta voittaa ehdotomasti esimerkiksi vuosien takaa tututun purukumin.



Eipä tässä muuta. Kuulemme varmasti jälleen piakkoin, sillä Traconin raporttia on luvassa ja saanen tiedottaa -- tittiditti dii! -- Aion vihdoista ja viimein tehdä Lulun valmiiksi. Nimittäin CosplayGaalaan. o/

 

La magie du maquillage

Olen päättänyt aloittaa säännöllisen muuntautumisleikin Cirque du cosplayssa, koska kyllähän sitä pitää toisinaan taitojaan kartuttaa, kokeilla uutta, tutkia ja viihdyttää ihmisiä sekä itseäni. Sen lisäksi saan blogitekstien julkaisemisrytmistä hiukan kiinni.



Victor van Dort

Ensimmäiseksi kokeiluksi pääsi Victor van Dort Tim Burtonin nukkeanimaatio Corpse Bridesta, jolla on tietenkin pysyvä paikka sydämessäni. Olen tässä viime aikoina pimputellut aika kovaan tahtiin pianoa ja opetellut Victorin piano soloa, joten siitä inspiraatio tekaista maskeeraukset juuri hänelle.

Kuten tietysti snortaten huomaatte, kuvassa on käytetty Painttia paidankauluksiin, silmiin ja kulmakarvojen peittämiseen. Jos tämä olisi tositarkoituksella tehty kokonaisuus, oikeaan pukuun kuuluisi vaatetuksen lisäksi valkoiset piilolinssit ja ajelisin oikeasti kulmakarvani pois, mitä en tähän sitten tehnyt sparrowmaisista syistä.

Pohjameikki koostuu kosteusrasvasta, meikkivoiteesta, Grimasin rasvaliukoisesta kalpeimman sävyn meikkikiekosta ja Lumenen kalpeimman sävyn mineraalipuuterista. On aivan uskomattoman kätevää omistaa juuri kalpeimmat (ei valkoiset sävyt) meikkimössöistä, koska niitä tulee käytettyä ollessa myös manga/animehahmo.

Varjostukset ovat epämääräisiä, tummia ja lämpimiä luomivärejä, joita löysin varastoistani. Yritin luoda illuusiota kapenevista kasvoista lisäämällä kolmiomaiset varjostukset kasvojeni reunamille ja tein silmäkuoppien alueista laajemmat, koska Victorin hahmolla nukkena on hyvin suuret silmät, joita ei fyysisten rajoitteiden takia pysty itse tekaisemaan. Siksi ihanne olisi hankkia kokosilmän piilolinssit, joissa on pupillin kohdalla väritön kohta. Sen lisäksi "vesilinjaan", eli alaluomen sisäreunaan taputtelin valkoista kajaalia sitä kuitenkaan liioittelematta. Muokatut alueet päätyvät samaan kohtaan kuvassa kuin kyseinen rajaus, jonka alle tein vielä häivytetyn mustan rajauksen lisäämään silmien pop-out efektiä.

Aivan erityisiä pointteja, joita haluan korostaa kovasti, ovat esimerkiksi oman hiusrajan tummentaminen luomivärillä. Siirsin sen sijaintia kyseisellä kikalla alaspäin ainakin kaksi senttimetriä ja ero on normaaliin melko mahtava. Toinen on taas sieramien (eww) muokkaus rajauskynällä toiseen muotoon.

Parannuksia voi aina tehdä ja moniakin asioita jäi tietenkin laatutasolla harmittamaan, mutta ensimmäinen kokeilu on aina ensimmäinen kokeilu. Jos tästä olisi pitänyt oppia jotain, niin sen, että seuraavaksi kerraksi on pakko ostaa niitä meikkisieniä ja luomivärisiveltimiä. : < Eihän tästä tule yhtään mittään ilman moisia.