COSPLAYlaihduttajan päiväkirja

Bon soir, kaikki vanhat, uudet ja tuntemattomat lukijani! Olen valmistellut jo pitkään mielessäni jotain mielenräjäyttävän hyödyllistä cosplayjuttua ja tässä se tulee: Minä lähden laihduttamaan urakoimalla tämän vuoden Eurocosplaykisaa varten ja raportoin edistymisestäni säännöllisesti tähän blogiin. Ei erityistä liikuntaa, ainoastaan ruokavalion muutoksilla lähden tähän haasteeseen mukaan. Postaan vähintään joka toinen viikko joitakin otteita ruokapäiväkirjastani, sen hetkisen painoni ja tunnelmia ja ajatuksia noilta momenteilta. Tiedän, että laihdutus on yksi vaikeimmista asioista monille ihmisille ja uskokaa pois, sitä se on varsinkin minulle. Silti nyt tunnen vasta ensimmäistä kertaa elämässäi olevani valmis oikeaan toimintaan.

Tavoitteekseni olen suunnitellut pudottavani ainakin 0.5 kg/viikko, vaikka puntarihan totuuden kuitenkin lopulta määrää. Kuukausia Eurocosplay-kisaan näyttäisi olevan suunnilleen neljä, joten realistinen tavoitteeni on pudottaa 8kg terveysmaratonini aikana. Toivon ja odotan tämän näkyvän edes jonkin verran kasvoissani ja masussani.

Kaveriksi ja motivaattoriksi kirjanpitoon lähtee syötävän ihana musitikirja.

Ruokavalio, jota tulen noudattamaan, on saanut monien muidenkin ihmisten painon putoamaan kuukaudessa suurempiakin määriä verrattuna tavoitteeseen, mutta en aio jättää varaa pettymyksille. Erinäiset keskustelut netissä, muiden mielipiteet sekä äitini ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että on vain yksi ja aioa ja oikea tapa laihduttaa. Kerron ruokavalioni sisällön parin päivän sisään, samalla, kun listaan alkutilanteen faktat. Jaksakaahan siis odottaa.

(P.S. Kädessäni näkyy sinistä, koska olen oikeasti smurffi.)

Pumpkin

Fatigue

Olin viime viikolla lzo photon valokuvanäyttelyn avajaisissa, mutta sen kummemmin tuoreita uutisia cosplayrintamalta ei näillä hetkillä valitettavasti ole. Näyttely oli ihan jees seisoskelua ja kuvien ja haastatteluiden kiertämistä, jonka jälkeen olisi ollut vielä mahdollisuus siirtyä jatkoille, mutta pientä epäonnea oli matkassa, joten suunta kääntyi takaisin Tampereelle päin. Sain kuin sainkin edes joten kuten pukuani paranneltua --- sain muun muassa päätökseen yhden tärkeimmistä kolikkorimpsuista, joka oli ärsyttävästi viimeksi pelkkä puolikas, joten niiltä osin hermoni eivät ole enää riekaleina. Olin koko päivän äärimmäisen nuutunut vähäisen unenmäärän takia, joten se vei koko reissulta puhdin. =Korsetti + bindit + väsy = Ei hyvää seuraa.

Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että seuraava ompelu-urakkani alkaa vasta lukulomilla (no voi morjens!), mutta sen sijaan ahkerasti piirustellut kaiken näköisiä kaula-alueen asusteita ja koristeita. Suunnitelmissani on perustaa tuota varten (jälleen) uusi blogi, sekä mahdollisesti eBay-tili, sillä minulle on hyvä fiilis niiden myydyksi saamisesta. Olisin niiin, niin kovasti halunnut nimetä sen "La petite mort de Sandrine"ksi, mutta selvitinkin, että tuo tarkoittaisi sitä o-sanaa. Ei hyvä. Ellei jolla kuulla olisi ideaa saada tuosta ei-pervon, niin paljastakaa ihmeessä itsenne! ...Mikäli en muuta keksi, niin nimeksi tulee jotain, joka sisältää aliasnimeni, eli sir Edvard Graveyardin.

Sen pitemmittä jaaritteluitta,

Pumpkin

Edustamaan

Näytteleepi siltä, että olen ensi viikon torstaina menossa Lorenzôn cosplayvalokuvaprojektin näyttelyn avajaisiin, jossa olin itsekin mukana kuvattavana viime syksyn Madam Redinä. Olen tähän asti hermonnut, mitä sinne laittaisin, mutta taidan päätyä Mr. Sparrowiin, jona olemista olinkin jo hieman kaivannut. Tämä tarkoittaa sitä, että huomisesta lähtien on kädet täynnä hommia -- aion laittaa liiviin tukikankaan ja vuoret, lisätä vihdoin patinoinnin (akryylimaaleilla), korjata ehdottomasti peruukkia, sekä tiettyjä esineitä, jotka ovat saaneet murtumia matkansa varrella.

Tässä linkki Kahvila Korjaamon sivuille, jossa kerrotaan näyttelystä lisää. Avajaiset pidetään siis ensi viikon torstaina klo 17:00 ja paikalle saa tulla muita cosplayaajia puvuissaan, vaikka tietääkseni mitään pukeutumispakkoa ei ole. Toivon, että pääsen tapaamaan muita cosihmisiä ja viettämään muuten rattoisaa aikaa Sparrowilun parissa, ainakin kuvien mallit tunsin tai tiesin kaikki suuremmissa tai pienissä määrin.

Taidan vihdoinkin voida nauttia Sparrowna olosta kunnollisemmin, koska en aio ola nukkumatta ke-to yönä (tai jäähän tämä nähtäväksi) ja korjata kaikista eniten häiritsevät jutut. Tarvitsen näemmä mahdollisimman kiinteän kiintopisteen, jonka aikarajaan tähdätä, että saan jotain edes aikaiseksi.

Minulla on muuten paha tapa vain puhua ja kuvitella asiat läpi hyvin yksityiskohtaisesti, jopa siinä määrin, että stressaan asioista saman määrän etukäteen, kuin niitä tehdessä, mikä taas johtaa usein asioiden tekemättä jättämiseen. *hakkaa päätään pöytään* Pakko.... saada..... aikaiseksi! D:<

Toivon, että kaiken penkkarihässäkän sun muun jälkeen minulla olisi oikeasti aikaa istua ja kirjoittaa jostain muustakin, kuin pelkistä pukusuunnitelmista. Lupaan kuitenkin kirjoitaa pienen reportaasin avajaisista ja näyttelystä, jahka ne on pidetty.


Pumpkin

1811: Sérieusement

No kyllähän sen minä tiedän, että emme elää enää 1800-luvun tunkkaisia, mutta kauniita aikoja, mutta se vaan kuullostaa niin, niin paljon kivemmalta, kuin vuosi 2011. 2011 on sekoitus kaatopaikkoja, kerrostaloja ja omakotitalojen takapihojen grillikutsuja, joissa käytetään Marimekon pöytäliinoja. Hyi. Minä rakastan 1800-lukua tyylillisesti, sekä sen synkkyyden tuottamassa dramaattisuudessa hyvin, hyvin paljon. Harkitsen, josko alkaisin erikoistua tuon ajan puvustukseen, jos sellainen nyt on mahdollista.

Anygay. Minun tarkoitukseni ei ole tänään paasata nykyajan kamaluuksista, enkä entisaikojen silmäkarkista. Minä puhun minusta ja tästä vuodesta. Puvut. Tarkoituksiinihan kuului tehdä Yuna ja Rikku, mutta alan käydä muihin ajatuksiin. Siskoni ei erityisemmin kuitenkaan ole innostunut koko pelistä, eikä aikani kirjoitusten alla riittäisi kunnolla kahteen pukuun. Sen lisäksi juttelin eilen Anen kanssa mesessä, ja aiomme ehkä tehdä cosplaymeikkauspaneelin Tampere Kupliiseen, jossa on yleisesti ottaen aina ollut hyvin huono ohjelmatarjonta mangan kuluttajille tarkoittaen. Josko vähän nostaisimme tasoa. Siksi voisin valita enemmän sellaisen hahmon, jonka maskeerauksessa on omat jujunsa. Olisiko nyt siis oikea rako tehdä Lucciola, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pidempään?

Ratkaisu ongelemiini tuntuisi hyvin simppeliltä. Teen puvun, joka himottaa, ei ole liian vaikea toteuttaa aikaan nähden, kaapu piilottaisi huonot puoleni ja saisin vihdoinkin tehdä haltijakorvat! Yay. On kuitenkin jotain muuta, mitä en ole vielä ratkaissut, vaikka pari kuukautta sitten juttu oli minulle vielä niin selvä. Eurocosplayn hahmovalinta. Jo pidemmän aikaisiin suunnitelmiin kuului Akidzuki Youjirõ Bakumatsu Kikansetsu Irohani Hohetosta. Mieleeni hiipi kuitenkin pelottavia kuvia tuomarit antamassa kritiikkiä liian lällystä hahmovalinnasta.



Toinen vaihtoehto? Puku, jonka toteutin lievästi sanottuna epäonnistuneesti suunnitelmiini nähden jokunen vuosi sitten. Lulu Final Fantasy X:stä. Tässä puvussa olisi näyttävyyttä ja haastetta ja ette arvaakaan, kuinka halajan korjata vanhat virheeni ja tehdä kaiken uudelleen. Minä ihan tosissani haluan apua.Olen saanut muutaman mielipiteen hahmovalinnasta, mutta jakauma on hyvin tasaisesti fifty-fifty. En halua kuulla, kumpi on teidän lempihahmonne, vaan kysymys on tämä: Vaikuttaisiko jompi kumpi näistä puvuista onnistuessaan tuomarit paremmin, kuin toinen? Minä luulen, että se olisi kuitenkin Lulu. Mutta haluan tietää. Onko ketään, jolla olisi kokemusta tuomaroinnista tai painavaa sanaa sanottavana? Antaa tulla ja kiitän jokaista, jolla on jotain mielipidettä tähän asiaan.

Tulevaisuudesta takaisin nykyhetkeen. Tästä kuukaudesta lähtien aion pudottaa painoani cosplayn vuoksi. Tässä on tilanne muutenkin jo riistäytymässä käsistä. Tämä ei ole mikään uuden vuoden lupaus, vaan se on päätös. Haluan näyttää hyvältä puvuissani, siinä määrin ne minulle merkitsevät. Sen pituinen se.

Nyt, kun joululoma on sallinut varsin totaalisen palautumisen muutaman vuoden jatkuneesta cosplaystressistä, tunnen olevani valmiina ensi vuoden projekteihin ja elämän haasteisiin. Lähin projeti käsilläni on V:n maski lukioni abivideoon, jonka ohjaus on ilmeisesti myös minun käsissäni. Maski tosin tulee saamaan pienen make-overin. Ehkä napsaan siitä kuvan, kun se vielä näyttää kauniilta.

Sen pitemmittä puheitta toivottelen möyhäisiä hyviä ja toivon mukaan onnelisia uusia vuosia kaikille!


Pumpkin

Eläytyen

Cosplay käsitetään yleensä yksinkertaisesti joksikin hahmoksi pukeutumiseksi. Pukeutuessa käväistään todennäköisesti jossain tapahtumassa tai miitissä, poseerataan vähän kameroille ja se on siinä. Sitten ovat ihmiset, jotka haluavat asujensa tekemisen lisäksi pukuilultaan jotain hieman enemmän, enemmän kuin olla oma itsensä ja näyttää joltain muulta.

Minä lukeudun noihin ihmisiin ja niin moni minun kavereistanikin, jotka harrastavat cosplayta. En tarkoita sellaista "Iiiiiik, tuolla on toinen Suomi, ompas suomimaista, kun menen halaamaan!!!1!" tai satunnaista maukumista, koska hahmollani on korvat. Tarkoitan ihan oikeaa eläytymistä. Liikkumista, puhumista, siteeramista, hahmon ajatusmaailman pohjalta tehtyjä tempauksia. Coneissa en tietenkään käytä koko aikaani miettien, miten hahmoni reagoisi eri asioihin, joita kohtaan, vaan suurimman osan ajasta yleensä vietän ihan omana itsenäni tehden milloin mitäkin. Kaikissa hahmoissa ei edes ole sitä jotain, joka saisi minut haluamaan eläytyä jatkuvalla syötöllä tai eläytymään ollenkaan. Toiset hahmot taas ovat minulle ilmiselviä tapauksia, niissä on eläydyttävä.

Olen todennut, että jostain kummastuttavasta syystä eläytyminen onnistuu minulta kaikista parhaiten herra Deppin rooleissa ja hänenä itsenään. Osaan selittää tätä kolmella tapaa: A) Olen viettänyt julmetusti aikaa tuijottaen ruudulta Deppin hahmoja lumoutuneena pitkiäkin aikoja B) Minun on helpompi näytellä eläviä hahmoja. C) Olen intergroitunut samalle aaltopituudelle Deppin kanssa. Mutta tukeudutaan nyt ehkä mielummin näihin kahteen ensimmäiseen vaihtoehtoon. Muun muassa animehahmoissa se ilmeettömyys vasta onkin haastavaa muiden, kuin kuvien oton ajan. Ihmisen kasvoissa on ties kuinka monta pienen pientä lihasta, jotka kontrolloivat kasvojemme ilmeitä, joilla viestitämme tunteitamme ja myös omaa persoonaamme edes tajuamatta sitä ollenkaan. Animehahmoille noista lähellekään kaikkia ei olla animoitu, sama koskee tietysti myös mangaa. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa kaikilla ihmisillä. Minulla kun on tapana ottaa mitä jännimpiä ilmeitä. On kuulemma todellista viihdetä tuijottaa minun naamatauluani, kun olen ajatuksissani.

Jotta ei nyt jouduta taas ihan harhateille, niin jatketaan aiheesta. En ole koskaan viettäyt lähellekään täysin in character -päivää hahmossani, kuten aiemmin mainitsin. Sitä ajatellessa naurahdan ajatukselle, mutta pian ajattelen asiaa uudestaan. Olisiko se niin outo ajatus sittenkään? "Päiväni Jack Sparrowna"? Aika svengaava otsikko. Olen kerran aiemmin jo herra kapteenina ollut ennätyksellisen määrän IC, miksi ei tehdä sitä uudestaan kokeellisessa merkityksessä, mutta vielä hmm... intensiivisemmin?

Think like Jack, walk like Jack, move like Jack, talk like Jack, act as Jack.

Ajatus päivästä lempihahmonani on koukuttava, toisaalta, koko päivä putkeen jonain hahmona melkein aikuisten oikeesti kuullostaa ihan mielettömän rankalta kokemukselta. Netistä voi löytää googlettamalla artikkeleita imitaation masentavista vaikutuksista. Kukaan ei jaksa olla loputtomiin joku muu, kuin oma itsensä.

Voisin puhua eläytymisen vaikeuksista, mutta jätän sen tältä erää toiseen kertaan. Esiintymisjännityksestä ja mokailusta voisin paasata vaikka loputtomiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että tällä eläytymisellä  hahmoon, ainakin minä, tarkoitan ikään kuin larppaamista. Se on puoliksi leikkimistä tosissaan, ei näyttelemistä, eli hahmoksi muuttumista. Jos tuntee hahmonsa hyvin, sen ei pitäisi olla äärettömän vaikeaa.

Ihan kaikkia hahmoja ei kannata matkia ihan milloin vain tai missä vain, vaikka kysessä olisikin con. Tässä kyseenalainen esimerkki. Coneissa on muutenkin jo tarpeeksi karnevaalimeininki. Minä en ihan oikeasti kestäisi, jos kaikki alkaisivat hulluiksi. Tätähän hiljaa pinnan alla hieman pelätäänkin. Mitä jos joku innostuisi jostain väkivaltaisesta hahmosta? Entäs jos hahmo olisi himo perverssi? Nörttipiireissä ei täysin absurdi ajatus.

Totuus on, että väkivaltaan tai väärydellä toteutuviin seksuaalifantasioihin ei tarvita hahmolleen liian omistautuvaa cosplayaajaa. Oli sitten kuinka kiinni hahmossaan, niin terve, vastuullisesti käyttäytyvä ihminen osaa kyllä erottaa rajat. Parhaimmillaan eläytyminen saa, ulkopuolisten ihailijoiden lisäksi hahmon ulkoisella että sosiaalisella läsnäolollaan faniuden fantasiat puhkeamaan kukkaan. Oletko koskaan unelmoinut voivasi viettää yhden päivän jonkun housuissa? Cosplay saattaa eläytymisellä maustettuna tuoda haaveesi käymään kuta kuinkin toteen. Näistä syistä minusta uskottava eläytyminen hahmoon voi olla juuri sitä, mitä cosplay-kulttuuri voisi tarvita lisää.